Johannes Vermeer

Jan Vermeer van Delft
Vermeerin oletettu omakuva maalauksessa Parittajanaisen luona
Syntynyt	kastettu 31. lokakuuta 1632 Delft, Alankomaat
Kuollut	(hautaus) 15. joulukuuta 1675 (43 vuotta) Delft, Alankomaat
Kansallisuus	Hollantilainen
Ala	taidemaalari
Taidesuuntaus	barokki
Kuuluisimpia töitä	Turbaanipäinen tyttö
Signeeraus

Jan Vermeer tai Johannes Vermeer van Delft (kastettu 31. lokakuuta 1632 Delft - haudattu 15. joulukuuta 1675 Delft) oli hollantilainen taidemaalari Delftin kaupungissa. Hän on Rembrandtin ohella tunnetuimpia Hollannin kultakauden maalareista. Vermeerin kuuluisimpia maalauksia on Turbaanipäinen tyttö.

Monet Vermeerin maalauksista ovat sisäkuvia, joissa kuvataan nainen syventyneenä johonkin askareeseen. Vermeerin maalaustapa on huoliteltu ja maalauksissa on tarkoin tutkittuja tila- ja valaistusvaikutuksia sekä pehmeän harmonisia värisointuja. Vermeer työskenteli hitaasti ja käytti voimakkaita värejä, kuten ultramariinia ja keltaista. Vermeer maalasi historiallisia ja allegorisia kuvia, maisemamaalauksia Delftistä ja paljon laatukuvia. Myöhemmin hän kuvasi myös keskiluokan elämää.

Vermeer tunnettiin omana aikanaan kotikaupungissaan Delftissä, mutta kuolemansa jälkeen hän oli lähes tuntematon vuoteen 1842 asti. Tästä syystä ei tiedetä varmuudella, kuinka monta Vermeerin maalausta on säilynyt. Tiedossa on 32 aitoa maalausta ja lisäksi viisi aitouden suhteen kyseenalaista. Hän vietti elämänsä suurimman osan Delftissä ja Haagissa. Menestyksen huipulla hän elätti perheensä, mutta köyhtyi elämänsä loppupuolella.

Elämänvaiheet

Perhetausta

Tällä paikalla oli talo, jossa Vermeerin väitetään syntyneen.

Vermeerin elämästä tiedetään lähinnä kirkonkirjojen ja arkistojen perusteella. Ensimmäinen maininta hänestä on vuonna 1632, jolloin hänet kastettiin Delftin Uudessa Kirkossa. Vermeer syntyi 12 vuotta Gertruy-sisarensa jälkeen.

Vermeerin isä, Reynier Jansz (van der Meer) oli krouvari, silkinkutoja ja taidekauppias. Reynier Jansz syntyi Antwerpenissa vuonna 1591. Vuonna 1611 hän muutti Amsterdamiin, jossa harjoitti kangaskauppaa. Neljä vuotta myöhemmin hän meni naimisiin Digna Baltensin kanssa. Pian tämän jälkeen perhe muutti Delftiin, missä Baltensin perhe asui. Alun perin perheen nimi oli ollut Vos ("kettu"), jolla nimellä (de Vliegende Vos - "lentävä kettu") Vermeerin isä piti majataloa vuosina 1625-1628 Delftissä. Majatalon ja kapakanpidon ohessa hän jatkoi myös kankaiden myymistä. Vuonna 1631 hän pääsi Pyhän Luukaksen killan jäseneksi, minkä jälkeen hän merkitsi ammatikseen taidekauppias. Uuden Kirkon vuosikirjassa Vermeerin isä esiintyy nimellä Vermeer 1625. Vuonna 1641, kun nuori Johannes oli yhdeksänvuotias, hänen isänsä osti majatalon Mechelen ("Mylly"). Majatalon vieraat olivat rikkaita porvareita ja nämä tuttavuudet ovat luultavasti vaikuttaneet Vermeeriin. Vuonna 1640 Vermeerin isä oli yhteydessä taiteilijoihin, kuten Balthasar van der Ast, Pieter Steenwyck ja Pieter Groenewegen, jotka saattoivat herättää Johannes Vermeerin mielenkiintoa taiteeseen.

