Heinäveden kirkko
| Heinäveden kirkko | |
|---|---|
 |
|
| Sijainti | Kirkkotie 16, Heinävesi |
| Koordinaatit | |
| Seurakunta | Heinäveden seurakunta |
| Rakentamisvuosi | 1891 |
| Suunnittelija | Josef Stenbäck |
| Materiaali | puu |
| Istumapaikkoja | 1600[1] |
| Tyylisuunta | uusgotiikka |
 |
|
Heinäveden kirkko on vuosina 1890–1891 rakennettu puinen, tyyliltään uusgoottlainen kirkkorakennus. Sen suunnitteli arkkitehti Josef Stenbäck. Kirkko sijaitsee Pohjois-Karjalassa Heinäveden kirkonkylässä.
Kirkkorakennus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Arkkitehtuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Josef Stenbäck suunnitteli Suomeen ja luovutettuun Karjalaan 35 toteutettua kirkkoa, ja oli siten maan tuotteliain kirkkoarkkitehti. Heinäveden kirkko on hänen kirkoistaan ensimmäisiä, eikä hän ollut vielä löytänyt yleistä tyyliään, jonka mukaan kirkot rakennettiin mieluiten kivestä. Heinäveden kirkko rakennettiin jykevistä heinäveteläisistä hirsistä, joita tuotiin myös Kermajärven yli. Kirkko muistuttaa yleisasultaan ja yksityiskohdiltaan osin Stenbäckin suunnittelemia Hankasalmen ja Luhangan kirkkoja. Tyylisuunnaltaan kirkko edustaa toista Stenbäckin suosimaa tyylisuuntaa, uusgotiikkaa, ja on sille ominaisesti täynnä pieniä yksityiskohtia. Kirkon tornia lukuun ottamatta katoissa toistuu 45 asteen kulma.
Muodoltaan kirkko on katkaistu päätytornillinen pitkäkirkko, jossa on leveät ristivarret.[2] Sakarat ovat lähempänä kirkon alttaripäätyä ja niissä on myös sisäänkäynnit. Sakarat ovat yhtä korkeat ja leveät kuin runkohuone ja niiden ja runkohuoneen liittymäkohdassa on katolla kattoratsastaja. Alttaripäädyssä kirkkoon liittyy runkohuonetta matalampi hyvin lyhyt kuori, johon on yhteydessä runkohuonetta ja kuoria matalampi sakaristo. Vastakkaisessa päädyssä kohoaa 45 metriä korkea kellotorni, jossa on kaksi kelloa, vuosilta 1765 ja 1906.
Kirkko on yksi Suomen suurimmista puukirkoista. Kirkolla on pituutta 40 metriä ja leveyttä 30 metriä[3] ja sinne mahtuu noin 1 600 henkilöä.[1]
Sisätilat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirkko on sisältä suurien ikkuneiden ansiosta valoisa ja hyvin tilavan tuntuinen. Sakaroiden yhtymäkohdassa oleva katon keskus on mestariesimerkki uusgoottilaisten muotojen puuhun soveltamisesta ja nikkarointitaidosta. Kirkon alttaripäätyä lukuun ottamatta kaikilla sivuilla on kapeat lehterit. Urut sijaitsevat yleiseen tapaan alttarin vastakaisella puolella länsipäädyn lehterillä. Kirkkosalin yksityiskohdat ja yleisolemus ovat säilyneet kohtalaisen hyvin Josef Stenbäckin suunnitelmien mukaisesti varsin rikkaina.
Seurakunta tilasi 1892 Johan Kortmanilta alttaritaulun. Vuonna 1893 valmistunut Kristus Getsemanessa jäi hänen ainoaksi alttaritaulukseen. Hän maalasi lähinnä Karjalaan ja Kalevalaan liittyviä tauluja. Taululla on Josef Stenbäckin suunnittelemat hyvin koristeelliset kehykset. Taulu on valaistu molemmilta puolilta ristiin asetelluilla lampuilla.
Heinäveden kirkko oli lämmittämättömänä vuoteen 1971, jolloin kirkkoon asennettiin sähkölämmitys ja sitä korjattiin muutenkin. Kesällä 1978 kirkko maalattiin ulkoa alkuperäisten suunnitelmien keltamultasävyjä vastaavaksi. Aiemmin kirkkoa korjattiin vuonna 1900.
Urut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alun perin 25-äänikertaiset urut hankittiin kirkkoon J. A. Zachariassenilta Uudestakaupungista, ja ne maksoivat 14 500 markkaa paikalleen asennettuina. Urut tilattiin lokakuussa 1905, ja ne olivat valmiit seuraavana vuonna. Kangasalan urkutehdas rakensi vuonna 1981 uudet 33-äänikertaiset urut, joihin käytettiin 20:tä hyvin toimivaa äänikertaa edellisistä uruista. Urkujen disposition laati Erkki Tuppurainen alustavan suunnitelman pohjalta. Julkisivu on Zachariassenin uruista.
Urkujen takana olevassa huoneessa on Heinäveden kirkon historiaan liittyvää esineistöä, muun muassa vanhan kirkon kattoristi.
Kirkko matkailunähtävyytenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Heinäveden kirkko on toiminut tiekirkkona. Kirkossa vierailee noin 20 000 kävijää vuodessa (2006). Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna pidettävät Heinäveden kirkastusjuhlat keräävät yli puolet vuoden kävijämäärästä. Kirkastusjuhlien yhteydessä pidettiin ensimmäiset musiikkijuhlat vuonna 2007. Vuoden teemana oli hengellinen musiikki.
Heinäveden kirkossa järjestettiin vuonna 2007 viiden taiteilijan taidenäyttely aiheena Kuvia Karjalasta. Kirkossa on esillä maalauksia (Saara Tikka ja Sirpa Ylhäinen), grafiikkaa (Leena Nylander ja Lotta Pyykkönen) ja veistoksia (Kauko Kortelainen). Lisäksi kirkossa on Aarne Puustisen valokuvia Heinävedeltä. Jo edellisvuonna pidetty taidenäyttely kasvatti kirkon kävijämäärää.
Rakentaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ennen rakentamista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Edellisen kirkon palettua maan tasalle 1887[4] alettiin pian valmistella uuden kirkon rakentamista. Albin Luostarinen ehdotti Heinävedelle kahta kirkkoa, molemmin puolin Kermajärveä, toista pohjoiseen Petruman lähistölle ja toista etelään Säynetkoskelle. Ehdotusta ei kuitenkaan hyväksytty.
Syksyllä 1887 valittu 30-jäseninen rakennustoimikunta päätti rakentaa kirkon entisen paikalle. Yksimielisesti päätettiin kirkon rakennusaineeksi puu. Päätettiin myös, että kirkossa on noin 2 000 istumapaikkaa ja että se on suoraseinäinen ristikirkko. Aikeena oli rakentaa samanlainen kirkko kuin naapuripitäjään Tuusniemelle oli juuri rakennettu. Tarkoitus olikin hankkia kopiot piirustuksista.
Väliaikainen kirkko päätettiin tehdä jatkamalla kansakoulun rakennusta. Äänestyksessä toinen vaihtoehto oli muodostaa kansakoulun rakennuksesta kirkko ilman laajennusta. Kannatusta saivat myös aatteet väliaikaisen kirkon rakentamisesta laudasta ja uuden kirkon rakentaminen heti.
Uutta kirkkoa suunnitellaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Uutta kirkkoa alettiin suunnitella vuoden 1889 alussa. Keisarillinen senaatti antoi luvan puisen kirkon rakentamiseen vastoin yleistä käytäntöä, jonka mukaan kaikki julkiset rakennukset tuli rakentaa kivestä. Kassa rakentamista varten perustettiin elokuussa 1888. Vuosittain siihen oli pantava kaksi markkaa miehiltä ja markka naisilta.
