Ihme

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ihmeeksi kutsutaan tavallisesta poikkeavaa ilmiötä, jonka aiheuttajana pidetään jumalallista hahmoa.[1] Arkikielessä ihmeenä voidaan pitää myös saavutettua tulosta tekniikassa, tieteissä, urheilussa jne.

Vanhassa protestanttisessa uskonpuolustuksessa sekä virallisessa katolisessa uskonpuolustuksessa ihmeillä on tärkeä asema. Joidenkin mukaan uskonto saa ihmeistä oikeuden vaatia ja pakottaa ihmisiä uskoon.[2]

Tyypillisiä ihmeitä ovat ihmeparantumiset. Myös joidenkin uskonnollisten henkilöiden on väitetty saaneen aikaan ihmeitä. Katolinen kirkko voi julistaa henkilön pyhimykseksi jos ihmettä puoltavia todisteita on tarpeeksi. Jotkin intialaiset gurut kuten Sathya Sai Baba ja Swami Premananda väittävät tekevänsä ihmeitä. Ranskalainen kaupunki Lourdes on tunnettu monista ihmeparantumisista.

Mahdollisen ihmeen olemassaolo liittyy myös henkilön maailmankatsomukseen, erityisesti akselille naturalismi-supernaturalismi. Naturalismin mukaan kaikki mitä on olemassa voidaan selittää luonnollisilla prosesseilla ja siten ihme on mahdoton loogisesti, koska se vaatisi luonnonlakien rikkomista. Supernaturalismissa sallitaan tapahtumat, joita ei voi selittää luonnonlakien avulla.

Usein ihmeiden epäilijöitä kutsutaan skeptikoiksi. Tällaiset henkilöt, kuten James Randi, ovat luvanneet suuria rahapalkintoja niille, jotka tekevät todistettavasti ihmeen valvotuissa olosuhteissa.

Filosofi David Hume sanoi, että ihmettä ei pidä pitää tapahtuneena paitsi silloin, jos olisi suurempi ihme, että ihmeestä kertova on erehtynyt tai ei valehtele. Tätä periaatetta kutsutaan Humen puntariksi. Hume itse määritteli ihmeen luonnonlaeista poikkeavaksi tapahtumaksi. Ciceron mukaan mitään ei tapahdu ilman syytä, ja että koska kaikki, mikä voi tapahtua, myös joskus tapahtuu, ei mitään voida pitää ihmeenä[3].

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Miracle Encyclopaedia Britannica. Viitattu 19.11.2007. (englanniksi)
  2. Hick, John: Uskonnonfilosofia, s. 53. (Philosophy of religion, 1963.) Suomentaneet Taisto Nieminen ja Heikki Kirjavainen. 2. painos (1. painos 1969). Helsinki: Kirjapaja, 1992. ISBN 951-625-167-6.
  3. Ari Savuoja: ”1. Länsimaisen filosofisen ihmekeskustelun juuret”, Mikä on ihme ja mitä ihmeistä voidaan tietää? : Keskustelu ihmeistä uusimmassa englanninkielisessä uskonnonfilosofiassa, s. 14. , 2007. ISBN 978-952-10-4206-5. https://oa.doria.fi/bitstream/handle/10024/17205/mikaonih.pdf?sequence=1 (PDF) (viitattu 19.12.2007).

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Seppälä, Olli & Seppälä, Ullamaija: Se oli ihme: Suomalaisia kokemuksia. Helsinki: Kirjapaja, 2001. ISBN 951-625-707-0.
  • Häyry, Heta & Karttunen, Hannu & Virtanen, Matti (toim.): Paholaisen asianajaja: Opaskirja skeptikolle. Ursan julkaisuja 38. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1989. ISBN 951-9269-48-7. Teoksen verkkoversio.
  • Räisänen, Heikki: Tuhat ja yksi tulkintaa: Luova näkökulma Raamattuun. Helsinki: Yliopistopaino, 1989. ISBN 951-570-024-8.
  • Selin, Risto & Ollikainen, Marketta & Salmi, Ilpo V. (toim.): Paholaisen asianajajan paluu: Opaskirja skeptikolle. Ursan julkaisuja 63. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1997. ISBN 951-9269-88-6.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä uskontoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.