İzmir

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kaupunkia, jonka kreikankielinen nimi on Smyrna. Smyrna-nimisiä kaupunkeja on myös Yhdysvalloissa.
İzmir
Kellotorni İzmirin keskustassa.
Kellotorni İzmirin keskustassa.

İzmir

Koordinaatit: 38°26′0″N, 27°09′0″EKoordinaatit: 38°26′0″N, 27°09′0″E

Valtio Turkin lippu Turkki
Maakunta İzmir
Aikavyöhyke UTC+2
 – Kesäaika UTC+3

İzmir (kreikkalaiselta nimeltään Smyrna), on Turkin kolmanneksi suurin kaupunki ja maan toiseksi suurin satama. Asukkaita kaupungissa oli 2 803 418 (vuonna 2012).[1] İzmir sijaitsee İzmirinlahden, Egeanmeren rannalla. Se on myös İzmirin läänin pääkaupunki.

Vanhalta ajalta 1920-luvulle saakka kaupungin asukkaista noin puolet oli kreikkalaisia. Lisäksi siellä asui myös suuri turkkilais- (noin 1/4 väestöstä) ja armenialaisväestö (alle 1/4 väestöstä). Lisäksi kaupungissa asui pieni määrä juutalaisia, amerikkalaisia ja eurooppalaista alkuperää olevia ns. levanttilaisia. Egeanmeren helmenä tunnettu kaupunki oli vuosisatoja kosmopoliittinen satamakaupunki ja kukoistava kauppapaikka.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Sèvres'n rauhansopimuksen mukaan kaupunki ympäristöineen luovutettiin Kreikalle. Turkki ei kuitenkaan rauhansopimusta hyväksynyt. Syyskuussa 1922 Turkin armeija Mustafa Kemalin johdolla syyllistyi Smyrnassa kreikkalaisten ja armenialaisten vainoon. 13. syyskuuta 1922 Turkin armeija sytytti kaupungin kreikkalais- ja armenialaiskaupunginosat palamaan. Arviot vainoissa ja tuhopoltossa surmansa saaneista vaihtelevat. Surmansa saattoi saada jopa 100 000 kaupunkilaista.[2] Lausannen sopimuksen mukaan Kreikan ja Turkin välillä suoritettiin pakollinen väestönvaihto. Kun kreikkalaisten lisäksi myös tuhopoltosta selvinneet armenialaiset muuttivat pois kaupungista, siitä tuli etnisesti lähes puhtaasti turkkilainen.[3]

Smyrnassa sijaitsi alkukristillinen seurakunta, joka oli yksi Ilmestyskirjan seitsemästä seurakunnasta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. City population: Turkey
  2. Tieteen kuvalehti Historia 15/2013, s.36-43
  3. Housepian Dobkin M: Smyrna 1922. New York: Newmark Press, 1988.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä Aasian maantieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.