Suomen III armeijakunta (jatkosota)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

III armeijakunta oli jatkosodassa suomalainen sotilasyksikkö, joka vastasi rintamaosuudesta saksalaisen XXXVI armeijakunnan ja Rukajärvellä olleen Suomen 14. divisioonan välillä Kannakselle siirtymiseensä saakka vuonna 1944.

Kannaksen taistelujen jälkeen Armeijakunnan esikunta johti Lapin sodan taisteluita lakkauttamiseensa saakka 28. marraskuuta 1944.

Ennen jatkosodan alkua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itärajalle keskittymässä oleva välirauhan ajan V armeijakunta (sodanajan III) sai 15. kesäkuuta 1941 Puolustusvoimain pääesikunnan käskyn [1], jolla armeijakunta alistettiin keskityskuljetusten päätyttyä Rovaniemellä olevalle Saksan Norjan armeijalle (saks. AO Norwegen), jonka esikunta oli oikeutettu antamaan armeijakunnalle käskyjä jo sitä ennen keskitystä varten ja toiminnasta sen jälkeen. Seuraavana päivänä saapui saksalaisten Suomessa olevien joukkojen esikuntapäällikkö, eversti Erich Buschenhagen Ouluun, silloin vielä rauhan ajan V armeijakunnan esikuntaan ja jätti operaatio-ohjeet [2] kenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuolle. Kun V Armeijakunta edellisenä päivänä annetun Pääesikunnan käskyn perusteella oli alistettu AOK Norwegenille, ei johto- ja komennussuhteissa sinänsä ollut epäselvää.

Operaatio-ohjeiden mukaan Pohjois-Suomessa olleiden saksalaisten joukkojen tarkoituksena oli sodan syttyessä hyökätä Petsamosta kohti Murmanskia ja Sallan kautta Kantalahteen. III armeijakunnan tehtäväksi tulisi suojata eteläistä painopistesuuntaa hyökkäämällä Ryhmä J:llä Kiestingin kautta Louheen sekä Ryhmä F:llä Uhtuan kautta Vienan Kemiin ja katkaista Murmanskin rata.

Vaikka armeijakunnan komentaja kenraalimajuri Hjalmar Siilasvuo sai AOK Norwegenin operaatio-ohjeet, hän siirsi ne toistaiseksi syrjään ja antoi 17. kesäkuuta armeijakuntansa puolikkaalle (6. divisoona erillistehtävässä) ryhmityskäskyn puolustusta varten [3]. Saksalaiset aloittivat sotatoimet Neuvostoliittoa vastaan Karpaattien ja Jäämeren välisellä alueella 22. kesäkuuta 1941 (operaatio Barbarossa) ja III armeijakunnan komentaja antoi 24. kesäkuuta 1941 välittömässä sodanuhkatilanteessa armeijakunnalleen (pois lukien 6. divisioona) käskyn valmistautumisesta taistelutoimintaan [4]. Samanaikaisesti puolustusvalmistelujen jatkamisen kanssa saivat pataljoonat tehtäväksi tiedustella hyökkäysvalmiusasemia. Armeijakunnan rajalle puolustusryhmitykseen keskitetyistä joukoista muodostettiin hyökkäystehtävän edellyttämiä ryhmiä, jolloin Kenraalimajuri Hjalmar Siilasvuon komennossa olevista joukoista muodostettiin kaksi hyökkäysryhmää seuraavasti

