Fokker G.1

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Fokker G.1 oli yksi harvoista ennen toista maailmansotaa kehitetyistä kaksimoottorisista ja –paikkaisista raskaista hävittäjäkoneista. Sen kehitti hollantilainen Fokker. Kone oli tarkoitettu toimimaan paitsi hävittäjänä myös syöksypommittajana, maataistelukoneena ja strategisena tiedustelukoneena.

Kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fokker G.I

Kaksimoottorinen ja raskaasti aseistettu hävittäjä kuului varsinkin suurvaltojen doktriineihin 1930-luvulla. Myös Alankomaiden ilmavoimat piti sitä kevyttä yksimoottorista hävittäjää parempana. Fokker suunnitteli omalla riskillä koneen G.1 Ranskan spesifikaatioon, joka esiteltiin Pariisin ilmailunäyttelyssä marraskuussa 1936. Vaikka koneesta oli paikalla vain staattinen malli, se aiheutti sensaation. Kaksimoottorinen puomirakenteinen kone oli aikanaan vallankumouksellinen[1].

Fokker G.1 lensi ensimmäisen kerran 16. maaliskuuta 1937. Prototyyppi oli varustettu 750 hevosvoiman Hispano-Suiza 14Ab -moottoreilla, jotka kuitenkin vaihdettiin pian samantehoisiin Pratt & Whitney Twin Wasp Junior -moottoreihin[2].

Ensimmäisenä Fokker G.1:n tilasi Espanjan tasavaltalaisarmeija. Sen tilaamien 26 koneen rakentaminen aloitettiin syksyllä 1937. Alankomaat asetti Espanjan myöhemmin kauppasaartoon, jolloin rakenteilla olevat koneet jäivät Fokkerin käsiin. Fokker G.1 esiteltiin Alankomaiden ilmavoimille 14. huhtikuuta 1937. Alankomaat tilasikin lokakuussa 1937 ilmavoimilleen 36 konetta. Koska ilmavoimat olivat standardoineet moottorikseen Bristol Mercuryn ja moottori haluttiin myös G.1 -koneeseen, joutui Fokker tekemään koneeseen suuria muutoksia. Moottorit oli saatava kauemmaksi rungosta, koska suurempihalkaisijallisessa Mercuryssä oli myös Twin Waspin vastaavaa suurempi potkuri. Leveämmän keskiosan ansiosta sekä koneen siipipinta-ala että siipiin sijoitettujen polttoainesäiliöiden tilavuus kasvoi. Tästä aiheutui painopisteongelmia, jonka seurauksena myös puomeja oli jatkettava. Samalla ohjainpintoja suurennettiin. Lisäksi vaadittiin tilaa kolmannelle miehistön jäsenelle. Kuitenkin vain neljä ensimmäistä konetta oli kaksipaikkaisia[2].

Alankomaiden tilaama suurempi G.1 sai myöhemmin epäloogistesti mallimerkinnän G.1A ja aikaisempi pienempi versio nimettiin G.1B:ksi. Fokker markkinoi kuitenkin konetta G.1:nä erilaisilla moottorivaihtoehdoilla ilman sen tarkempia mallimerkintöjä. Hollanti sai koneensa toukokuusta 1938 alkaen vuosien 1938 ja 1939 aikana[3].

Alankomaat osti Espanjan alun perin tilaamat G.1B-koneet syksyllä 1939. Koneista 12 ehdittiin saamaan lentokuntoon ennen Saksan hyökkäystä 10. toukokuuta 1940. Muutama koneista ehdittiin aseistaa konekiväärein mutta koneet eivät liene mainittavammin osallistuneet taisteluihin.

Ruotsi tilasi ilmavoimilleen 5. huhtikuuta 1940 18 G.1A-konetta sekä 77 koneen valmistuslisenssin. Kaksitoista tilatuista koneista oli strategiseen tiedusteluun tarkoitettuja. Niissä oli ohjaamo-osan alapuolella lasigondoli, jota kokeiltiin yhdessä koneessa. Koneita ei toimitettu sodan takia eikä myöskään lisenssillä rakennettu yhtään konetta. Tanska tilasi 12 konetta sekä valmistuslisenssin. Bristol Mercury -moottorien saatavuusongelmat viivyttivät lisenssivalmistuksen aloittamista ja valmistus tyrehtyi kokonaan Saksan vallattua maan vuonna 1940[4]. Myös Viro, Belgia, Sveitsi, Unkari ja Turkki olivat kiinnostuneita koneesta[1].

