Cliff Richard

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Cliff Richard

Sir Cliff Richard, OBE (oik. Harry Rodger Webb; s. 14. lokakuuta 1940 Lucknow, Intia) on brittiläinen pop- ja rocklaulaja. The Shadows toimi Cliff Richardin taustayhtyeenä 1950- ja 1960-lukujen taitteessa. The Shadows alkoi menestyä instrumentaaliyhtyeenä 1960-luvun alussa ja yhteistyö Richardin kanssa hiipui. Richard on myös edustanut Isoa-Britanniaa kahdesti Eurovision laulukilpailussa, vuosina 1968 (2. sija) ja 1973 (3. sija).

Kristillinen vakaumus ja pehmeämpi musiikin esittämistapa on johtanut siihen, että hänen imagonsa on enemmän pop- kuin rock-imago. Cliff Richard on ainoa taiteilija, joka on esiintynyt Ison-Britannian singlelistoilla kaikkina kuutena vuosikymmeninä (1950-2000-luvuilla). Cliff Richard on myynyt urallaan yli 250 miljoonaa levyä. Brittiläisillä listoilla hänellä on ollut 20 singleä, albumia ja EP-levyä jotka ovat nousseet TOP 20:n joukkoon, enemmän kuin yhdelläkään muulla artistilla.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Uran alku

Cliff Richard on syntynyt Intiassa. Hänen perheensä muutti Kalkuttaan Cliffin ollessa vuoden ikäinen. Webbin perhe muutti Britanniaan vuonna 1947 ja lopulta Cheshuntin kaupunkiin vuonna 1951. Harry Webbistä tuli rock and roll -yhtye Driftersin laulaja. Yhtye otti käyttöön nimen "Cliff Richard and the Drifters". Yhtyeen muut jäsenet olivat Ian "Sammy" Samwell, Terry Smart ja Norman Mitham. Richard solmi levytyssopimuksen EMI-levy-yhtiön kanssa ilman yhtyettä vuonna 1958. Hän lauloi EMI-yhtiössä vuoteen 2004 asti. Richard levytti ensimmäisen singlensä 24. heinäkuuta 1958 Drifters-yhtyeen kanssa. B-puolen "Move it" -kappaleesta tuli menestys, ja se nousi Britannian listoilla toiselle sijalle.

Uransa alussa Cliff Richardia markkinoitiin brittiläisenä vastineena Elvis Presleylle. Richard omaksui Presley-tyylisen pukeutumisen ja hiustyylin. Vuosina 1958 ja 1959 ilmestyivät kappaleet "High Class Baby" ja "Living Lovin Doll", jossa Drifters oli palannut Richardin taustalle. Yhtyeen jäsenet olivat vaihtuneet, Jet Harris, Tony Meehan, Hank Marvin ja Bruce Welch. Yhtye otti uuden nimen "The Shadows", sillä Yhdysvalloissa oli jo saavuttanut mainetta The Drifters -niminen yhtye. Shadows levytti ilman Cliff Richardia instrumentaalikappaleen "Apache" vuonna 1960, jota on sanottu brittiläisen rockkitaramusiikin syntyhetkeksi. He saavuttivat viisi ykkössijaa Britannian listoilla.

[muokkaa] Menestyksen vuodet

Richardin viides single "Living Doll" oli menestys. Kappaleista "Travelin´ Light", "I Love You", "Theme for a Dream" tuli hyvin suosittuja, ja ne vahvistivat Richardin asemaa mainstreampopin esittäjänä. Cliff Richard levytti myös ilman Shadowsia. Listoille nousseet singlet vuodesta 1962 lähtien olivat: "It's All in the Game", "Constantly", "The Minute You're Gone" ja "Wind Me Up (let me go)". Cliff Richard ja The Shadows olivat kiertueella Yhdysvalloissa 1960 ja vastaanotto oli pääosin hyvä. Yhtye esiintyi myös The Ed Sullivan Show -TV-ohjelmassa. Englannissa Cliff ja The Shadows olivat syy EMI-yhtiön kasvavaan kiinnostukseen rockmusiikkia kohtaan ja ylipäänsä musiikkityylin kasvavaaan suosioon. Cliff ja the Shadows esiintyivät lukuisissa elokuvissa, huomattavimmat elokuvat olivat The Young Ones, Summer Holiday, Wonderful Life ja Finders Keepers.

[muokkaa] Muutoksen vuodet

The Beatles -yhtyeen menestys ei vaikuttanut Cliff Richardin uraan samalla tavoin kuin monien muiden brittiläisten rock-artistien. Beatlesin läpimurto Yhdysvalloissa avasi ovet myös muille brittiartisteille, mutta Richard ei koskaan onnistunut saavuttamaan suosiota Amerikassa.

