Sosialistinen puolue (Ranska)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sosialistinen puolue
Parti socialiste

Logo parti socialiste france.png

Perustettu 1969
Johto Jean-Christophe Cambadelis (pääsihteeri)
Ideologia sosiaalidemokratia[1]
demokraattinen sosialismi[1]
Poliittinen kirjo keskusta-vasemmisto
Kansalliskokous
295 / 577
Senaatti
128 / 348
Euroopan parlamentti
12 / 74
Alueneuvosto
538 / 1 880
Kansainväliset jäsenyydet Euroopan sosialidemokraattinen puolue
Sosialistinen internationaali
Kotisivu www.parti-socialiste.fr
Ségolène Royal vuoden 2007 presindentinvaalikampanjan aikana.

Sosialistinen puolue (ransk. Parti socialiste, PS) on ranskalainen sosiaalidemokraattinen puolue, joka perustettiin Työväeninternationaalin ranskalaisen osaston (SFIO) seuraajaksi Alfortvillen kokouksessa 1969. Sosialistinen puolue on Sosialistisen internationaalin ja Euroopan sosialidemokraattisen puolueen jäsen.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puoluetta johti aluksi Alain Savary. Kaksi vuotta myöhemmin siihen liittyi muutamia vasemmistolaisia tasavaltalaisia ryhmiä François Mitterrandin johdolla. Mitterrand nousi puolueen johtoon 1971 kolmannessa puoluekokouksessa Epinayssa. Mitterrand sai enemmistön ehdottamalla liittoa kommunistien kanssa. Vuonna 1972 hyväksyttiin vasemmiston yhteinen ohjelma kommunistisen puolueen ja vasemmistoradikaalien kanssa. Mitterrand oli lähellä presidentinvaalivoittoa 1974. Osa Parti Socialiste Unifién jäsenistä liittyi tuolloin PS:ään.

Yhteistä ohjelmaa ei kuitenkaan saatu päivitettyä ja vasemmiston tappio vuoden 1978 vaaleissa johti sisäiseen kriisiin. Michel Rocardin sosiaalidemokraattisempi ryhmä les rocardiens haastoi marxilaisen Mitterrandin. Mitterrand voitti kuitenkin Metzin puoluekokouksessa 1979 ja valittiin vuoden 1981 presidentinvaaleissa. Näin hänestä tuli maan ensimmäinen sosialistipresidentti.

Mitterrand voimisti myös aikaisemman konservatiivihallituksen harjoittamaan dirigismiä (dirigisme), ja pääministeri Pierre Mauroyn johdolla kansallistettiin pankit, vakuutusala ja puolustusteollisuus. Työläisten palkkoja korotettiin ja työaikaa lyhennettiin. Talouskriisiä tämäkään ei saanut ratkaistua.

Alkuvuodesta 1982 Mitterrand joutui valitsemaan Euroopan valuuttajärjestelmän ja yhtenäisen Euroopan rakentamisen tai sosialismin välillä. Tuolloin PS kääntyi markkinatalouden kannalle ja 1984 Mitterrand ja pääministeri Laurent Fabius jättivät enemmät kansallistamiset. Vasemmiston liitto hajosi ja kommunistiministerit jättivät hallituksen.

PS menetti enemmistönsä 1986 ja Mitterrand joutui elämään konservatiivipääministeri Jacques Chiracin kanssa (Ranskassa tästä käytetään termiä cohabitation). Suosittu Mitterrand valittiin uudelleen 1988 ja kuukauden kuluttua sosialistit saivat enemmistön parlamentissa. Oikeistosiiven Rocard valittiin pääministeriksi. Mitterrand keskittyi ulkopolitiikkaan ja Eurooppaan ja jätti sisäpolitiikan pääministereilleen Édith Cressonille ja Pierre Bérégovoylle. Puoluetta ravistelivat skandaalit ja keskinäiset kamppailut.

Vuonna 1990 Rennesin kokouksessa mitterrandistien ryhmä hajosi Fabiuksen ja Lionel Jospinin tukijoihin. Vasemmistosiipi Jean-Pierre Chevènementin johdolla erosi puolueesta ja perusti MDC:n (Mouvement des citoyens) vastustettuaan Persianlahden sotaa ja Maastrichtin sopimusta. Vuoden 1993 vaaleissa PS kärsi tappion ja palasi 1960-luvun SFIO:n kannatuslukuihin.

