Suomen historialliset maakunnat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suomen historialliset maakunnat (ruots. historiska landskap) on Suomessa yleensä määritelty Ruotsin valtakunnan hallintoalueina myöhäiskeskiajalla olleiden linnaläänien mukaan; tätä kantaa ovat edustaneet esimerkiksi historioitsijat Eino Jutikkala ja Kauko Pirinen.[1]

Hahmottuminen ja merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen alueen linnaläänit 1595–1634.
Suomen maakunnat ja kaupungit ruotsinkielisessä 1920-luvun kartassa.

Linnaläänien mukaan määritellyt Suomen historialliset maakunnat ovat Ahvenanmaa (Kastelholman linnalääni), Varsinais-Suomi (Turun linnalääni), Satakunta (Kokemäenkartanon linnalääni), Uusimaa (Raaseporin ja Porvoon linnaläänit), Karjala (Viipurin linnalääni), Häme (Hämeenlinnan linnalääni), Pohjanmaa (Korsholman linnalääni) ja Savo (Savonlinnan linnalääni).[2]

Näin määriteltynä maakuntiin pohjautuvat hallinnolliset alueyksiköt lakkasivat vuonna 1634, jolloin ne korvattiin lääneillä. Tämän jälkeenkin maakuntien nimiä käytettiin läänien nimissä, kuten esim. Uudenmaan ja Hämeen lääni ja myös läänien aluemäärittelyn pohjana, kunnes vuonna 1776 kuningas Kustaa III:n toimeenpanema lääniuudistus lopullisesti erotti läänien alueet maakunnista. Tällöinkin maakuntien vanhat symbolit jatkoivat olemassaoloaan läänien vaakunoissa.[3]

Toinen mahdollinen määrittelyperusta historiallisille maakunnille voivat olla kansanomaisina nimityksinä ja joskus myös historiallisia maakuntia vastaavina Suomen kansan "heimoina" hahmottuvat kulttuurialueet, joita on Kustaa Vilkunan mukaan ollut viisi: (Varsinais-) Suomi, Häme, Kainuu, Karjala, Savo ja Lappi. Näissä eivät ole mukana Satakunta ja Uusimaa, jotka vanhoissa kansanomaisissa luokituksissa ovat liittyneet Hämeeseen.[4]

Pohjana keskiajan linnalääneillä olivat 1300-luvun alkupuolen osittain itsehallinnolliset sinettimaakunnat, joita oli nykyisen Suomen alueella viisi: Varsinais-Suomi, Häme, Satakunta, Ahvenanmaa ja Uusimaa.[5][6] Sinettimaakunnista puuttuu Karjala, mikä kuitenkin Kustaa Vilkunan mukaan johtuu vain lähdeaineiston niukkuudesta.[7] Näiden kuuden ohelle hahmottuivat 1300-luvun aikana vielä Savo ja Pohjanmaa.[3] Lappi sen sijaan alettiin ymmärtää Suomen historiallisena maakuntana Anssi Paasin mukaan vasta 1900-luvulla.[8]

Jos nykyisin vakiintunutta käsitystä historiallisista maakunnista verrataan niiden perustana olleisiin linnalääneihin, nähdään Suomen alueen myöhäiskeskiaikaisten linnaläänien ulkopuolisista alueista Käkisalmen läänin esiintyvän osana Karjalaa ja linnaläänien ulkopuolisen Lapin esiintyvän historiallisena maakuntana niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Suomen suuriruhtinaskuntaan vuonna 1809 kuulumaan tullut osa Ruotsin Västerbottenin (suom. Länsipohja) historiallista maakuntaa taas luetaan nykyisessä Suomen historiallisten maakuntien kaanonissa yleensä Pohjanmaahan (ruots. Österbotten, "Itäpohja"), vaikka se ei olekaan kuulunut Korsholman linnalääniin. Kuitenkin myös nimitys Länsipohja tai Länsi-Pohja on alueella yhä käytössä seudullisten organisaatioiden nimissä (esimerkiksi Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri, Länsi-Pohjan musiikkiopisto). Näiden lisäksi nykyinen, ensimmäisen kerran jo 1840–50-luvuilla esitetty historiallisten maakuntien kaanon poikkeaa linnalääneistä myös eri maakuntien rajoilla, mitä Eino Jutikkalan mukaan "ei voi pitää muuna kuin suoranaisena erehdyksenä"[9].

