Pakkolaitos
Pakkolaitos on vaarallisia rikoksenuusijoita varten perustettu erityinen laitos tai laitoksen osasto. Sinne tuomitut vangit kärsivät vankeusrangaistuksensa päivästä päivään -periaatteella. Pakkolaitosjärjestelmä oli käytössä Suomessa vuoteen 2005 asti.
Sisällysluettelo |
Pakkolaitokseen määrääminen [muokkaa]
Pakkolaitokseen eristämisestä päätti vankilaoikeus tuomioistuimen suosituksesta. Pakkolaitoksen ja pakkolaitoseristyksen slanginimitys oli pytty.[1]
Pakkolaitokseen voitiin eristää vain määräaikaisen vankeusrangaistuksen saanut vanki. Elinkautisvankiin pakkolaitoslausumaa ei siis voitu soveltaa.
Aiempi laki ja sen ongelmat [muokkaa]
Ennen lainmuutosta joulukuussa 1967 pakkolaitokseen joutui automaattisesti, kun vankeusrangaistusten määrä ylitti ns. eristämisrajan. Tämä raja oli tietty määrä ehdottomia vankeusrangaistuksia vuosiksi muutettuna, koska aiemmin katsottiin että niinkin paljon vankilassa ollut henkilö olisi automaattisesti yhteiskunnalle vaarallinen. Eräs parhaita esimerkkejä tällaisesta oli Runar Holmström jota syytettiin Tulilahden kaksoismurhasta: hänellä oli niin pitkä vankilahistoria, että jo toteennäytettyjen mutta vielä oikeuden tutkinnan alaisten rikosten määrä olisi vienyt hänet yli eristämisrajan.
Vanhan lain vuoksi eristettyinä oli suuri joukko esimerkiksi kodittomia irtolaisia ja pikkurikollisia. Tällaiset vangit laitostuivat auttamatta, mistä seurasi omat vaikeutensa. Lakia muutettiin, jonka jälkeen pakkolaitokseen joutui vain todella vaarallisia rikoksia tehneitä vankeja.
Lähteet [muokkaa]
- Paanila, Jarmo: Vaarallisten rikoksenuusijoiden uusimisriskiin vaikuttavat tekijät Suomessa 1971-1995. Kuopio: Kuopion yliopisto, 2004. ISBN 951-781-457-7. suomi
Viitteet [muokkaa]
Aiheesta muualla [muokkaa]
Pakkolaitos kirjallisuudessa [muokkaa]
- Aarre Haunia: Päällikkökomissaario ja kuristaja
- Mauri Sariola: Elämän makeus
Sivulta puuttuu