Amnesty International

Wikipedia

Ohjattu sivulta Amnesty
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Amnesty Internationalin tunnus

Amnesty International (lyhenne AI, epävirallisesti Amnesty) on kansainvälinen järjestö, jonka päämääränä on edistää ihmisoikeuksien noudattamista koko maailmassa Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusjulistuksen hengessä. Järjestö perustettiin vuonna 1961 lakimies Peter Benensonin aloitteesta. Amnesty International sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1977.

Amnesty Internationalin huolenaiheena ovat olleet erityisesti mielipidevangit, poliittiset vangit, kuolemanrangaistus, kidutus, poliittiset murhat, katoamiset ja mitkä tahansa muut hallitusten, organisaatioiden tai henkilöiden tekemät ihmisoikeusloukkaukset.

Järjestön puolueettomuuden turvaamiseksi Amnesty International ei ota vastaan suoraa taloudellista tukea hallituksilta eikä esimerkiksi lahjoituksia jotakin tiettyä maata tai tapausta varten. Vastaavista syistä Amnestyn jäsenet eivät kampanjoi omassa maassaan tapahtuneiden yksittäisten ihmisoikeusloukkausten uhrien puolesta, joskin tätä sääntöä on lievennetty kahden viimeisimmän pääsihteerin aikana.[1] Amnestyn tutkimusraportit, joiden tiedot pyritään varmistamaan toisistaan riippumattomista lähteistä, ovatkin saavuttaneet mainetta yleensä luotettavana tietolähteenä ihmisoikeusloukkauksista.

Amnestyn päätoimisto eli kansainvälinen sihteeristö sijaitsee Lontoossa. Vuonna 2007 järjestö ilmoitti toimintaansa osallistuvan tai tukevan yhteensä yli 2,2 miljoonaa ihmistä yli 150 maassa.[2] Vuonna 2005 Suomen osasto ilmoitti jäsenmääräkseen noin 22 000. Ruotsissa jäseniä on noin 60 000, Norjassa ja Tanskassa molemmissa noin 40 000. Amnestyn suurimmat osastot ovat Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Hollanti.[3]

Sisällysluettelo

[muokkaa] Historia

Amnesty Internationalin kansalliset osastot vuonna 2005.

Amnesty Internationalin perusti heinäkuussa 1961 Lontoossa brittiläinen lakimies Peter Benenson. Hänen mukaansa taustalla oli tapaus, josta hän luki metromatkalla. Kaksi opiskelijaa oli tuomittu seitsemän vuoden vankeuteen Salazarin hallitsemassa Portugalissa, kun he olivat nostaneet maljan "vapaudelle." The Observer -lehti julkaisi 28. toukokuuta 1961 Benensonin artikkelin The Forgotten Prisoners. Benenson pani tukijoidensa kanssa alulle kampanjan nimeltä "Appeal for Amnesty 1961", jonka tavoitteena oli puolustaa näitä ihmisiä, jotka Benenson nimesi "mielipidevangeiksi".

Heinäkuussa 1961 johtajisto päätti muodostaa pysyvän organisaation, jonka nimeksi tuli syyskuussa 1962 virallisesti Amnesty International.

Perustamisestaan lähtien AI keskittyi kampanjoimaan erityisesti mielipidevankien vapauttamiseksi. Toiminnan perustana olivat maakohtaisten tutkijoiden tekemät selvitykset. Amnestyn Head of Research Office (HORO) eli tutkimustoimiston johto tarkasti kaikki tiedot ennen niiden käyttöä järjestön tiedotteissa. Puolueettomuutta pidettiin keskeisenä.[4]

1970-luvulla Amnestyn näkyvimpiä johtajia olivat Sean MacBride ja Martin Ennals. Amnesty alkoi vaatia oikeudenmukaisia oikeudenkäyntejä ja vastustaa mielivaltaisen pitkiä pidätyksiä Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistuksen artiklan 9 mukaan, sekä vankien kidutusta ihmisoikeuksien julistuksen 24. vuosipäivänä 1972. Käyttöön otettiin myös ns. 'Urgent Action' jäsenistön mobilisoimiseksi nopeisiin toimiin. Sitä käytettiin ensimmäisen kerran maaliskuussa 1973, kun Brasilia pidätti São Paulon yliopiston professori Luiz Basilio Rossin.

