Pyhä Kristoforos

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Pyhä Kristoforos Hans Memlingin maalauksessa.

Pyhä Kristoforos eli Pyhä Kristoffer (kreik. Άγιος Χριστόφορος) on sekä katolisen että ortodoksisen kirkon kunniottama pyhimys, jonka väitetään tulleen surmatuksi marttyyrinä Rooman keisari Deciuksen (249–251) tai toisten tietojen mukaan Maximinus Daian aikana (308–313). Eriävät käsitykset johtuvat mahdollisesti sekaannuksesta, jonka on aiheuttanut nimien Decius ja Dacian (Daia, daakialainen) samankaltaisuus.[1]

Ortodoksisessa kirkossa Pyhän Kristoforoksen muistopäivä on 9. toukokuuta.[2] Katolisen kirkon tridentiininen kalenteri salli Pyhän Kristoforoksen muistoa vietettävän 25. heinäkuuta ainoastaan yksityisessä messussa. Tämä rajoitus kumottiin vuonna 1954. Vaikka katolinen kirkko yhä sallii häneen kohdistuvat hartaudenharjoitukset ja mainitsee hänet 25. heinäkuuta muistettavien pyhimysten joukossa,[3] paavi Paavali VI poisti hänet katolisesta pyhimyskalenterista vuonna 1969 antamallaan motu propriolla Mysterii Paschalii. Tuolloin kirkko julisti, että hänen muistopäivänsä ei kuulunut vanhaan roomalaiseen perinteeseen vaan oli tullut käytäntöön jokseenkin myöhään (noin 1550),[4] mutta muistopäivää vietetään yhä paikallisesti.[5]

Legendat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyhän Kristoforoksen elämään ja kuolemaan liittyy useita legendoja, jotka ensin kirjoitettiin kreikaksi, mahdollisesti 500-luvulla, ja tunnettiin jo 800-luvulla Ranskassakin. Walter Speyeriläinen kirjoitti niistä 1000-luvulla oman versionsa, mutta tunnetuimmat muunnelmat ovat peräisin Kultaisesta Legendasta 1200-luvulta.[6]

Legendan mukaan Kristoforos oli kanaanilainen, viisi kyynärää (noin 2,25 metriä) pitkä, ja hänellä oli pelottavat kasvot. Palveltuaan aikansa Kanaanin kuningasta hän päätti poistua ja palvella "suurinta kuningasta, joka on olemassa". Hän meni suurimpana tunnetun kuninkaan luokse, mutta eräänä päivänä hän hän näki kuninkaan tekevän ristin­merkin, kun paholainen mainittiin. Todettuaan, että kuningas pelkäsi paholaista, Kristoforos päätti mennä paholaisen luo. Hän kohtasi joukon rosvoja, joista yksi väitti olevansa paholainen, ja hän päätti palvella tätä. Mutta kun hän huomasi, että hänen uusi isäntänsä karttoi tien varressa olevaa ristiä, hän päätteli paholaisen pelkäävän Kristusta, hylkäsi rosvojoukon ja ryhtyi tiedustelemaan ihmisiltä, missä Kristus oli. Hän kohtasi erakon, joka perehdytti hänet kristilliseen uskoon. Kristoforos kysyi häneltä, miten Kristusta voitiin palvella. Kun erakko suoritteli paastoa ja rukousta, Kristoforos vastasi, ettei hän kyennyt sellaiseen. Sen jälkeen erakko ehdotti, että suuren kokonsa ja voimansa vuoksi Kristoforos voisi palvella Kristusta auttamalla ihmisiä kulkemaan erään vaarallisen joen yli, missä monet olivat menehtyneet sitä yrittäessään. Erakko lupasi, että tällainen palvelus miellyttäisi Kristusta.

Kun Kristoforos oli suorittanut tällaisia palveluksia jonkin aikaa, pieni lapsi pyysi häntä kuljettamaan hänet joen yli. Ylityksen aikana joki alkoi tulvia ja lapsi tuntui raskaalta kuin lyijy, niin että Kristoforos vain vaivoin saattoi kuljettaa hänet ja joutui suuriin vaikeuksiin. Kun hän lopulta pääsi vastarannalle, hän sanoi lapselle: "Olet saattanut minut suurimpaan vaaraan. En usko, että koko maailma olisi harteillani niin raskas kuin sinä olit.". Lapsi vastasi: "Harteillasi ei ollut vain koko maailma vaan Hän joka teki sen. Olen Kristus, kuninkaasi, jota palvelet tässä työssäsi." Sen jälkeen lapsi katosi.