Opinnot

Delftin kartta vuodelta 1649

Vermeerin maalausopinnoista ei ole tietoa. Hän oli kuitenkin jo mestari vuonna 1653 päästessään 21-vuotiaana Pyhän Luukkaan killan jäseneksi. Sääntöjen perusteella hänen voidaan olettaa olleen kuusi vuotta killan mestarin oppipoikana. Joidenkin tutkijoiden mukaan tuo mestari on voinut olla Leonaert Bramer (1594-1674), vaikka hänen tyylinsä poikkeaa Vermeerin maalausjäljestä. Osa tutkijoista on sitä mieltä, että mestari oli ehkä Carel Fabritius (1622–1654). Dirck van Bleyswyck nimitti Vermeeriä Fabritiuksen seuraajaksi kirjassaan Beschrijvinge der Stadt Delft ("Delftin kaupungin kuvausta") .

Vermeer, kuten hänen isänsäkin, työskenteli taidekauppiaana. Näin hän saattoi ansaita enemmän kuin myymällä vain omia teoksiaan. Hän oli kahdesti killan hoofdman ("dekaani"): vuosina 1662-1663 ja vuosina 1670-1671.

Perhe

Vermeer meni naimisiin Catharina Bolnesin kanssa 1653 Schipluyissa, Delftin naapurikylässä. Catharina oli rikkaan Maria Thinsin tytär. Thins vastusti avioliittoa, koska Vermeerin isä oli tuolloin varsin velkaantunut, eikä Thins pitänyt Vermeeriä tyttärelleen sopivana. Toinen syy vastustukseen oli eri uskonto. Vermeerit olivat kalvinisteja ja Bolnesit katolisia. Vihdoin katolisen Leonaert Bramerin välityksellä morsiamen äiti suostui häihin. Vermeerin väitetään kääntyneen katoliseksi, mutta siitä ei ole jäänyt dokumentteja.

Vermeerit asuivat ensin Mechelem-majatalossa ja muuttivat vuonna 1672 Maria Bolnesin talon ensimmäiseen kerrokseen. Vermeer sijoitti työhuoneensa ylimpään kerrokseen. Työpajassa oli kaksi telinettä, kolme palettia, sekä tammipuupöytä ja tuolit, jotka esiintyvät usein hänen maalauksissaan. Perheellä ei ollut rahallisia vaikeuksia, sillä Vermeer kykeni elättämään suuren perheensä. Heillä oli 15 lasta, josta neljä ei elänyt lapsuutta pidemmälle. Vermeerin kuollessa vuonna 1675 vielä kahdeksan lapsista asui kotona. Lapset olivat: Maria (n. 1654–1713 jälkeen), Elisabeth (1657–ennen 1713), Cornelia (1659–1660), Aleydis (1660–1749), Beatrix (1661–ennen 1702), Johannes (1663–?), Gertruyd (1664–1713 jälkeen), Franciscus (n. 1664–1708 jälkeen), Catharina (n. 1665–1713 jälkeen), Ignatius (1672–1713) ja yksi tuntematon lapsi (1674–1678/80).

Vermeerin lapsista Beatrix sai tytön nimeltä Elizabeth Catherina Hosperius (tai Hopperius), ja hänen miehensä oli luultavasti sukua Pieter Corstiaensz Hopprukselle, joka vuokrasi majatalon Vermeerin isälle. Johannes meni naimisiin Maria Anna Frankin kanssa vuonna 1687, ja vuonna 1688 syntyi heidän poikansa Johannes Antonius Vermeer. Franciscus oli tiettävästi kirurgi (kuten Ignatiuskin) ja meni naimisiin Maria de Ween kanssa vuonna 1690.

Viimeiset vuodet ja kuolema

”	Siksi ja lapsiin kuluneen mahtavan summan vuoksi, jota hän ei enää voinut maksaa omin voimin, hän joutui niin suuren surumielisyyden valtaan, että puolentoista päivän kuluessa hän menetti elinvoimansa ja kuoli.	”
– Catharina Bolnes, Vermeerin vaimo

Vuonna 1672 Vermeer matkusti kollegoidensa kanssa Haagin arvioimaan italialaisia maalauksia. Kokoelma oli määrä huutokaupata, ja Brandenburgin vaaliruhtinas Fredrik Vilhelm oli tarjoutunut ostamaan sen.

