Ulvilan kirkko
| Ulvilan kirkko | |
|---|---|
| Sijainti | Ulvila |
| Koordinaatit | |
| Seurakunta | Ulvilan seurakunta |
| Rakentamisvuosi | noin 1495–1510 |
| Materiaali | harmaakivi |
| Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla | |
Ulvilan kirkko on Ulvilan kaupungissa Satakunnassa sijaitseva keskiaikainen kivikirkko, joka on yksi Suomen merkittävimmistä ja arvokkaimmista keskiaikaisista muistomerkeistä. Sen suojeluspyhimys on Pyhä Olavi ja se on ainoa ehjänä säilynyt merkki Ulvilan keskiaikaisesta kaupungista. Kirkon omistaa Ulvilan seurakunta, ja se on yhä aktiivikäytössä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historiaa
Ulvilan ensimmäinen kirkko rakennettiin todennäköisesti 1200-luvulla Liikistöön, jossa tuolloin sijaitsi kauppapaikka. Ulvilan kirkon iästä on esitetty useita arvioita. 1930–1990-luvuilla arvioitiin, että Ulvilan kirkkoa olisi alettu rakentaa nykyiselle paikalleen vuonna 1332, jolloin Suomen piispa Pentti määräsi kivisen kirkon rakennettavaksi Ulvilaan. Toisaalta tiedetään, että kirkko vaurioitui erittäin pahasti vuoden 1429 tulipalossa, minkä jälkeen kunnostettuun kirkkoon hankittiin vieläkin käytössä olevaa esineistöä, kuten krusifiksi ja Pyhää Olavia esittävä veistos. Sisäholvit kirkkoon rakennettiin 1480–1490-luvuilla. Varmana tietona on pidetty, että kirkon ympärillä oleva hautausmaa on vihitty käyttöön vuonna 1347.
Markus Hiekkasen vuonna 1994 julkaisema väitöskirja asetti perinteiset vuosiluvut kyseenalaisiksi. Väitöskirjassa esitettiin dendrokronologisin ja rakennushistoriallisin perustein, että nykyinen kirkko olisi rakennettu yhtä aikaa sisäholvien kanssa 1480–1490-luvuilla.[1][2] Vuoden 2007 kirjassaan Hiekkanen ajoittaa kirkon rakennetuksi vielä myöhemmin, ja sen mukaan kaikki osat on rakennettu vuosien 1495 ja 1510 välillä. Vanhimman osan, sakariston jälkeen on rakennettu runkohuone vuoden 1500 molemmin puolin ja lopuksi asehuone noin vuonna 1510. Ajoitus on perusteltu rakennuksen piirteillä, kirjallisilla lähteillä ja tuoreella puulustotutkimuksella.[3]
Kirkko on pysynyt hyvässä kunnossa ja käyttökelpoisena, koska sitä on korjattu useasti ja ajanmukaistettu aina tarpeen vaatiessa. Viimeisin suuri kunnostus valmistui vuonna 2005. Korjauksen yhteydessä kirkon pohjoisseinustalta, vajaan metrin päässä sakastin kivijalasta, löytyi maahan haudattuna Suomen suurin keskiaikainen raha-aarre, 1476 hopearahaa 1390-luvulta. Koska aarre oli erittäin lähellä kivijalkaa, on hankala kuvitella, miten kirkko olisi voitu rakentaa 1400-luvun lopulla aivan aarteen viereen ilman, että aarre olisi löytynyt jo tuolloin. Perustuksen antura ulottuu nimittäin aarteen alle. [4][5]
[muokkaa] Kirkkorakennus
[muokkaa] Esineistö
[muokkaa] Keskiaikaiset
- Krusifiksi 1430-luvulta
- Suojeluspyhimys Pyhää Olavia esittävä veistos 1430-luvulta
- Veistos "Pyhä Anna kolmantena" 1400-luvulta
- Edelleen käytössä oleva ehtoolliskalkki keskiajan lopulta
- Jouluaiheisesti kirjailtu messukasukka
Loput keskiaikaiset esineet ovat Satakunnan museon hallussa
[muokkaa] Uudempi esineistö
Luterilaisuuden tullessa Suomeen 1500-luvulla kirkossa tapahtui useita muutoksia:
- Kirkon esineistöä köyhdytettiin
- Saarnatuoli (nykyinen vuodelta 1657)
- Penkit (vanhin säilynyt vuodelta 1617)
- Kuninkaanpenkit, joista ainakin toinen on valmistettu kuningas Kustaa III:n vierailua varten 1790-luvulla
- Hautojen kansikiviä, jotka ovat peräisin 1600- ja 1700-luvuilta
- Alttaritaulu 1700-luvulta
- Virsitaulu 1700-luvulta
[muokkaa] Urut
Ulvilan kirkon ensimmäiset urut hankittiin 1890-luvulla, jotta voitaisiin veisata virsiä säestyksen kanssa. Nykyiset urut ovat peräisin vuodelta 1937, ja ne on valmistanut Kangasalan urkutehdas.
[muokkaa] Kellotapuli
Kirkon länsipuolella sijaitseva kellotapuli on porilaisen timpurin Jaakko Winbergin suunnittelema ja peräisin 1750-luvulta. Aiemmin sipulikupoliin huipentunut tapuli uusittiin v. 1862, ja nykyisen terävän piikin on suunnitellut G. T. Chiewitz.
[muokkaa] Kirkkorakennuksen nykyaikaistus
1800-luvulla, samoihin aikoihin ensimmäisten urkujen kanssa, Ulvilan kirkkoon hankittiin puukaminoita lämmittämään kylmää ja kolkkoa kirkkorakennusta. 1930-luvulla kynttilänvalon tilalle saatiin ensimmäiset 12 sähkölamppua, jotka tekivät kirkosta todella nykyaikaisen. 1970-luvun peruskorjauksen yhteydessä asennettiin kunnollinen keskuslämmitys ja äänentoistolaitteet.
Kirkkorakennuksen ulkoasua siistittiin pari vuotta sitten. Samoihin aikoihin asennettiin yövalaistus, joka korostaa hienoa rakennusta näyttävämmäksi. Lisäksi kirkon puukatto tervataan parin vuoden välein.
[muokkaa] Kirkkoympäristö
Kirkon välittömässä läheisyydessä sijaitsevat Ulvilan Saaren kartano, Ulvilan Pappilat, Isonkartanon ja Trumetarin tilat, Ulvilan keskiaikaisen kaupungin autioitunut paikka sekä Liikistön muinaismuistoalue. Vuonna 2009 julkistetussa inventoinnissaan Museovirasto on määritellyt tämän kokonaisuuden yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.[6]
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Ulvilan kaupunki. Kirkot, arkkitehtuuri. Viitattu 6.8.2007
- ↑ Ulvilan seurakunta. Kirkon ikä. Viitattu 7.8.2007
- ↑ Hiekkanen, Markus: Suomen keskiajan kivikirkot, s. 269. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-861-9.
- ↑ Porin kaupungin kulttuuritoimi. Ulvilan aarre Viitattu 6.8.2007
- ↑ Lalli. Ajan odotetaan ratkaisevan Ulvilan kirkon ikäkriisin. Viitattu 6.8.2007
- ↑ Ulvilan kirkko ja ympäristö Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Ulvilan kirkko (rakennusperintörekisteri) Kulttuuriympäristön rekisteriportaali. Museovirasto.
| Tuomiokirkkoja |
Espoo • Helsinki • Kuopio • Lapua • Mikkeli • Oulu • Porvoo • Turku • Tampere |
|---|---|
| Katedraaleja |
Uspenskin katedraali (Helsinki) • Pyhän Nikolaoksen katedraali (Kuopio) • Pyhän Kolminaisuuden katedraali (Oulu) • Pyhän Henrikin katedraali (Helsinki) |
| Suuria |
Heinävesi • Johanneksenkirkko (Helsinki) • Kalevan kirkko (Tampere) • Lapväärtti • Kerimäki • Nurmes • Keski-Porin kirkko |
| Vanhoja puukirkkoja |
Ulrika Eleonoran kirkko (Kristiinankaupunki) • Muhos • Petäjävesi • Sammatti • Sodankylä • Uusikaupunki • Vöyri |
| Vanhoja kivikirkkoja |
Eckerö • Hammarland • Hattulan Pyhän Ristin kirkko • Hollola • Jomala • Lemland • Nousiainen • Pernaja • Saltvik • Sund • Ulvila |
Tätä sivua ei ole