Morane-Saulnier Parasol

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Morane-Saulnier Parasol
Morane-Saulnier Type L - Captured with german insigna.jpg
Saksalainen Morane-Saulnier Parasol
Thulin Typ D.jpg
M-S Parasolin lisenssiversion Thulin Typ D:n replika Keski-Suomen ilmailumuseossa
Kuvaus
Tyyppi tiedustelukone
Rakenne kankaalla verhoiltu puurakenteinen ylätaso
Miehistö 2
Ensilento 1913
Valmistaja/suunnittelija
Mitat
Pituus 6,88 m (Thulin typ D n. 6,50 m)
Kärkiväli n. 11 m
Korkeus 3,10 m
Siipipinta-ala n. 18 m²
Paino
Tyhjäpaino 410 kg
Lentopaino 635 kg
Voimanlähde
Moottori Useita, Thulinissa 9-syl. ilmajäähdytteinen pyörivä Thulin A -tähtimoottori
Teho Thulin A n. 90 hv
Suoritusarvot
Huippunopeus n. 115 km/h
Suurin korkeus n. 4 000 m
Lentoaika n. 2,5 - 3 h
Nousuaika 1 000 metriin n. 6 min

Morane-Saulnier Parasol eli Morane-Saulnier Type L oli ensimmäisen maailmansodan aikainen, ranskalainen ylätasoinen kaksipaikkainen lentokone. Sen yhtenä lisenssiversiona Ruotsissa valmistettu Thulin Typ D oli Suomen ilmavoimien ensimmäinen lentokone.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskalainen Morane-Saulnier perustettiin vuonna 1911 ja tehdas suunnitteli 1910-luvun alussa kolme mallia ennen Parasol-nimen saanutta Type L:ää. Ylätasoinen Parasol sai nimensä ranskan kielen päivänvarjoa tarkoittavasta sanasta. Tehtaan neljäs malli Type L oli ensimmäinen kaupallinen menestys.

Morane-Saulier Parasolin menestys pohjautui pitkälle Roland Garrosin ja Raymond Saulnierin työhön potkurikehän läpi ampuvan konekiväärin asentamiseksi lentokoneeseen vuonna 1914. Garrosin konekivääri ei ollut varsinaisesti tahdistettu, mutta parannettu versio Saulnierin yksinkertaisesta mekaanisesta laukaisun estävästä järjestelmästä.

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskalaiset käyttivät konetyyppiä menestyksekkäästi, kunnes ensimmäisen maailmansodan hävittäjäkoneiden nopea kehitys syrjäytti sen. Englannin laivaston aliluutnantti R. Warneford tuhosi konetyypillä ensimmäisenä lentäjänä saksalaisen ilmalaivan kuudella kymmenen kilogramman pommilla 7. kesäkuuta 1915.

Tyyppiä rakennettiin lähes 600 kappaletta vuosina 1913–1915 ja sen lisäksi myös lisenssillä. Konetyyppiä käytettiin pääasiassa tiedusteluun. Sitä käytettiin ranskalaisten, Englannin ilmavoimien ja laivaston sekä keisarillisen Venäjän toimesta. Ruotsalaiset rakensivat oman Thulin Typ D -koneensa omaan käyttöönsä ja siitä tuli myös Suomen ilmavoimien ensimmäinen lentokonetyyppi.

Käyttö Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tohtori Enoch Thulin valmisti lisenssillä viisi Thulin Typ D -konetta Ruotsissa vuosina 1915–1918. Kreivi Eric von Rosen osti yhden näistä koneista valmistusnumeroltaan D4 ja lahjoitti sen Suomen valkoiselle armeijalle maalaten koneeseen henkilökohtaisen onnenmerkkinsä hakaristin sinisellä värillä. Ensimmäinen Thulin Typ D -kone lennettiin Suomeen Uumajasta Vaasaan 6. maaliskuuta 1918. Tämän koneen tunnukseksi annettiin kenraali Mannerheimin päiväkäskyllä ”lentokone n:o 1”, joka merkittiin tunnuksella F1. Konetta kohtasi potkurivaurio Vaasassa 8. maaliskuuta 1918 ja se tuhoutui lentäjän ja tähystäjän saadessa surmansa 16. huhtikuuta 1918 Tampereella siiven murruttua ilmassa.[1]

Suomen ilmavoimilla oli käytössään myös toinen Thulin Typ D, jonka ostettiin ”Finlands vänner” -järjestön hankkimilla varoilla ja salakuljetettiin junalla Haaparannan kautta Suomeen 18.–19. maaliskuuta 1918. Koneen tunnuksena oli F3 ja sen käyttö jäi vähäiseksi koneen vaurioiduttua korjauskelvottomaksi moottoripaloa seuranneessa maahansyöksyssä 28. maaliskuuta 1918. Konetta yritettiin korjata myöhemmin ja se poistettiin rekisteristä 11. elokuuta 1919 kirjanpitotunnuksella A71/18 varustettuna.[1]

Museokone Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keski-Suomen ilmailumuseossa on ollut vuodesta 1990 alkaen toisen Suomen ilmavoimien Thulin Typ D-lentokoneen replika. Molemmat alkuperäiset koneet ovat tuhoutuneet. F 1 tuhoutui jo 16. huhtikuuta 1918 Tampereella, jolloin Ilmavoimien ruotsalainen lentäjä Karl Westman ja suomalainen mekaanikko Sigurd Nylund kuolivat ja olivat suomalaisen sotilasilmailun ensimmäiset uhrit.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari; Niska, Klaus: Suomen ilmavoimien lentokoneet 1918–1939. Tietoteos, 1976.
  • Heinonen, Timo: Thulinista Hornetiin – 75 vuotta Suomen ilmavoimien lentokoneita. Jyväskylä: Keski-Suomen ilmailumuseo, 1992. ISBN 951-95688-2-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kalevi Keskinen, Kyösti Partonen, Kari Stenman, Suomen ilmavoimat I 1918-1927. 2005, ISBN 952-99432-2-9.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]