Piispa Henrik

Wikipedia

Piispa Henrik ja Lalli

Piispa Henrik (kuoli 20. tammikuuta, noin 1151–1158?) oli legendan mukaan Suomessa vaikuttanut keskiaikainen kirkonmies, joka mahdollisesti oli englantilaista syntyperää. Hän on katolisen Suomen kanonisoimaton suojeluspyhimys. Pyhän Henrikin legendan mukaan hänet surmasi miestaposta nuhdeltu murhaaja, kansanomaisen surmavirren mukaan hän koki marttyyrikuoleman Köyliönjärven jäällä tai Nousiaisissa Lalli-nimisen pakkokestityksestä suuttuneen talonpojan murhaamana.

Kaikki tiedot Henrikistä ovat myöhäsyntyisiä, varhaisimmat 1200-luvun lopulta. Mahdollisesti niiden takana saattaa olla jonkun varhaisen saarnamiehen marttyyrikuolema, jollaiset olivat tyypillisiä kaikkialla Itämeren piirissä lähetyskaudella.^lähde?

[muokkaa] Niin sanottu ensimmäinen ristiretki

Legendassa Henrikin mainitaan olevan Anglianmaalta eli Englannista. Kansanperinteen maininta "Kaalimaasta" saattaa olla vääntymä Angliasta ja lainaa legendasta^lähde?. Legendan maininta Englannista saattaa liittyä ruotsalaisen papiston pyrkimykseen johtaa Ruotsin kristillistyminen mieluummin Englannista kuin Tanskasta vastapainona tanskalaisten pyrkimykseen hallita Ruotsin kirkkoa Tanskan arkkipiispan primaattioikeuden nojalla. Näin ollen se olisi vain osa ns. "Anglia docens" -propagandaa ja vailla historiallista pohjaa kuten ruotsalainen tutkija Toni Schmid on katsonut ^[1].

Varmaa tietoa Henrikin tulosta Suomeen ei ole. 1400-luvun lopulta peräisin olevien, todennäköisesti sepitteellisten saarnatekstien mukaan hän saapui Ruotsiin yhdessä Roomasta tulleen kardinaali Nikolaus Albanolaisen (myöhemmin paavi Hadrianus IV) kanssa. Vuonna 1153 kyseinen kardinaali kävi Linköpingissä. Norjaan ja Ruotsiin oli tuolloin tarkoitus muodostaa arkkipiispan johtamat kirkkoprovinssit, mutta Ruotsin osalta tämä ei vielä onnistunut.

Pohjoismaissa ainoa arkkipiispa oli ollut Lundissa vuodesta 1104. Riitojen vuoksi Uppsalan piispanistuin saatiin kuitenkin järjestettyä vasta 1164. Kardinaalin matkaa koskevassa lähdeaineistossa ei mainita Henrikiä kertaakaan. Onkin todennäköistä, että kardinaalin legaation yhdistäminen Henrikin toimintaan on vain myöhäisemmän pyhimyselämäkerran laatijan päätelmä.

Vain yksi Henrik mainitaan Uppsalan piispojen 1300-luvulta peräisin olevassa luettelossa ennen arkkihiippakunnan perustamista. Uppsalan piispa Henrikin kerrotaan Ruotsin annaaleissa (annales 31–1463) osallistuneen vuonna 1129 yhdessä Strägnäsin piispan kanssa autuaan Botvidin kirkon vihkimiseen. Saman tiedon antaa Pyhän Botvidin legenda, joka juontaa juurensa 1200-luvun alkupuoliskolta ja on siten Pyhän Henrikin legendaa vanhempi. Tästä syystä on katsottu, ettei Suomeen sijoitettua Uppsalan piispa Henrikiä ole helppoa pitää historiallisena henkilönä ^[2].