Vermeer maalasi vuosittain keskimäärin kaksi maalausta, joiden myyntituloilla hän elätti perheensä. Hänen taloudellinen tilanteensa huononi vasta viimeisenä elinvuonna. Vuonna 1672 puhjenneen Ranskan–Hollannin sodan aikana ranskalaiset joukot hyökkäsivät Alankomaihin. Pysäyttääkseen ranskalaiset hollantilaiset avasivat tulvapadot. Tulvan alle jäi muun muassa alue, jota Maria Thin vuokrasi. Vermeer menetti suuren osan tuloistaan ja velkaantui. Vuonna 1675 hän matkusti Amsterdamiin ja lainasi 1 000 guldenia kauppias Jacob Romboutsilta.

Vermeerin kuolinpäivää ei tiedetä tarkasti, mutta hänet haudattiin 15. joulukuuta 1675 Delftin Vanhan Kirkon hautausmaalla sijainneeseen perheen kryptaan. Hän kuoli todennäköisesti infarktiin tai halvaukseen.

Vermeerin kuoleman jälkeen Catharine ei pystynyt maksamaan velkoja, ja hän vetosi Haagin tuomaristoon saadakseen lykkäystä velkojen maksuun. Perinnön hoitajaksi tuli Anton van Leeuwenhoek, joka myi huutokaupalla Vermeerin 26 teosta. Silloin Catharinan omaisuuteen kuului vain kaksi maalausta: Maalaustaide ja Helmirivi. Vuonna 1681 Catharina muutti Bredaan ja asui siellä kahdeksan lapsensa kanssa. Hän kuoli vuoden 1687 lopulla.

Vermeerin taide

Vermeerin käyttämiä signeerauksia.

Guarnierin mukaan voi kuvitella, että Vermeer alkoi piirtää lapsena, koska piirustustaidon merkitys oli tullut tutuksi hänen isänsä kangaskauppojen kautta. Suvussa oli muutakin taiteellista lahjakkuutta, isän veli Anthoine oli kivenhakkaaja.

Vermeer maalasi aluksi historiallisia teoksia ja myöhemmin moraalisia aiheita. Hän maalasi myös näkymiä Delftin kaupungista ja kaduista. Vermeer tunnetaan naishahmoja kuvaavista laatukuvista.

Vermeer kiinnitti huomiota perspektiiviin. Pohjustamisen jälkeen hän merkitsi pohjaan pakopisteen neulalla ja merkitsi perspektiivilinjoja lankojen avulla. Maalauksessa Uskon allegoria on paljain silmin näkyvä neulan jälki.

Elämänsä aikana Vermeer päiväsi vain kolme teostaan: Parittajanaisen luona (1656), Tähtitieteilijä (1668) ja Maantieteilijä (1669). Maalaus Parittajanaisen luona on tärkeä, koska takana näkyvä mies saattaa olla Vermeerin omakuva. Hän ei myöskään signeerannut teoksiaan usein. Neljässä teoksessa on alkukirjaimet (I.V.M.), kolmessa I.V.Meer (V ja M yhdistettynä) ja kolmessa vain Meer. Näistä viimeisessä kahdessa M-kirjaimen edessä näkyy pieni v (kuten kuvassa Kristus Martan ja Marian luona). Yhden teoksensa hän signeerasi I. Ver-Meer. Toisessa signeeratussa taulussa Meer-nimen M:n ylhäällä voi lukea suuren I:n, ja M-kirjaimen keskelle kaltevat vedot muotoilevat V-kirjaimen. Viidessä taulussar-kirjaimen takana on pieni saparo. Nykyisen tiedon mukaan Vermeer ei käyttänyt monogrammimaista muotoa ennen vuotta 1662, mutta siitä alkaen hän signeerasi taulunsa vain näin.

