Krzysztof Penderecki
Krzysztof Penderecki (s. 23. marraskuuta 1933 Dębica, Puola) on puolalainen säveltäjä ja kapellimestari. Hän on 1900-luvun lopun ja 2000-luvun alun esitetyimpiä ja palkituimpia säveltäjiä. Sekä puolalaisuus että katolilaisuus näkyvät vahvoina Pendereckin tuotannossa.
Penderecki aloitti musiikin opiskelunsa ottamalla yksityisopetusta sävellyksessä Franciszek Skołyszewskilta. Tämän jälkeen Penderecki opiskeli musiikkia Krakovan yliopistossa ja Krakovan musiikkiakatemiassa. Hän valmistui vuonna 1958 ja sai seuraavana vuonna mainetta voittamalla eri salanimillä laadituilla sävellyksillään ensimmäiset sijat Puolan säveltäjien liiton järjestämässä sävellyskilpailussa.
Pendereckin varhaisessa tuotannossa on vaikutteita muun muassa Anton Webernin ja Pierre Boulezin musiikista. Hän sai mainetta 1960-luvulla avantgardistisilla teoksillaan, joita hän sävelsi Karlheinz Stockhausenin ja Luigi Nonon hengessä. Tältä ajalta on peräisin esimerkiksi Luukas-passio (1966), ensimmäinen jousikvartetto (1960) sekä Trenodia Hirošiman uhreille (1959), jossa 52 jousisoitinta luovat massiivisia ääniklustereita käyttäen epätavallisia soittotekniikoita.
Vuodesta 1972 alkaen Penderecki on toiminut myös kapellimestarina ja johtanut sekä omia sävellyksiään että muiden teoksia eri vuosisadoilta.
1970-luvun puoliväliin tultaessa Penderecki alkoi ottaa etäisyyttä avantgardeen ja palata hieman perinteisempään ilmaisuun. Hän oli tullut siihen tulokseen, että länsimaisen tradition perinteiset esteettiset arvot piti pelastaa avantgarden formalismilta. Ensimmäisiä perinteisempiä teoksia olivat ensimmäinen viulukonsertto (1976) sekä toinen sinfonia (1980). Pendereckin muita tunnettuja orkesteriteoksia ovat esimerkiksi sellokonsertot vuosilta 1972 ja 1982.
Sivulta puuttuu