Anna Kéthly
| Anna Kéthly | |
|---|---|
 Anna Kéthlyn patsas Budapestissa. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 16. marraskuuta 1889 Budapest, Unkari |
| Kuollut | 7. syyskuuta 1976 Blankenberge, Belgia |
| Ammatti | poliitikko |
| Muut tiedot | |
| Järjestö | Unkarin sosiaalidemokraattinen puolue |
Anna Kéthly (16. marraskuuta 1889 – 7. syyskuuta 1976) oli unkarilainen sosiaalidemokraattinen poliitikko. Hän vaikutti Unkarin sosiaalidemokraattisen puolueen puoluejohdossa, kansanedustajana ja ammattiyhdistysliikkeessä. Toisen maailmansodan jälkeen hän vastusti turhaan aikeita liittää puolue Unkarin kommunistiseen puolueeseen. Unkarin kansannousun aikana hän oli perustamassa puoluetta uudelleen ja toimi sen aikana Imre Nagyn hallituksen valtioministerinä. Neuvostoliiton kukistettua kansannousun Kéthly asui loppuikänsä maanpaossa.
Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kéthly syntyi Unkarin pääkaupungissa Budapestissa 16. marraskuuta 1889 suureen ja työväenluokkaiseen perheeseen. Hän alkoi käydä töissä jo nuorena rahoittaakseen opintojaan. Lopulta hänestä tuli konekirjoittaja ja kirjanpitäjä. Hän työllistyi vuonna 1907 kirjurina ja alkoi osallistua ammattiliikkeen toimintaan. Vuonna 1913 hän liittyi kirjuriliittoon ja nousi sen varapuheenjohtajaksi vuonna 1920. Vuodesta 1939 maaliskuuhun 1944 hän toimi liiton pääsihteerinä. Ammattiliittotoiminnan ohella Kéthly tutustui politiikkaan. Hän liittyi vuonna 1917 sosiaalidemokraattiseen puolueeseen (Magyarországi Szociáldemokrata Párt). Hänestä tuli vuonna 1919 puolueen naisten organisatorisen komitean jäsen ja hieman myöhemmin sen sihteeri. Vuonna 1920 hän alkoi kirjoittaa Nómunkás-lehteen, jonka toimittajana ja julkaisijana hän toimi vuosina 1926–1938. Vuonna 1922 hänestä tuli vasta toinen Unkarin parlamenttiin valittu nainen. Hän jatkoi edustajana vuoteen 1939 saakka ja oli pitkään ainut nainen parlamentissa. Kéthly valittiin myös sosiaalidemokraattien johtajistoon vuonna 1922. Toisen maailmansodan aikana vuosina 1943–1944 Kéthly puhui joidenkin muiden poliitikkojen ja vaikutusvaltaisten tahojen kanssa mahdollisuudesta irrottaa Unkari sodasta. Saksan miehitettyä Unkarin hän siirtyi maanalaiseen toimintaan.[1]
Maailmansodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toisen maailmansodan päättyessä Kéthlystä tuli jälleen kansanedustaja huhtikuussa 1945. Hän johti sosiaalidemokraattien parlamenttiryhmää ja toimi myös parlamentin varapuhemiehenä marraskuusta 1945 helmikuuhun 1948. Puolueen sisällä hän vastasi esimerkiksi ulkopoliittisista linjauksista ja naisten asioista. Kéthly myös vastusti kiivaasti kommunistien yrityksiä liittää sosiaalidemokraattinen puolue kommunistiseen puolueeseen.[1] Sosiaalidemokraatit olivat jakautuneet niin sanottuihin ”oikeistoon” ja ”vasemmistoon”. Kommunistien vastustus oli suhteellisen voimakasta, mutta sosiaalidemokraatteja painostettiin myös avoimen terrorin keinoin. Toimien taustalla vaikutti kommunistijohtaja Mátyás Rákosi. Sosiaalidemokraattien syyskuun 1947 puoluekokouksessa vaadittiin eroa hallitusyhteistyöstä kommunistien kanssa, ja seuraavassa kokouksessa 25.–26. lokakuuta Kéthly ja Imre Szélig vaativat liian vasemmistolaisena pitämänsä puoluejohdon eroa. Lopulta taistelun voitti Árpád Szakasitsin ja György Marosánin vasemmistolainen linja. Kéthlyn johtama ryhmittymä erotettiin ensin helmikuussa 1948 puoluejohdosta ja maaliskuun puoluekokouksessa edelleen koko puolueesta. Sosiaalidemokraattinen ja kommunistinen puolue yhdistyivät virallisesti 12. kesäkuuta 1948 uuden Unkarin työväenpuolueen nimellä. Todellinen valta puolueessa oli Mátyás Rákosilla.[2]
