Hattulan Pyhän Ristin kirkko

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hattulan Pyhän Ristin kirkko
Hattulan Pyhän Ristin kirkko, länsipääty.
Hattulan Pyhän Ristin kirkko, länsipääty.
Sijainti Hattula
Koordinaatit 61°03′03″N, 024°23′52″EKoordinaatit: 61°03′03″N, 024°23′52″E
Seurakunta Hattulan seurakunta
Rakentamisvuosi noin vuosien 1472–1490 välillä
Materiaali tiili
Tyylisuunta täysgotiikka
Avoinna yleisölle
2010
kesäaikana 15.5.–15.8.
klo 11.00–17.00
Haus LennartHell.svg
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Hattulan Pyhän Ristin kirkko on Hämeen vanhin kirkko.[1] Ensimmäinen asiakirjamaininta Hattulassa sijaitsevasta kirkosta on vuodelta 1324.

Nykyisen tiilikirkon rakentamisajoitus on heitellyt 1300-luvun alusta 1500-luvun alkuun. Nykyisen käsityksen mukaan se on valmistunut 1400-luvun loppupuolella.

Tyyliltään Hattulan kirkko edustaa täysgotiikkaa.[1] Kirkko on voinut olla keskiajalla pyhiinvaelluskohde, mikä ilmenee ajan tanskalaisista asiakirjoista, joissa kuningatar Margareeta mainitsee Hattulan Pyhän Ristin yhdeksi sopivaksi pyhiinvaelluskohteeksi.[2].

Syntyhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hattulan seurakunnan perustamisajankohtana pidetään 1200-luvun alkupuolta, Birger Jaarlin ristiretken aikaa, todennäköisesti ennen vuotta 1250, joskin asiakirjamainintoja on vasta vuodelta 1318.[2] Hiekkanen esittää, että ensimmäinen puukirkko olisi rakennettu pian seurakunnan perustamisen jälkeen ennen 1200-luvun puoliväliä ja niitä olisi ollut useampia peräkkäin. Näistä puukirkoista ei kuitenkaan ole muuta tietoa kuin että vuonna 1398 puukirkko on saanut runsaat aneoikeudet. Kirkon rakennuspaikka nykynäkökulmasta syrjäiselle paikalle selittyy sillä, että seutu oli pienilmastoltaan varsin suotuisa[3] ja alueella on ollut kiinteää asutusta jo rautakaudella. Turun tuomiokirkon ohella se on ainoa tiilirakenteiseksi suunniteltu ja muurattu keskiaikainen kirkko.[4]

Arviot kirkon rakentamisajankohdasta ovat vaihdelleet 1300-luvun alusta 1500-luvun alkuun. Nykykäsityksen mukaan se on valmistunut 1400-luvun loppupuolella. Museoviraston rakennusperintörekisterin mukaan arvioitu rakennusajankohta asettuu vuosiin 1440–1480[5], ja rakennushistorioitsija Markus Hiekkanen on ajoittanut sen rakennetuksi todennäköisemmin vuosina 1472–1490.[6][7] Keväällä 2012 valmistuu uusia tutkimuksia, joissa ajoitusta tarkennetaan tiilistä tehdyllä termoluminesenssiajoituksella. Joitakin rakennustelineiden puuosia on ajoitettu 1200-luvun alkuun, mutta tutkija Tanja Ratilaisen mukaan se ei osoita rakentamisajankohtaa vaan että puu on kaadettu silloin. Työssä on ollut seitsemän rakennusryhmää, ja työ on valmistunut melko nopeasti, sillä saman ryhmän kädenjälkeä on löytynyt eri puolilta kirkkoa, runkohuoneesta, sakaristosta, asehuoneesta ja päätykolmioista. Aiemmin rakennustyön on arvioitu kestäneen vuosikymmeniä.[8]

Kirkon liittää läheiseen Hämeen linnaan rakennusajankohta ja rakennusmateriaali ja todennäköiset rakentajat[9]. Molemmat sijaitsevat Vanajaveden kapeikossa[10] Hämeen Härkätien läheisyydessä. 1400-luvun loppupuoli ja 1500-luvun alku oli Hämeen linnan loiston aikaa, jolloin linnaa hallitsi Tott-suku. Linnaa laajennettiin, ja seudulle rakennettiin Hattulan kirkon lisäksi useita muita kirkkoja, mutta Hattula on niistä vanhin ja tuolloin Hämeen keskuskirkko.[9][11][12]

