Linnalääni

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Linnalääni (ruots. slottslän) oli valtion hallintoalue Ruotsissa ja Suomessa keskiajalta uuden ajan alkuun. Sen keskuksena oli linna, ja päällikkönä toimi joko kuninkaan tai aateliston luottamusta nauttiva käskynhaltija. Linnaläänin hallinnoima alue vastasi yleensä maakuntalaitoksen yhtä maakuntaa. Linnalääni jakautui voutikuntiin ja hallintopitäjiin. Kirkolla oli oma hallintojärjestelmänsä.

Länsi-Euroopassa keskiajalla yleisesti vallinnut läänityslaitos vaikutti linnaläänien kehitykseen, mutta Pohjolassa läänityslaitos ei koskaan vakiinnuttanut asemaansa sellaiseksi, kuin se oli muualla Euroopassa. Linnaläänien synty Suomessa liittyy Ruotsin vallan vakiintumiseen ja sen ajoittaminen on hajanaisten vuosilukujen varassa. Linnaläänit korvattiin vuoden 1634 hallitusmuodossa ja sitä seuranneessa maaherrain johtosäännössä luoduilla maaherrakunnilla, jotka olivat myöhemmän läänijaon perusta.

Linnaläänien päälliköt ja heidän alaisensa jakoivat oikeutta, keräsivät veroja ja hoitivat alueen puolustusta. Verot kuuluivat kuninkaalle, mutta linna ja linnanpäällikkö saivat niistä osansa. Linnaläänejä alettiin 1300-luvulta alkaen jakaa hallintopitäjiin, jotta käräjäpiirit ja veroalueet olisivat kohtuullisen kokoisia.

Kustaa Vaasan ollessa kuninkaana 15231560 laajat linnaläänit jaettiin pienemmiksi voutikunniksi. Linnanpäälliköt menettivät esimiesasemansa veronkantoa ja varojen käyttöä koskevissa asioissa vouteihin nähden. Kuninkaan valta lisääntyi tällöin merkittävästi, koska voudit olivat suoraan kuninkaalle tilivelvollisia virkamiehiä.

Suomen linnaläänit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen alueen linnaläänit 1595-1634[1]

Suomessa oli 1600-luvun alussa yhdeksän linnalääniä:

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jutikkala, Eino. Suomen historian kartasto, WSOY, Porvoo 1949.