Laki lapsipornografian levittämisen estotoimista

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Laki lapsipornografian levittämisen estotoimista tai web-sensuurilakilähde? on 17. marraskuuta 2006 Suomen eduskunnan hyväksymä laki (1068/2006 vp.), joka on tarkoitettu rajoittamaan lapsipornon saatavuutta rajoittamalla Internet-liikennettä teknisesti käyttämällä salaisia sulkulistoja. Lain mukaan Internet-operaattorit voivat halutessaan estää asiakkaidensa pääsyn lapsipornoa sisältäville sivustoille. Osa suomalaisista operaattoreista on ilmoittanut noudattavansa suositusta.

Laki tuli voimaan 1.1. 2007[1] ja ensimmäiset operaattorit aloittivat estämään asiakkaitaan pääsemästä määrätyille sivustoille vuoden 2008 alussa.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Lakia kohtaan esitettyä kritiikkiä

  • Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan mukaan lakiehdotus oli "ilmeisellä tavalla perustuslain vastainen".[2].
  • Lain epäilläänkenen mukaan? myöhemmin mahdollistavan laajemman Internet-sensuurin, sillä esimerkiksi Ruotsissa vastaavan lain nojalla mm. tekijänoikeusjärjestöt ovat alkaneet vaatia tiettyjä sivuja sulkulistallekenen mukaan?.
  • IP-osoitteeseen perustuva suodatus saattaa estää pääsyn samalla palvelimella oleville muille täysin laillisille sivuille.
  • Laki estää todellisuudessakenen mukaan? ihmisiä vain joutumasta vahingossa lapsipornoa sisältäville sivustoille. Se ei vähennä lapsipornon saatavuutta, koska esto on helposti kierrettävissä.[3]kenen mukaan?
  • Lakitekstissä ei määritellä sensuroinnin valvontamenettelyä eikä vastaavaa viranomaista. Myöskään valitusmenettelyä ei ole olemassa, eikä sulkulistalta poispääsemismenettelyälähde?. Tiedotusvelvollisuus ei kata valitusmenettelyä.
  • Lakiteksti ei määrittele millainen on lapsipornosivusto. Näin ollen sivustoja ei voi lainvoimaisesti luokitella ilman oikeusistuimen käsittelyä. Tällaista käsittelyä ei kuitenkaan lain eikä käytännön mukaan tapahdu.
  • On joskus vaikea todeta onko lapsipornon levitys tahallista vai tahatonta. Monien erilaisia internet-ohjelmia käyttävien mielestä lapsipornoa voi tulla koneelle vahingossa käyttäjän tietämättä[4]. Tämä on toisin kuin monet ihmiset uskovat, vaikka ei ole kovin todennäköistä. Esimerkiksi monilla usenet-lukijoilla on mahdollista valita yhtaikaa tuhansia kuvia pelkkien uutisryhmien otsikoiden perusteella. Käyttäjä ei ehdi ladattavia uutisryhmiä valitessaan edes lukemaan uutisryhmien yksittäisten kuvien otsikoita. Virukset, troijalaiset ja vastaavat haittaohjelmat tekevät käyttäjän tietämättömiä haluamattomia asioita, eikä niitä pysty torjumaan kuin ajan tasalla olevilla virustorjujilla ja palomuureilla. Varsinkaan ilmaiset palomuurit ja virustorjujat eivät ole ajan tasalla. Tehokkaan haittaohjelmien torjunnan puuteen takia monilla ihmisten kotikoneilla on suuri joukko kaikenlaisia haittaohjelmia. Näin ollen on ainakin teoriassa mahdollista kaapata internetiin kytketty kotikone ja tehdä siitä automaattinen lapsipornon levityskeskus. Näin ollen lain mukaan pystytään tuomitsemaan teoriassa kuka tahansa lapsipornon levityksestä[5]. Tällä tavoin lasten seksuaalisten hyväksikäyttäjien uhrista tehdäänkin syyllinen mikä on yleisen länsimaisen oikeuskäsityksen vastaista. Lapsiporno on www:ssä ja usenetissa harvinaista, koska ne perustuvat useimmiten helposti jäljitettäviin palvelimiin. Epämääräiset vertaisverkot[6] lienevät nykyään merkittävin lapsipornon välityskanava. Niissä pyritään tietoliikenne salaamaan.[7]. Keskusrikospoliisin komisario Lars Henrikssonin Iltalehdessä 5. toukokuuta 2009 antaman lausunnon mukaan vertaisverkosta on mahdollista ladata tietämättään laillisen musiikki- ja muun materiaalin mukana myös lapsipornoa ja muuta laitonta meteriaalia[8]. Esimerkiksi eMule-ohjelmalla tulee monesti muutakin kuin käyttäjän haluamia tavallisia elokuvia ja musiikkia. Toisaalta nämäkin ovat vertaisverkoissa yleensä laitonta materiaalia. Näin todelliset lasten hyväksi käyttäjät vierittävät syyn syyttömien niskoille[9].