Ensiksi piirustukset kirkkoa varten tilattiin kuopiolaiselta arkkitehdilta Karl Öhmanilta. Kiinnostuneita oltiin edelleen Tuusniemen kirkosta, ja myös Karttulan ja Kontiolahden kirkoista. Helmikuun lopussa pidetyssä kirkonkokouksessa päätettiin, mikä kirkko Heinävedelle rakennetaan. Vaihtoehtoina oli Öhmanin Karttulan kirkon piirustukset sekä helsinkiläisen arkkitehti Josef Stenbäckin Heinäveden kirkkoa varten lähettämät luonnokset Hankasalmen kirkon valokuvilla varustettuna. Hän oli tehnyt kaksi vaihtoehtoa Heinäveden kirkkoa varten: pienempi matalampitorninen ja suurempi korkeampitorninen. Rakennustoimikunta valitsi matalatornisen 3 100–3 200 hengen vaihtoehdon, perusteena kellotapulin hyvä kunto, jolloin kelloja ei tarvitsisi siirtää kirkon torniin. Rakennustoimikunnalle oli myös tärkeää lämpimänpitävyys. Rakentamisen kustannusarvio 88 000 markkaa. Piirustuksista Heinäveden seurakunta maksoi tuhat markkaa.
Kuusi talollista valitti kirkon suuresta koosta, sammaltilkityistä seinistä sekä tarpeettoman kalliista katonrakennusmateriaalista. Tämän vuoksi kirkon kokoa pienennettiin 2 600 henkeen ja katto vaihdettiin höylättyihin päreihin lukuun ottamatta kirkon tornia. Sammalta ei myöskään enää haluttu laittaa hirsien väliin. Tuomiokapituli kuitenkin kumosi nämä suunnitelmat ja edellisen kirkolliskokouksen päätökset. Samalla päätettiin, ettei kirkkoon tule lämmitystä.
Rakennusmestaria haettiin Uudessa Suomettaressa julkaistuilla lehti-ilmoituksilla. Kesäkuussa 1890 Stenbäck lähetti lopulliset piirustukset, mutta niihin tahdottiin vielä muutoksia. Hirsien kokoon ja määrään ei oltu vielä tyytyväisiä ja piirustukset lähetettiin takaisin.
Rakennettaessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rakentamiseen otettiin lainaa, ja palovakuutus jouduttiin ottamaan jo rakennusaikana. Rakennusmestariksi valikoitui Erik Johan Holopainen erinomaisten rakennuskoulun arvosanojensa ja useilta arkkitehdeilta Hankasalmelta ja Lappeenrannasta saamiensa kiitosten ansiosta. Hänen palkkionsa oli 3 000 markkaa. Rakentaminen alkoi 12. marraskuuta 1890, ja kirkon rakensivat heinäveteläiset miehet. Palokin sahalta tilattiin lautoja ja lankkuja. Kellojen kellotorniin sijoittamista varten päätettiin tornista tehdä suuren painon kestävä. Näin vanha kellotorni purettiinkiin tuomiokapitulin kehotuksesta, kuitenkin vasta 1915. Tupakan poltto ja avotulen teko oli 40 markan sakon uhalla kiellettyä.
Rahat loppuivat jo maaliskuussa 1891, eikä valtioltakaan saatu lainaa. Rakennusmestari lainasi seurakunnalle 8 000 markkaa rakentamisen madellessa. Katto tehtiin kalliimmasta materiaalista, ”Ruotsin parhaasta galvanoidusta kattopellistä no 1”. Ikkunalasit tilattiin Öhmanilta Kuopiosta. Valtiolta otettiin lainaa 15 000 markkaa, ja lainaa saatiin yksityisiltäkin. Katto saatiin paikalleen lokakuussa. Kirkko saatiin valmiiksi, kun sitä oli rakennettu tasan vuosi. Juhlajumalanpalveluksessa kirkon vihki 6. maaliskuuta 1892 piispa C. H. Alopaeus.
Maalaaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirkon maalaajiksi, vuoraajaksi ja riveäjäksi valittiin V. Berg Kuopiosta. Juha Korhonen sai sisämaalaustyöt. Bergin yhtiö meni konkurssiin kesken maalauksen, ja hänen urakkamiehensä hoitivat maalauksen loppuun. Työ valmistui 1900, Lääninarkkitehti saapui tarkistamaan työn laadun vasta kesällä 1901 ja totesi sen kelvottomaksi; maali oli kuulemma lohkeillut suurina levyinä. Urakkamiehille ei maksettu luvattua 2 000 markan palkkiota, joten he haastoivat Heinäveden seurakunnan käräjille, aina hovioikeuteen ja senaattiin asti. Sisämaalaukset sen sijaan hoidettiin loppuun lattiaa myöten ennen kuin 1905 Bergin takuumiehet maalasivat uudelleen kirkon ulkoapäin, jolloin työ hyväksyttiin välttävästi.