Uppsalan tuomiokirkon kaniikin Ericus Olain Chronica regni Gothorum -historiateos 1470-luvulta yhdistää Birger-jaarlin sotaretkestä "Hämeeseen" 1249–1250 kertovan, 1320–1340 muistiinmerkityn Eerikin kronikan kuvaukseen 1200-luvun jälkipuoliskolta peräisin olevan Pyhän Eerikin legendan Eerikin kotiinpaluun suoran sanamuodon kuvatessaan Birgerin kotiinpaluuta. Ensimmäinen ristiretki Suomeen on Ericus Olaille tuntematon. Uppsalan arkkihiippakunnassa näytetään siis vielä 1400-luvun lopulla tunnetun epäilystä Pyhän Eerikin ja Pyhän Henrikin legendojen historiallisuuteen. Samaa epäilystä tunnetaan jo itse Pyhän Henrikin legendassa, ja epäilijän ainoa rangaistus on raskasta ateriaa seurannut ähky, joka Pyhän Henrikin avulla ja ajan myötä menee ohi. Tämä lienee kirkollisissa legendoissa varsin lievä ja epätavallinen rangaistus, joka jo sinällään vihjaa legendan sepitteellisyyteen^lähde?.

Pyhän Eerikin ja Pyhän Henrikin legendojen mukaan Ruotsin kuningas Eerik ja Uppsalan piispa Henrik saapuivat Suomeen levittämään kristinuskoa. Myöhemmin ristiretkelle on arvioitu ajoitukseksi vuodet 1150-1157. Vanhimman lähteen, ns. Palmsköldin katkelman, joka on peräisin 1400-luvun alusta, antama vuosiluku on 1150. Kristinuskon Suomeen saapumisen 700-vuotisjuhlaa puolestaan vietettiin 1857.

Arkeologisten todisteiden valossa läntinen Suomi on kuitenkin ollut kristillinen jo tuolloin, eikä mitään todisteita valtiollisen tai kirkollisen järjestäytymisen tapahtumisesta nimenomaan 1150-luvulla ole löydetty. 1100-luvun valtiollisessa hajaannustilassa kaikenlaiset hävitysretket Itämeren kansojen kesken olivat arkipäivää, eikä Eerikin retki näistä luultavasti suuremmin poikennut. Retken jälkeen Eerikin sanotaan palanneen Ruotsiin, mutta Henrik olisi jäänyt Suomeen levittämään kristinuskoa ja organisoimaan kirkon järjestystä. Retken historiallisen todenperäisyyden arviointia vaikeuttaa se, että Eerikin lyhyen kuninkuuden aikaisia tapahtumia paisutettiin hänen poikansa Knuut Eerikinpojan hallituskauden aikana mahtipontisiin mittoihin Knuutin yrittäessä turhaan saada isäänsä kanonisoitua pyhimykseksi.

Henrikin surmasta on useampia versioita, jotka ovat aikaisintaan 1200-luvun lopulta. Latinankielisen pyhimyselämäkerran mukaan suomalainen murhamies surmasi piispan tämän rangaistua häntä taposta. Suomenkielisen Piispa Henrikin surmavirren mukaan Henrik oli käynyt vierailulla Lallin kotona tämän tietämättä. Lallin vaimo väitti piispan väkipakolla ottaneen ruokaa, olutta ja heinää maksamatta siitä korvausta, vaikka piispa oli tosiasiassa heittänyt penningit tilalle. Raivostunut Lalli lähti joko yksin tai Pentin ja Uolevin kanssa kirves tai "laakari" eli lyömämiekka kädessään piispan reen perään. Henrik surmattiin Köyliöjärven jäällä. Kun pakkokestityksen laillisesta korvauksesta säädettiin vasta 1280 Alsnön säädöksessä, täytyy tämän tarinan olla peräisin vasta tuon ajankohdan jälkeiseltä ajalta^{[3]lähde tarkemmin?}. Mahdollisesti kansanomainen kertomus kuvaa jonkun muun kirkonmiehen kuin piispan tappoa.

Nousiaisten Myllymäen kalmistossa palattiin vielä 1200-luvulla kristillisvaikutteisesta ruumishautauksesta ei-kristilliseen polttohautausperinteeseen ^[4].

[muokkaa] Pyhimys

Henrik on julistettu Turun tuomiokirkon patronukseksi eli suojeluspyhimykseksi. Hänet lasketaan yleensä myös ensimmäiseksi Turun piispaksi. Vaikka hän ei itse toiminut Turussa, keskiaikaisten Turun hiippakunnan piispojen valta palautui Henrikiin.

Henrikin surmapäivä oli tradition mukaan 20. tammikuuta ("talvi-Heikki"). Ruotsissa päätettiin sijoittaa Henrikin muistopäivä 19. päiväksi, koska 20. päivä oli jo 200-luvun pyhimysten Sebastianuksen ja Fabianuksen muistopäivä, Suomessa Henrikin kultti oli kuitenkin niin vahva, että se korvasi näiden tuntemattomampien pyhimysten muistopäivän. 1600-luvun lopulla Henrikin juhlapäivä muutettiin myös Suomessa 19. päiväksi tammikuuta.