Hattulan Pyhän Ristin kirkko ja Lohjan Pyhän Laurin kirkko ovat Suomen merkittävimpiä kuvakirkkoja, ja niitä pidetään sisarkirkkoina runsaiden maalausten vuoksi.[13][14]

Rakennus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkko etelän suunnasta. Uusittu tukipilari on harmaakivinen, samoin pääosin asehuone, jossa on alkuperäinen tiiliseinä säilynyt ainoastaan itäseinällä, joka jää kuvassa näkymättömiin oikealle. Pilari ja asehuoneen myöhemmät harmaakivirakenteet ovat vuodelta 1795.[15]
Hattulan vanha kirkko, kuva: Kalle Artturi Havas, 1926. Länsipääty ja kellotapuli.

Kirkon runkohuone on varsin hyvin keskiaikaisessa asussaan. Myöhempää tekoa ovat ainoastaan asehuoneen harmaakiviset osat vuodelta 1795 ja kontrefori eli tukipilari asehuoneen länsipuolella 1810-luvulta.[4]

Kirkon ikkunoista ovat alkuperäisiä kuori-ikkuna, länsipäädyn ikkuna sekä itäisin eteläseinän ikkuna; muita on laajennettu 1800-luvulla ja pohjoisseinälle on puhkaistu kaksi uutta ikkunaa[16]. Molemmissa päädyissä ylhäällä on ristikomero ja kaksi pyörökaarikomeroa. Länsipäädyn ullakonikkunan yläpuolella oleva harvinaislaatuinen koristefriisi on tehty muototiilistä. Samantapaisia on Hämeen linnassa sekä Turun tuomiokirkon Maunu Tavastin kuorissa, joka on valmistunut vuonna 1470 päättyneiden rakennustöiden aikaan[17].[15]

Kirkon ulko-osissa on kuusi kosteaan tiileen muovailtua maskia, kasvonaamiota[18]. Yksi sellainen on länsi-ikkunan kaaren huipussa ja ullakonaukon yläpuolella. Luoteisessa ja kaakkoisessa tukipilarissa on myös pienet maskit, jollaiset Hiekkanen olettaa olleen kaikissa tukipilareissa.[15]

Kirkko on muodoltaan hallikirkko, jonka kolme laivaa ovat yhtä korkeita. Sivulaivat ovat kapeammat kuin keskilaiva. Kirkon pohjakaava on symmetrinen, ja se muodostaa latinalaisen ristin siten, että toisiaan vastapäätä olevat sakaristo pohjoispuolella ja pääsisäänkäynnin muodostava asehuone eteläpuolella ovat hiukan keskiakselista itään. Runkohuoneen ulkomitat ovat 28,2 × 17,2.[6][4][15] Keskiajalla paljon käytetyn harmaakiven sijasta kirkko on rakennettu näkyvältä osaltaan lähes kokonaan tiilestä. Tiilimateriaali tekee siitä ainutlaatuisen ja yhdistää sen Hämeen linnan rakennusvaiheisiin, ja oletettavasti niillä on ollut sama rakennusmestari tai ainakin samalta taholta Saksalaisen ritarikunnan maista.[5][7][9] Kirkon perustukset ovat kuitenkin harmaakiveä, jotta maaperän kosteus ei nousisi tiiliseiniin.[4][1]

Hämeen liiton mukaan tiilikirkon rakennukseen käytetyt tiilet olisi saatu Herniäisten rantarinteellä toimineesta tiiliruukista. Ruukissa olisi sen mukaan poltettu keskiajalla tiiliä mahdollisesti myös Hämeen linnan rakentamiseen. Ruukin tiiliuunien rakenne on selvitelty arkeologisissa kaivauksissa.[18] Museoviraston rekisterin mukaan kyseessä olisi kuitenkin 1800-luvulla perustetun tiiliruukin jäännökset.[19]

Korjaushistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkkoon iski salama 1580-luvulla, ja sen jälkeen jouduttiin tekemään ensimmäinen laajempi korjaus. Salama iski jälleen 1752, jolloin kattorakenteet jouduttiin uusimaan. Asehuone on rakennettu 1795 lähes kokonaan uudelleen[7]. Uuden tiilikirkon valmistuttua 1857 kirkko jäi pois käytöstä, ja se pelastui ainoastaan Muinaistieteellisen toimikunnan toiminnan ansiosta raunioitumisen kohtalolta, jollaisen koki naapuriseurakunnan Pälkäneen kirkko[20]. Ensimmäiset perusteelliset kunnostustyöt tehtiin 1889, jolloin kiinteä sisustus purettiin pois. Siinä yhteydessä paljastettiin kalkkimaalaukset, joita on entisöity kahteen otteeseen, ensin Oskari Niemi 1939–1940 ja sitten 1980-luvulla.[21]

Kalkkimaalauksia kirkon sisätiloissa, 1500-luvun alusta. Pylväissä näkyy muutamia puuveistoksia, joita kirkossa on nelisenkymmentä.

Sisätilat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskiajalla pääalttari on todennäköisesti sijainnut nykyisen alttarin sijainnin edessä. Sen takana syvennyksessä on oletettavasti ollut alttarikaappi. Kuorin raja on ehkä ollut ensimmäisten pilarien kohdalla.[22]

Seinämaalaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hattulan kirkko on tunnettu kalkkimaalauksistaan, jotka ovat piispa Arvid Kurjen ajalta, luultavasti vuosilta 1513–1516.[21] Niiden pääasiallinen lahjoittaja on Hämeen linnan päällikkö Åke Jöransson Tott (k. 1520) ja hänen vaimonsa Märta Bengtsdotter Ulv, todennäköisesti votiivilahjana.[23]. Maalaukset edustavat myöhäisgotiikkaa, ja ne on tehty al secco -menetelmällä. Ne on todennäköisesti tehnyt sama taiteilijaryhmä kuin Lohjan Pyhän Laurin kirkon maalaukset. Maalauksissa on 180 Raamatun kertomusta luomisesta viimeiseen tuomioon sekä pyhimyskertomuksia kuvasarjoina[1][13]. Onni Okkonen kuvaa maalauksia seuraavasti: "Hattulan mestari, jonka voimme asettaa läheiseen suhteeseen Lohjan maalarin kanssa, jää kaikesta luontaisesta lahjakkuudestaan ja tunneherkkyydestään huolimatta samalle ylimalkaiselle käsityöläistasolle, kuin millä hänen edeltäjänsä olivat olleet. Mutta tämä ei estä häntä olemasta synnynnäisten taiteilijaominaisuuksiensa, herkän muototajunsa, keveän luonnehtimistaitonsa ja sielukkaan mystiikkansa vuoksi erikoisen mielenkiintoinen ilmiö Suomen, vieläpä koko Pohjolan taiteessa."[24] Melko vapaasti maalatut henkilöt on maalattu ruohoa kasvavalle tai pienistä puoliympyröistä koostuvalle maapohjalle. Pienessä kirkossa tiivis kuvaryhmittely, jossa on useita henkilöhahmoja, antaa tilalle lämpimän, intiimin luonteen.[25]

Maalauksia on kirkon kaikilla seinillä sakaristoa myöten, laskutavasta riippuen yhteensä 180–193 aihetta. Asehuoneessa niitä on tosin vain itä- ja pohjoisseinillä, sillä vuoden 1795 korjauksissa muut maalaukset hävisivät. Holvimaalauksia ei ole koskaan peitetty, mutta pylväät ja seinät peitettiin kalkkisivelyllä 1820 ja paljastettiin jälleen 1886 maisteri Emil Nervanderin johdolla. Maalaukset entisöi 1934–1940 Oskari Niemi.[23][22][1]

Kirkon tehtävään Kristuksen ristin palan säilytyspaikkana ja siten pyhiinvaelluspaikkana liittyy kirkon itäpään kuorin holvissa oleva maalaus, jossa esitetään legenda siitä, kuinka Rooman keisarinna Helena löysi ristin suorittaessaan kaivauksia Jerusalemissa Golgatalla.[26]

Postimerkki vuodelta 1931.

