Jacinda Ardern
| Jacinda Ardern | |
|---|---|
.jpg) Ardern vuonna 2022 |
|
| Uuden-Seelannin pääministeri | |
|
26. lokakuuta 2017 – 25. tammikuuta 2023
|
|
| Monarkki |
Elisabet II Charles III |
| Kenraalikuvernööri |
Patsy Reddy Cindy Kiro |
| Edeltäjä | Bill English |
| Seuraaja | Chris Hipkins |
| Työväenpuolueen puheenjohtaja | |
|
1. elokuuta 2017 – 22. tammikuuta 2023
|
|
| Edeltäjä | Andrew Little |
| Seuraaja | Chris Hipkins |
| Uuden-Seelannin parlamentin jäsen | |
|
8. marraskuuta 2008 –
|
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 26. heinäkuuta 1980 Hamilton, Uusi-Seelanti |
| Kansalaisuus | uusiseelantilainen |
| Arvonimi | The Right Honourable |
| Puoliso | Clarke Gayford |
| Lapset | 1 |
| Tiedot | |
| Puolue | Työväenpuolue |
| Uskonto | agnostikko |
Jacinda Kate Laurell Ardern[1] (s. 26. heinäkuuta 1980 Hamilton, Uusi-Seelanti) on uusiseelantilainen työväenpuolueen poliitikko. Hän toimi Uuden-Seelannin pääministerinä lokakuusta 2017 tammikuuhun 2023. Maan parlamentin jäsen hänestä tuli marraskuussa 2008 ja puolueen puheenjohtaja elokuussa 2017.[2][3]
Tausta ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ardern syntyi Hamiltonissa vuonna 1980. Hänen isänsä oli poliisi ja äiti työskenteli koulun ruokalassa.[4] Ardernin ensimmäinen työpaikka oli fish and chips -kioski Morrinsvillessa hänen ollessaan 14-vuotias.[5]
Ardern opiskeli viestintää Waikaton yliopistossa, jossa hän suoritti vuonna 2001 alemman korkeakoulututkinnon.[2][6]
Politiikassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ardern valittiin maan parlamenttiin ensimmäisen kerran vuonna 2008. Sitä ennen hän oli muun muassa toiminut kansainvälisen International Union of Socialist Youth -nuorisojärjestön puheenjohtajana ja työskennellyt Helen Clarkin avustajana.[7] Ardern liittyi 17-vuotiaana työväenpuolueeseen.[3]
Ardern oli puoluelistalta valittu parlamentaarikko vuosien 2008, 2011 ja 2014 vaalien jälkeen.[8] Vuoteen 2010 hän oli parlamentin nuorin jäsen.[9] Helmikuussa 2017 hänet valittiin Mount Albertin vaalipiirin edustajaksi täytevaalissa, joka järjestettiin David Shearerin jätettyä paikkansa.[2] Saman vuoden maaliskuussa hänet valittiin puolueen varapuheenjohtajaksi Annette Kingin tilalle ja elokuussa puheenjohtajaksi Andrew Littlen tilalle. Little oli eronnut tehtävästä puolueen heikkojen kannatuslukujen vuoksi. Ardern valittiin molempiin tehtäviin ilman vastaehdokkaita.[10][11] Tullessaan valituksi hän oli puolueen historian nuorin puheenjohtaja.[8]
Ardernin ensimmäiset vaalit puoluejohtajana olivat 23. syyskuuta 2017 järjestetyt parlamenttivaalit. Pääministeri Bill Englishin johtama kansallispuolue pysyi suurimpana, mutta Ardernin johtama työväenpuolue lisäsi merkittävästi kannatustaan edellisvaaleihin ja puheenjohtajavaihdosta edeltäneisiin mielipidetiedusteluihin nähden. Sen ääniosuus nousi yli kymmenen prosenttiyksikköä, ja se sai 14 lisäpaikkaa. 19. lokakuuta 2017 työväenpuolue sopi hallitusyhteistyöstä vaalien kolmanneksi suurimman puolueen, Winston Petersin johtaman New Zealand Firstin kanssa.[12] Myös neljänneksi suurin puolue, vihreät, liittyi mukaan hallituskoalitioon.[13] Ardern aloitti pääministerinä 26. lokakuuta 2017.[14]
