Hirttäminen

Hirttolavan jäljitelmä Tombstonessa Yhdysvalloissa.

Rudolf Höss hirressä. Teloitus tapahtui lyhyellä pudotuksella.

Hirttäminen on teloitusmenetelmä, jossa teloitettava ripustetaan roikkumaan köysisilmukalla kaulastaan. Ripustusrakennelmaa nimitetään hirsipuuksi. Teloitettava menehtyy joko tukehtumiseen tai niskan murtumiseen.

Historia

Menetelmä on ikivanha ja tiettävästi persialaista alkuperää. Euroopassa ensimmäiset tunnetut tapaukset ovat kansainvaellusajalta.

Lyhyellä pudotuksella tai maasta nostolla hirttämistä voidaan niskan katkeamisen sijaan tapahtuvan hitaan tukehtumiskuoleman vuoksi pitää erityisen julmana ja hitaana teloituskeinona. Myös pitkässä pudotuksessa teloitettava saattaa saada halvaantumiseen johtavan niskavamman, jolloin kuolema tapahtuukin hitaasti kuristuen uhrin kärsiessä; pitkässä pudotuksessa voi käydä myös että teloitettavan pää irtoaa. Muita hirttotapoja oli kiihkon valtaaman kansanjoukon suorittama lynkkaus, jolloin uhrin alla olevat rattaat tai hevonen vedettiin pois ja uhri jäi roikkumaan kaulastaan. Keskiajalla hirtettävät pudotettiin tikkailta. Joskus hirtettävän jalkojen alla oli rovio, joka palaessaan luhistui tai uhri pudottautui itse hirrestä rovioon nopeuttaakseen kuolemaansa.

Väkijoukon lynkkaama nainen Oklahomassa vuonna 1911.

Käytäntö alkoi Britanniassa 1241, jolloin aatelismiehen poika William Maurice hirtettiin merirosvoudesta. Hirttämisen häpeällisyyden vuoksi sotilaat ammuttiin, milloin kysymys ei ollut vakoilusta tai petturuudesta.

Varsinkin entisajan Englannissa on hirtettävien hitaaseen ja tuskalliseen menehtymiseen kiinnitetty paljon huomiota käyttämällä esimerkiksi lyhyttä pudotusta, tiukkoja solmuja ja karkeita köysiä. Silloin hirtettävä potki, sätki ja kamppaili jopa puoli tuntia ennen kuolemaansa. Varsinkin naisten hirttäminen keräsi suuren yleisön. Teloituspaikalla ihmisjoukoille olutta ja muuta kaupittelevilta perittiin vero, jonka tuotosta pyöveli sai osuutensa. Siten hänellä oli motivaatiota järjestää näyttävä teloitus. Tuomioiden perusteet olivat huteria. Englannin lain mukaan 100 varkaustuomiota toi automaattisesti kuolemantuomion hirttämällä. Usein tuomio langetettiin köyhille pelkän epäilyn perusteella. Varakkaammat palkkasivat päteviä asianajajia tai lahjoivat itsensä vapaaksi. Alle 15-vuotiaiden hirttäminen oli lain mukaan kiellettyä, mutta tätä harvoin noudatettiin. Yhtä sääntöä ei kuitenkaan rikottu koskaan: raskaana olevien naisten hirttämistä lykättiin, kunnes he synnyttivät lapsensa. Joskus hirtettäväksi tuomittujen naisten sallittiin elää, kunnes lasta ei enää tarvinnut imettää.

Hirttäminen oli yleinen teloituskeino noitavainoissa noitarovioiden ohella.

Pitkä pudotus

Englannissa 1800-luvulla käyttöönotetussa pitkässä pudotuksessa uhri seisoo aluksi puisella alustalla olevan luukun päällä. Kun luukku avataan, teloitettava menehtyy pudotuksen aiheuttamaan niskan katkeamiseen. Tämän varmistamiseksi hirttoköyden solmu sijoitetaan leuan alle. Jotta teloitettavan pää ei irtoaisi, hänet punnitaan ja mitataan pudotuskorkeuden määrittelemiseksi. Lasketun pitkän pudotuksen kehitti englantilainen pyöveli William Marwood vuonna 1872. Menetelmässä köyden kiristyminen pudotuksen päätteeksi retkauttaa pään taaksepäin samalla kun muu keho jatkaa vielä matkaa. Tämä aiheuttaa niskan murtumisen tavallisesti nikamien C2 ja C3 välistä, aiheuttaen niin sanotun "hirttämismurtuman" (Hangman's fracture) ja selkäytimen vaurioitumisen (Ruth Ellisin ruumiinavauspöytäkirjassa todettiin nikamien välin kasvaneen n. viiteen senttimetriin). Tämä aiheuttaa silmänräpäyksellisen tajuttomuuden ja hengitysrefleksin loppumisen. Teloitettava kuolee lopulta tajuttomana tukehtumiseen; tämän takia teloitettava jätetään roikkumaan tunniksi. Teloitettava ei ehdi tuntea mitään pudotuksen loppuessa, koska tapahtuma kestää 0,02 - 0,03 sekuntia.