Koska Vermeer maalasi enimmäkseen rikkaille tilaajille, hän saattoi maalata vähän. Yksi suojelijoista oli Hendrick van Buyten. Toinen oli painaja Jacob Dissius, jonka vuonna 1682 tehdyssä pesäluettelossa oli 19 Vermeerin maalausta. Vuosina 1657-1675 Pieter Claeszoon van Ruijven osti häneltä maalauksia. Hän oli lisäksi Vermeerin ystävä, siinä määrin, että hänen vaimonsa Marie de Knuijtin testamentissa 500 guldenia oli jätetty Vermeerille. Myös kolmen muun henkilön tiedetään ostaneen maalauksia Vermeerin vielä eläessä: pankkiiri Diego Duarten Antwerpenista, pankkitarkastaja Herman van Swollin Amsterdamista ja jo mainittu Hendrick van Buytenin.

Vermeerin tärkeimmät tyylipiirteet

Vermeerin maalauksilla on monia ominaisia piirteitä. Yksi niistä on värien täydellinen sopusointu erityisesti ultramariinin ja keltaisen yhdistelmissä. Toinen Vermeerille ominainen piirre on tausta. Monien maalausten huomiota herättävimpiä piirteitä oli huolella työstetty tausta: kartta, maalaus tai peili täydensivät maalausta. Hän suosi laatukuviensa taustoissa kalliita karttoja, sillä ne saivat mallit vaikuttamaan menestyneiltä. Esimerkiksi maalauksessa Maalaustaide taustalla on Claes Jansz Visscherin vuonna 1636 julkaisema Alankomaiden kartta.

Historiamaalauksia

Kristus Martan ja Marian luona

Diana ja hänen nymfinsä

Vermeer tunnettiin parhaiten laatukuvistaan, mutta uransa alussa vuosina 1654-1656 hän maalasi kolme historia-aiheista kuvaakin. Pyhän Luukaksen killassa odotettiin osoitusta maalarin taidoista. Maalauksia on sanottu myös italialaistyyppisiksi ja Vermeeriä siten Caravaggion seuraajaksi. Vermeerin mahdollisesta käynnistä Italiassa ei ole varmaa tietoa.

Hänen ensimmäinen historiallinen maalauksensa oli Kristus Martan ja Marian luona, jota hän maalasi jolloin 1654-1655. Myöhempiin kuviin verrattuna tätä maalausta pidettiin isokokoisena. Raamatun kertomukset olivat aiheena suosittuja 1600-luvun flaamilaisessa maalaustaiteessa. Jo tässä ensimmäisessä teoksessa on voimakkaita värikontrasteja.

Vermeerin toinen historiallinen kuva oli Diana ja hänen nymfinsä, toiselta nimeltään Dianan lepo. Siinä hän kehitteli mytologista teemaa, ja voi olettaa sen viittaavan maalari Jacob van Loon (1614-1670) maalaukseen vuodelta 1649. Teema on Ovidiuksen teoksesta Metamorfoseja. Koska alastomuutta Vermeerin aikana alettiin paheksua, hahmot on kuvattu puettuina. Tizianin kaltaiseen erotiikalla ladattuun kuvaamiseen verrattuna Vermeerin maalaus vaikuttaa kainolta. Maalauksessa sommittelu ja liikkeen kuvaus eivät olleet vielä täydellisiä, ja jälki oli vielä taitamatonta ja maalaismaista. Kun teos siirtyi vuonna 1876 Mauritshuisin taidemuseon omistukseen, maalaus attribuoitiin Rembrandin työpajaan kuuluneelle Nicolaes Maesille.

Kolmas historiallinen maalaus oli vuonna 1655 tehty Pyhä Praksedis. Ei ole kuitenkaan varmaa, että se on Vermeerin maalaama. Kompositio on samantapainen kuin Felice Ficherellin (tai Riposon) samannimisellä maalauksella. Metropolitanin kuraattori Michael Kitson ja Kansallismuseon kuraattori Arthur Wheelock pitävät kuvaa Vermeerin maalaamana. Wheelock huomautti kuvalla olevan kaksi Vermeerin allekirjoitusta: vasemmassa alakulmassa lukee Meer ja päivämäärä 1655, jota seuraavat kirjaimet N ja R, lopussa on pieni o. Wheelockin mukaan se merkitsee [Ver]Meer N[aar] R[ip]o[s]o-t ("Vermeer, Riposon mukaan"). Tässä kuvassa Vermeer kuvasi taivaan paljon tummempana kuin aiemmissa maalauksissaan, ehkä Riposon vaikutuksesta. Mauritshuisin pääkuraattori Jorgen Wadum ja Marten Jan bok eivät katso kuvan kuuluvan Vermeerille.