Kirkonmäki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Heinäveden kirkonmäki eli niin kutsuttu Kirkastusvuori on ainutlaatuinen kulttuurihistoriallinen kokonaisuus. Kirkko hallitsee mäen maisemaa mäen huipulla. Sen perustukset ovat 90 metriä viereisen Kermajärven pinnasta ja 180 metriä merenpinnasta. Mäellä on kirkon lisäksi vanha hautausmaa, Pitäjäntuvan käsityökeskus ja Heinäveden kotiseutumuseo.
Kirkon piha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rukous, Työ, Rauha 1939–1945.
Kirkon pihalla kasvavat puut estävät kirkon näkymisen pohjoiseen ja länteen. Pihalla kirkon eteläpuolella on laajalla alueella sankarihautausmaa, jolla on noin kahdensadan sodissa kaatuneen heinäveteläisten muistolaatat sekä Veikko Jalavan veistämä sankaripatsas vuodelta 1965. Kirkon piha ei ole suuri ja rajoittuu lähinnä eteläiseen pihaan, pysäköintialueeseen ja kirkon kiertävään tiepolkuun. Tämä johtunee siitä, että kirkonmäellä on niin jyrkät rinteet, ettei niihin voi perustaa puistoa.
Kirkon pihalla on vuonna 1967 pystytetty Karjalaan jääneiden ja nälkävuosina kuolleiden muistomerkit, jotka on suunnitellut taiteilija Veikko Jalava. Kirkon pihalla on myös Heinäveden pitäjäntupa, jossa on käsityökeskus, ja Heinäveden kotiseutumuseo.
Vanha hautausmaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tukevan kiviaidan ympäröimänä on kirkon pihan vieressä vanhojen puiden varjostama hautausmaa. Sinne on haudattu monia pitäjän mittakaavassa arvo- ja merkkihenkilöitä sekä varakkaita talollisia, esimerkiksi Kerman sahan hoitaja Johan Kotilainen, apteekkari Kinnunen sekä lääkärit August Koponen ja Tauno Kankkunen.
Hautausmaalla sijaitsee myös suurina nälkävuosina 1866–1896 kuolleiden muistomerkki sekä rivihaudat, joihin haudattiin noin 1 500 nälkävuosina Heinävedellä kuollutta. Myös heinäveteläisellä kansanrunoilija Olli Kymäläisellä on muistomerkki vanhalla hautausmaalla.
Heinäveden uusi hautausmaa sijaitsee kirkonkylän laidalla, hieman kauempana kirkosta.
Seurakunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Heinävedestä tuli vuonna 1744 Rantasalmen rukoushuonekunta. Itsenäiseksi seurakunnaksi Heinävesi tuli 1852. Oma pieni kappelikirkko valmistui nykyisen kirkon paikalle 1748. Vuonna 1840 Heinävedelle rakennettiin kookas puukirkko ja kappelikirkko purettiin. Kirkko oli empiretyylinen ristikirkko. Salaman sytyttämänä se paloi kesken sunnuntaijumalanpalveluksen maan tasalle 3. heinäkuuta 1887. Nykyinen Josef Stenbäckin suunnittelema kirkko rakennettiin 1890–1891.