Suomessa hirttäminen oli Ruotsin vallan aikana yleinen kuolemanrangaistuksen toimeenpanotapa varkaudesta tuomituille. Venäjän rikoslaki sääti maanpetoksesta hirttotuomion. Viimeinen Suomessa hirtetty oli jääkäriaktivisti Taavetti Lukkarinen, joka hirtettiin Oulun Kontinkankaalla mäntyyn maanpetoksesta tuomittuna 1916.

Nykyaika

Yhdysvalloissa hirttäminen on käytössä teloituskeinona vain Washingtonin ja New Hampshiren osavaltioissa ja niissäkin vain toissijaisena keinona. Toistaiseksi viimeinen hirttotuomio pantiin Yhdysvalloissa täytäntöön vuonna 1996 (Billy Bailey). Menetelmä on Japanissa ainoa kuolemantuomion täyttöönpanotapa, joskin kuolemaan tuomitaan maassa vain harvoin. Intiassa hirtettiin viimeksi 2004. Islamilaisessa maailmassa hirttäminen on yleinen teloituskeino, ja sitä käytetään Malesiassa, Singaporessa ja Iranissa. Hirttäminen on ampumalla teloittamisen ohella yleisin teloitustapa. Islamilaisessa maailmassa hirttäminen tehdään yleensä lyhyellä pudotuksella; Iranissa tuomitut hirtetään pudottamisen asemesta kiskomalla heidät nosturilla ylös.

Nykyajan tunnetuin hirtetty on Irakin entinen diktaattori Saddam Hussein, joka hirtettiin 30. joulukuuta 2006. Saddam Husseinin velipuoli Barzan Ibrahim al-Tikriti ja entinen Irakin päätuomari Awad Hamed al-Bander hirtettiin 15. tammikuuta 2007. Barzan al-Tikritin pää irtosi teloituksen yhteydessä liian pitkän pudotuksen johdosta. Irakin entinen varapresidentti Taha Yassin Ramadan hirtettiin 20. maaliskuuta 2007 ja Irakin presidentin entinen neuvonantaja Ali Hasan al-Majid (”Kemikaali-Ali”) 25. tammikuuta 2010. Irakin entinen ulkoministeri Tariq Aziz tuomittiin hirtettäväksi 26. lokakuuta 2010.

Hirttäytyminen itsemurhamenetelmänä

Hirttäytyminen on itsemurhatapa, jossa henkilö itse asettaa silmukan kaulalleen ja pudottautuu roikkumaan sen varaan. Sitä voidaan pitää eräänä varmimmista menetelmistä ampuma-aseen käytön ohella. Hirttäytyminen onkin yleisimpiä itsemurhakeinoja ja erityisen yleinen se on maissa, joissa ampuma-aseiden hankkiminen ja hallussapito ovat tiukasti säänneltyjä. Vastoin yleistä luuloa hirttäytyminen ei ole erityisen tuskallinen menetelmä eikä se välttämättä vaadi pitkää pudotusta. Hyvin kiristyvä ja kaulalle oikein sijoitettu silmukka estää aivojen veren- sekä hapensaannin ja tajuttomuus seuraa sekunneissa. Kuoleminen sen sijaan vie useita minuutteja ja henkilöllä on jatkuvasti suureneva riski saada vakava ja pysyvä aivovaurio, mikäli köysi pettää tai poistetaan ennen kuolemaa.

Epäonnistunut pitkän pudotuksen teloitus, teloitetun pää on irronnut (lainsuojaton Tom Ketchum 1901).

Aiheesta muualla

• Natsirikollinen Karl Hermann Frankin julkinen teloitus 1946 paaluun (Youtube)
• [1] Amon Göthin teloitus, joka onnistui vasta kolmannella yrittämällä. (Youtube)