Myöhemmin Kristoforos kävi Lyykian kaupungissa ja lohdutti siellä kristittyjä, joita uhkasi marttyyri­kuolema. Vietynä paikallisen kuninkaan luo hän kieltäytyi uhraamasta pakanallisille jumalille. Kuningas yritti voittaa hänet puolelleen luovuttamalla hänelle rikkauksia ja antamalla kahden kauniin naisen vietellä hänet. Kristoforos kuitenkin käännytti nämä naiset kristinuskoon, kuten hän oli jo tehnyt tuhansille kaupungin asukkaille. Kuningas määräsi hänet surmattavasti. Monet yritykset hänen surmaamisekseen epäonnistuivat, mutta lopulta hänet saatiin mestatuksi.

Historiallinen samastus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Legendojen historiallinen tutkimus viittaa siihen, että Reprobus (Kristoforos) eli Rooman keisari Deciuksen ja hänen toimeenpanemiensa kristittyjen vainon aikaan ja että hänet vangitsi ja surmasi Antiokian kuvernööri.[7] Historioitsija David Woods on esittänyt, että Pietari Attalialainen mahdollisesti kuljetti Pyhän Kristoforoksen maalliset jäännnökset Aleksandriaan, jossa hänet ehkä samastettiin egyptiläisen marttyyrin Pyhän Menaksen kanssa.[7]

Pyhän Kristoforoksen legendaan liittyy kaksi tärkeää historiallista seikkaa, joiden perusteella hänet on samastettu Pyhään Menakseen. Ensinnäkin kreikkalaisten ja latinalaisten legendojen mukaan Kristoforos kuului Valerianuksen kolmanteen Marmantean kohorttiin (lat. Cohors tertia Valeria, at Marmantarum), Pohjois-Afrikan Marmaricassa Egyptin ja Libyan rajamailla toimineeseen sota­väen­osastoon, jonka kuitenkin perusti vasta keisari Diocletianus.[8] Toiseksi Pyhä Kristoforos kärsi marttyyri­kuoleman Antiokiassa.

Kertomus Pyhän Menaksen marttyyri­kuolemasta on yksityis­kohtia myöten samankaltainen kuin Pyhän Kristoforoksenkin. Teorian mukaan, joka samastaa nämä kaksi pyhimystä, "Kristoforos", joka tarkoittaa Kristuksen kantajaa, oli kunnianimi, joka annettiin Antiokiassa kuolleelle urhoolliselle Menakselle. Koska hän ei ollut maan synty­peräinen asukas, hänen nimeään ei tunnettu ja niinpä häntä kutsuttiin vain kunnia­nimellä "Kristoforos" eli Kristuksen kantaja.[9] Koptilaisessa perinteessä Pyhä Menas on matkustajien suojeluspyhimys,[9] aivan samoin kuin Kristoforos kreikkalaisessa ja latinalaisessa perinteessä.

Pyhän Kristoforoksen kunnioitus ja suojeluspyhimyksen asema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ortodoksisessa kirkossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ortodoksinen kirkko viettää Lycean Kristoforoksen muistopäivää 9. toukokuuta. Silloin luettava liturginen teksti ja hymnit viittaavat hänen vangitsemiseensa Deciuksen käskystä, joka yritti vietellä Kristoforoksen porttojen avulla ennen kuin määräsi hänet mestattavaksi.[10] Kontakion-hymnissä sanotaan:

Sinä jotka pelotit sekä voimalla että kasvojesi ilmeillä, Luojasi tähden alistuit vapaaehtoisesti heille, jotka etsivät sinua; koska sait vakuutetuksi sekä heidät että naiset, jotka yrittivät nostaa sinussa himon tulen, ja he seurasivat sinua marttyyriuden tiellä. Ja tuskissasi todistit olevasi rohkea. Sen vuoksi me olemme voittaneet sinut suureksi suojelijaksi, oi Pyhä Kristoforos.[11]


Pyhäinjäännökset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyhän taiteen museossa Pyhän Justinen kirkossa (Sveti Justina) Rabissa Kroatiassa on kullattu pyhäinjäännöslipas, jossa väitetään olevan Pyhän Kristoforoksen pääkallon. Kirkon mukaan pää­kallo tuotiin sinne 1000-luvulla, ja kun se sijoitettiin kaupunginmuurin päälle, se tuhosi saraseenien armeijan, joka parhaillaan piiritti kaupunkia.[12]

Mitalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mitaleja, joissa on Pyhän Kristoforoksen nimi ja kuva, käyttävät yleisesti riipuksina varsinkin matkustajat hartauden harjoittamiseksi ja pyytääkseen häneltä siunausta. Hänen pienois­patsaitaan pidetään usein autoissa. Ranskassa näihin mitaleihin liittyy usein käytetty sanonta "Regarde st. Cristophe et va-t-en rassuré" (Katso Pyhää Kristoforosta ja jatka matkaasi rauhoittueneena"); espanjan­kielisissä maissa taas sanotaan: "Si en San Cristóbal confías, de accidente no morirás" ("Jos luotat Pyhään Kristo­forokseen, et kuole onnettomuudessa"). Itävallassa järjestetään vuosittain lähimpänä Pyhän Kristo­foroksen päivää olevana sunnuntaina rahankeräys ajoneuvojen hankkimiseksi lähetys­saarnaajille, ja silloin ihmisiä pyydetään antamaan hyvin pieni rahamäärä jokaista kilo­metriä kohti, jonka he ovat vuoden aikana matkustaneet turvallisesti.

Yleinen suojeluspyhimys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristoforos on laajalti suosittu pyhimys, jota pidetään urheilijoiden, merimiesten, lautturien ja matkailijoiden suojelus­pyhimyksenä.[13] Häntä kunnioitetaan yhtenä neljästä­toista pyhästä auttajasta. Häneltä pyydetään myös suojelusta muun muassa ukkosta, kulkutauteja, epilepsiaa, tulvia ja myrskyjä vastaan, ja hän on myös jousiampujien, opiskelijoiden, merimiesten, kirjansitojien, puutarhurien ja kuljettajien suojeluspyhimys.[14]

Paikkakuntien suojeluspyhimys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristoforos tunnetaan myös monien paikkakuntien suojeluspyhimyksenä. Niitä ovat Baden, Braunschweig[13] ja Mecklenburg Saksassa, Barga Italiassa, Rab Kroatiassa, Saint Kitts, Girona Espanjassa, Mondim de Basto Portugalissa, Agrinion Kreikassa, Vilna Liettuassa, Riika Latviassa, Havanna Kuubassa ja Paete Filippiineillä.

Pyhä Kristoforos taiteessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska Pyhä Kristoforos tunnetaan matkustajien suojeluspyhimyksenä ja suojelijana äkilliseltä kuolemalta, monissa kirkoissa on hänen patsaansa, joka usein on sijoitettu vastapäätä etelänpuoleista ovea niin, että se on helposti nähtävissä.[5] Hänet kuvataan tavallisesti jättiläiskokoisena miehellä, jolla on lapsi harteillaan ja sauva toisessa kädessä.[15] Englannissa on enemmän Pyhää Kristoforosta kuin ketään muuta pyhimystä esittävää seinämaalausta;[5] vuonna 1904 Mrs. Collier, joka kirjoitti asiasta British Archaeological Associationille, mainitsi kaikkiaan 183 häntä esittävää maalausta, veistosta tai muuta teosta, mikä ylittää kaikki muut paitsi Neitsyt Marian.[16] Myös Suomessa Hattulan Pyhän Ristin kirkossa on näyttävä Kristoforos-maalaus eteläportaalia vastapäätä tervehtimässä kirkkoon astujia.[17]

Ortodoksissa ikoneissa Pyhä Kristoforos kuvataan usein koiranpäisenä. Tämä on saanut alkunsa siitä, että keisari Diocletianuksen aikana mies nimeltä Reprebus, Rebrebus tai Reprobus vangittiin taistelussa Egyptin länsipuolella Kyrenaikassa asuvia heimoja vastaan. Hagiografisen kertomuksen mukaan tällä sotaväenosastolla oli nimi numerus Marmaritarum. Hänen kerrottiin olevan erittäin suurikokoinen ja että hänellä oli koiran pää ihmisen pään sijasta, mitä pidettiin tyypillisenä marmaritalaisille. Tämä bysanttilainen kuvaus Pyhästä Kristoforoksesta juontuu siitä, että kanaanilaisia tarkoittava latinan sana cananeus on sekoitettu sanaan canineus, koiramainen.[18]