Heinäveden seurakunta on kuulunut Kuopion hiippakuntaan vuodesta 1939 ja sitä aiemmin Porvoon, Savonlinnan ja Viipurin hiippakuntiin. Seurakunta kuuluui Rautalammin rovastikuntaan. Heinäveden kirkon lisäksi seurakunta omistaa kirkonkylän ja Karvion seurakuntakodit. Seurakunnan viimeinen kirkkoherra oli Eero Kuikanmäki. Seurakunta liitettiin osaksi Liperin seurakuntaa vuoden 2022 alusta alkaen.[5]
Aikaisemmat kirkot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäinen kappeli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Heinäveden kuuluessa Rantasalmen erämaa-alueisiin heinäveteläiset halusivat oman kappelikirkon Kermajärven rantaan jo 1690-luvulla, sillä seurakunnan kirkolle Rantasalmeen matkaa oli Kermanselältä kaksi peninkulmaa. Hanke ei kuitenkaan edennyt nälkävuosien takia.[6]
1740-luvulla hanke tuli uudestaan esille, sillä lasten kastamista ja vainajien hautaamista oli aina lykättävä, eikä kansa päässyt kirkkoon montakaan kertaa vuodessa. Rantasalmen kappalaisen mukaan tämän takia heinäveteläisten keskuudessa liikkui taikauskoa ja hengellistä pimeyttä.[7]
Rakentaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Porvoon tuomiokapituli hyväksyi 8. lokakuuta 1744 kappelin rakentamisen Heinävedelle ja maaherra suostui 25. lokakuuta 1744 tähän. Kappelia rakentamaan saatiin heinäveteläisten lisäksi kaikki muut pitäjäläiset.[8] Pitäjänkokous päätti rakennettavan puisen ristikirkon Hasumäen kylään. Rakentaminen aloitettiin talvella 1745–1746, ja ensimmäisiä jumalanpalveluksia pidettiin syksyllä 1747 keskeneräisessä kappelikirkossa, jossa ei ollut penkkejä, saarnastuolia, alttaria eikä muuta sisustusta.[9]
Kappelikirkosta ei ole säilynyt piirustuksia tai muita varmoja tietoja. Näin ei voida olla varmoja, oliko kappeli risti- vai pitkäkirkko. Joitain hajatietoja on omaisuusluettelon perusteella, joista ensimmäinen on vuodelta 1799. Köyhä seurakunta ei saanut kustannettua kummoista sisustusta kappeliinsa.[10]
Kellokiista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rantasalmen emäseurakunnalta 1749 saatiin kirkonkello, jonka hasumäkeläiset olivat nostaneet Laatokan pohjasta isonvihan aikana. Rantasalmen seurakunta lupasi kellon Heinäveden kappelille 1748 piispantarkastuksen yhteydessä. Kellosta tuli kuitenkin riitaa, sillä Rantasalmen kirkon kolmesta kellosta suurin oli juuri haljennut. Rantasalmelaisille jäisi vain pienin kello, jos heinäveteläiset veisivät keskimmäisen kellon. He tulivat katumapäälle, ja turhaan maksua kellon sijasta tarjottuaan valittivat asiasta maaherralle asti, mistä ei kuitenkaan ollut hyötyä. Näin rantasalmelaiset joutuivat antamaan kellon Heinävedelle ja joutuivat itse vielä rahavaikeuksiin uuden kellon hankinnassa.[11] Heinäveden kirkkoon saatiin toinen kello 1756, joka on käytössä vielä nykyisessäkin Heinäveden kirkossa. Sen kyljessä lukee latinaksi ”CAMPANA IN GRATA PACE AD USUM ECCLESIAE HEINEWESI EMPTA ANNO 1756 CURANTE IOHANNE C:PONTANO SACELL:LOCI” (”Kirkonkello, ostettu mieluisan rauhan aikana Heinäveden seurakunnan käyttöön vuonna 1756 Johannes C. Pontanuksen, paikkakunnan kappalaisen toimesta”).[12]
Toinen kirkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kappelin viimeiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1740-luvulla rakennettu kappelikirkko alkoi käydä jo pieneksi ja oli sitä paitsi surkeassa kunnossa. Jo 1799 kappeli alkoi olla eteistä myöten täynnä kirkkoväkeä, ja juhlapyhinä kaikki eivät edes mahtuneet sisään. Seurakunnan toimeksiannosta Alexander Magnus von Becker ja Abraham Airas purkivat läntisen eteisen ja kirkkosalin seinän ja rakensivat eteiseen penkit. Ratkaisu oli väliaikainen, ja heinäveteläiset tiesivät että isompi kirkko on pakko vielä rakentaa. Syksyllä 1827 asiaa käsiteltiin pitäjänkokouksessa. Vanhan kappelikirkon korjaamista ei edes ehdotettu. Uudesta kirkosta päätettiin tehdä puinen kaksoisristikirkko.[9]