  1. Komentaja: Kenraalimajuri Hjalmar Siilasvuo
  2. Armeijakunnan esikunta (esikuntapäällikkönä eversti Väinö Johannes Oinonen)
  3. Ryhmä J (everstiluutnantti Jussi Turtola) (myöhemmin Divisioona J)
    1. Jalkaväkirykmentti 53 (everstiluutnantti Jussi Turtola)
    2. Kenttätykistörykmentti 16 II Patteristo (majuri Saikku)
    3. 75. Linnoituspatteri
    4. 35. Rajakomppania
    5. Linnoituspataljoona 15
    6. Panssarivaunujoukkue (saksalainen)
    7. Kevyt Osasto 5:n Polkupyöräkomppania
  4. Ryhmä F (eversti Frans Uno Fagernäs)(myöhemmin 3. divisioona)
    1. Osasto H (kapteeni V Halonen)
      1. 25. rajakomppania (luutnantti N Kyander)
      2. 11. prikaatin polkupyöräkomppania (luutnantti K Suomala)
      3. joukkue 25. Tykkikomppaniasta
      4. Kevyt Kranaatinheitinjoukkue
    2. Osasto M (eversti Sulo Aate Malm)
      1. Jalkaväkirykmentti 11 (pl. II pataljoona)
      2. Kenttätykistörykmentti 16 (pl II patteristo) (majuri K Takkula)
      3. Raskas patteristo 16 (kapteeni U Lepistö)
      4. Linnoituspatteristo 6 (kapteeni Niemi)
      5. 25. tykkikomppania (pl. 1 joukkue)
      6. komppania Pioneeripataljoona 34:stä
    3. Osasto Veijola (majuri V Veijola)
      1. Jalkaväkirykmentti 11:n II pataljoona
      2. pioneeriosasto
    4. Osasto V (kapteeni E Väisänen)
      1. Sissipataljoona 3:n 1.komppania
      2. konekiväärijoukkue Sissipataljoona 3:n konekiväärikomppaniasta
      3. Linnoituspataljoona 14 (pl 1 komppania) (kapteeni Nortia)
    5. Ryhmän reservi
      1. Jalkaväkirykmentti 32:n II pataljoona (majuri Wigren)
      2. Kevyt osasto 5 (pl. polkupyöräkomppania) (ratsumestari Talaskivi)
      3. panssariosasto W (pl. joukkue) (yliluutnantti Walther)
      4. 263. Ilmatorjuntakonekiväärikomppania (luutnantti V Valorinta)
      5. Viestipataljoona 31
      6. Pioneeripataljoona 34 (pl komppania)
  5. Jalkaväkirykmentti 32 (pl II pataljoona) (jääkärieverstiluutnantti Aksel Leonard Vuokko)
  6. Sissipataljoona 3 (pl. komppania) (majuri Lauri Könönen)
  7. Viestipataljoona 13
  8. Pioneeripataljoona 15
  9. 151. Kevyt Ilmatorjuntapatteri (luutnantti H Mäkäräinen)
  10. 152. Kevyt Ilmatorjuntapatteri (luutnantti H Lehos)
  11. 153. Kevyt Ilmatorjuntapatteri
  12. 151. Ilmatorjuntakonekiväärikomppania (luutnantti E Puputti)
  13. 11. Tykkikomppania (motorisoitu)
  14. Armeijakunnan huolto

Hyökkäysvaihe (1. heinäkuuta 1941 – lokakuu 1941)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös: Pohjois-Suomi jatkosodan hyökkäysvaiheessa 1941. Armeijakunnan hyökkäys alkoi 1. heinäkuuta 1941. Hyökkäys suoritettiin kahteen suuntaan Kiestingin kautta Louheen ja Uhtuan kautta Vienan Kemiin.

