Anglointialaiset

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Anglointialaiset
Väkiluku ~250 000
Merkittävät asuinalueet
Intia 80 000 – 125 000 [1][2]
Iso-Britannia ~80 000 [3]
Myanmar 19 200 [2]
Australia 22 000
Kanada 22 000
Pakistan ~11 000 [4]
Etelä-Afrikka
Yhdysvallat
Uusi-Seelanti
Bangladesh
Malesia
Singapore
Kielet englanti
Uskonnot protestantismi (erityisesti anglikaanisuus, presbyteerisyys, metodismi ja baptismi), roomalaiskatolilaisuus (vähemmistö)

Anglointialaiset (engl. Anglo-Indians) tarkoittaa Intiassa, Burmassa tai Pakistanissa asuvia ihmisiä, jotka ovat intialais-brittiläistä tai brittiläistä syntyperää. Alkuperäisessä historiallisessa merkityksessään anglointialaisilla tarkoitetaan vain Brittiläisessä Intiassa asuvia brittejä, mutta nykyään sillä tarkoitetaan myös etnisesti sekoittunutta intialais-brittiläistä väestöä, jonka äidinkieli on englanti. Intian perustuslain artikla 366(2) määrittelee anglointialaisen "henkilöksi, jonka isä tai kuka tahansa esi-isä mieslinjassa on tai oli eurooppalaista synperää, mutta joka asui Intian alueella ja on tai oli syntynyt tämän alueella vakituisesti asuville vanhemmille, jotka eivät asuneet alueella väliaikaisesti."[5][6] Perustuslaki laajentaa käsitteen koskemaan myös muuta eurooppalaista syntyperää olevia intialaisia. Näin ollen se kattaa myös portugalilaista, ranskalaista ja hollantilaista syntyperää olevat intialaiset.

Ennen Intian itsenäistymistä vuonna 1947 anglointialaiset muodostivat tärkeän väestöryhmän alueella. Vuoden 1947 puolesta miljoonasta anglointialaisesta oli jäljellä enää 150 000 vuonna 2010. Moni anglointialainen on muuttanut Britanniaan, Australiaan, Etelä-Afrikkaan, Uuteen-Seelantiin ja Yhdysvaltoihin.[7]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alun perin anglonintialaisilla tarkoitettiin Intiassa asuvaa brittiväestöä. Tämä alkuperäinen määritelmä on myös Intian perustuslaissa. Kuitenkin käsite laajeni kattamaan myös henkilöt, jotka olivat isänsä puolelta brittiläisiä ja äitinsä puolelta intialaisia.[8] Alun perin etnisesti sekoittunutta brittiläis-intialaista väestöä kutsuttiin euraasialaisiksi, mutta nykyään puhutaan yleensä vain anglointialaisista.[9]

Britannian Itä-Intian kauppakomppanian aikana 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa oli varsin yleistä, että brittisotilaat ottivat paikallisia intialaisia vaimoja saaden näiden kanssa euraasialaisia lapsia, koska brittinaisia ei Intiassa juuri tuohon aikaan ollut.[10][11] Brittiläisissä Intiassa oli 1800-luvun puolivälissä noin 40 000 brittiläistä sotilasta ja alle 2000 virkamiestä.[11] Seka-avioliitot muuttuivat harvinaisemmiksi, kun brittinaisia alkoi muuttaa Intiaan 1800-luvun puolivälin jälkeen. Lopulta vuoden 1857 sepoy-kapinan jälkeen seka-avioliitot tulivat epätoivotuiksi.[12] Seka-avioliittojen solmimisia rajoitettiin lainsäädännöllä.[13][14]

Sukupolvien aikana anglointialaiset avioituivat keskenään muodostaen näin hiljalleen oman yhteisönsä ja kulttuurinsa. Anglointialainen keittiö, pukeutuminen, puhe ja uskonto erottivat anglointialaiset muusta väestöstä. He organisoivat oman englanninkielisen koulujärjestelmänsä, kulttuurielämänsä, kerhonsa ja järjestönsä, jotka järjestivät esimerkiksi säännölliset joulun ja pääsiäisen tanssiaiset.[8] Tämä koulujärjestelmä, englantilainen kulttuuri ja kristinusko sitoivat yhteisöä ja pitivät sen tiiviinä.[15]

Anglointialaisia rekrytoitiin erityisesti tullin, posti- ja lennätinlaitoksen, metsänhoidon, rautateiden ja opetustyön virkoihin, mutta heitä työskenteli myös muilla aloilla. Esimerkiksi Rudyard Kiplingin isä oli Bombayn taidekoulun rehtori ja George Orwellin isä virkamies oopiumivirastossa. Molemmat kirjailijat ovat kuvailleet teoksissaan anglointialaista elämää ja identiteettiä.

Alun perin vuoden 1813 asetus jätti anglointialaiset brittiläisen oikeusjärjestelmän ulkopuolelle ja Bengali jäi islamilaisen lain alaisuuteen. Anglointialaisilla ei siis ollut asemaa niiden joukossa, jotka heitä tuomitsivat. Vuonna 1821 nimimerkki "Käytännön uudistaja" ("Practical Reformer") julkaisi pamfletin "Ajatuksia siitä, kuinka parantaa indobrittien asemaa" ("Thoughts on how to better the condition of Indo-Britons"), jonka tarkoitus oli hälventää euraasialaisten kaupantekoa kohtaan tuntemia ennakkoluuloja. Tätä seurasi toinen pamfletti nimeltään "Vetoomus indobrittien puolesta" ("An Appeal on behalf of Indo-Britons"). Merkittävän Kalkutan euraasialaiset muodostivat Itä-Intian komitean tarkoituksenaan vedota Britannian parlamenttiin epäkohtien oikaisemiseksi. Ensimmäinen euraasialaisten edunajaja John William Ricketts lähti vapaaehtoisesti Englantiin asian eteenpäin viemiseksi. Hän palasi onnistuneelta matkaltaan Kalkuttaan Madraksen kautta suosionosoitusten kera. Huhtikuussa 1834 Intian hallitus velvoitettiin tarjoamaan virkoja anglointialaisille huhtikuussa elokuussa 1833 hyväksytyn lain perusteella.[15]

Intian itsenäisyystaistelun aikana anglointialaiset jäivät ikävään välikäteen. Intialaiset nationalistit identifioivat anglointialaiset brittiläiseen siirtomaahallintoon. Anglointialaiset taas olivat lojaaleja brittiläiselle imperiumille, mutta pitivät samalla Intiaa kotimaanaan. Monet heistä eivät olleet edes koskaan nähneet Britanniaa.

Enemmistö anglointialaisista lähti Intiasta vuonna 1947 toivoen löytävänsä uuden elämän Britanniassa tai muualla Kansainyhteisön piirissä, kuten Australiassa tai Kanadassa. Maastamuutto jatkui läpi 1950- ja 1960-lukujen ja 1990-luvun lopulle tultaessa suurin osa anglointialaisista oli poistunut Intiassa. Jäljelle jääneetkin miettivät poismuuttoa.[16] Anglointialaiset ovat parsien tapaan kaupunkilaisia.[8]

Toisen vuosituhannen alussa anglointialainen kulttuuri on osoittanut heräämisen merkkejä. Kansainvälisiä anglointialaisia konferensseja on järjestetty sekä väestöä koskevia kirjoja julkaistu. Viimeisin suuri anglointialainen tapaaminen (Anglo-Indian Reunion) järjestettiin Perthissä elo-syyskuussa 2010.[17] Seuraava 9. Anglointialainen yhteenkokoontuminen on tarkoitus järjestää tammikuussa 2013 Kalkutassa.[18]

Alkuperäisiä anglointialaisia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyajan anglointialaisia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.iias.nl/iiasn/30/IIASNL30_16.pdf
  2. a b http://escholarshare.drake.edu/bitstream/handle/2092/237/Wright%23237.pdf?sequence=1
  3. Blair Williams, Anglo Indians, CTR Inc. Publishing, 2002, s.189
  4. http://www.angloindians.com/community/anglo-indian.html
  5. Constitution of India 2004-01-07. Commonlii.org. Viitattu 2010-10-27.
  6. "Treaty Bodies Database - Document - State Party Report" United Nations Human Rights Website. 29. huhtikuuta 1996.
  7. "Some corner of a foreign field", 2010-10-21. Luettu 2011-02-18. Archived from the original on 19. tammikuuta 2011. 
  8. a b c Stark, Herbert Alick. Hostages To India: OR The Life Story of the Anglo Indian Race. Third Edition. London: The Simon Wallenberg Press: Vol 2: Anglo Indian Heritage Books
  9. Eurasian Dictionary.com. Arkistoitu 8 December 2008. Viitattu 2009-01-13.
  10. Michael Herbert Fisher: Counterflows to Colonialism: Indian Traveller and Settler in Britain 1600-1857. Orient Blackswan, 2006. s. 111–9, 129–30, 140, 154–6, 160–8
  11. a b Michael H. Fisher: Excluding and Including "Natives of India": Early-Nineteenth-Century British-Indian Race Relations in Britain. Comparative Studies of South Asia, Africa and the Middle East, volume 27, 2007. s. 303–314, 304–5
  12. Karen Redrobe Beckman: Vanishing Women: Magic, Film, and Feminism. Duke University Press, 2003. s. 31–33
  13. Eliza F. Kent: Converting Women. Oxford University Press, 2004. s. 85–86
  14. Suvir Kaul: Review Essay: Colonial Figures and Postcolonial Reading. Diacritics, volume 26, 1996. 74–89 (83–9)
  15. a b Maher, James, Reginald. (2007). These Are The Anglo Indians . London: Simon Wallenberg Press. (An Anglo Indian Heritage Book)
  16. Anthony, Frank. Britain's Betrayal in India: The Story of the Anglo Indian Community. Second Edition. London: The Simon Wallenberg Press, 2007 Pages 144-146, 92.
  17. http://www1.australian-anglo-indian-association.org.au/reunion-news
  18. http://www.aireunion2013.org/
  19. http://www.dailymail.co.uk/femail/article-1235341/Lord-Coe-Punjabi-Playboy.html