Esineistö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkossa on noin 40 puuveistosta, joista vanhimmat ovat Liedon mestarin veistämiä, ja ne on ajoitettu 1300-luvun ensimmäiselle puoliskolle.[1] Niihin alun perin kuuluneet jalometalliset kruunut ovat kuitenkin kadonneet, mahdollisesti uskonpuhdistuksen yhteydessä takavarikoituina. Hiekkanen kuitenkin esittää, että ne olisivat kadonneet venäläisten talvella 1496 Suomeen tekemän ryöstöretken aikana, joka ulottui Hattulaan saakka[27].

Kirkossa oleva saarnastuoli on vuodelta 1550 ja siten Suomen vanhin ja Pohjoismaiden vanhimpiin kuuluva säilynyt saarnastuoli. Sen lahjoittivat Tyrvännön Lepaan kartanon omistaja Björn Classon Lejon ja hänen vaimonsa Katharina Jöransdotter Stiernsköld. Se on vailla kannatinpylvästä. Vaikka saarnatuolin muoto noudattaa keskiaikaista perinnettä, sen koristelu on renessanssityylinen. Kirkossa on myös toinen, hieman uudempi, vuodelta 1701 peräisin oleva, Kristoforoksen kannattelema saarnastuoli.[27]

Alttaritaulun on maalannut Nils Schillmark 1782. Sen aiheena on Pyhä ehtoollinen.[21]

Sakaristo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sakaristoa pidetään Turun tuomiokirkon sakariston jälkeen Suomen hienoimpana. Siinä on yksinkertainen ristiholvaus ja ikkunat joka seinällä.[15] Seiniä peittävät maalaukset, ja katosta riippuu keskiaikaistyyppinen kynttiläkruunu[28].

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkko on käytössä pelkästään kesäaikaan, ja toimituksia varten siellä on vain pienet urut.[29]

Muut rakennukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkon pohjoispuolella on pieni tiilirakennuksen raunio. Tieto rakennuksen tehtävästä ei ole säilynyt, mutta sen on arveltu olleen joko vanhempaan puukirkkoon liittynyt sakaristo tai vaihtoehtoisesti erillinen Pyhän Ristin palvontaan ja vuosittain 5. toukokuuta pidettyyn ristintie-kulkueeseen[30] liittynyt kappeli. Hiekkanen toteaa, että vuoden 1993 kaivausten perusteella se on tulkittu alkuperäiseen tiilikirkkosuunnitelmaan kuuluneeksi sakaristoksi, mutta myöhemmin on kuitenkin päädytty rakentamaan suurempi kirkko hiukan etelämmäksi.[15]

Kirkon vieressä olevan kellotapulin yläosa on vuodelta 1813 ja rakennettu intendentinkonttorin piirustusten mukaan, mutta sen alkuperäiset kellot on siirretty Hattulan uuden kirkon torniin. Nykyiset kellot ovat peräisin Vuokselan kirkosta luovutetun Karjalan alueelta.[21][1][15] Tapulin alaosa on luonnonkiveä, yläosa punamullattua puuta. Paanukatteista, hiukan pyöristettyä kattoa koristaa kukkoviiri[5]

Tien toisella puolella on aikoinaan seurakunnan toimintaan tiiviisti liittynyt A. F. Granstedtin suunnittelema vuonna 1840 valmistunut vaaleaksi rapattu kolmikerroksinen pitäjänmakasiini, jossa vuoteen 1902 toimi laina- ja köyhäinviljamakasiini. Sen rakentaja oli tyrväntöläinen Juhani Kajander. Siinä on nykyisin kirkon opastuskeskus ja kahvila.[18][21]

Kirkkoa ja kirkkomaata ympäröi kiviaita, jossa on kivestä ja tiilestä rakennetut läpikäytävät, joista pohjoinen on keskiajalta ja eteläinen uuden ajan alkupuolelta[18][21]. Hiekkanen ajoittaa pohjoisportin 1700-luvulle[4].

Hautausmaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hattulan vanhin hautausmaa on Pyhän Ristin kirkon kiviaidan sisäpuolella. Sitä on vuosisatojen kuluessa, erityisesti 1700-luvulla, laajennettu joka suuntaan, mutta enää se ei ole käytössä. Kirkon itäpuolella oleva laajennusosa, nykyinen hautausmaa, on perustettu 1921.[31]

Kulttuuriympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hattulan Pyhän Ristin kirkko kuuluu valtakunnallisesti arvokkaaseen maisema-alueeseen "Vanajaveden laakso ja Aulanko" ja on myös yksi Museoviraston vuonna 2009 määrittelemistä valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.[21]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hiekkanen, Markus: Suomen kivikirkot keskiajalla. Helsinki: Otava, 2003. ISBN 951-1-15126-6.
  • Hiekkanen, Markus: Suomen keskiajan kivikirkot. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-861-9.
  • Okkonen, Onni: Suomen taiteen historia. Helsinki: WSOY, 1955.
  • Sarajas-Korte: Ars – Suomen taide 1. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1987. ISBN 951-35-4202-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Pyhän Ristin kirkko Hattulan seurakunta. Viitattu 12.8.2008.
  2. a b Hiekkanen 2007, s. 282
  3. Kulttuuriympäristöjen Häme Ympäristö.fi. Viitattu 9.11.2010.
  4. a b c d e Hiekkanen 2007, s. 283
  5. a b c Hattulan Pyhän Ristin kirkko (rakennusperintörekisteri) Kulttuuriympäristön rekisteriportaali. Museovirasto.
  6. a b Hiekkanen 2003 s. 231
  7. a b c Hiekkanen 2007, s. 285
  8. Hattulan Pyhän Ristin kirkon ajoitus on mutkikas palapeli viitattu 13.12.2011
  9. a b c Hämeen vanhin kirkko Hattulan seurakunta. Viitattu 8.11.2010.
  10. Vanajaveden kapeikon kulttuurimaisema Museovirasto.fi. Viitattu 9.11.2010.
  11. Vanajanlaakso Tyrväntö.net. Viitattu 9.11.2010.
  12. Tuula Hockman: Hämeen linna ja Hämeenlinnan kaupunki Hämeenlinnan kirjasto. Viitattu 9.11.2010.
  13. a b Seinämaalaukset Hattulan seurakunta. Viitattu 8.11.2010.
  14. Hattulan vanhan kirkon maisema Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt 1993 -luettelo. Museovirasto. Viitattu 9.11.2010.
  15. a b c d e f g Hiekkanen 2007, s. 284
  16. Pyhän Ristin kirkko, kirkkosali Hattulan seurakunta. Viitattu 2.11.2010.
  17. Hiekkanen 2007, s. 197
  18. a b c d Hämeen maakunnallisesti arvokkaat rakennusperintökohteet: kohdekuvaukset, Hattula.
  19. Herniäisten tiiliruukki Museovirasto. Viitattu 9.11.2010.
  20. Marja-Terttu Knapas: Autiokirkot henkivät historiaa Rakennusperintö.fi. 25.6.2008. Ympäristöministeriö, Museovirasto. Viitattu 2.11.2010.
  21. a b c d e f g Hattulan Pyhän Ristin kirkko Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
  22. a b Hiekkanen 2007, s. 289
  23. a b Hiekkanen 2007, s. 287
  24. Okkonen, s. 111
  25. Sarajas-Korte, s. 170
  26. Pyhiinvaelluskirkko Seurakuntaopisto. Viitattu 8.11.2010.
  27. a b Hiekkanen 2007, s. 291
  28. Hiekkanen 2007, s. 286
  29. Kysymyksiä ja vastauksia Hattulan seurakunta. Viitattu 8.11.2010.
  30. Pyhän ristin legenda Hattulan seurakunta. Viitattu 8.11.2010.
  31. Pyhän Ristin kirkko, hautausmaa Hattulan seurakunta. Viitattu 29.10.2010.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Knapas, Marja Terttu (toim.): Hattulan ja Tyrvännön kirkot. Suomen kirkot: 20. ISSN 0585-9484. Museovirasto, 1997. ISBN 951-616-011-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]