Tiili

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tiiliseinä, kuvassa ristilimitys.

Tiili on savesta ja hiekasta kuivaamalla ja polttamalla aikaan saatu määrämuotoinen karkeakeraaminen rakennusmateriaali. Muoto on yleensä suorakulmainen särmiö. Tiili voidaan rei’ittää ennen polttoa, tällöin parannetaan tiilen puristuslujuutta. Tiilimassaan voidaan lisätä myös sahanpurua, jolloin poltossa syntyvä huokoisuus mahdollistaa tiilen pakkasenkestävyyden.

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiilillä päällystetty tie.

Tiili on hyvin monikäyttöinen rakennusmateriaali. Tiiltä käytetään esimerkiksi rakennusten seiniin, tulisijoihin, savupiippuihin, kattoihin ja kävelykatujen päällysteenä.

Kattotiileksi sanotaan vesikattoon käytettävää tiiltä, joka voi olla joko poltettu savitiili tai betonista valettu betonikattotiili.

Niin sanottu kalkkihiekkatiili ei ole poltettu tiili, vaan sammutetusta kalkista ja kvartsipitoisesta hiekasta tehty muotoon puristettu kivituote, jota ei polteta vaan karkaistaan höyryllä. Oikeampi nimitys on kalkkihiekkakivi.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset tiilirakennukset rakennettiin Urissa Mesopotamiassa noin 4 000 eaa. Tiilien valmistusta on tapahtunut myös Egyptissä jo noin vuonna 3 000 eaa. Tuolloin tiilien materiaalina oli savi, mutta tiiliä ei poltettu vaan ne ainoastaan kuivattiin (savitiili). Mesopotamiassa tiilien polttaminen tunnettiin noin 2 200 eaa. lähtien.

Merkittäviä tiilestä tehtyjä varhaisia rakennuksia ovat Kiinan muuri (noin 210 eaa.) ja Rooman Pantheon (noin 123 jaa.). Pohjois-Eurooppaan tiiliarkkitehtuuri levisi hansakaupan ja Saksalaisen ritarikunnan mukana 1100-luvulla.

Ensimmäisiä merkittäviä tiilirakennuksia Pohjoismaissa olivat Uppsalan ja Turun tuomiokirkot. Suomeen tiilet tulivat ilmeisesti 1200-luvulla, mutta laajemmin niitä alettiin käyttää vasta seuraavalla vuosisadalla linnoihin ja kirkkoihin. Amerikan mantereelle tiilen käyttö levisi vasta espanjalaisten mukana.

Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiilen väri vaihtelee kermanvalkoisesta ja keltaisesta punaiseen ja tummanruskeaan, lähes mustaan. Värin määrittää saven mineraalipitoisuus, lisäaineistus ja polttotekniikka. Suomalaisten savien suuri rautapitoisuus saa aikaan punaisen värin, ulkomaisista kaoliinipitoisista savista voidaan polttaa vaaleita tiiliä.

Polttotekniikkaa säätelemällä saadaan eri sävyisiä pintoja; esimerkiksi tiilien ladontatapa uunissa vaikuttaa värin tasaisuuteen. Tätä käytetään hyväksi loimukuvioiduissa tiilissä. Jatkamalla polttoa pitkään saadaan pinnaltaan sintraantuneita tiiliä, ja tummia sävyjä.

Tiilen näkyvät pinnat voivat olla käsiteltyjä: sileitä, eri tavoilla harjattuja, revittyjä tai muotilla kuvioituja pintoja. Kuviot saadaan aikaan muokkaamalla kosteaa tiilimassaa ennen polttoa. Polton jälkeen tiili voidaan myös halkaista tai lohkoa.

Tiililimitykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisin muuratuissa rakenteissa käytetään lähes yksinomaan erilaisia juoksulimityksen sovelluksia. Näissä on käytetty lapetiilimuurausta, ja tiilet on ladottu pitkä sivu ulospäin. Juoksulimitysten yleisimmät muodot ovat puolen kiven ja 1/3 kiven etenemällä tehdyt limitykset. Eräs nykyään käytetty limitystapa on votsi, joka ei itse asiassa ole limitys lainkaan. Siinä kaikki pystysaumat sijoittuvat samoille kohdille, ja tiilet saumoineen muodostavat säännöllisen ruudukon. Votsia voidaan käyttää vain, jos rakenteeseen ei kohdistu ulkopuolisia kuormia ja tällöinkin se on vahvistettava raudoituksella.

Historialliset tiililimitykset Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskiajalta aina 1900-luvun alkupuolelle tiilirakenteet olivat massiivirakenteita, joissa seinä vastasi paksuudeltaan vähintään tiilen pituutta. Tällöin seinissä käytettiin poikittain sijoitettuja sidekiviä estämään muurin halkeamista keskeltä.

Tiettävästi varhaisin Suomeen saapunut limitystapa oli munkkilimitys, jossa kahta juoksukiveä seurasi sidekivi, tämä toistui samassa kerroksessa yhä edelleen. Vähäpätöisemmissä kohteissa käytettiin myös niin sanottua villiä limitystä, jossa juoksu- ja sidekivet vuorottelivat satunnaisesti.

Ruotsin vallan aikana ryhdyttiin käyttämään vuorolimitystä eli "plokia". Muuraaminen oli nopeampaa, koska juoksu- ja sidekivet olivat omissa kerroksissaan. Joka toinen kerros oli tehty juoksukivillä ja joka toinen sidekivillä. Juoksukivet olivat samalla kohdalla keskenään.

1800-luvulle tultaessa vakiintui käyttöön lujempana pidetty ristilimitys eli "kryssi". Tässäkin juoksu- ja sidekivet olivat omissa kerroksissaan, mutta juoksukiven asema muuttui puolen tiilen verran edelliseen nähden.

Suomessa käytettävät yleisimmät tiilikoot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peruskokoinen täystiili PT

  • koko 257 × 123 × 57 mm, paino 3,2 kg, menekki 55 kpl/m²
  • ns. hormitiili, käytetään tulisijoissa ja savuhormeissa pakkaselle altistumattomissa osissa

Peruskokoinen reikätiili PRT

  • koko 257 × 123 × 57 mm, paino 2,8 kg, menekki 55 kpl/m²
  • ns. hormireikätiili, käytetään yleistiilenä julkisivuissa ja kantavissa rakenteissa, sekä savuhormeissa pakkaselle altistuvissa osissa

Normaalikokoinen reikätiili NRT

  • koko 270 × 130 × 75 mm, paino 3,7 kg, menekki 42 kpl/m²
  • käytetään kantavissa seinissä ja suurissa julkisivuosissa

Moduulikokoinen reikätiili MRT

  • MRT(60): koko 285 × 85 × 60 mm, paino 2,2 kg, menekki 47 kpl/m²
  • MRT(85): koko 285 × 85 × 85 mm, paino 2,9 kg, menekki 35 kpl/m²
  • käytetään julkisivuissa ja kantavissa, korkeintaan kaksikerroksisissa rakenteissa sekä ei-kantavissa väliseinissä

Normaalikokoinen tiililaatta NTL

  • koko 270 × 75 mm, paksuus vaihtelee, menekki 42 kpl/m²
  • betonielementtien julkivut ja lattialaatoitukset

Moduulikokoinen tiililaatta MTL

  • koko 285 × 85 mm, paksuus vaihtelee, menekki 35 kpl/m²
  • betonielementtien julkisivut ja lattialaatoitukset

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rakennustieto Oy: RT-kortisto RT 35–10500 POLTETUT TIILET/Muuraustarvikkeet. Rakennustieto Oy, 2006.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta tiili.