Hyökkäys Kiestinkiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ryhmä J:n lohkolla hyökkäys eteni hyvin, kuitenkin sen aikana Neuvostojoukkojen vastarinta vahvistui lisäjoukkojen rintamalle tullessa koko ajan. Ryhmän eteneminen pysähtyi 11. heinäkuuta Sohjananjoen Neuvostoliiton joukkojen puolustusasemien eteen, minne oli sijoitettu kaksi jalkaväkirykmenttiä. AOK Norwegen oli todennut suomalaisten nopean etenemisen Sohjananjoen suunnalla ja lähettivät Sallasta SS-divisioona Nordin tukemaan hyökkäystä. Täydennysten saavuttua armeijakunta aloitti läpimurtohyökkäyksen Sohjananjoen yli 31. heinäkuuta. Läpimurto syntyi 3. elokuuta mennessä ja suomalais-saksalaiset joukot etenivät Sohjanaan ja Kiestinkiin 7. elokuuta. Ryhmä J muutettiin Divisioona J:ksi 14. elokuuta 1941 ja samalla sen komentajaksi määrättiin eversti Väinö Palojärvi. Kiestingin valtauksen jälkeen hyökkäystä jatkettiin kohti Louhea. Neuvostoliiton 88. divisioona saapui alueelle Jalkaväkirykmentti 242:n avuksi ja neuvostojoukot saarsivat hyökänneet suomalais-saksalaiset joukot nk. Kiestingin mottiin. Suomalaiset-saksalaiset joukot pääsivät ulos motista 2. syyskuuta mennessä, mutta joutuivat jättämään osan raskaasta kalustostaan mottiin. Motin seurauksena III Armeijakunta joutui keskeyttämään hyökkäyksensä 14 kilometrin päähän Kiestingistä. Marraskuussa Divisioona J yritti uudelleen, mutta palasivat sen pysähdyttyä takaisin lähtöasemiin.

Hyökkäys Uhtualle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ryhmä Fagernäsin hyökkäyskäsky annettiin 27. kesäkuuta 1941. Joukot siirtyivät hyökkäysvalmiusasemiin 30. kesäkuuta. Hyökkäys aloitettiin samanaikaisesti useasta kohdasta rajaa 1. heinäkuuta 1941. Hyökkäys eteni aluksi helposti, sillä vastasi oli ainoastaan vähäisiä määriä lähinnä rajavartiostoihin kuuluvia joukkoja. Neljässä päivässä ryhmät etenivät noin 50 kilometriä. Teiden huonokuntoisuus ja paikoin lähes täydellinen puuttuminen vaikeutti huoltoa sekä raskaan kaluston etenemistä. Hyökkäys pysähtyi 9. heinäkuuta Vuonnisjoen linjalle varustettuihin Neuvostoliiton puolustusasemiin. Asemat saarrettiin ja tuhottiin seuraavien viiden päivän aikana. Taistelu kuitenkin nopean etenemisen olevan ohi ja siten nopean Uhtuan valloituksen mahdottomuuden. Vuonnnisenjoen jälkeen joukot etenivät 10 kilometrin päähän Uhtuasta, mihin hyökkäys lopullisesti pysähtyi.

Asemasotavaihe (lokakuu 1941 – 1944)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etenemisen pysähdyttyä puna-armeijan vastarintaan III Armeijakunta ryhmittyi syyskuun lopulla puolustukseen Uhtuan länsipuolelle. Kiestingissä etenemistä yritettiin aina marraskuuhun, jolloin Nikolaus von Falkenhorstin määräyksellä 17.11. hyökkäys pysäytettiin. Divisioona J ryhmittyi puolustukseen alueen eteläosaan ja SS-divisioona Nord pohjoisosaan. Puolustettava alue rajoittui etelässä Tuoppajärveen ja saksalaisten pohjoispuolista erämaa-aluetta vartioitiin kenttävartioista. Tuoppajärvi toimi myös huoltoreittinä ja talvella myös saksalaisten lentokenttänä.

Kevään 1942 suurhyökkäys Kiestingissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvi 1941-1942 jatkui rauhallisena aina maaliskuun lopulle 1942, jolloin Jelettijärven kenttävartiot joutuivat rajun hyökkäyksen kohteeksi. Huhtikuun lopulla Neuvostoliiton 26. armeija aloitti suurhyökkäyksen Kiestingin suomalais-saksalaista ryhmittymää vastaan 3 divisioonan ja 3 erillisen prikaatin voimin, joita tuki vielä erillinen panssariprikaati.[5] Hyökkääjän tarkoituksena oli ensin nujertaa Sallan suunnalla heikosti taistelleet saksalaiset joukot. Kuukauden kestänyt Kiestingin kelirikkotaistelu päättyi torjuntavoittoon. Sekä Divisioona J:n että SS-divisioona Nordin asemat pysyivät pääosin paikallaan koko taistelun ajan. Lisävoimia alueelle saatiin ulkopuolelta 6 pataljoonaa ja vastahyökkäyksin ajettiin suuria menetyksiä kokenut hyökkääjä takaisin omalle puolelleen. Kesällä 1942 rintamavastuu Kiestingissä siirtyi saksalaisille ja III armeijakunnan komentopaikka siirrettiin Ämmänsaareen Ruukin kasarmille.[6]

