Viipurin tuomiokirkko

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee 1893 valmistunutta kirkkoa. Vanhemmasta tuomiokirkosta kerrotaan sivulla Viipurin vanha tuomiokirkko.
Viipurin tuomiokirkko 1930-luvulla

Viipurin tuomiokirkko (18931940) oli Viipurin luterilaisen seurakunnan pääkirkko ja Viipurin hiippakunnan tuomiokirkko vuodesta 1925 lähtien luovutetussa Karjalassa Viipurissa Linnankadulla (nyk. Krepostnaja-katu). Ennen tuomiokirkoksi tuloa kirkkoa kutsuttiin uudeksi kirkoksi. Tuomiokirkoksi tulon jälkeen sitä nimitettiin myös uudeksi tuomiokirkoksi erotukseksi keskiaikaisesta vanhasta tuomiokirkosta.

Suunnittelu ja rakentaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1881 Viipurin suomalainen seurakunta jaettiin kaupunki- ja maaseurakunnaksi. Seurakunnnan yhteinen kirkko jäi maaseurakunnan käyttöön. Kaupunkiseurakunnan kirkkoa varten oli Viipurin kaupunki lahjoittanut jo vuonna 1877 kaksi tonttia ja myöhemmin saatiin vielä kaksi tonttia lisää. Niinpä kirkolle oli käytettävissä kokonainen kortteli. Arkkitehtikilpailun voitti viipurilainen arkkitehti Eduard Dippell. Tyyliltään uusgoottilainen kirkko rakennettiin tiilestä vuosina 18891893. Kirkko vihittiin käyttöönsä 3. joulukuuta 1893.

Ulkoasu ja sisustus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malliltaan kirkko oli poikkilaivainen pitkäkirkko, jonka länsipäässä kohosi korkea ja kapea kellotorni. Tornin molemmin puolin oli pienet kulmatornit. Kirkkosali oli kolmilaivainen, ja sen holveja koristivat Lauri Välkkeen maalaukset. Istumapaikkoja kirkossa oli 1 800. Kirkon alttaritaulun maalasi Pekka Halonen, ja se esitti Kristuksen ristiltä ottoa. Saarnastuolin puuveistokset olivat Hannes Autereen tekemät. Kirkon urut olivat 52-äänikertaiset. Kirkon sisätiloja kunnostettiin vuosina 1929–1931.

Kirkon tuhoutuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viipurin tuomiokirkko sai osuman pommituksessa 3. helmikuuta 1940

Talvisodassa Viipuri joutui ankarien ilmapommitusten kohteeksi. Tuomiokirkon alttarinpuoleinen pää sai osuman 3. helmikuuta 1940. Moskovan rauhassa Viipuri luovutettiin Neuvostoliitolle. Jatkosodassa Suomi valloitti Viipurin takaisin vuonna 1941. Suomalaiset saivat huomata venäläisten purkaneen kirkon tornin, katon ja seinien yläosan. Myös kirkon kolme kelloa, urut, kattokruunut ja alttaritaulu olivat kadonneet. Samoin sankaripatsas ja sankarivainajien hautakivet oli viety pois. Agricolan patsaan jalusta oli vielä paikallaan, koska ilmeisesti venäläiset olivat aikoneet sijoittaa sen paikalle jonkin muun patsaan; suunnitelma jäi toteutumatta ja jatkosodan jälkeen jalustakin vietiin pois.

Kirkkoa ei jatkosodan aikana ryhdytty korjaamaan. Vuonna 1944 kaupunki siirtyi taas Neuvostoliitolle. Sodan jälkeen venäläiset purkivat kirkon jäljellä olleet osat.

Uudisrakennussuunnitelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pietarissa toimiva venäläinen restaurointisäätiö Kansallinen arkkitehtuurin ja taidemuistomerkkien restaurointisäätiö on esittänyt alustavia suunnitelmia kirkon jälleenrakentamiseksi. Säätiön logossa on tuomiokirkon kuva. Alustavaa myönteistä kantaa suunnitelmalle on esitetty, mutta suuri ongelma on että ei ole tietoa, onko kirkko ollut valtion vai paikallishallinnon omaisuutta.[1]

Hanketta vastustetaan niin Suomessa kuin Venäjälläkin siksi, että Viipurissa on runsaasti huonokuntoista vanhaa arvokasta rakennuskantaa, joka vaatisi korjaamista, muun muassa vanhan tuomiokirkon jäänteet, lähinnä kellotorni. Vastustavan kannan on esittänyt Viipurin kaupunginkirjaston restaurointiyhdistyksen pääsihteeri, arkkitehti Maija Kairamo, samoin venäläinen restaurointiasiantuntija, Moskovan arkkitehtuuri-insituutin professori Natalia Duškina.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Koponen Paavo, Karjalan kirkkokummut. Tammi, 1999. ISBN 951-31-1431-7
  • Karjalan luterilaiset kirkot ja seurakuntien pyhät esineet, toimittanut Soile Rinno ja Minna Laukkanen. Lappeenranta: Etelä-Karjalan taidemuseo, 1997, Sarja: Etelä-Karjalan taidemuseon julkaisuja 18:1a. ISBN 951-785-012-3

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Janne Toivonen, Jussi Niemeläinen, Tuhottu kirkko voi nousta taas. Helsingin Sanomat 9.10.2013 s. A 8

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]