Ihmisaalto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee jalkaväen hyökkäystä. Ihmisaaltoja voidaan nähdä myös urheilustadioneilla ks. stadionaalto

Ihmisaalto on sodankäynnissä jalkaväen tekemä suora hyökkäys vihollisen puolustusasemiin. Hyökkäyksessä joukot etenevät kohti puolustajaa ilman suojaa suurissa osastoissa. Ihmisaaltoja käytetään jos joukkojen koulutus on huono. Ihmisaaltotaktiikka saattaa johtaa suuriin tappioihin hyökkäysryhmityksen altistuessa vihollisen asevaikutukselle.

Ihmisaalto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisaallon eräs määritelmä on suuren tiheän jalkaväkiosaston tekemä hyökkäys, jota ei yritetäkään naamioida tai suojata.[1] Hyökkäys suoritetaan usein suurella, lähinnä vain lähitaisteluun varustetulla sotilasjoukolla suorana rintamahyökkäyksenä vihollisen puolustusasemiin. Hyökkäystä saattaa edeltää tulivalmistelu, jonka jälkeen jalkaväki ryntää kohti vihollista, pyrkien lähitaisteluun vihollisen kanssa. Ihmisaaltohyökkäyksen onnistuminen vaatii hyökkääjältä nopeutta ja riittävän määrän sotilaita on päästävä vihollisen asemiin ennen vastatoimia. Ihmisaaltotaktiikka vaatii johtoa, joka kykenee hallitsemaan ja motivoimaan siihen osallistuvan aseellisen joukon[2].

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisessä maailmansodassa käytettiin paljon ihmisaaltojen tapaisia massahyökkäyksiä, jotka kuitenkin epäonnistuivat usein, sillä sotilaat olivat helppo kohde konekiväärin, ja tykistön kaltaisille moderneille aseille hyökätessään avomaastossa kohti vihollisen juoksuhautoja, ja tappiot olivat usein hirvittäviä. Sodan aikana kehitettiin muita tekniikoita vihollisen asemiin etenemiseksi, muun muassa Hutier-taktiikka ja panssarivaunut.

Puna-armeija taisteli talvisodassa ihmisaalloin suomalaisia vastaan ja myöhemmin itärintamalla Saksan joukkoja vastaan toisessa maailmansodassa. Myös Japani käytti ihmisaaltoja itsemurhahyökkäyksissä, ”banzai-rynnäköissä”, Yhdysvaltain joukkoja vastaan toisessa maailmansodassa.

Pohjois-Korean ja Kiinan armeijat käyttivät ihmisaaltoja Korean sodassa.

1950-luvulla Viet Minh käytti menestyksellä ihmisaaltoja ranskalaisia vastaan Dien Bien Phun taistelussa. Sama taktiikka epäonnistui Khe Sanhin taistelussa amerikkalaisia vastaan 1968; Yhdysvaltain merijalkaväki kykeni torjumaan ihmisaallot.

Irakin–Iranin sodassa Iran käytti ihmisaaltohyökkäyksiä jotka tuottivat massiivisia tappioita iranilaisille. Iranin ihmisaaltohyökkäykset usein koostui heikosti aseistautuneista tai jopa aseettomista sotilaista, Iran käytti myös teini-ikäisiä ja jopa lapsisotilaita ihmisaaltohyökkäyksissä.[3]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. O'Dowd, Edward C. (2007), Chinese Military Strategy in the Third Indochina War, New York, NY: Routledge, ISBN 9780415414272, s. 145
  2. O'Dowd 2007, p. 144
  3. Child Soldiers Global Report 2001 - Iran UNHCR