Saksalainen piispa ja runoilija Walter Speyeriläinen kuvasi Pyhän Kristoforoksen koiranpäiseen lajiin kuuluvana jättiläisenä, joka asui Kanaanin maassa, söi ihmislihaa ja haukkui. Mutta kun hän tapasi Kristus-lapsen, hän katui aikaisempaa käytöstään ja otti vastaan kasteen. Tällöin hän myös sai ihmismäisen ulkonäön, ja siitä lähtien hän omisti elämänsä kristilliselle palvelukselle ja tuli yhdeksi sotilaspyhimyksistä.[19]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. T.D. Barnes: The New Empire of Diocletian and Constantine, s. 65-66. Cambridge, MA, 1982.
  2. Ὁ Ἅγιος Χριστοφόρος ὁ Μεγαλομάρτυρας. 9 Μαΐου. ΜΕΓΑΣ ΣΥΝΑΞΑΡΙΣΤΗΣ.
  3. Martyrologium Romanum (Libreria Editrice Vaticana, 2001 ISBN 88-209-7210-7)
  4. Calendarium Romanum (Libreria Editrice Vaticana, 1969), p. 131
  5. a b c Alban Butler: Butler's lives of the saints, Volume 7, s. 198–99. Liturgical Press, 2000. ISBN 9780814623831. Teoksen verkkoversio.
  6. Catholic Encyclopedia, "Saint Christopher"
  7. a b David Woods, "St. Christopher, Bishop Peter of Attalia, and the Cohors Marmaritarum: A Fresh Examination", Vigiliae Christianae, Vol. 48, No. 2 (Jun., 1994), p.170
  8. D.H. Farmer, The Oxford Dictionary of Saints (3rd ed.: Oxford, 1992), 97-98; or the note by V. Saxer in A. di Berardino (ed.), Encyclopedia of the Early Church I (New York, 1992), 165. 
  9. a b The Origin of the Cult of St. Christopher
  10. "Christopher the Martyr of Lycea", Saints, Greek Orthodox Archdiocese of America, 2009
  11. Holy Transfiguration Monastery, (translation), "Kontakion in the Fourth Tone", Saints, Greek Orthodox Archdiocese of America, 2009
  12. Jonathan Bousfield: The Rough Guide to Croatia, s. 236. Rough Guides; 2nd edition.
  13. a b Mershman, F. (1908). St. Christopher. In The Catholic Encyclopedia. New York: Robert Appleton Company. Retrieved September 16, 2008
  14. Dioces of Orange hosts First Annual Blessing of the Waves in Surf City Roman Catholic Diocese of Orange, September 15, 2008
  15. Frank Northen Magill: Dictionary of World Biography: The ancient world, s. 239–44. Taylor & Francis. ISBN 9780893563134. Teoksen verkkoversio.
  16. Collier, Mrs. (1904). "Saint Christopher and Some Representations of Him in English Churches". Journal of the British Archaeological Association: 130–45. Viitattu 25 October 2010. 
  17. Knapas, Marja Terttu (toim.): Hattulan ja Tyrvännön kirkot. Suomen kirkot 20. Tampereen hiippakunta 1. Hämeen rovastikunta 1. Museovirasto 1997. s.44–45
  18. L. Ross, Medieval Art: A Topical Dictionary (Westport, 1996)., s. 50. .
  19. Walter of Speyer, Vita et passio sancti Christopher martyris, 75.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • John A. Bouquet: A People's Book of Saints. London: Longman's.
  • Alban Butler, Herbert J. Thurston, Donald Attwater: Butler's lives of the saints. New York: Kenedy.
  • Lawrence S. Cunningham: The meaning of saints. San Francisco: Harper & Row. ISBN 0060616490.
  • Jacobus de Voragine: The golden legend: readings on the saints. Princeton, NJ: Princeton Univ. Press. ISBN 0691008655.
  • Donald Weinstein: Saints and society: the 2 worlds of western Christendom, 1000–1700. Chicago: Univ. of Chicago Pr.. ISBN 0226890554.
  • Helen White: Tudor Books of Saints and Martyrs. Madison: University of Wisconsin Press.
  • Stephen Wilson: Saints and their cults: studies in religious sociology, folklore, and history. Cambridge University Press. ISBN 0521249783.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]