[muokkaa] Amnesty Internationalin organisaatio- ja toimintatapamuutokset

Amnestyn luonne ja toiminta on muuttunut merkittävästi 1990- ja 2000-luvuilla. Pierre Sanén pääsihteerikaudella (1992-2001) tutkijoiden roolia vähennettiin ja jäsenaktiivisuus nähtiin tärkeämpänä. HORO lakkautettiin 1994 ja sen johtaja Malcolm Smart erosi Amnestysta.[5]

Vuonna 2001 Amnestyn mandaatti korvattiin missiolla, johon sisällytettiin TSS-oikeuksien eli taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien ajaminen. Kansainvälinen sihteeristö on vasemmistolainen[6] ja myös suurimmassa maajärjestössä, Yhdysvaltain Amnestyssa, on paljon vasemmistolaisia, jotka ovat halunneet edistää myös poliittisia tavoitteita, mitä TSS-oikeuksien sisällyttäminen missioon edesauttaa.[7] Toimintaa muutettiin projektikohtaisemmaksi esimerkkinä kampanja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan.[8]

Amnestylla ei perinteisesti ollut kantaa abortin laillisuuteen. Huhtikuussa 2007 Amnesty muutti osittain linjaansa ja alkoi vaatia abortin turvaamista naisille, jotka ovat joutuneet insestin tai raiskauksen uhriksi tai jos raskaus uhkaa vakavasti äidin terveyttä.[9][10][11]

[muokkaa] Amnesty ja Suomi

Amnestyn näkemyksen mukaan nykyinen siviilipalveluksen pituus, joka on yli kaksinkertainen lyhyimpään armeijan palvelusaikaan nähden, on rangaistuksenomainen. Tämän vuoksi Amnesty katsoo asevelvollisuuden suorittamisesta kieltäytyvät totaalikieltäytyjät mielipidevangeiksi. Vuotta 2006 koskevassa raportissaan Amnesty piti yhtätoista vankeuteen tuomittua totaalikieltäytyjää mielipidevankina.[12] Amnesty kritisoi Suomea myös siitä, ettei naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ole saatu loppumaan, pakolaishakemusten liian nopeasta käsittelystä ja salaisena pidettävien tietojen käytöstä maassaololupien torjumiseen.[12]

[muokkaa] Kritiikki Amnestyä kohtaan

Eräät katsovat Amnestyn toiminnan muuttumisen ja sen nykyjohdon julkilausumien perusteella järjestön nykyisin olevan pikemminkin vasemmistolainen painostusryhmä kuin ihmisoikeusjärjestö.[13][14][15][16][17][18]kenen mukaan? Jotkut ovat väittäneet Amnestyn nykyjohdon julkilausumia amerikkalaisvastaiseksi ja sen luopuneen puolueettomuudesta[19][13][15][16] ja loukanneen todellisia ihmisoikeusuhreja.[20]kenen mukaan?

Israelilainen kansalaisjärjestö NGO Monitor taulukoi miten paljon Amnestyn vuosiraportti 2006 kritisoi kutakin maata Lähi-idän alueella. Järjestön mukaan Amnesty keskittyi suhteettoman paljon Israelin kritisoimiseen verrattuna sellaisiin alueen maihin kuin Saudi-Arabia, Sudan tai Syyria.[21] Myös Harvardin yliopiston oikeustieteen professori Alan Dershowitz katsoo Amnestyn olevan Israelin vastainen ja lisäksi vääristelevän kansainvälistä lakia Israelia koskevissa sotarikossyytöksissä.[22]

Katolinen kirkko on arvostellut Amnestya sen uuden aborttilinjan vuoksi ja vaati vuonna 2007 katolilaisia lopettamaan järjestön tukemisen[23].

