Pyöveli
Wikipedia
Pyöveli oli kuolemanrangaistuksen toimeenpanija, jonka toimenkuvaan kuului joskus rikollisten kidutus, kuolleiden eläinten korjaaminen kaduilta ja itsemurhaajien hautaaminen. Pyövelin ammattia pidettiin toisinaan halveksuttavana, joten hänelle esimerkiksi määrättiin erillinen istumapaikka kirkoissa. Teloituksessa tunaroivaa pyöveliä saattoi kohdata väkijoukkojen viha ja jopa lynkkaus, varsinkin jos teloitettava oli herättänyt jonkinlaista myötätuntoa. Toisaalta pyövelin ammatin tarpeellisuus tunnustettiin. Teloitettavat tuskattomasti "parempaan maailmaan" lähettäneitä pyöveleitä kiiteltiin.
Valistusajan jälkeen kuolemanrangaistuksen toimeenpano pyrittiin inhimillistämään ja kidutuksen sijaan tuomion tuli olla nopea ja mahdollisimman tuskaton. Teloitustavoiksi vakiintuivat mestaus (usein giljotiinilla), hirttäminen ja teloittaminen ampumalla. Pyöveleistä tuli nyt myös oman alansa ammattimiehiä, ja monet pyövelit kehittivät myös teloitusmenetelmän mahdollisimman nopeaksi ja tuskattomaksi.
Monissa maissa pyövelin ammatti periytyi sukupolvesta toiseen. Mm. Isossa-Britanniassa Pierrepointin suku on tunnettu kolmesta pyövelistään, Henry Pierrepoint, Thomas Pierrepoint ja Albert Pierrepoint.
Ranskan kuuluisin pyövelisuku oli Sansonit. Nämä miehet - isä Charles-Henri, poika Henri ja pojanpoika Henri-Clement - mestasivat huomattavan osan Ranskan suuren vallankumouksen aikana teloitetuista merkkihenkilöistä. Henri-Clement oli sukunsa viimeinen; hänen jälkeensä tehtävään valitut käyttivät aina kuolemanrangaistuskauden loppuun asti peitenimeä Monsieur de Paris.
Australiassa pyövelin henkilöllisyys pidettiin salassa, ja he käyttivät julkisuudessa nimeä Arthur Ellis. Ellis oli alun perin ensimmäinen Australian valtionpyöveli, ja hänen seuraajansa käyttivät hänen nimeään.
Yhdysvallat on ainoa länsimaa, joka yhä käyttää kuolemanrangaistusta. Osavaltioissa ei kuitenkaan ole erillisiä pyöveleitä, vaan niissä joko vankilanjohtaja käyttää sähkötuolin tai myrkytyskoneen katkaisijaa, tai ammuttaessa teloitusryhmä kootaan vapaaehtoisista.
Japanissa kuolemanrangaistus toimeenpannaan hirttämällä, ja sikäläiset pyövelit kuuluvat kaikki yhteen ja samaan buraku-sukuun, joka pidetään salaisena.
Sana "pyöveli" on väännös ruotsin sanasta bödel; samaa kantaa on paholaista merkitsevä peeveli.