Kuukausi pitäjänkokouksen jälkeen katselmusmiehet lähetettiin katsomaan kirkolle paikkaa Mustikkamäeltä. He löysivät riittävän suuren tasaisen kohdan. Heinäveden nykyinen kirkko on samalla paikalla. Paikka kuului isäntä, kuudennusmies Mikko Pakariselle, joka vaati korvausta maansa käytöstä. Hän ehdotti pitäjänkokouksessa 1829 elokuussa vapautusta kirkon rakentamisesta itselleen, mutta turhaan. Halua maksaa Pakariselle ei myöskään pitäjän asukkailta löytynyt. Lokakuussa 1830 päätettiin, ettei Pakarisen tarvitse osallistua hirsien, lankkujen ja muiden puutavaroiden hankintaan. Näin seurakunta sai rakentaa kirkon Mustikkamäelle.[13]
Rakentaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rantasalmen kirkkoherra Joakim Adolf Cleve lähetti keisarille ehdotuksen kirkon piirustuksista. Kirkkoon edellytettiin mahtuvan 3 000 henkeä. 10. toukokuuta 1831 keisarillinen senaatti hyväksyi rakennusluvan. 15. elokuuta 1831 intendentinkonttorissa valmistuivat konduktööri A. W. Arppen suunnittelemat piirustukset, jotka olivat kylläkin C. L. Engelin allekirjoittamat.[13]
Rakennuslupa tuli vuoden 1831 lopulla. Rakennusmestariksi valittiin Taavetti Rahikainen.[14] Rakentaminen kuitenkin lykkääntyi vielä vuosia. Vasta keväällä 1839 kirkon rakentaminen aloitettiin kivijalasta ilman Rahikaista. Kun hän saapui, oli kivijalka jo pystyssä. Heinävedellä määrättiin jopa ulosmuuttomaksu, 1 ruplaa ja 50 kopeekkaa, vähentämään kirkon rakentamista pakoilevien muuttamista naapuripitäjiin.[15] Aleksei Demisoff valittiin tekemään kirkon sisustuksen, ikkunat ja penkit, ja muun sisustuksen. Hän sai työstään 20 viljatynnyriä ja 550 ruplaa. Työn piti valmistua helmikuussa 1840, mutta valmistumisaikaa ei ole merkitty pitäjänkokousten pöytäkirjoihin. Heinäveteläisten sahojen omistajat osallistuivat rakentamiskustannuksiin.[16]
Kirkko oli maalattu sisältä valkoiseksi, katto vaaleansiniseksi, penkit, ovet ja lehterit vaaleanvihreiksi, saarnatuoli ja alttari helmenharmaiksi. Ulkoa kirkko oli vihreä, nurkiltaan valkoinen ja laterniineiltään tummansininen. Maalauksen maksoi Kerman ja Kytöojan sahojen omistaja, viipurilainen Rosenius, ja työn tekivät Ivan Borisoff ja Vasili Ivanoff, jotka saivat sen valmiiksi syksyllä 1841.[16]
Temppeliä muistuttavan ristikirkon keskellä oli suuri kupoli. Kellotapuli oli erillinen.[17] Vuoteen 1861 mennessä kirkko oli päässyt rapistumaan ja sitä korjattiin 3 055 ruplan 73 kopeekan hopeaa arvosta.[18]
Toisen kirkon palo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sunnuntaina 3. heinäkuuta 1887 pidettiin suuressa ja komeassa Heinäveden kirkossa jumalanpalvelusta. Aamupäivällä oli kaunis sää, mutta kesken jumalanpalveluksen Mustikkamäen ylle kerääntyi tummia pilviä ja alkoi sataa rankasti vettä ja rakeita. Jo edellisenä päivänä oli ollut kova ukkosmyrsky. Sateen yltyessä alkoi myös ukkostaa. Suoraan kirkon kohdalla iski salama nuolena tornista alas kovan pamauksen saattelemana. Pallosalamaksi kutsuttu salama tuli kynttiläkruunun kannatinta pitkin ja hipaisi saarnaamassa olleen pastori Mielosen päälakea. Salama osui joihinkin muihin ja Kettunen-niminen henkilö kuoli. Kirkkokansa juoksi paniikiin vallassa ulos, mutta rankkasade toppuutteli osan väestä takaisin sisään. Lukkari ehti aloittaa virren, kun ulkoa huudettiin, että kirkon torni on tulessa. Lukkari veisasi virren loppuun ja loputkin poistuivat kirkosta. Kaikki tavarat uutta kynttiläkruunua lukuun ottamatta saatiin kirkosta pelastettua. Rankkasateesta huolimatta kirkko paloi kivijalkaan asti puolessatoista tunnissa. Vakuutusta ei kirkolla ollut.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Leppänen, Markku: Seurakunta – yhteisöä koossapitävä voima. Teoksessa Heinäveden historia I: Heinäveden historia vuoteen 1865. Toim. Hämynen, Tapio. Heinäveden kunta, Heinävesi 1986.