Uutta merkitystä historialliset maakunnat saivat osana kansallista heräämistä 1800-luvulla. Tällöin keskeisenä vaikuttajana oli muun muassa kansanopetus ja siinä etenkin Sakari Topeliuksen Maamme kirja, jossa historiallisiin maakuntiin perustuvat heimot stereotyyppeineen olivat keskeisessä asemassa. Samoin vaikutti sivistyneistön piirissä niin ikään historiallisiin maakuntiin perustuva osakuntalaitos.[10] Jatkuvuutta historialliset maakunnat saivat myös läänien heraldisissa tunnuksissa jatkuvasti käytössä olleista historiallisten maakuntien vaakunoista, samoin kuin virastojen sinetit Suomen itsenäisyyden aikana ovat määräytyneet maakuntien mukaan.[11]

Tämän historiallisesti jatkuneen, mutta osittain myös 1800-luvulla esimerkiksi Topeliuksen toiminnan kautta uudelleen rakennetun perinteen lisäksi Suomen väliportaan aluejärjestelmän hahmottumiseen ja osaltaan myös maakuntia koskevan tietoisuuden vakiintumiseen vaikutti joukkotiedotus, eli etenkin maakunnallinen sanomalehdistö, sekä kansalaistoiminnan piiriportaan muodostuminen.[10] Näiden rajat saattoivat kuitenkin jo poiketa historiallisista maakunnista[12], mikä vähitellen johti Suomen nykyisten maakuntien muodostumiseen rajoiltaan ja alueyksiköiltään historiallisista maakunnista poikkeaviksi[13].

Näin historiallisten maakuntien rooliksi vakiintuivat toisaalta edellä kuvatut heraldiset ja muut kansalliseen symbolismiin liittyvät yhteydet[11] samalla kun ne toisaalta ovat jatkaneet elämäänsä historiallisiin maakuntiin liittyvinä Suomen "heimojen" stereotypioina, jotka ovat jatkuvasti merkittäviä sosiaalisen luokittelun välineitä[14].

Historialliset ja nykyiset maakunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historiallisten maakuntien alueet Suomessa
(nykymaakuntien rajat keltaisella)

Suomen historialliset maakunnat (nimi suluissa ruotsiksi) ja sijainti Suomen nykymaakuntien alueella:

Coat of arms of Åland.svg Ahvenanmaa (Åland)
Häme.vaakuna.svg Häme (Tavastland)
Kanta-Häme, valtaosa Keski-Suomesta, Päijät-Häme, pohjoinen Kymenlaakso, eteläinen ja kaakkoinen Pirkanmaa, läntisin Pohjois-Savo, Varsinais-Suomesta Somero, Etelä-Savosta Mäntyharjun ja Pertunmaan länsiosat
Karjalan historiallisen maakunnan vaakuna.svg Karjala (Karelen)
Etelä-Karjala, Pohjois-Karjala, kaakkoinen Kymenlaakso, itäisin Pohjois-Savo, Etelä-Savosta Mikkelin ja Mäntyharjun eteläosat
Lapin maakunnan vaakuna.svg Lappi (Lappland)
Lapin nykymaakunnan pohjoisosa
Ostrobothnia coat of arms.svg Pohjanmaa (Österbotten)
Etelä-Pohjanmaan valtaosa, Kainuu, Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Pohjanmaan nykymaakunta, Lapin nykymaakunnan eteläosa (Peräpohjola)
Satakunta.vaakuna.svg Satakunta (Satakunda)
Satakunnan nykymaakunta, Pirkanmaasta suurin osa, kaakkoinen Etelä-Pohjanmaa, läntisin Keski-Suomi, koillinen Varsinais-Suomi
Savo.vaakuna.svg Savo (Savolax)
Etelä-Savon valtaosa, Pohjois-Savon valtaosa
Uudenmaan historiallisen maakunnan vaakuna.svg Uusimaa (Nyland)
Uusimaa, eteläinen Kymenlaakso
Varsinais-Suomen.vaakuna.svg Varsinais-Suomi (Egentliga Finland)
Varsinais-Suomen valtaosa, pois lukien Loimaa ja Somero

Vaakunat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset Suomen maakuntavaakunat saivat alkunsa Suomen herttuakunnan perustamisen yhteydessä 1557, kun Kustaa Vaasa määritti herttuakunnan vaakunan myöntäessään alueen läänitykseksi pojalleen Juhanalle. Tämän vaakunan kolmannessa ja neljännessä kentässä olevat vaakunat kuvastavat Pohjois- ja Etelä-Suomea, jotka myöhemmin muuttuivat Satakunnan ja Varsinais-Suomen vaakunoiksi. Kustaa Vaasan hautajaisissa vuonna 1560 esiintyivät lisäksi hieman edellisiä nuoremmat Karjalan ja Hämeen vaakunat, ja nämä kaikki ovat Suomen vaakunan kanssa yhdessä kohokuvina Kustaa Vaasan hautamuistomerkissä Uppsalan tuomiokirkossa. Näiden lisäksi myös Savon ja Pohjanmaan vaakuna-aiheiset liput edustivat Suomen maakuntia hautajaisissa, mutta niitä ei sijoitettu hautamuistomerkkiin; luultavimmin siksi, että siinä kun edelliset luettiin herttuakunniksi, jälkimmäiset katsottiin heraldisesti kreivikunniksi. Ahvenanmaa sai oman vaakunansa sen jälkeen, kun se oli annettu läänitykseksi leskikuningatar Katarina Stenbockille 1569; vaakunan aihe tosin muuttui 1500-luvun lopulla ilmeisen sekaannuksen vuoksi Ahvenanmaan (Åland) ja Öölannin nimien välillä. Myös Uudenmaan vaakuna on peräisin 1500-luvun lopusta, ja nuorinkin eli Lapin maakunnan vaakuna esiintyy ensikerran vuoden 1606 juhlarahassa.[15][16]