[muokkaa] Tunnustukset

[muokkaa] Kirjallisuutta

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähteet

  1. Stephen Hopgood: Keepers of the flame: understanding Amnesty International, s. 129, 202. Ithaca: Cornell University Press, 2006. ISBN 978-0-8014-4402-9.
  2. http://web.amnesty.org/pages/aboutai-index-eng Amnesty Internationalin kansainvälinen jäsenmäärä
  3. http://web.archive.org/web/20070513194358/http://www.amnesty.fi/history/organisaatio.htm Suomen Amnesty: Organisaatio
  4. Stephen Hopgood: Keepers of the flame: understanding Amnesty International, s. 80-92. Ithaca: Cornell University Press, 2006. ISBN 978-0-8014-4402-9.
  5. Stephen Hopgood: Keepers of the flame: understanding Amnesty International, s. 127-128. Ithaca: Cornell University Press, 2006. ISBN 978-0-8014-4402-9.
  6. Stephen Hopgood: Keepers of the flame: understanding Amnesty International, s. 35. Ithaca: Cornell University Press, 2006. ISBN 978-0-8014-4402-9.
  7. Stephen Hopgood: Keepers of the flame: understanding Amnesty International, s. 107. Ithaca: Cornell University Press, 2006. ISBN 978-0-8014-4402-9.
  8. Stephen Hopgood: Keepers of the flame: understanding Amnesty International, s. 151-159. Ithaca: Cornell University Press, 2006. ISBN 978-0-8014-4402-9.
  9. Amnesty ends abortion neutrality BBC. Viitattu 9.6.2007.
  10. Amnesty International defends access to abortion for women at risk Amnesty. Viitattu 17.06.2007.
  11. Vatikaani kehottaa katolilaisia lopettamaan Amnestyn tukemisen HS. Viitattu 17.06.2007.
  12. 12,0 12,1 Amnesty International Report 2007: Finland Viitattu 8.6.2008.
  13. 13,0 13,1 Nick Cohen: Keep fighting for human rights - Is Amnesty International forsaking its time-honoured role as champion of the oppressed?. The Observer, 5.6.2005. Artikkelin verkkoversio.
  14. An excess of conscience - Estonia is right and Amnesty is wrong. The Economist, 14.12.2006. Artikkelin verkkoversio.
  15. 15,0 15,1 Kenneth Anderson: An American Gulag? Human rights groups test the limits of moral equivalency. The Weekly Standard, 13.6.2005, 10. vsk, nro 37. Artikkelin verkkoversio.
  16. 16,0 16,1 David B. Rivkin Jr. ja Lee A. Casey: Amnesty Unbelievable National Review Online. 27.5.2005. Viitattu 11.6.2008.
  17. Anne Bayefsky: Amnesty’s Absurdity National Review Online. 6.6.2005. Viitattu 11.6.2008.
  18. Amnesty International - sorron vastustajasta ihmisoikeuksien vesittäjäksi? Vapaasana.net. Viitattu 11.6.2008.
  19. Anne Applebaum: Amnesty's Amnesia. Washington Post, 8.6.2005. Artikkelin verkkoversio.
  20. Margers Pinnis, Baltic Association to the United Nations: The Real Gulag. The New York Times, 31.5.2005. Artikkelin verkkoversio.
  21. NGO Monitor - Amnesty International Report for 2006 Viitattu 31.5.2008.
  22. Alan Dershowitz: Amnesty Int'l redefines 'war crimes'. The Jerusalem Post, 30.8.2006. Artikkelin verkkoversio.
  23. Vatican urges end to Amnesty aid BBC. Viitattu 09.01.2008.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Amnesty International.
Henkilökohtaiset työkalut