Saksan hyökättyä Alankomaihin maan ilmavoimilla oli 23 lentokuntoista G.1A:ta, joista osa tuhottiin maahan. Ilmataisteluissa G.1 -koneille kirjattiin voittoja. Sivummalla olleista G.1B-koneista säilyi tusinan verran vähäisin vaurioin. Koneet kunnostettiin ja otettiin Luftwaffen käyttöön. Yhdellä koneista paettiin 5. toukokuuta 1941 Englantiin[4].

Kaikkiaan G.1-koneita lienee rakennettu 62.

Hankinta Suomeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fokker tarjosi G.1:tä Suomen ilmavoimille ensimmäisen kerran toukokuussa 1937. Ilmavoimien komentaja Jarl Lundqvist oli silloin kiinnostunut hankkimaan yhden valmiin koneen ja 23 koneen valmistuslisenssin. Todennäköisesti Lundqvist kaavaili G.1:tä pikemminkin Bristol Blenheim -pommikoneen lisähankintojen vaihtoehdoksi kuin torjuntahävittäjäksi. Suomalainen komennuskunta vieraili tehtaalla kesäkuussa 1937, jolloin sovittiin koelennosta. Kapteeni Gustaf Magnusson oli syksyllä 1937 Fokker-tehtaalla vastaanottaessaan Fokker D.XXI -koneita. Hän koelensi G.1:n 22. syyskuuta 1937. Syöksyssä hän saavutti koneella 650 km/h nopeuden saaden koneen keulan lommoille, mikä herätti huomiota paikallisissa lehdissä[5]. Huhtikuussa 1938 todettiin, ettei G.1 ole enää ajankohtainen[6].

Fokker kutsui helmikuussa 1939 suomalaisen koelentäjän lentämään G.1:llä. Matkaan komennettiin kapteeni Olavi Ehrnrooth, joka lensi G.1:n 9. helmikuuta 1939. Lennolla rungon peräkartio irtosi kolhien toista puomia ja pyrstöä. Kone korjattiin ja Ehrnrooth lensi koneella lisää koelentoja. Hänen mielestään G.1 oli hyvä taitolentokone. Suomi ei edelleenkään ollut kiinnostunut G.1:tä, koska sillä oli jo Bristol Blenheimit. Ehrnrooth ja lentomestari Urho Heiskala kävivät toukokuussa 1937 koelentämässä Suomelle tilattua Fokker T.VIII-W -kellukekonetta, jolloin he koelensivät myös G.1:n[7].

Syksyllä 1939 kansainvälinen tilanne kiristyi ja Suomi yritti hankkia lentokoneita lähettäen tiedusteluja lentokonetehtaille ympäri maailman. Fokker tarjosi Espanjan tasavaltalaisille tarkoitettuja G.1B-koneita, joiden rakentaminen oli aikanaan keskeytetty mutta jatkettu Alankomaiden ilmavoimille rakennettujen G.1A-koneiden toimitusten jälkeen. Kenraalimajuri Jarl Lundqvist piti pyydettyä hintaa liian korkeana. Talvisodan sytyttyä koneet olisivat kelvanneet Suomelle. Fokker ilmoitti tammikuussa 1940 pystyvänsä toimittamaan 12 konetta 4,5 kuukauden toimitusajalla ja loput kuusi konetta kuuden kuukauden toimitusajalla. 2. helmikuuta 1940 Lundqvist päätti luopua kaupasta moottoreiden ja potkurien saantivaikeuksien vuoksi[8]. Koneisiin olisi haluttu Bristol Mercury -moottorit[9]. Koneet myytiin Alankomaiden ilmavoimille.

Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fokker G.1 oli kaksimoottorinen puomirunkoinen keskitasoinen lentokone. Koneen siipi muodosti rungon takaosan ja puomien tyvien kanssa puurakenteisen kokonaisuuden. Siivessä oli kaksi puista laatikkosalkoa, vanerikaaret ja –pintalevy. Siiven profiili oli tyvessä NACA 23018 ja kärjessä 23009. Siivekkeet olivat kangaspäällysteistä teräsristikkorakennetta. Eturunko oli teräsristikkorakenteinen ja metallilevypäällysteinen, siiven kanssa samaa kappaletta oleva takarunko puolestaan vanerikuorirakennetta. Pyrstöpuomit olivat siipien kohdalta puurakenteiset, takaosat ja korkeusvakain olivat puolestaan kevytmetallista rakennettua kuorirakennetta. Peräsimet olivat kankaalla päällystettyä teräsristikkoa[4].