Maisemakuvia Delftistä

Näkymä Delftiin

Vermeer maalasi kaksi kuvaa Delftin kaupungista. Toinen oli yksityiskohta katunäkymästä ja toinen Delftin maisemakuva. Viimeksi mainitussa näkyy, että Vermeer käytti apunaan camera obscuraa. Willem Blaeun vuonna 1649 tekemän kartan avulla voitiin vieläpä määritellä paikkakin, josta Vermeer maalasi maisemakuvansa: Schie-joen rannalla seisovan talon toisesta kerroksesta.

Tätä maisemakuvaa hallitsi voimakkaasti arkkitehtoninen rakenne ja yhtenäinen värivaikutelma, jotka nousivat tekijän myöhemmissä laatukuvissa hallitseviksi. Delftin maisemakuvassa okra ja ruskea olivat hallitsevat värit, joita Vermeer paikoitellen korosti punaisella ja keltaisella värillä. Kuvaan oli piilotettu poliittinen sanoma, nimittäin sen taustassa, kuvan keskellä kohoaa Uuden Kirkon torni. Tähän kirkkoon oli haudattu vuonna 1584 murhattu Vilhelm I Oranialainen.

Vermeer maalasi kaupunkeja kuvaavia maalauksia varmasti tilaustöinä, siksi näiden hinnat olivat korkeammat (Vermeerin kuoleman jälkeen maalaus Näkymä Delftiin huutokaupattiin 200 guldenin hinnasta). Kuva Delftin katu on yksinkertaisempi, ja se on ehkä oli tehty aiemmin, kuin toinen maalaus. Tässä kuvassa ihmisten kasvot oli jätetty luonnosmaisiksi.

Moralisoivia kuvia

Parittajanaisen luona

Vuonna 1656 Vermeer vaihtoi tyylilajia. Aiheenvalinnassa utrechtilaisen Dirck van Baburenin kuva Parittajanainen inspiroi häntä. Kuvan tiedetään olleen Vermeerin anopin kokoelmassa, ja se näkyy kahden toisen maalauksen taustalla. Se edusti tyyliltään aikansa alankomaalaisen maalaustaiteen suosittua alalajia. Bordelleja esittävistä kuvista tuli erillinen taidelajinsa, jonka yleisö etsi ulospääsytietä turhan kainosta siveyskäsityksestä. Vermeerin kuvat välittivät aina perusohjeita ja -arvoja, ja ihmiset oli kuvattu niissä varovaisina ja vakavina. Kuvassa Parittajanaisen luona helposti ostettavissa olevaa rakkautta oleellisempi teema oli viini ja hurmaus. Viini esiintyy myös toisissa kuvissa: maalauksissa Nukkuva tyttö, Musiikkitunti sekä Tyttö ja viinilasi. Toinen kuvissa esiintyvä siveyden vertauskuva on hedelmämalja, joka on täynnä syntiinlankeemuksen hedelmiä.

Naiset maalausten aiheena

Turbaanipäinen tyttö tai Tyttö ja helmikorvakoru

Naisia kuvaavissa maalauksissaan Vermeer seurasi alankomaalaisen laatukuvataiteen ylevää linjaa, eli hän arvosteli syntiinlankeemusta. Toinen tärkeä teema oli virallisten käyttäytymismallien kuvaus. Tästä näkökulmasta Vermeer maalasi vain kolme kuvaa: Maitotyttö (1658–1660), Pitsiä nypläävä nainen (1669–1670) ja Nainen vesikannun kanssa (1664–1665). Näissä kuvissa oli mukana vain muutama esine, kuten soitin tai vaaka. Kolmesta maalauksesta esineet puuttuvat kokonaan. Nämä kuvat tulkitaan usein virheellisesti muotokuviksi. Yksi tällainen esineetön maalaus on Turbaanipäinen tyttö. Muita muotokuvamaisia maalauksia ovat Tytön muotokuva (1666–1667) ja Tyttö huilun kanssa (1666–1667), mutta ei ole varmaa, ovatko ne Vermeerin teoksia.