Henrikistä tuli vähitellen keskiaikaisessa Suomessa kirkon symboli. Turun tuomiokirkkoa, jossa oli ilmeisesti useampia alttareita omistettuna pyhimykselle, alettiin nimittää suojeluspyhimyksensä mukaan Henrikiksi. Testamenteissa, jotka annettiin kirkon hyväksi, oli saajana joskus mainittu Sanctus Henricus.

Katolinen kirkko kunnioittaa nykyäänkin piispa Henrikiä Suomen taivaallisena esirukoilijana. Katolisen kirkon Pyhän Henrikin katedraaliseurakunta kantaa pyhimyksen nimeä, ja Henrikin pyhäinjäännöstä säilytetään nykyisin Pyhän Henrikin kirkon alttarilla Helsingissä.

[muokkaa] Piispa Henrikin pyhäinjäännös

Henrikin sarkofagia Nousiaisissa peittävä kuparilevy jossa ristiretkeä esittävä kaiverrus

Kirkon väittämän mukaan Henrik haudattiin kuolemansa jälkeen Nousiaisiin. Varmaa on, että piispa Henrikiksi katsottu henkilö oli 1200-luvun lopulla haudattuna Nousiaisen kirkkoon, josta hänen luunsa siirrettiin Turkuun kokonaan tai osittain vuonna 1300, kun uusi tuomiokirkko vihittiin käyttöön. Henrikin translaatiopäivä oli 18. kesäkuuta ("kesä-Heikki"). Sekä talvi- että kesä-Heikkiä juhlittiin suurilla messuilla, joiden yhteydessä pidettiin Turussa suuret heikinmarkkinat. On kuitenkin huomattava, että Nousiaisissa ei ole löydetty jäänteitä 1100-luvulle ajoittuvasta kirkkorakennuksesta, ja todennäköisesti piispanistuin perustettiinkin sinne vasta 1200-luvun alussa. Mahdollisesti Nousiaisiin haudattu vainaja saattoi olla joku Piispa Tuomaksen edeltäjä. Ensimmäinen maininta Nousiaisista on vuodelta 1232. Sinne on myös päivätty piispa Tuomaan kirje vuodelle 1234, joka tosin on säilynyt vain myöhempänä vidimaationa ja jonka vuosiluku on sen tähden epävarma.

Koroisten rahalöydöt osoittavat kiistattomasti, että paikalle on rakennettu kirkko paavin vuonna 1229 antaman siirtoluvan jälkeen. On mahdollista, että tuo rakennus olisi palanut ruotsalaisvalloituksen yhteydessä vuonna 1249 ja uusi suurempi olisi sen jälkeen rakennettu samalle paikalle. Kumpikaan näistä kirkoista ei ollut pyhitetty Henrikille vaan ainoastaan Neitsyt Marialle.

Katolisena aikana Henrikin pyhäinjäännöstä säilytettiin tuomiokirkossa omalla alttarillaan. Se ei kuitenkaan säilynyt kokonaisena. Osa luista saattoi jäädä alkuperäiseen sijaintipaikkaansa Nousiaisten kirkkoon, jonne rakennettiin 1400-luvulla massiivinen sarkofagi Henrikin kunniaksi; on kuitenkin epäselvää, sisälsikö sarkofagi koskaan yhtään luuta. Aikalaislähteiden mukaan Henrikin luita lahjoitettiin Turusta mm. Ruotsiin Uppsalan ja Linköpingin tuomiokirkkoihin.

1500-luvun uskonpuhdistuksessa Turun tuomiokirkosta poistettiin pyhimysalttarit pyhäinjäännöksineen. Henrikin luut siirrettiin tuomiokirkon kirkkosalista sakaristoon, jossa niitä säilytettiin 1720-luvulle asti. Isonvihan aikana, kun Turku oli venäläisten miehittämä, luut ilmeisesti lähetettiin Pietariin liitettäväksi Pietari Suuren muinaismuistokokoelmaan. Tällä matkallaan Henrikin pyhäinjäännös katosi lopullisesti, vaikka sen kohtaloa Pietarissa on yritetty myöhemmin jäljittää.