Ardernista tuli kansainvälinen poliittinen ilmiö 2010-luvun lopulla, ja puhuttiin jopa ”Jacindamaniasta”. Hän sai tunnustusta muun muassa empaattisella vastauksellaan Christchurchin vuoden 2019 moskeijaiskuihin. Ardern vaati saman tien myös maan aselakien tiukentamista, ja huhtikuussa parlamentti kielsi itselataavat aseet. Ardernin hallituksen vastausta koronapandemiaan sen alkuvaiheissa pidettiin monin paikoin onnistuneena. Koronaviruksen leviäminen estettiin ankarilla vastatoimilla ja rajojen sulkemisilla.[15]
Vuoden 2020 vaaleissa Ardernin työväenpuolue otti historiallisen vaalitoivon. Se sai yli 50 prosenttia äänistä ja enemmistön parlamenttiin.[15]
Ardernin ja työväenpuolueen suosio kuitenkin alkoi laskea koronaviruspandemian jatkuessa ja kansan alkaessa protestoida ankaraa koronaviruspolitiikkaa vastaan. Rajoitusten poistamisen jälkeen inflaatio, korkojen nousu ja uhkaava taantuma ovat vieneet Ardernin kannatusta. Hän oli silti joulukuussa 2022 edelleen suosikki pääministeriksi, mutta työväenpuolueen kannatus oli pudonnut kansallispuolueen taakse.[15]
Ardern ilmoitti tammikuussa 2023 eroavansa työväenpuolueen johdosta ja pääministerin tehtävistä. Hän perusteli yllättävää ilmoitusta sillä, ettei hänellä ole enää tarvittavaa energiaa jatkaa pääministerinä.[16] Hän ei myöskään aio asettua ehdolle lokakuussa pidettävissä parlamenttivaaleissa.[17] Ardern jätti pääministerin tehtävät 25. tammikuuta 2023, mutta jatkaa parlamentissa.[18]
Poliittisia näkemyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Poliittiseksi esikuvakseen Ardern on nimennyt Helen Clarkin.[19]
Ardern on kertonut olevansa sosiaalidemokraatti, ja Uuden-Seelannin lapsiköyhyyden eli köyhyydessä elävien lasten määrän ja asunnottomuuden olevan osoitus kapitalismin epäonnistumisesta.[19][20]
Ardernin mielestä maorin kielen tulisi olla pakollinen aine kouluissa.[19] Helmikuussa 2021 maoreja edustanut Rawiri Waititi poistettiin parlamentista, koska hän kieltäytyi pitämästä solmiota. Ardern totesi tapauksen johdosta, että pukeutumissäännön ei tulisi olla parlamentin tärkein asia.[21].
Vuonna 2018 Ardern sanoi, että hän pitää todennäköisenä sitä, että Uudesta-Seelannista tulisi tasavalta vielä hänen elinaikanaan.[22] Työväenpuolue linjasi vuonna 2013, että kuningattaren asemasta pitää järjestää sitova kansanäänestys viimeistään Elisabet II:n kuoleman jälkeen.[23]
Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ardern varttui mormoniperheessä mutta erosi kirkosta nuorena aikuisena sen homovastaisen linjan vuoksi.[3] The New Zealand Heraldin haastattelussa vuonna 2017 hän kertoi olevansa agnostikko.[24]
Ardern on avoliitossa televisiojuontaja Clarke Gayfordin kanssa.[24] Heidän ensimmäinen lapsensa syntyi 2018, ja hän piti kuuden viikon äitiysloman.[25][26]
Ardernilla ja tämän sulhasella oli kissa nimeltä Paddles, joka näkyi aina toisinaan Ardernin mediatilaisuuksissa. Paddles jäi vuonna 2017 auton alle ja kuoli.[27]
Galleria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
-
Ardern yhdessä puolisonsa Clarke Gayfordin kanssa. -
Ardern tapaamassa Christchurchin muslimiväestöä kaupungissa tapahtuneiden moskeijaiskujen jälkeen. -
Ardernin hallitus vuonna 2020 yhdessä kenraalikuvernöörin Patsy Reddyn kanssa (alin rivi vaaleanpunaisessa puvussa). -
Ardern kaivosyhtiöitä vastustavassa mielenosoituksessa vuonna 2010.