Karjalan kannas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös: Kannaksen suurhyökkäys 1944 Sodan loppuvaiheessa 1944 armeijakunta palveli Karjalankannaksella ilman saksalaisia osastoja.

Lapin sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

III Armeijakunnan joukot siirrettiin Kannakselta Ouluun, mistä joukot aloittivat viimeisenä ponnistuksenaan saksalaisten karkottamisen Lapista. Armeijakunta lakkautettiin 28. marraskuuta 1944.

Komentajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suomen sota 1941 - 1945, osat 5 ja 8
  • Roudasmaa, Stig: Pohjan Prikaatin historia 1626-1983
  • Louhia, Ilmari: Pohjan Prikaatin historiikki, Jalkaväen vuosikirja 1961
  • Vuorio, Anelma: Raatteen pataljoona (I/JR 11:n vaiheita jatkosodan ensimmäisen kuukauden aikana)
  • Larjo, Thure: Tornion kansannousu
  • Hyvönen, Osmo: Tornio 1944
  • Ahto, Sampo: Aseveljet vastakkain - Lapin sota 1944-45
  • Halsti, Wolfgang Hallsten: Lapin sodassa
  • Halsti, Wolfgang Hallsten: Aika vaatii veronsa
  • Kaila, Toivo: Lapin sota
  • Hyvönen, Osmo: Kenttätykistörykmentti 16:n I Patteristo Jatkosodassa 1941-1944, Pohjois-Suomen tykkimieskilta
  • Hyvönen, Osmo: Kenttätykistörykmentti 16:n II Patteristo Jatkosodassa 1941-1944, Pohjois-Suomen tykkimieskilta
  • Piirto, Lauri: Kenttätykistörykmentti 16:n III Patteristo Jatkosodassa 1941-1944, Pohjois-Suomen tykkimieskilta
  • Piirto, Lauri: Raskaspatteristo 16 Jatkosodassa 1941-1944, Pohjois-Suomen tykkimieskilta
  • Tamminen, Pertti: Vienan tykit
  • Paarma, Heikki: Pioneeripataljoona 15 1941-1944
  • Paarma, Heikki; Päällysaho, Erkki; Roudasmaa, Stig: Pioneeripataljoona 15:n Sankarivainajat ja Henkilöstötietoja
  • Karhunen, Veikko: Vienan sissit - Sissipataljoona 3 jatkosodassa 1941 - 1943
  • Karhunen, Veikko: Raatteen tieltä Kostamukseen. Rajajääkäripataljoona 8 jatkosodassa
  • Saarinen, Eero-Eetu: Pioneeriaselajin historia 1918 - 1968
  • Seppälä, Raimo: Kenraali ja pahat linnut - Hjalmar Siilasvuo 1892-1947

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pääesikunnan käsky nro 1095/5d/SAL
  2. AOK Norwegen Ia N:o 148/41 g.Kdos Chefs (Silberfuchs/ 10.6.1941)
  3. III AKE:n käsky n:o 2/III/26/L5616 SAL/17.6.41
  4. III AKE:n kirj n:o 100/III/3 b/SAL/24.6.41
  5. Karhunen Veikko. Raatteen tieltä Kostamukseen. WSOY 1972. ISBN 951-0-00627-0
  6. Kauhanen, Jouni: Surunsalmesta tiennäyttäjäksi, Bookwell Oy, 2011, ISBN 978-951-939052-9