Kéthly joutui luopumaan myös paikastaan parlamentissa ja hänet asetettiin kahdeksi vuodeksi kotiarestiin. Kesäkuussa 1950 hänet pidätettiin. Kéthlyä syytettiin ”vakoilusta” ja ”valtion vastaisesta toiminnasta”, josta hän sai elinikäisen vankeustuomion tammikuussa 1954. Kéthly vapautettiin vasta kansainvälisen painostuksen takia marraskuussa 1954. Hänen tarkkailunsa tosin jatkui vapautuksen jälkeenkin.[1]
Unkarin kansannousu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kéthly kieltäytyi huhtikuussa 1956 pyytämästä itselleen uutta oikeudenkäyntiä.[1] Unkarissa alettiin samana vuonna toteuttaa joitakin uudistuksia, joiden hitaus synnytti kuitenkin tyytymättömyyttä. Unkarin kansannousu alkoi lokakuussa 1956, ja lopulta pääministeri Imre Nagy ilmoitti asettuvansa kansannousun puolelle. Kansannousua tukahduttamassa olleet neuvostojoukot vedettiin maasta.[2] Kéthly oli kansannousun alettua mukana perustamassa uutta sosiaalidemokraattista puoluetta. Hänet valittiin uudelleen muodostetun puolueen puheenjohtajaksi 31. lokakuuta. Seuraavana päivänä hän osallistui Sosialistisen internationaalin kokoukseen Itävallan Wienssä. Nagy teki hänestä Unkarin lähettilään Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokoukseen,[1] ja Nagyn hallituksen kokoopanoa muutettaessa Kéthlystä tuli yksi valtioministereistä.[2]
Tilanne muuttui jälleen Neuvostoliiton joukkojen ylittäessä Unkarin rajan jälleen ja niiden edetessä Budapestiin aamulla 4. marraskuuta. Tällä kertaa vastarinta kukistettiin suhteellisen nopeasti ja valtaan nostettiin János Kádár.[2] Wienistä Unkariin palaamassa ollut Kéthly kääntyi takaisin ja asettui maanpakoon. Hän oli ainoa Nagyn hallituksen ministeri, joka sattui olemaan ulkomailla kansannousun kukistamisen aikaan.[3] Kéthly matkusti Yhdysvaltojen New Yorkiin esiintyäkseen Unkarin tilanteen takia pidetyssä nyleiskokouksessa.[1] Hän ei päässyt puhumaan yleiskokouksessa, mutta YK:n pääsihteeri Dag Hammarskjöld otti hänet yksityisesti vastaan.[3]
Kansannousun jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kéthly ja muut Unkarista pakoon lähteneet poliitikot muodostivat sittemmin Ranskan Strasbourgissa Unkarin vallankumouksellinen neuvoston, jonka puheenjohtajaksi Kéthly valittiin tammikuussa 1957. Hän asettui maanpaossa Brysseliin, jossa hän oli Népszava-lehden päätoimittaja vuodesta 1957 vuoteen 1963. Lehteä julkaistiin Lontoossa. Vuosina 1970–1973 hän toimitti Szociáldemokrata Szemle -lehteä. Lehtien ohella Kéthly toimi Unkarin edustajana Vapaiden ammattiyhdistysten kansainvälisessä liitossa, Unkarin sosiaalidemokraattisen puolueen johdossa sekä Sosialistisen internationaalin jäsenenä. Unkarin korkein oikeus päätti vuonna 1962 kumota Kéthlyn vuoden 1954 oikeudenkäynnin tuomiot. Hänelle annettiin kuitenkin neljän vuoden vankeustuomio valtion vastaisesta toiminnasta liittyen vuoden 1956 tapahtumiin.[1]
Kéthly kuoli edelleen maanpaossa Blankenbergessa Belgiassa 7. syyskuuta 1976.[1]
Muistaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kéthlyn tuhkat tuotiin takaisin Unkariin lokakuussa 1990 ja haudattiin Budapestiin paikalle, jonne haudattiin monia kansannousun uhreja. Korkein oikeus rehabilitoi Kéthlyn ja kumosi hänen vuoden 1962 tuomionsa vuonna 1994.[1]
Márta Mészáros on ohjannut Kéthlystä kertovan elokuvan Utolsó jelentés Annáról (”Viimeinen raportti Annasta”, 2009).[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i Wojciech Roszkowski ja Jan Kofman: Biographical Dictionary of Central and Eastern Europe in the Twentieth Century, s. 451-452. M.E.Sharpe, 2008. ISBN 978-0-7656-1027-0. (englanniksi)
- ↑ a b c d Juhani Huotari ja Olli Vehviläinen: Unkari - Maa, kansa, historia, s. 260-261, 275-281. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-252-2.
- ↑ a b c Mikko Majander: Paasikivi, Kekkonen ja avaruuskoira: Historiaesseitä, s. 212–214, 221. Siltala, Helsinki 2010.
| ||||||||||||||||||
