Meritokratia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Valtiomuodot

Tämä artikkeli on osa
Politiikka-luokkaa

muokkaa

Meritokratia tarkoittaa (esimerkiksi yrityksen tai valtion) hallintoa, jossa yleneminen tapahtuu ansioiden (meriittien) perusteella. Meritokratiassa valta jaetaan esimerkiksi suoritusten, pätevyyden ja kykyjen,[1] ei esimerkiksi syntyperän, sukupuolen, etnisyyden, yhteiskuntaluokan, perhesuhteiden, suosion, iän tai yhteisöllisen aseman perusteella.

Meritokraattiset yhteiskunnat, valtiot ja organisaatiot painottavat todistettua osaamista, koulutusta ja pätevyyttä yhteiskuntaluokan, kansallisuuden tai sukupuolen sijaan. Meritokratiaan liittyvät keskeisesti tutkintotodistukset ja tutkintovaatimukset, joiden avulla kyvykkyyttä pyritään mittaamaan objektiivisesti. Kokemus on myös meriitti. Meritokratian termiä on alun perin käytetty kielteisessä merkityksessä kuvaamaan yhteiskuntaa, jossa yksilön asema määräytyy kilpailun kautta (katso sosiaalidarvinismi), mutta monet pitävät käsitettä myös myönteisenä.

Meritokratiaa voidaan pitää myös vastakohtana demokratialle, jos sillä tarkoitetaan yhteiskuntajärjestelmää, jossa johtajia ei valita kansansuosionsa vaan oletettujen kykyjensä perusteella. Näin ymmärretyn meritokratian aatteelliset juuret ovat Platonin Valtiossa, jossa ihanneyhteiskunnassa ihmisten kyvyt määräävät heidän asemansa.

Termin alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Termi on peräisin Michael Youngin vuonna 1958 julkaistusta romaanista Meritokratian nousu 1870-2033, joka on poliittisesti meritokratiaa vastustavassa tarkoituksessa kirjoitettu, sen huonoja puolia korostava dystopistinen tulevaisuudenkuvaus yhteiskunnasta, jossa yksilön yhteiskunnallinen asema määritellään älykkyysosamäärän ja vaivannäön summana. Teoksessa meritokraattinen järjestelmä johtaa lopulta vallankumoukseen, jossa massat syöksevät kansalaisten tuntemuksista vieraantuneen eliitin vallasta.

Esimerkkejä meritokraattisista järjestelmistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tšingis-kaanin Mongoli-imperiumissa meritokratia oli pääasiallinen keino valita sotapäälliköitä. Tšingis-kaani saattoi luottaa jopa vihollissotilaisiin ja -kenraaleihin, jos nämä olivat todistaneet uskollisuutensa kaania kohtaan.

Napoleonin Ranskaa pidetään toisinaan meritokratiana. Napoleonin noustua valtaan Ranskan vallankumouksen jälkeen vanhaa eliittiä ei ollut juurikaan jäljellä, joten hän valitsi toimiin niihin parhaiten sopivia ihmisiä, joihin kuului joskus jopa entisiä yläluokan jäseniä.

Suomen suuriruhtinaskunta on myös esimerkki historiallisesta meritokraattisesta järjestelmästä. Vaikka valta oli virallisesti keskitetty itsevaltiaalle, hallinnosta vastasi käytännössä koulutettu luokka, johon pääsemiseen ei vaikuttanut syntyperä vaan ainoastaan koulutus. Korkean koulutuksen saaminen tosin vaati käytännössä yleensä korkeaa varallisuutta.

Nykyistä Suomea on kutsuttu meritokratiaksi.[2] Meritokratiaksi Suomen tekisi laajasti saatavilla oleva ilmainen koulutus, joka mahdollistaa lähes kaikkien siihen kykenevien nuorten korkeakouluttautumisen. [[3] arkistolinkki] Vuonna 2011 Helsingin yliopistoon pääsi 18% hakijoista ja Tampereen yliopistoon 12% hakijoista[4]. Tässä yhteydessä Suomen kutsuminen meritokratiaksi voi olla joko hyväksyvän tai paheksuvan asenteen ilmaus, riippuen siitä, pitääkö puhuja meritokratiaa tavoiteltavana asiana vai ei. Käytännössä Suomikaan ei ole meritokratia, sillä vanhempien sosioekonominen luokka ennustaa aika hyvin myös lasten menestystä koulutuksessa ja työelämässä[5][6].

Singaporen pitkäaikainen johtaja Lee Kuan Yew on maan olevan meritokratia, koska länsimaistyylinen demokratia ei voi toimia monikulttuurisessa yhteiskunnassa, jossa ihmiset eivät äänestä etujensa mukaan, vaan rodun tai uskonnon mukaan.[7]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]