Suomen tullessa osaksi Venäjän keisarikuntaa vuonna 1809 perinne erkani vaakunoiden osalta jonkin verran ruotsalaisesta. Suomalaisista maakuntavaakunoista Varsinais-Suomen, Satakunnan, Hämeen ja Karjalan vaakunoissa on herttuakunnan kruunu kultaisine lehtineen, muissa kreivikunnan kruunu helmineen. Sen sijaan Ruotsissa on vuodesta 1884 kaikkien maakuntien vaakunoissa ollut samanlainen herttuakunnan kruunu.

Vanhat vaakunat ovat toimineet pohjana useiden nykyisten läänien ja maakuntien vaakunoille. Satakunnan, Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Ahvenanmaan ja Lapin historiallisten maakuntien vaakunat ovat sellaisenaan käytössä saman nimisten nykymaakuntien vaakunoina. Samoin Hämeen vaakuna on nykyisin käytössä Kanta-Hämeen, Karjalan vaakuna Pohjois-Karjalan, Pohjanmaan vaakuna Pohjois-Pohjanmaan ja Savon vaakuna Pohjois-Savon vaakunana. Lisäksi esimerkiksi Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon vaakunat ovat muunnelmia vanhoista Savon ja Karjalan vaakunoista.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jutikkala, Eino: Suomen maakunnat. Kotiseutu, 1949, nro 6-8, s. 143-149. Helsinki: Suomen kotiseutuliitto.
  • Paasi, Anssi: Neljä maakuntaa. Maantieteellinen tutkimus aluetietoisuuden kehittymisestä. Joensuun yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja 8. Joensuu: Joensuun yliopisto, 1986. ISBN 951-696-624-1.
  • Pirinen, Kauko: Uusien maakuntien vaakunakysymys. Kotiseutu, 1950, nro 7-8, s. 177-180. Helsinki: Suomen kotiseutuliitto.
  • Vilkuna, Kustaa: Maakunnat kulttuurialueina. Kotiseutu, 1949, nro 4-5, s. 69-76. Helsinki: Suomen kotiseutuliitto.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jutikkala 1949; Pirinen 1950: 178; Paasi 1986: 55, 57.
  2. Jutikkala 1949: 144–145
  3. a b Paasi 1986: 57.
  4. Vilkuna 1949: 70; vrt. myös Jutikkala 1949: 143–144.
  5. Jutikkala 1949: 143–149.
  6. Tiihonen, Seppo & Tiihonen, Paula: Suomen hallintohistoria. Helsinki: Valtion koulutuskeskus, 1983. ISBN 951-9314-23-7.
  7. Vilkuna 1949: 70; Jalmari Jaakkolan tulkinnasta vrt. Jutikkala 1949: 144.
  8. Paasi 1986, s. 178–183.
  9. Jutikkala 1949:146–147; vrt. myös Paasi 1986: 66.
  10. a b Paasi 1986: 61–70.
  11. a b Pirinen 1950: 177–178.
  12. Peltonen, Arvo: Kaakkois-Suomi – muuttuva rajamaa. Kaakkois-Suomen aluerakenteen kehitys 1800- ja 1900-luvulla. Helsingin yliopiston maantieteen laitoksen julkaisuja B 30, kuva 38.. Helsinki: Helsingin yliopiston maantieteen laitos, 1987. ISBN 951-45-4446-3.
  13. Ks. esim. Palomäki, Mauri: On the concept and delimitation of the present-day provinces in Finland. Acta Geographica 20. Helsinki: Suomen maantieteellinen seura, 1967. (englanniksi)
  14. Paasi 1986, s. 63.
  15. A. W. Ranckén: Suomen vaakunat ja kaupunginsinetit. WSOY, 1949.
  16. Petteri Järvi ja Anders Segersven: Heraldiikka ja historia: heraldisten tunnusten ymmärtäminen sekä niiden käyttö historiantutkimuksessa. Partioheraldikot, 2000. ISBN 951-95549-3-9.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]