[muokkaa] Lain täytäntöönpanoon liittyvää kritiikkiä

  • Laissa suodatus on näennäisesti vapaaehtoista, sillä jos operaattorit eivät suostu vapaaehtoiseen suodatukseen, se määrätään pakolliseksi.lähde?
  • Lakia valmistellessa luvattua läpinäkyvyyttä[10] ei ole toteutettu.lähde?
  • Listan tunnetuista sivuista (29.2.2008) valtaosa sijaitsee Yhdysvalloissa tai EU:ssa, joissa paikalliset lait eivät salli lapsipornoa. Sivuja ei kuitenkaan ole suljettu joko niiden ollessa laillisia tai Suomen viranomaisten tiedotusongelmista johtuen. Kritiikin esittäjät väittävät, ettei laki edes pyri torjumaan lapsipornon lähteitä.

Erään Internetissä levitetyn nimettömän arvion perusteella sulkulistan 1 047 verkkosivustosta vain yhdeksän sisältää varmuudella lapsipornoa ja 2–3 %:ssa sivustoista se on mahdollista.[11][12] Poliisi olisi siis tämän mukaan tehnyt subjektiivisia rajanvetoja kielletystä materiaalista.

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähteet

  1. http://www.effi.org/nettisensuuri-faq.html
  2. Liikenne- ja viestintäministeriö. Lausuntokooste 9.6.2006 s. 29
  3. http://www.pelulamu.net/www.lapsiporno.info/
  4. Iltalehti tiistai 5.5.2009, sivu 3
  5. http://markusjansson.blogspot.com/2008/01/sinkin-voit-saada-tuomion-lapsipornon.html, Markus Janssonin blogi, Ajankohtaista asiaa, tajunnanvirtaa ja kommentteja lähinnä politiikkaan, tietoturvaan & yksityisyyden suojaan liittyen. 1 9. tammikuuta 2008
  6. http://www.mbnet.fi/net.nyt/juttu.aspx?id=2189, 9.7.2007 16:46: Pirate Bay Ruotsissa lapsipornon estolistalle?
  7. http://www.digitoday.fi/viihde/2005/09/01/lapsiporno-liikkuu-salatuissa-vertaisverkoissa/200514818/66, Salausta ei pysty murtamaan kukaan, Lapsiporno liikkuu salatuissa vertaisverkoissa, Mari Flink, toimitus@digitoday.fi,1.9.2005 14:02
  8. Iltis1
  9. http://www.seiska.fi/viihdeuutiset/_a94686/, Matti ”SIG” Inkistä epäillään lapsipornorikoksista!
  10. Huovinen lupaa läpinäkyvyyttä web-sensuuriin. Tietokone.fi 22.11.2006 (luettu 25.4.2008)
  11. Suodatuslista sisällön kera Viitattu 20.2. 2008.
  12. Lapsipornosuodatin: suodattaa kaikkea muuta paitsi lapsipornoa eDome. Viitattu 20.2.2008.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut