Tyrvään Pyhän Olavin kirkko

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tyrvään Pyhän Olavin kirkko
Kirkko ennen vuoden 1997 tulipaloa, Rautavedeltä kuvattuna
Kirkko ennen vuoden 1997 tulipaloa, Rautavedeltä kuvattuna
Sijainti Kalliala, Sastamala
Koordinaatit 61°21′13″N, 022°56′29″EKoordinaatit: 61°21′13″N, 022°56′29″E
Seurakunta Sastamalan seurakunta
Rakentamisvuosi noin 1506–1516
Materiaali kivi
Haus LennartHell.svg
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Tyrvään Pyhän Olavin kirkko eli Tyrvään vanha kirkko on noin vuosina 1506–1516[1] rakennettu myöhäiskeskiaikainen harmaakivikirkko Tyrväällä Sastamalassa. Se sijaitsee Vanhankirkonniemellä[2] Rautaveden rannalla Kallialan kylässä. Kirkolta on matkaa Sastamalan keskustaan kolmisen kilometriä.[3]

Kirkon sijantipaikka kuuluu Suomen kansallismaisemiin. Muutaman kilometrin päässä Rautaveden rannalla sijaitsee myös harmaakivinen Sastamalan kirkko.[4] Tyrvään vanhan kirkon nimi on säilynyt entisellään, vaikka Tyrvään ja Karkun seurakunnat yhdistyivät 2004 Vammalan seurakunnaksi, josta taas tuli 2009 osa Sastamalan seurakuntaa.[3]

Tyrvään vanha kirkko on tullut tunnetuksi katon paanutalkoiden jälkeisestä tuhopoltosta vuonna 1997 ja kirkon talkoilla uudelleen rakennetuista sisätiloista. Myös Osmo Rauhalan ja Kuutti Lavosen maalaukset uudessa sisustuksessa ovat herättäneet paljon huomiota. Mauri Kunnaksen kirjat ovat osaltaan tehneet kirkkoa tutuksi. Ennen vuoden 1997 paloa kirkko tunnettiin hyvin säilyneistä 1700-luvun sisätiloistaan.

Kirkon vaiheita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyhän Olavin kirkko kuvattuna järveltä
Pyhän Olavin kirkko 2014 06.jpg

Suomen keskiaikaisia kirkkoja tutkineen Markus Hiekkasen mukaan kirkko on rakennettu vuosien 1506 ja 1516 välissä. Ajankohdan vahvistavat kirkkorakennuksen piirteiden lisäksi kirjalliset lähteet. Kirkon tilikirjan mukaan seurakunta ei saanut näiden vuosien välissä hautamaksuja kirkkoon hautaamisesta, mutta maksoi suuria summia muurareille 1500-luvun alusta 1510-luvun lopulle.[1] Arkeologisten löytöjen mukaan paikka on ollut palvontapaikka jo tuhat vuotta ennen kristillistä aikaa, ja kivikirkon rakentamista edeltäneenä vuosisatana paikalla oli ollut mahdollisesti kaksikin puukirkkoa.[2] Tyrväältä on löytynyt runsaasti rautakautisia jäännöksiä, ja asutus on vähitellen siirtynyt kirkon rakentamisseuduille rautakauden ja keskiajan vaihteessa, jolloin kirkon rakennuspaikalla olisi ollut kalmisto. Tyrväästä lienee muodostunut kappeli 1300-luvun lopulla, jolloin on ilmeisesti rakennettu ensimmäinen puukirkko, ja itsenäinen seurakunta siitä tuli 1504 tai 1520.[5]

Tyrvään Pyhän Olavin kivikirkko valmistui aikanaan talkoovoimin, sillä keskiajalla laki määräsi jokaisen maata omistavan talollisen tuomaan työmaalle sekä tarvikkeita että työvoimaa. Talkoot eivät olleet siten täysin vapaaehtoisia. Kirkko valmistui todennäköisesti aikaisemmin palaneen puukirkon paikalle.[6] Vuonna 1518 piispa Arvid Kurki tarkasti Tyrvään seurakunnan, ja kirkko saatettiin vihkiä samalla matkalla.[1] Kirkko omistettiin Pyhälle Olaville. Asehuone rakennettiin runkohuoneen valmistumisen jälkeen, mutta sen tarkkaa muurausajankohtaa ei tiedetä. Perimätiedon mukaan Nuutilan suku rakensi asehuoneen, ja sen alla on suvun hautapaikka, minkä vuoksi jopa 1600-luku on mahdollinen.[1] 1600-luvun alkupuolella kirkossa oli tulipalo.[3]

Sittemmin Vammaskosken partaalle valmistui uusi kaksikerroksinen kirkkorakennus 1855, jolloin Tyrvään Pyhän Olavin kirkon säännöllinen käyttö ja kaikki korjaus- ja uudistustyöt lopetettiin ja se jäi autiokirkoksi. Kirkon vanha sisustus säilyi siten yli 100 vuotta muuttumattomana. Kirkon vieressä sijainnut vuonna 1793 rakennettu puinen kellotapuli purettiin Tyrvään uuden kirkon valmistuttua ja kellot siirrettiin uuteen kirkkoon. Kirkon eteläsivulla on edelleen Tyrvään seudun Kotiseutuyhdistyksen vuonna 1934 pystyttämä menneiden sukupolvien muistomerkki. Muistomerkki vaurioitui kirkon palossa syksyllä 1997 ja entisöitiin kirkon korjauksen yhteydessä.[3]

Vasta 1960-luvulla kirkkoa korjattiin. Se otettiin uudelleen käyttöön 1970-luvulla, jonka jälkeen siitä tuli suosittu vihkikirkko. Katto korjattiin talkoilla 1995–1997.[6] Haapapaanuista tehdyn eteläisen lappeen, asehuoneen ja sakariston katon valmistumista juhlittiin 31. elokuuta 1997, mutta jo kolme viikkoa myöhemmin 21. syyskuuta 1997 tuhopolttaja raunioitti kirkon. Kirkon ainutlaatuinen 1700-luvun sisustus tuhoutui täysin. Kirkossa olleet harvinainen barokkisaarnastuoli, alttariseinän triumfikrusifiksi, puiset penkkikorttelit ja lehterien peileissä olleet Andreas Löfmarkin 1780 maalaamat Kristuksen kärsimystä esittävät kuvat ja kuoritilassa olleet luomiskertomukseen ja paratiisiin liittyvät maalaukset sekä muutkin palavat osat paloivat. Vain kivi- ja tiilirakenteet säilyivät käyttökelpoisina. Kirkkoa oli aiottu ehdottaa Unescon maailmanperintökohteeksi.[2][3]

Katon uusimisesta oli talkoolaisille myönnetty vuoden 1997 Kirkon kulttuuripalkinto. Tuhopolton jälkeen kirkko päätettiin rakentaa uudelleen.[7]

Vuosina 19641965 tehdyn kirkon perustusten vahvistamisen yhteydessä löydettiin kirkon lattian alta useita vanhoja solkia ja soljen palasia, erilaisia koriste-esineitä sekä yli 700 tunnistettua rahaa vuosien 1363 ja 1921 väliseltä ajalta. Pääosa rahoista oli Ruotsin vallan aikaisia, parikymmentä Venäjän vallan ajalta sekä muutama tanskalainen ja anglosaksilainen raha. Kansallismuseo tutki ja luetteloi kaikki korjauksen aikana löydetyt esineet.[8]

Rakennushistoriallinen tyyli ja alkuperäiset sisätilat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkko vuonna 2011 tulotieltä kuvattuna.

Tyrvään vanha kirkko on myöhäisgotiikan ajalta. Kirkkoja rakennettiin tuolloin Suomessa paljon, noin 50 kappaletta. Kalmarin unionin aikaiset levottomuudet lisäsivät kirkon merkitystä, ja rakentamista virkisti myös kirkon vauraus katolisena aikana. Uskonpuhdistus romahdutti 1527 jälkeen kirkon talouden ja kirkkojen rakentamisen.[9]

Kirkon suunnittelijana pidetään Huittisten mestaria.[1] Kirkon ulkomitat ovat 27,1 m × 14,5 m, eli se on suhteellisen pieni. Muurauksessa käytetyt kivet ovat suuria ja eri kokoisia. Koillis- ja luoteiskulmissa on kulmakivet, jotka ovat tyypillisiä myöhäiskeskiajan Hämeessä, ja niiden oletetaan olleen tyypillisiä tietylle rakennusmestarille. Poikkeuksellista on että ikkunat ovat säilyneet alkuperäisen muotoisina ja kokoisina.[10]

Kirkon päädyissä on poikkeuksellisen runsas koristelu. Satakuntalaisille kivikirkoille tyypillisen koristekomeron porrasfriisi ja valkoiset ruusukkeet on muurattu 1510-luvulla.[4][11][12] Kirkon eteläpuolella on asehuone ja pohjoispuolella sakaristo, jonka alla on pieni viinikellari. Alttarin alla on ollut kolme hautahuonetta.[12] Luterilaisen sisustuksen, penkit ja saarnatuolin, kirkko sai 1600-luvun kuluessa.[2]

Kirkolle on alkujaan ollut tarkoitus muurata kaksi tiiliholvausta. Niitä ei kuitenkaan toteutettu mutta jäljellä ovat muuripolvekkeet, joiden varaan ne piti tehdä. Korkea puuholvaus on Hiekkasen arvion mukaan tuhoutunut 1600-luvun alun palossa.[10] 1748 valmistui puinen tasalakinen tynnyriholvi.[11] Samoihin aikoihin kirkkoon tehtiin renessanssihenkinen[10] koristeellinen paanukatto Antti Piimäsen johdolla. Myös sisätiloja laajennettiin ja maalattiin 1780,[3] jolloin penkkikorttelit rakennettiin ja maalarimestari Andreas Löfmark maalasi lehterin kaiteisiin kahdeksan apostolien kuvaa, 19 kuvaa Kristuksen kärsimisestä ja Viimeisen tuomion.[2] Kirkon perällä oli säilynyt myös aikoinaan käytetty vaimojen penkki.[12]

Maalaukset oli toteutettu akvarellimaisen keveästi. Pohja oli vaaleaa liimamaalia, itse kuvat ohuella temperasivelyllä. 1700-luvun tapaan sisätiloille oli tunnusomaista maalatun ja paljaan puupinnan dialogi, jota hallitsi sininen väri. Maaväripigmenttien lisäksi niissä käytettiin 1704 keksityllä menetelmällä valmistettua preussinsinistä, joka tuli noihin aikoihin muotiin.[13] Keskiaikaisia maalauksia ei sisätiloista ole löytynyt, ja niiden oletetaan tuhoutuneen 1600-luvun alun tulipalossa. Ulkoseinistä sen sijaan on löytynyt muutamia kalkkimaalauksia, jotka lienevät peräisin rakentamisajalta.[1]

Ennen viimeistä tulipaloa kirkon sisätilat olivat säilyneet 1700-luvun asussa.[11] Siellä oli kaunis saarnatuoli vuodelta 1646, ja penkit olivat valmistuneet 1664–1666.[14] Kirkkoa korjattiin jonkin verran vuonna 1965, jolloin tehtiin paljon arvokkaita esinelöytöjä.[12] Kirkossa ollutta vanhaa esineistöä oli siirretty muualle ennen tulipaloa. Suomen kansallismuseon kokoelmissa on keskiaikainen alttarikaappi, Tyrvään uuteen kirkkoon siirrettiin krusifiksi, joka mahdollisesti on 1500-luvulta.[15] Yhteensä keskiaikaisia puuveistoksia on säilynyt seitsemän erillisistä alttarikaapeista ja Preussista peräisin olevasta 1400-luvun alun alttarikaapista useita veistoksia, jotka on liitetty uuteen alttarilaitteeseen 1600-luvun lopulla. Sisustuksen muutoksista luterilaiseksi ei ole toistaiseksi juuri tietoja, mutta se oli säilynyt viimeiseen paloon asti poikkeuksellisen hyvin.[14]