Tekniset tiedot (G.1A)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fokker G.1:n maketti Soesterbergissä

Suluissa mallin G.1B tekniset tiedot.

  • voimalaite: 2 kpl Bristol Mercury VIII 9-sylinterinen tähtimoottori, suurin teho 840 hv (2 kpl Pratt & Whitney Twin Wasp Junior R-1535 SB4-G 14-sylinterinen kaksirivinen tähtimoottori, suurin teho 825 hv)
  • kärkiväli: 17,16 m (16,50 m)
  • siipipinta-ala: 38,30 m2 (35,70 m2)
  • pituus: 10,50 m (10,30 m)
  • korkeus: 3,4 m
  • tyhjäpaino: 3 330 kg (3 150 kg)
  • suurin lentopaino: 4 800 kg, ylikuormalla 5 400 kg (4 800 kg)

Suoritusarvot (G.1A)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suluissa mallin G.1B suoritusarvot.

  • huippunopeus: 475 km/h 4300 metrissä (430 km/h 2 800 metrissä)
  • matkanopeus: 356 km/h (361 km/h)
  • lakikorkeus: 9 300 m (8 700 m)
  • lentomatka: 1 900 km 4 800 kg massalla, 1 500 km 5 400 kg massalla (1 380 km)

Aseistus (G.1A)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suluissa mallin G.1B aseistus.

  • Kaksi 23 mm konetykkiä ja kaksi 7,9 mm konekivääriä keulassa (kahdeksan 7,9 mm konekivääriä keulassa) ja yksi 7,9 mm taka-ampumossa. Suomelle tarjotussa versiossa oli 2 kpl 20 mm konetykkejä + 60 laukausta/ase sekä kaksi 7,7 mm konekivääriä + 600 laukausta/ase keulassa ja taka-ampumossa 7,7 mm konekivääri ja 600 laukausta.
  • 400 kg pommikuorma. Tiedusteluversiossa ei olisi ollut pommikuormaa, pommikuilun tilalla oli muun muassa kolmas miehistön jäsen. Syöksypommikoneversioon oli suunniteltu 450 kg:n pommikuorma (250 kg + 2*100 kg) ulkoisiin ripustimiin. Maataisteluversioon oli suunniteltu 300-450 kg:n pommikuorma (36*12,5 kg, 200kg +4*25 kg tai 2*100 kg + 8*25 kg).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Donald, David: The Encyclopedia of World Aircraft. Bookmart, 1997. ISBN 1-85605-375-X.
  • Haapanen, Atso: Suomen ilmavoimien hävittäjähankinnat 1918-1945. Koala Kustannus, 2002. ISBN 952-5186-16-4.
  • Raunio, Jukka: Fokker G.1. Kaupankäynti ja koelennot. Suomen Ilmailuhistoriallinen Lehti, 1999, nro 1, s. 4-9. ISSN 1237-2315.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b David Donald: The Ensyclopedia of World Aircraft, s. 438
  2. a b Jukka Raunio: Fokker G.1. Kaupankäynti ja koelennot. Suomen Ilmailuhistoriallinen lehti 1/1999, s. 4
  3. Jukka Raunio: Fokker G.1. Kaupankäynti ja koelennot. Suomen Ilmailuhistoriallinen lehti 1/1999, s. 4-5
  4. a b c Jukka Raunio: Fokker G.1. Kaupankäynti ja koelennot. Suomen Ilmailuhistoriallinen lehti 1/1999, s. 9
  5. Jukka Raunio: Fokker G.1. Kaupankäynti ja koelennot. Suomen Ilmailuhistoriallinen lehti 1/1999, s. 5
  6. Atso Haapanen: Suomen ilmavoimien hävittäjähankinnat 1918-1945, s. 92
  7. Jukka Raunio: Fokker G.1. Kaupankäynti ja koelennot. Suomen Ilmailuhistoriallinen lehti 1/1999, s. 6-8
  8. Jukka Raunio: Fokker G.1. Kaupankäynti ja koelennot. Suomen Ilmailuhistoriallinen lehti 1/1999, s. 8
  9. Atso Haapanen: Suomen ilmavoimien hävittäjähankinnat 1918-1945, s. 92

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]