.jpg)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Gayford, Clarke: It's time to be brave and it's going to be okay The New Zealand Herald. 17.9.2017. Viitattu 23.9.2017. (englanniksi)
- ↑ a b c Satherley, Dan: Who is Jacinda Ardern? Newshub. 1.8.2017. Viitattu 23.9.2017. (englanniksi)
- ↑ a b c Jones, Nicholas: Who is Jacinda Ardern? The New Zealand Herald. 1.8.2017. Viitattu 23.9.2017. (englanniksi)
- ↑ Jacinda Ardern's country childhood 30.6.2014. Now to Love. Arkistoitu 21.10.2017. Viitattu 18.4.2021. (englanniksi)
- ↑ Labour leader Jacinda Ardern hits hometown in campaign trail Stuff. 10.8.2017. Viitattu 18.4.2021. (englanniksi)
- ↑ Zach, Paul: 'Jacindamania' puts a young face on New Zealand politics The Straits Times. 18.9.2017. Viitattu 23.9.2017. (englanniksi)
- ↑ Pearlman, Jonathan: 'Bombshell' poll puts New Zealand opposition ahead, as Jacinda Ardern bats away 'sexist' outfit question The Telegraph. 31.8.2017. Viitattu 23.9.2017. (englanniksi)
- ↑ a b Jacinda Ardern: What has marked the political journey of Labour's youngest ever leader? TVNZ.co.nz. 1.8.2017. Viitattu 23.9.2017. (englanniksi)
- ↑ Fresh blood: 24 young lawmakers across the world Msn.com. 28.8.2015. Viitattu 23.9.2017. (englanniksi)
- ↑ Watkins, Tracy: Jacinda Ardern elected Labour deputy leader, ready to take on a high profile Stuff.co.nz. 7.3.2017. Viitattu 23.9.2017. (englanniksi)
- ↑ Ardern confirmed as new Labour leader Otago Daily Times. 1.8.2017. Viitattu 23.9.2017. (englanniksi)
- ↑ Ainge Roy, Eleanor: Jacinda Ardern to be New Zealand's next PM after Labour coalition deal The Guardian. 19.10.2017. Viitattu 19.10.2017. (englanniksi)
- ↑ Green Party ratifies confidence and supply deal with Labour The New Zealand Herald. 19.10.2017. Viitattu 19.10.2017. (englanniksi)
- ↑ Ainge Roy, Eleanor: Jacinda Ardern sworn in as New Zealand PM, promising 'empathetic' government The Guardian. 26.10.2017. Viitattu 26.10.2017. (englanniksi)
- ↑ a b c Uusi-Seelanti | Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardern eroaa Helsingin Sanomat. Viitattu 19.1.2023.
- ↑ Teemu Juhola: Uuden-Seelannin suosittu pääministeri Jacinda Ardern ilmoitti yllättäen eroavansa tehtävästään: ”Minulla ei ole enää voimia jatkaa” Yle Uutiset. 19.1.2023. Yleisradio. Viitattu 19.1.2023.
- ↑ New Zealand leader Jacinda Ardern announces shock resignation before upcoming election CNN. 19.1.2023. Viitattu 21.1.2023. (englanniksi)
- ↑ Uuden-Seelannin uusi pääministeri Chris Hipkins vannoi virkavalansa Yle uutiset. 25.1.2023. Viitattu 25.1.2023.
- ↑ a b c Murphy, Tim: What Jacinda Ardern wants 1.8.2017. Newsroom. Arkistoitu 16.8.2017. Viitattu 18.4.2021. (englanniksi)
- ↑ New Zealand’s new prime minister brands capitalism a ‘blatant failure’ The Independent. 1.4.2019. Viitattu 18.4.2021. (englanniksi)
- ↑ Maori MP ejected from NZ parliament for refusing to wear tie BBC News. 9.2.2021. Viitattu 18.4.2021. (englanniksi)
- ↑ New Zealand likely to become a republic in my lifetime, Jacinda Ardern says the Guardian. 30.3.2018. Viitattu 18.4.2021. (englanniksi)
- ↑ Labour agrees vote on Queen Stuff. 2.11.2013. Viitattu 18.4.2021. (englanniksi)
- ↑ a b Knight, Kim: The politics of life: The truth about Jacinda Ardern The New Zealand Herald. 29.1.2017. Viitattu 23.9.2017. (englanniksi)
- ↑ Pärssinen, Minna: Uuden-Seelannin pääministeri on raskaana Yle Uutiset. 19.1.2018. Viitattu 24.1.2018.
- ↑ Takkunen, Juho: Uuden-Seelannin pääministeri synnytti tyttövauvan Yle Uutiset. 21.6.2018. Viitattu 21.6.2018.
- ↑ Jacinda Ardern's cat Paddles has died after being hit by a car NZ Herald. Viitattu 18.4.2021. (englanniksi)
Henry Sewell | William Fox | Edward Stafford | Alfred Domett | Frederick Whitaker | Frederick Weld | George Waterhouse | Julius Vogel | Daniel Pollen | Harry Atkinson | George Grey | John Hall | Robert Stout | John Ballance | Richard Seddon | William Hall-Jones | Joseph Ward | Thomas Mackenzie | William Massey | Francis Bell | Gordon Coates | George Forbes | Michael Joseph Savage | Peter Fraser | Sidney Holland | Keith Holyoake | Walter Nash | Jack Marshall | Norman Kirk | Bill Rowling | Robert Muldoon | David Lange | Geoffrey Palmer | Mike Moore | Jim Bolger | Jenny Shipley | Helen Clark | John Key | Bill English | Jacinda Ardern | Chris Hipkins | Christopher Luxon
| ||||||||||