Vuoden 1995 presidentinvaaleissa François Mitterrand ei ollut enää ehdokkaana ja Jospin hävisi konservatiivien Chiracille. Vuonna 1997 kuitenkin vasemmiston liitto (Gauche plurielle), joka koostui sosialisteista, PCF:stä, Vihreistä ja Radikaalivasemmistosta ja MDC:sta sai enemmistön kansalliskokoukseen ja Jospinista tuli pääministeri ja Chirac puolestaan sai tottua cohabitationiin.

Jospin hävisi jälleen nöyryyttävästi presidentinvaalit 2002 ja vetäytyi politiikasta. Myöhemmin 2002 sosialistit hävisivät Chiracin muodostamalle konservatiivien liitolle UMP:lle myös parlamenttivaalit, huolimatta siitä, että uusi sosialistijohtaja François Hollande yritti elvyttää vasemmiston liiton yhdistyneenä vasemmistona.

Vuoden 2004 paikallisvaaleissa sosialistit tekivät jälleen paluun ja entinen Gauche plurielle -liitto sai haltuunsa kaksikymmentä kahdestakymmenestä kahdesta Manner-Ranskan alueesta ja neljä merentakaista aluetta.

Vuoden 2002 jälkeen sosialistipuolue ei ole juurikaan saanut tehtyä oikeiston ohjelmasta eroavaa talouspoliittista ohjelmaa. 1. joulukuuta 2004 sosialistipuolueen jäsenistä 59 % päätti kokouksessaan kannattaa Euroopan unionin perussopimusta, vaikka sillä oli lukuisia näkyviä vastustajia. Kun aloite hylättiin 29. toukokuuta 2005 kansanäänestyksessä, se jätti puolueen melkoiseen sekaannustilaan. Osasyynä oli kamppailu vuoden 2007 presidentinvaaliehdokkuudesta.

Marraskuun 2005 Le Mansin kokouksessa puolue hyväksyi maltillisen ja euromyönteisen ohjelman, johon on tehty muutamia vasemmistolaisia lisäyksiä. 16. marraskuuta 2006 puolue valitsi Ségolène Royalin presidenttiehdokkaakseen seuraavan vuoden vaaleihin.

Marraskuussa 2008 puolueen pääsihteeriksi valittiin niukasti Martine Aubry.

Pääsihteerit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolueen pääsihteeri Jean-Christophe Cambadelis

Menestys vaaleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Presidentin vaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskan tasavallan presidentti
Vaalivuosi Ehdokas Ääniä 1. kierroksella  %-osuus 1. kierroksella Ääniä 2. kierroksella  %-osuus 2. kierroksella
1974 François Mitterrand 11,044,373 43.25% 12,971,604 49.19%
1981 François Mitterrand 7,505,960 25.86% 15,708,262 51.76%
1988 François Mitterrand 10,381,332 34.11% 16,704,279 54.02%
1995 Lionel Jospin 7,098,191 23.30% 15,763,027 47.4%
2002 Lionel Jospin 4,610,749 16.18%
2007 Ségolène Royal 9,500,112 25.87% 16,790,440 46.94%
2012 François Hollande 10,272,705 28,63 % 18,000,668 51,67 %

Kansalliskokouksen vaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskan kansalliskokous
Vaalivuosi Ääniä 1. kierroksella  %-osuus 1. kierroksella Paikkojen lukumäärä
1973 4,579,888 18.9% 89
1978 6,451,151 22.6% 103
1981 9,077,435 36.0% 266
1986 8,693,939 31.0% 206
1988 8,493,602 34.8% 260
1993 4,476,716 17.6% 53
1997 5,961,612 23.5% 246
2002 6,086,599 24.1% 141
2007 6,436,136 24.7% 186

Europarlamenttivaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan parlamentti
Vaalivuosi Äänten lukumäärä  %-osuus Paikkojen lukumäärä
1979 4 763 026 23,53 %
22 / 81
1984 4 188 875 20,76 %
20 / 81
1989 4 286 354 23,61 %
22 / 87
1994 2 824 173 14,49 %
15 / 87
1999 3 873 901 21,95 %
22 / 78
2004 4 960 756 28,90 %
31 / 74
2009 2 838 160 16,48 %
14 / 74
2014 2 649 202 13,98 %
12 / 74

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b France Parties and Elections in Europe. 2012. Viitattu 5.5.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]