Toinen tärkeä muutos oli Richardin kääntyminen kristityksi vuonna 1964. Cliff Richard oli jo lopettamassa uraansa, mutta kristityt ystävät neuvoivat häntä jatkamaan. Richard levytti jonkin verran hengellistä musiikkia. Hän levytti vielä Shadowsin kanssa.

Cliff Richardin ensimmäinen oikea näyttelijän rooli oli elokuvassa Two a Penny 1968. Hän myös edusti kahdesti Yhdistynyttä kuningaskuntaa Eurovision laulukilpailussa, molemmilla kerroilla menestyksellä. Hänen ensimmäinen,"Congratulations" 1968 oli kansainvälinen menestys ja hän sijoittui toiseksi Espanjan Massielin jälkeen. 1973 hän tuli kolmanneksi kappaleella "Power to All Our Friends".

Vuonna 1968 Shadows-yhtye hajosi ja Richard jatkoi levyttämistä ilman yhtyettä. 1970-luvulla Richard esiintyi televisio-ohjelmissa, kuten It's Cliff. Vuonna 1972 hän teki ensimmäisen duettonsa Olivia Newton-Johnin kanssa. Hän esiintyi elokuvassa Take Me High 1973.

[muokkaa] Paluu listoille

1976 albumi I'm Nearly Famous, sisälsi kappaleen "Devil Woman", josta tuli Richardin ensimmäinen todellinen hitti Yhdysvalloissa. 1979 kappale "We Don't Talk Anymore" tuli ykköshitti Britanniassa ja USA:n listalla se nousi kymmenennelle sijalle.

Cliff Richard sai lyötiin ritariksi 25. lokakuuta 1995. Vaikka Bob Geldof aateloitiin aikaisemmin, Cliff Richard on ensimmäinen rocktähti, joka sai arvonimen "Sir".

[muokkaa] Diskografia

  • Cliff (1958)
  • Cliff Sings (1959)
  • Me And My Shadows (1960)
  • Listen To Cliff (1961)
  • 21 Today (1961)
  • The Young Ones (1962)
  • 32 Minutes And 17 Seconds With Cliff Richard (1962)
  • Summer Holiday (1963)
  • Cliff's Hit Album (1963)
  • When In Spain (1963) (Live)
  • Wonderful Life (1964)
  • Aladdin And His Wonderful Lamp (1964)
  • Cliff Richard (1965)
  • More Hits By Cliff (1965)
  • When In Rome (1965) (Live)
  • Love Is Forever (1965)
  • Kinda Latin (1966)
  • Finders Keepers (1966)
  • Cinderella (1967)
  • Don't Stop Me Now (1967)
  • Good News (1967)
  • Cliff In Japan (1968) (Live)
  • Two A Penny (1968)
  • Established 1958 (1968)
  • The Best Of Cliff (1969)
  • Sincerely (1969)
  • It'll Be Me (1969)
  • Cliff Live At The Talk Of The Town (1970)
  • About That Man (1970)
  • His Land (1970)
  • Tracks 'n' Grooves (1970)
  • The Best Of Cliff Volume Two (1972)
  • Take Me High (1973)
  • Help It Along (1974)
  • The 31st February Street (1974)
  • I'm Nearly Famous (1976)
  • Every Face Tells A Story (1977)
  • 40 Golden Greats (1977)
  • Small Corners (1978)
  • Green Light (1978)
  • Thank You Very Much (Cliff & The Shadows) (1979)
  • Rock 'n' Roll Juvenile (1979)
  • I'm No Hero (1980)
  • Love Songs (1981)
  • Wired For Sound (1981)
  • Now You See Me.............Now You Don't (1982)
  • Dressed For The Occasion (1983)
  • Silver (1983)
  • Rock 'n' Roll Silver (1983)
  • Cliff & The Shadows (1984)
  • Always Guaranteed (1987)
  • Private Collection (1988)
  • Stronger (1989)
  • From A Distance - The Event (1990)
  • Together (1991)
  • Cliff Richard - The Album (1993)
  • The Hit List (1994)
  • Songs From Heathcliff (1995)
  • Heathcliff Live (1996)
  • Cliff Richard At The Movies (1996)
  • The Rock 'n' Roll Years (1997)
  • Real As I Wanna Be (1998)
  • The Whole Story (2001)
  • Wanted (2001)
  • The Singles Collection (2002)
  • Cliff At Christmas (2003)
  • Something's Goin' On (2004)
  • The Platinum Collection (2005)
  • Two´s Company - The Duets (2006)
  • Love - The Album (2007)

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut