Ilmavalvonta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ilmavalvonnan tilannehuone RAF:n museossa.

Ilmavalvonta on osa ilmapuolustusta. Sillä seurataan ilmatilassa liikkuvia tai sinne tulevia ilma-aluksia. Ilmavalvonta voi olla aistitähysteistä tai tutkailmavalvontaa. Aisti-ilmavalvonta on edelleen käytössä Suomessa (sodan ajan kokoonpanossa), mutta viime sotien aikana se oli tärkeä osa kaikkialla tapahtuvaa sodankäyntiä. Etenkin taistelu Britanniasta oli menestyksekäs juuri ilmavalvonnan eri osien, tähystyksen ja tutkaverkon (josta käytettiin nimeä Chain Home) tehokkaasta yhteiskäytöstä ja johtokeskusmenettelystä johtuen. Aistivalvonta on maailmalla vähentynyt ja korvautunut tekniikalla, kuten tutkilla ja lentävillä tutka-asemilla, kuten AWACS-koneet. Tarkoitus kuitenkin on kaikkialla sama: Ajantasaisen ilmatilannekuvan ylläpito. Se on perusedellytys ilmapuolustuksen kokonaisuuden onnistumiselle.

Aisti-ilmavalvonta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Aisti-ilmavalvonta
Ilmavalvontalottia vartiossa jatkosodan aikaan

Aisti-ilmavalvonta on näkö- ja kuulohavaintoihin perustuvaa ilmavalvontaa. Se täydentää tutkailmavalvontaa, ja kriisitilanteessa voi myös korvata sen, sillä tutkakalustoon perustuva ilmavalvonta on haavoittuvainen sabotaasille ja tutkahakuisille ohjuksille. Aisti-ilmavalvontaa Suomessa toimeenpanevat ilmavalvontakomppaniat. Ilmavalvontakoulutusta varusmiehille antavat Suomessa kaikki lennostot, sekä Ilmasotakoulu Tikkakoskella. Ilmavalvonnan reserviupseerikurssi järjestetään Tikkakoskella Ilmavoimien Reserviupseerikoulussa. Suomessa on pitkät perinteet juuri aisti-ilmavalvonnalle, ja vaikka se on muualla maailmassa vanhanaikaisena pidetty, sitä on kiinnostuksella seurattu ja Suomesta on jopa haettu siihen oppia.

Tutkailmavalvonta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkailmavalvonnan peruselementtinä on tutka, joka voi olla kantamansa ulottuvuuden mukaisesti kaukovalvontatutka, keskivalvontatutka tai lähivalvontatutka. Ne voivat olla liikkuvia tai kiinteitä asemia. Sotilaallisten vaatimustensa vuoksi, niiden on kestettävä elektroninen sodankäynti ja muodostettava toisiinsa kytketty laaja ja nopeasti mukautuva tutkaverkko. Kun suurvaltojen on valvottava omia etujaan laajoilla alueilla, joille ei läheskään aina voi omia tutka-asemia rakentaa, on kehittynyt lukuisa joukko lentokoneeseen asennettuja pitkän kantaman tutkia. Sellaisia voi myös nopeasti ottaa käyttöön liittolaismaiden kriiseissä ilmatilannekuvan aikaansaamiseksi. Myös satelliittivalvonta toimii hyvänä apuna, mutta ei voi täysin kattaa maanpäällisen ilmavalvonnan tarpeita. Siihen tarvitaan pitkän kantaman tutka, jollaisesta yksi esimerkki on venäläinen, nykyaikainen Voronež.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]