Vermeer käytti paljon symbolisia esineitä ja vertauskuvia. Osa naismalleista kantoi kärpännahkaista keltaista takkia, yleensä helmirivillä, joka on turhamaisuuden vertauskuva. Tämäntyyppisiä ovat Helmirivi (1664), Kirjettä kirjoittava keltapukuinen nainen (1665–1670), Rouva ja kamarineiti (1667–1668) ja Rakkauskirje (1669–1670). Maalausten naisista kaksi kirjoitti tai luki saamaansa kirjettä, mikä voi olla vihje kirjeenvaihdosta salaisen rakastajan kanssa; kahdessa kuvassa kamarineiti on paikalla välittäjänä. Kirje on muuten keskeisellä sijalla Lukeva nainen (tai Kirjettä lukeva tyttö avoimen ikkunan luona - 1657) ja 'Sinipukuinen kirjeenlukija (1662–1664) -maalauksissa. Nainen on kuvattu molemmissa maalauksissa sivulta päin.

Toisinaan Vermeerin naishahmot soittavat jotakin soitinta, kuten maalauksissa Virginaalin vieressä seisova nainen (1673–1675), Nainen virginaalin luona (1673–1675) ja Kitaraa soittava nainen (1672). Virginaalin vieressä istuvan naisen aitous on kyseenalaistettu.

Allegorisia kuvia

Maalaustaide tai Maalaustaiteen allegoria

Vuoden 1671 tienoilla Vermeer vaihtoi tyyliään siihen asti totutusta. Kahdessa hänen 1670-luvun alussa maalamassaan kuvassa on allegorisia elementtejä. Niistä ensimmäinen, Uskon allegoria, tuli valmiiksi vuosina 1671-1674, toinen oli Maalaustaide (tai Maalaustaiteen allegoria), vuodelta 1673. Ensimmäisessä kuvassa naismalli istuu haaveillen ja pitää pokaalia oikeassa kädessään. Hänen vasen kätensä lepää kirjalla, jota tukee vahva kulmakivi, Kristuksen symboli. Maailma, jota karttapallo symboloi, on hameenhelman alla. Kuva sisältää muitakin vertauskuvia: lattialla on kiven alle murskaantunut kyy, ja lähempänä naista oleva omena symboloi syntiä. Vastoin yleistä oletusta Vermeer kuvasi tällä oikeasti Jeesuksen ristinnaulitsemista. Jesuiittamaisten symbolien takia tätä kuvaa pidetään defltiläisen jesuiittalähetyksen tilaustyönä. Tässä työssä on poliittinen viittaus: maapallo on vuodelta 1618 oleva karttapallo, jonka kirjoitus ylistää herttuaa Maurits van Nassau-Oranjea.

Vermeerin toista allegoriaa Maalaustaidetta monet taidehistorioitsijat pitävät hänen taiteellisena uskontunnustuksenaan. Kuvan nainen ei teoksen nimestä huolimatta ole taiteen allegoria vaan Klio, historian muusa ja suojelija. Tässäkin maalauksessa on yksi mutta painokas symboli. Taustalla oleva kartta tekee kunniaa Oranian kuningashuoneelle, ja pöydällä oleva naamari muistuttaa Vilhelm I Oranialaisen kuolinnaamiota.

Vermeer löydetään uudelleen

Théophile Thoré-Bürger

Vermeer ei eläessään saavuttanut suurta yleisömenestystä, eikä hänellä tiedetä olleen seuraajia tai oppilaita. Aikalaiset mainitsivat hänet vain neljä kertaa: Arnold Bon runossaan, Dirck van Bleyswijck Delftin näyttäminen-nimisessä kirjassaan (1667), Pieter Teding van Berckhout päiväkirjassa ja ranskalainen keräilijä matkapäiväkirjassaan.

Vaikka 1700-luvun tunnetuimmassa taidesanakirjassa, vuosina 1718-1721 julkaistussa Groote Schouburghissa ei mainittu hänen nimeään, jälkipolvet eivät kokonaan unohtaneet Vermeeriä. Hänen nimensä mainittiin silloin tällöin 1700- ja 1800-luvuilla, mutta tämä arvonanto oli vähäistä muihin saman ajan taidemaalareihin verrattuna. Monien taiteilijoiden nimenä oli ollut Vermeer, heistä monen etunimi oli Jan, joten aina ei voi varmuudella tietää, kenestä puhutaan.

Jan Vermeer van Delft sai hänelle kuuluvaa arvostusta vasta 1800-luvun puolivälissä. Vuonna 1842 ranskalainen historioitsija Théophile Thoré-Bürger löysi Vermeerin taiteen. Thoré-Bürger tutustui Englannissa, Belgiassa, Alankomailla ja Sveitsissa tekemiensä matkojen aikana 1600-luvun alankomaalaisen maalaustaiteen arkipäiväiseen realismiin. Tutkimuksensa aikana hän omisti noin 74 kuvaa Vermeerille.

Thoré-Bürgerin jälkeen seuraava Vermeeristä kiinnostunut oli 1870-1880-luvulla vaikuttanut ranskalainen tutkija Henry Havard. Hän tutki aihetta Delftin Uuden ja Vanhan Kirkon kirkonkirjoista. Vuosina 1880-1920 myös Abraham Bredius kävi läpi delftiläisiä arkistoja. Myös John Michael Montias löysi uusia tietoja Vermeeristä vuonna 1989.

1900-luvun loppupuolella Vermeerin maine kasvoi. Marcel Proustin ohella monet muutkin avantgardetaiteilijat ihailivat Vermeeriä. 1920-luvun keskivaiheilla Vermeeriä pidettiin modernin maalaustaiteen isänä.

Vermeeriin erikoistui 1930–1940-luvuilla myös kaikkien aikojen tunnetuimpiin taideväärentäjiin kuulunut Han van Meegeren.

Teokset

Vermeerin teoksiksi tunnistetut

Järjestysnumero	Kuva	Nimi	Tehty	Mittasuhteet	Näyttelypaikka
1		Kristus Martan ja Marian luona	1654/1655	160×142 cm, öljy, pellava	National Gallery of Scotland, Edinburgh
2		Diana ja hänen nymfinsä	1655/1656	98,5×105 cm, öljy, pellava	Mauritshuis, Haag
3		Parittajanaisen luona	1656	143×130 cm, öljy, pellava	Gemäldegalerie Alte Meister, Dresden
4		Nukkuva tyttö	1657	87,6×76,5 cm, öljy, pellava	Metropolitan Museum of Art, New York
5		Lukeva nainen eli Kirjettä lukeva tyttö avoimen ikkunan luona	1657	83×64,5 cm, öljy, pellava	Gemäldegalerie Alte Meister, Dresden
6		Delftin katu tai Katu Delftissä	1657/1658	54,3×44 cm, öljy, pellava	Rijksmuseum, Amsterdam
7		Upseeri ja naurava tyttö	1658	49,2×44,4 cm, öljy, pellava	Frick Collection, New York
8		Viinilasi	1658–1660	66,3×76,5 cm, öljy, pellava	Gemäldegalerie, Berliini
9		Maitotyttö	1658–1660	45,4×41 cm, öljy, pellava	Rijksmuseum, Amsterdam
10		Tyttö ja viinilasi	1659/1660	78×67,5 cm, öljy, pellava	Herzog Anton Ulrich-Museum, Braunschweig
11		Näkymä Delftistä	1660/1661	98,5×117,5 cm, öljy, pellava	Mauritshuis, Haag
12		Keskenjäänyt musiikkitunti	1660/1661	38,7×43,9 cm, öljy, pellava	Frick Collection, New York
13		Sinipukuinen kirjeenlukija	1662–1664	46,5×39 cm, öljy, pellava	Rijksmuseum, Amsterdam
14		Musiikkitunti	1662–1665	74,6×64,1 cm, öljy, pellava	Buckinghamin palatsi, Lontoo
15		Helmiä mittaava nainen	1662–1664	42,5×38 cm, öljy, pellava	National Gallery of Art, Washington D.C.
16		Luuttua soittava nainen ikkunan vieressä	1664	51,4×45,7 cm, öljy, pellava	Metropolitan Museum of Art, New York
17		Helmirivi	1664	55×45 cm, öljy, pellava	Gemäldegalerie, Berliini
18		Nainen ja vesikannu	1664/1665	45,7×40,6 cm, öljy, pellava	Metropolitan Museum of Art, New York
19		Turbaanipäinen tyttö tai Tyttö ja helmikorvakoru	1665	45×40 cm, öljy, pellava	Mauritshuis, Haag
20		Konsertti	1665/1666	69×63 cm, öljy, pellava	Isabella Stewart Gardner Museum, Boston (Varastettu vuonna 1990)
21		Kirjettä kirjoittava nainen keltaisessa puvussa	1665–1670	45×39,9 cm, öljy, pellava	National Gallery of Art, Washington D.C.
22		Rouva ja kamarineiti	1667/1668	89,5×78,1 cm, öljy, pellava	Frick Collection, New York
23		Tähtitieteilijä	1668	50,8×46,3 cm, öljy, pellava	Louvre, Pariisi
24		Maantieteilijä	1668/1669	53×46,6 cm, öljy, pellava	Städelsches Kunstinstitut, Frankfurt am Main
25		Rakkauskirje	1669/1670	44×38,5 cm, öljy, pellava	Rijksmuseum, Amsterdam
26		Pitsiä nypläävä nainen	1669/1670	24,5×21 cm, öljy, pellava (puutaululle jäännitetty)	Louvre, Pariisi
27		Kirjettä kirjoittava nainen ja kamarineiti	1670	71×59 cm, öljy, pellava	National Gallery of Ireland, Dublin
28		Uskon allegoria	1671–1674	114,3×88,9 cm, öljy, pellava	Metropolitan Museum of Art, New York
29		Kitaraa soittava nainen	1672	53×46,3 cm, öljy, pellava	Kenwood House, Lontoo
30		Maalaustaide	1673	130×110 cm, öljy, pellava	Kunsthistorisches Museum, Wien
31		Virginaalin vieressä seisova nainen	1673–1675	51,7×45,2 cm, öljy, pellava	National Gallery, Lontoo
32		Nainen virginaalin luona	1673–1675	51,5×45,5 cm, öljy, pellava	National Gallery, Lontoo

Epävarmat teokset

Järjestysnumero	Kuva	Nimi	Tehty	Mittasuhteet	Näyttelypaikka
1		Pyhä Praksedis	1655	101,6×82,6 cm, öljy, pellava	Musée de la Chapelle de la Visitation, Monaco (Barbara Piasecka Johnson Collection)
2		Tytön muotokuva	1666/1667	44,5×40 cm, öljy, pellava	Metropolitan Museum of Art, New York
3		Tyttö ja huilu	1666/1667	20×17,8 cm, öljy, pellava	National Gallery of Art, Washington D.C.
4		Punahattuinen tyttö	1666/1667	23,2×18,1 cm, öljy, puutaulu	National Gallery of Art, Washington D.C.
5		Virginaalin vieressä istuva nainen	1670	25,5×20 cm, öljy, pellava	Sammlung Wynn, Las Vegas

Lähteet

• Schneider, Norbert (1999). Vermeer, a festői életmű. Budapest: Taschen, Vince Kiadó. ISBN 978-3-8228-3364-3. 

• Descargues, Pierre (1987). in Aradi Nóra: Vermeer van Delft. In: A barokk, A művészet története. Budapest: Corvina Könyvkiadó. ISBN 963-13-2393-5. 

• Guarnieri, Luigi (2008). Vermeer kettős élete. Budapest: Geopen Könyvkiadó. ISBN 978-963-9765-36-8. 

• Wilhelm von Bode: Rembrandt és a XVII. századi holland mesterek (szerk.: Eisler, János). Tóth Könyvkereskedés és Kiadó Kft., Debrecen. ISBN 978 963 5965 71 7,

Aiheesta muualla

• Jan Vermeerin elämä (suomeksi)
• Essential Vermeer - (englanniksi) paljon tietoa taiteilijasta ja mm. pikkutarkkaa teosanalyysiä
• Jan Vermeer van Delft - koko elämäntyö (englanniksi)
• Johannesvermeer.info - (englanniksi) toinen laaja sivusto
• Vermeer at Olga's Gallery (englanniksi)
• Meegeren versus Vermeer - (englanniksi) Han van Meegereniä käsittelevä sivusto