Piispa Henrikin pyhäinjäännöksenä pidetään nykyään kyynärvarren luuta, joka oli sijoitettuna vuonna 1514 rakennettuun piispa Hemmingin pyhäinjäännösarkkuun Turun tuomiokirkossa, ja johon liitetty pergamentti kertoo sen kuuluneen piispa Henrikille. 1920-luvun korjaustöiden yhteydessä luunpalanen siirrettiin tuomiokirkosta Museovirastoon. Luun omistajuudesta käytiin 1990-luvulla kiistelyä, kun Museovirasto katsoi pyhäinjäännöksen omistajuuden kuuluvan sille muinaismuistolain nojalla. Museovirasto antoi kyynärvarsireliikin 2000 viideksi vuodeksi katolisen Pyhän Henrikin kirkon alttarille.

Turun tuomiokirkosta on löydetty myös muita luita, joiden on väitetty kuuluneen Henrikille, mutta nämä tapaukset ovat jääneet vain spekulaation tasolle.

[muokkaa] Katso myös

• Piispa Henrikin liturgia
• Piispa Henrikin surmavirsi
• Pyhän Henrikin tien pyhiinvaellus
• Pyhän Henrikin risti
• Pyhän Henrikin säätiö

[muokkaa] Lähteet

1. ↑ Toni Schmid, Sveriges kristnande, 1934
2. ↑ Göte Paulsson, Annales suecici medii aevi, Bibliotheca historica Lundensis XXXII, 1974)
3. ↑ Diplomatarium Suecanum nro 799, erityisesti tätä koskevat kohdat suomennettuina: "...Valtakunnassamme on ollut kauan epäkohtana, että kaikki ne, jotka matkustavat pitkin valtakuntaa, haluavat vierailla köyhien taloissa ja saada ilmaiseksi kaiken kestityksen, olivatpa he kuinka rikkaita hyvänsä, nauttien pienessä hetkessä sen, minkä eteen köyhä on tehnyt kauan työtä. Koska tällaisesta epäkohdasta aiheutuu paljon sekä ruumiin että sielun vaivaa, niin olemme säätäneet viisaiden miesten, niin piispojen kuin myös muiden kunniallisten miesten neuvosta, että kaikkien matkaajien tulee itse huolehtia omasta kestityksestään eikä kukaan ole velvollinen matkan varrella antamaan heille ilmaiseksi yhtään mitään. Sen tähden että tätä paremmin noudatettaisiin määräämme, että jokaisesta kylästä nimettäköön yksi mies, jonka tulee myydä rahasta matkaajille tai muille kunniallisille miehille se, mitä he tarvitsevat. Matkaajalla on oikeus ostaa tarvitsemansa, ja jos myyntivelvollinen ei tahdo myydä matkaajan tarvitsemaa, maksakoon sakkoa kolme markkaa, joista yksi kuuluu kuninkaalle ja yksi tarvitsemaansa vaille jääneelle matkaajalle. Kolmas jaettakoon kahteen osaan, ottakoon kihlakunta siitä 16 aurtuaa ja tuomari 8 aurtuaa... Mikäli matkaaja ei saa ruokaa pyynnöillä eikä rahalla ja mikäli läsnä on todistajia, myönnämme hänelle luvan ottaa niin paljon, että tulee ensi hätään autetuksi, ja maksakoon siitä yleisen hinnan mukaan..."(painamaton, tämän kirjoittajan hallussa), vrt. Heikki Ojansuu, Piispa Henrikin surmavirren historiaa, Suomi IV:1917
4. ↑ Paula Purhonen, Kristinuskon saapumisesta Suomeen, 1998)

[muokkaa] Muuta kirjallisuutta

• Heikkilä, Tuomas: Pyhän Henrikin legenda. Suomalaisen Kirjallisuden Seura; Helsinki 2005.
• Salo, Unto: Nousiaisten Moisio - ikkuna Suomen uskonto- ja yhteiskuntahistoriaan. Suomen Museo 1997, s. 23 – 60.

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Jukka Paarma: Pyhä Henrik ja Turun tuomiokirkko
• Olli Hallamaa: Mitä väliä Henrikillä?

Edeltäjä: –

Suomen piispa k. 1151-1158?

Seuraaja: Rodolfus