Vuonna 1851 kirkkoherra Antero Warelius löysi kirkon koillisnurkkauksessa olleesta syvennyksestä Kallialan seurakunnan tilikirjat vuosilta 1469−1524. Kyseessä ovat ilmeisesti ainoat keskiaikaa koskevat Suomesta löydetyt tilikirjat ja ne on talletettu Valtionarkistoon. Warelius sai kyseisistä tilikirjoista paljon arvokkaita tietoja vuonna 1853 julkaisemaansa Tyrvään pitäjänkertomukseen.[16]

Jälleenrakennus ja uudet maalaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkon talkootyönä tehtyjen lehtereiden maalaukset ovat Kuutti Lavosen käsialaa. Pohjoinen lehteri.
Eteläinen lehteri.

Jälleenrakennusvaiheesta 1997–2003 tuli suorastaan kansallinen projekti. Seurakunnan hyväksymiä, Museoviraston ja arkkitehti Ulla Raholan suunnitelmia ja piirustuksia ryhtyi toteuttamaan joukko vapaaehtoisia ammatti-ihmisiä. Keräysten ja lahjoitusten avulla kaikkiaan noin 1 200 hengen suuruinen talkooväki osallistui kuuden vuoden aikana jälleenrakentamiseen, jonka pyrkimyksenä oli palauttaa kirkon sisätilojen aikaisempi tunnelma mahdollisimman aidolla tavalla.[3]

Kirkon katon etelälappeen paanut (noin 17 000 kpl) veistettiin talkootyönä tuhopolton takia kahteen kertaan. Myös pohjoislappeen paanut veistettiin uudelleen palon jälkeen. Katto valmistui vuonna 2000. Runsaiden keräyslahjoitusten lisäksi muun muassa Mauri Kunnas lahjoitti kirkon uudelleenrakentamiseen 1997 julkaistun kirjansa Koiramäen joulukirkko tuoton (yli 170 000 €).[17][18]

Sakariston puoleisessa lappeessa on teksti "Talkoilla rakennettu". Rahaa kului noin 1,14 miljoonaa euroa, ja ammatti-ihmisten apu ja talkootyö arvioitiin melkein yhtä suureksi eli miljoonaksi euroksi. Sui generis, vertaansa vailla, kuvasi arkkipiispa Jukka Paarma ihmisten talkoopanosta. Turun piispa Ilkka Kantola vihki kirkon uudelleen käyttöön 3. elokuuta 2003. Kirkosta on tullut myös matkailunähtävyys, jo jälleenrakennusvaiheessa siellä vieraili 100 000 matkailijaa. Kirkkoon saatiin entisöinnin yhteydessä myös uusi vaivaisukko, joka on lähellä pääovea.[3]

Kirkon sisätilat on suunnitellut 1999–2000 arkkitehti Ulla Rahola, joka sai suunnittelutyöstään Pyhän Henrikin Säätiön vuoden 2010 kulttuuripalkinnon 5 000 euroa.[19] Kirkon uusitut sisätilat valmistuivat 2003, ja kirkkomaalausten maalaustyöt aloitettiin kesällä 2005, jolloin kirkko suljettiin yleisöltä. Maalaustyö valmistui elokuussa 2009. Vammalan seurakunnan päätös oli, että uusien maalausten piti välittää Raamatun sanaa ja niiden tuli pohjautua aikaisempiin maalauksiin. Sisätilojen uudet maalaukset ovat tehneet Kuutti Lavonen ja Osmo Rauhala. Maalausten tuli myös olla esittävää taidetta.[20] Maalaustöiden valmistuttua kirkko avattiin uudestaan käyttöön 15. elokuuta 2009.[21][22][23]

Paitsi tulipalon ja sammutuksen vuoksi, myös restaurointitöissä hävisi kirkon seinistä vanhoja jälkiä, kun saumoja piikattiin auki ja pintoja rapattiin.[10]

Elokuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyrvään kirkko esiintyy Klaus Härön vuonna 2009 valmistuneen Postia pappi Jaakobille -elokuvan ulkokuvissa. Kuvaukset tehtiin elokuussa 2008. Elokuvan kirkkoon sijoittuvat sisäkohtaukset on kuitenkin kuvattu Hattulan Pyhän Ristin kirkossa.[24]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hiekkanen, Markus: Suomen keskiajan kivikirkot. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-861-9.
  • Kuutti Lavonen, Osmo Rauhala, Pirjo Silveri: Tyrvään Pyhän Olavin kirkko – Sata ja yksi kuvaa. Helsinki: Kirjapaja, 2010. (Kirkon maalauksista ja taiteilijoista kertova kirja.)
  • Eino Kolari: Tyrvään vanha kirkko. Sastamalan seitsemän kirkkoa, s. 17−31. Vammala: Tyrvään Sanomat, 1968.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Hiekkanen 2007 s. 263
  2. a b c d e Lavonen ym. s. 6–7
  3. a b c d e f g h Sastamalan seurakunta
  4. a b ”Suomen taide”, Taiteen pikkujättiläinen, s. 761. 3. painos. Porvoo: WSOY, 1995. ISBN 951-0-16447-X.
  5. Hiekkanen 2007 s. 260
  6. a b Museoviraston näyttelytiedotuksia 25.3.2010
  7. Vammalan seurakunnan sivut, haettu 17.6.2007
  8. Sastamalan seitsemän kirkkoa, s. 26−30. Vammala: Tyrvään Sanomat, 1968.
  9. Hautala-Hirvioja, Tuija: Taidehistorian runkomoniste s 8-9 (word-dokumentti) Rovaniemi: Lapin yliopisto. Viitattu 15.11.2009.
  10. a b c d Hiekkanen 2007 s. 261
  11. a b c Salokorpi, Asko: ”Vammala”, Arkkitehtuurinähtävyyksiä, s. 93. 2. painos. Helsinki: Suomen rakennustaiteen museo & Otava, 1980. ISBN 951-1-04773-6.
  12. a b c d Taipale, Ari: ”Vammala”, Matkailunähtävyydet, s. 115. Helsinki: Suomen matkailuliitto, 1989. ISBN 951-838-053-8.
  13. Lavonen ym. s. 23
  14. a b Hiekkanen 2007 s. 265
  15. "Tuhkasta noussut Tyrvään Pyhän Olavin kirkko" -näyttely Kansallismuseossa
  16. Sastamalan seitsemän kirkkoa, s. 25.
  17. Tyrvään Pyhän Olavin kirkon jälleenrakentaminen
  18. Mauri Kunnaksen kirjat
  19. Yle.fi, uutiset
  20. Maalaukset/Museovirastolta tiedotusvälineille 25.3.2010
  21. Lisa Enckell: Tyrvään kirkko paljasti salaiset maalaukset Yle.fi. Viitattu 13.8.2009.
  22. Tyrvään Pyhän Olavin kirkko avataan yleisölle. Turun Sanomat, 13.8.2009. Artikkelin verkkoversio Viitattu 15.8.2009.
  23. Tyrvään Pyhän Olavin kirkko maalaa kristinuskon 2000-luvulle. Turun Sanomat, 13.8.2009. Artikkelin verkkoversio Viitattu 15.8.2009.
  24. Silveri, Pirjo: Härön elokuva vetää väkeä ja kerää kehuja 15.4.2009. Sastamalan seurakunta. Viitattu 20.8.2010.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hirn, Marta (toim.): Kuvia katoavasta Suomesta - Det Finland som försvinner - Pictures of vanishing Finland. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen taidehistoriallisten retkikuntien piirroksia ja akvarellejä vuosilta 1871-1902. Helsinki: Weilin+Göös, 1970.
  • Hiekkanen, Markus: Tyrvään Pyhän Olavin kirkko. Museovirasto, Tyrvään seurakunta 1997. (10 s.)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]