- Heinäveden historia II: Heinäveden historia kunnallisuudistuksesta (1965) nykypäiviin. Toim. Martikainen, Heimo. Heinäveden kunta, Heinävesi 1989.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Toimitilat ja hautausmaat Heinäveden seurakunta. Arkistoitu 6.7.2017. Viitattu 3.6.2017.
- ↑ Heinäveden kirkko (rakennusperintörekisteri) Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 19.5.2008. Museovirasto. Viitattu 2.7.2009.
- ↑ Seurakunnan historiaa Heinäveden seurakunta. Arkistoitu 6.7.2017. Viitattu 3.6.2017.
- ↑ Heinäveden kirkko palanut.. Uusi Suometar, 08.07.1887, nro 154, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 01.07.2014.
- ↑ Liperin ja Heinäveden seurakunnat yhdistyvät ensi vuoden alusta 26.4.2021. Viitattu 17. 9.2023.
- ↑ Leppänen 1986, s. 379.
- ↑ Leppänen 1986, s. 379–380.
- ↑ Leppänen 1986, s. 380.
- ↑ a b Leppänen 1986, s. 386.
- ↑ Leppänen 1986, s. 382–383.
- ↑ leppänen 1986, s. 384.
- ↑ Leppänen 1986, s. 384–385.
- ↑ a b Leppänen 1986, s. 387.
- ↑ Leppänen 1986, s. 389.
- ↑ Leppänen 1986, s. 390.
- ↑ a b Leppäpnen 1986, s. 391.
- ↑ Leppänen 1986, s. 388.
- ↑ Leppänen 1986, s. 392.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Heinäveden kirkko Wikimedia Commonsissa
| Tuomiokirkkoja |
Espoo • Helsinki • Kuopio • Lapua • Mikkeli • Oulu • Porvoo • Turku • Tampere |
|---|---|
| Katedraaleja |
Uspenskin katedraali • Pyhän Nikolaoksen katedraali • Pyhän Kolminaisuuden katedraali • Pyhän Henrikin katedraali |
| Paikkamäärältään suuria |
Kerimäki • Lapväärtti • Johanneksenkirkko • Nurmes • Keski-Porin kirkko • Heinävesi |
| Vanhoja puukirkkoja |
Ulrika Eleonoran kirkko • Muhos • Petäjäveden vanha kirkko • Sammatti • Sodankylän vanha kirkko • Uudenkaupungin vanha kirkko • Vöyrin puukirkko |
| Vanhoja kivikirkkoja |
Eckerö • Hammarland • Hattulan Pyhän Ristin kirkko • Hollola • Jomala • Lemland • Nousiainen • Pernaja • Saltvik • Sund • Tyrvään Pyhän Olavin kirkko • Ulvila |
| Modernistisia |
Kannonkoski • Lakeuden Risti • Nakkila • Rajamäki • Temppeliaukion kirkko • Varkauden pääkirkko |
| Luovutettujen alueiden kirkkoja |
Sortavalan apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko • Kristuksen kirkastumisen katedraali • Viipurin tuomiokirkko • Viipurin vanha tuomiokirkko • Terijoen ortodoksinen kirkko |