Asko Sarkola
Lauri Asko Antero Sarkola (s. 3. syyskuuta 1945 Helsinki) on suomalainen näyttelijä ja entinen teatterinjohtaja.[1]
Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Asko Sarkola opiskeli Svenska Teaterskolanissa vuosina 1963–1966. Hän teki pitkän uran ruotsinkielisessä Lilla Teaternissa, jossa työskenteli ensin näyttelijänä vuosina 1967–1974 ja toimi vuodet 1972–1974 apulaisjohtajana. Vuosina 1974–1981 ja 1984–1997 Sarkola oli Lilla Teaternin johtaja. Vuosina 1982-1985 Sarkola toimi professorina Teatterikorkeakoulussa.[2] Helsingin kaupunginteatteria hän johti vuosina 1998–2016.[1][3]
Sarkolalla on tehnyt lukuisia rooleja niin televisiossa, teatterissa kuin elokuvissakin. Hän näytteli pääosaa, kirjailija Algot Untolaa elokuvassa Tulipää vuonna 1980. Teatterirooleja ovat mm. Benno Bessonin ohjaaman Hamletin nimirooli. Kari Heiskasen ohjaamassa Tartuffessa hänellä oli niin ikään nimirooli. Sarkolan komediarooleihin kuuluu muun muassa Ministeriä viedään -näytelmässä poliittisen sihteerin Mika Petäjän rooli, jonka ohjasi Neil Hardwick.
Sarkola on näytellyt sekä suomalaisissa että ruotsalaisissa elokuvissa sekä toiminut kertojana kuunnelmasarjassa Knalli ja sateenvarjo.
Sarkola on toiminut Finlands Svenska Teaterförbundetin puheenjohtajana 1978–1983, 1985–1986, Centralförbundet för Finlands svenska teaterorganisationerin puheenjohtajana 1983–1988, Pohjoismaisen teatteri- ja tanssikomitean Suomen edustajana 1988–2000 ja Norjan kulttuuriministeriön teatterikomitean asiantuntijajäsenä (ainoana ulkomaalaisena) 2000–2002.[4]
Vuonna 2013 Asko Sarkola valitsi kirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajan.[5]
Asko Sarkola siirtyi Helsingin kaupunginteatterin johtajan tehtävästä eläkkeelle loppuvuodesta 2016 jatkaen aktiivisesti freelancer-näyttelijänä. Syksyllä 2017 hän näytteli Juha Vakkurin näytelmässä Mannerheim ja saksalainen suudelma Mannerheimin roolin.
Vuonna 2019–2020 Turun kaupunginteatterin Ronald Harwoodin näytelmässä Pukija Sarkola esitti pukija Normania ja hänen vastaparinaan pääosanäyttelijä Sirin roolissa oli puolestaan Esko Roine. Vuonna 2022 hänet nähtiin Turun kaupunginteatterin päänäyttämöllä Anthony McCarten näytelmässä Kaksi Paavia. Sarkola esitti paavi Benedictus XVI:n eli Joseph Ratzingerin roolin. Ruotsin kielellä hän esiintyi samana vuonna Svenska Teaternin Amos-näyttämöllä Florian Zellerin näytelmän Pappan nimiroolissa. Niin ikään Asko Sarkola on esiintynyt Svenska Teaternissa Florian Zellerin samanteemaisessa näytelmässä Innan Avfärd vuosina 2022-2023.[6]
Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Asko Sarkola on ollut naimisissa kahdesti. Ensimmäisestä avioliitostaan Emelie Enckellin kanssa (1978–1984) hänellä on kolme lasta,[1] joista Sampo Sarkola (s. 1978) on näyttelijä ja Milja Sarkola (s. 1975)[7] ohjaaja ja näytelmäkirjailija.[8] Vuodesta 1990 Sarkola on ollut naimisissa näyttelijä Jonna Järnefeltin kanssa. Heillä on kolme yhteistä lasta,[1] joista vanhin, Saga Sarkola on näyttelijä.[9] Järnefelt on jättänyt avierohakemuksen kesäkuussa 2023.[10]
Sarkolan isä oli kirjailija Riku Sarkola.[1]
Osittainen filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Manillaköysi (1976)
- Tulipää (1980)
- Kuningas, jolla ei ollut sydäntä (1982)
- Anita (1994)
- Paratiisin lapset (1994)
- Isältä pojalle (1996)
- Lomalla (2000)
- Tango Kabaree (2001)
- Valtapeliä elokuussa 1940 (2001)
- Etulinjan edessä (2004)
- Tali-Ihantala 1944 (2007)
- Blackout (2008)
- Paha perhe (2009)
- Kotirauha (2011)
- Ihmisen osa (2018)
Palkinnot ja tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pro Finlandia -mitali 1989[1]
- Näyttämötaiteen valtionpalkinto 1990[1]
- Karl Gerhard -kunniapalkinto 1994
- Svenska kulturfondenin palkinto 1996
- Helsinki-mitali 1996
- professorin arvonimi 2005
- Ida Aalberg -mitali 2019[11]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g Koski, Pirkko: ”Sarkola, Asko (1945–)”, Suomen kansallisbiografia, osa 8, s. 680–681. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-449-5. Teoksen verkkoversio (viitattu 26.11.2013).
- ↑ Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 651. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8.
- ↑ Helsingin kaupunginteatterin johtoa
- ↑ Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 822. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0.
- ↑ Asko Sarkola valitsee kirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajan Helsingin Sanomat. 16.4.2013. Viitattu 26.11.2013.
- ↑ Sarkola eläkkeelle, Arffman ehdolla teatteripomoksi Helsingin Uutiset. 25.2.2016. Viitattu 26.2.2016.
- ↑ Milja Sarkola Helsingin Sanomat. 8.11.2011. Viitattu 30.4.2014.
- ↑ Esittely: Milja Sarkola Näytemät.fi. Viitattu 26.11.2013.
- ↑ Elokuvat | Saga Sarkola on teatteriperheen lapsi, joka ”ei keksinyt muuta ammattia” – Nyt hänet nähdään ensimmäistä kertaa suuren elokuvan pääroolissa Helsingin Sanomat. 3.9.2022. Viitattu 9.5.2023.
- ↑ kotimaa Teksti: Leena Ylimutka: Näyttelijät Jonna Järnefelt ja Asko Sarkola: salattu avioero | Seiska Seiska.fi. 2.8.2023. Viitattu 3.8.2023.
- ↑ Ida Aalberg -mitali Asko Sarkolalle – Ida Aalberg -säätiö ida-aalberg-saatio.fi. Viitattu 22.7.2022.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pyysalo, Riitta: Asko Sarkola: näyttelijä, teatterinjohtaja. Suomen Kuvalehti, 1997, nro 2, s. 52–55. Helsinki: Yhtyneet kuvalehdet.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Sarkola, Asko hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
- Asko Sarkola Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- Asko Sarkola Elonetissä.
| ||||||||||||||
