Alankomaiden taide
Alankomaiden taide on nimitys, jolla tarkoitetaan nykyisen Belgian ja Alankomaiden alueen taidetta 1300-luvun lopulta 1700-luvulle.[1][2] Etelä- ja Pohjois-Alankomaat sekä Burgundi muodostivat ennen 1500-luvulla tapahtunutta valtiollista kahtiajakoa taidehistoriallisesti yhtenäisen alueen, (ns. vanha-alankomaalainen taide), jonka keskus sijaitsi Flanderissa. Alankomaalainen taide jakaantui 1500-luvun lopulla flaamilaiseksi ja hollantilaiseksi taiteeksi.[1][2]
Vasta 1300-luvulla itsenäistynyt Alankomaiden taide irrottautui naapuriensa Ranskan ja Saksan taiteesta. Painopiste siirtyi arkkitehtuurista 1400-, 1500-, ja 1600-luvuilla maalaustaiteeseen. Kalvinilainen pohjoinen ja katolinen etelä alkoivat 1500-luvulla kehittyä voimakkaasti eri suuntaan. Hollantilainen taide eroaa monessa suhteessa flaamilaisesta barokkipaatoksesta.[3]
Alankomaiden taiteen kultakausi kesti vuosisadan verran ja ajoittui lähinnä 1600-luvulle. Kultakausi näkyi etenkin maalaustaiteessa, kirjallisuudessa ja arkkitehtuurissa. Kultakauden maalarien teokset erosivat Rubensin edustamasta barokkityylistä. He alkoivat maalata realistisemmin ja tekivät arkipäivän aiheista asetelmia, muotokuvia ja maisemia. Näiden töiden tilaajina eivät enää olleet kirkko ja aateli, vaan vastikään rikastunut porvaristo.[4]
Sisällysluettelo |
Maalaustaide [muokkaa]
Alkuvaiheen kirjaminiatyyrit ja van Eyckin veljekset [muokkaa]
Alankomaalaisen maalaustaiteen aloittivat kirjaminiatyyrit 1000- ja 1100-luvulla. Erityisesti Stavelot'n Raamattu-kuvitukset 1094–1097 ja Job-Moralia noin 1150. Maastrichtissa toimi tärkein kirjankuvituksen koulukunta. Edellytykset van Eyckin veljesten työlle loivat noin 1400 Burgundin hoville lähinnä miniatyyrejä maalanneet Melchior Broederlam ja Limburgin veljekset maalaustensa luonnonmukaisuudella. Hubert van Eyckin ja Jan van Eyckin maalauksia pidetään varsinaisen vanhan alankomaalaisen maalaustaiteen alkuna ja heidän maalauksensa olivatkin vertaansa vailla Alppien pohjoispuolella. He kehittivät taulumaalaukselle tärkeän öljyhartsitekniikan.[5]
1400-luku ennen renessanssia [muokkaa]
Etelässä rinnastettiin Raamatun tapahtumat maallisiin ja realistinen väritys selkeään kuvarakenteeseen. Maalareiden taiteellisena päämääränä oli tuolloin yksityiskohtien tarkka kuvaaminen ja tilan käyttö. Esimerkkeinä seuraavat taiteilijat: Flémallen mestari, Rogier van der Weyden, Hugo van der Goes, Hans Memling ja Gerard David. Pohjoisessa oli vallalla karumpi, yksinkertaisempi ja asiallisempi ilmaisutapa. Esimerkiksi mainittakoon taiteilijat Albert van Ouwater, Dirk Bouts vanhempi, Petrus Christus ja Geertgen tot Sint Jans sekä erityisesti groteskin fantastisten maalausten tekijä Hieronymus Bosch. [6]
Renessanssi [muokkaa]
Renessanssin aloittajia olivat Antwerpenissä Leonardo da Vinciltä vaikutteita saanut Quentin Massys ja maisemamaalari Joachim Patinier. Roomalaisista vaikutteistaan tunnetuksi tulivat Jan Gossaert ja Joos van Cleve. Pohjoisessa kehittyi samoihin aikoihin kansallisempi ja omaperäisempi tyyli, jonka edustaja oli mm. Lucas van Leyden.[7]
1500-luvun loppupuolta hallitsi oppinut manierismi. Tämän vaiheen edustajia olivat Frans Floris, Maerten de Vos ja Hendrik Goltzius. Monet taiteilijat työskentelivät tuohon aikaan ulkomailla, esimerkiksi Pieter Candid, Friedrich Sustris ja Bartholomäus Spranger. [7]
Maalaustaide alkoi jakautua eri lajeihin, erityisesti se näkyi maisema-, muotokuva- ja laatukuvamaalauksessa. Maisemamaalauksen nimiä ovat Lucas van Valckenborch, Paul Bril ja Roeland Savery, muotokuvamaalareita Antonius Moor, Frans Purbus vanhempi ja Cornelius Ketel sekä laatukuvamaalareita Pieter Aertsen, Jan van Hemessen.[7]
Merkittävin 1500-luvun alankomaalainen taidemaalari oli Pieter Bruguel vanhempi, joka oli vapaa ns. romanismista ja maalasi omaperäisellä ja korostetun kansalliseen tyyliin niin uskonnollisia kuin maallisiakin aiheita.[7]
Barokki [muokkaa]
Vähitellen flaamilainen barokki vapautui italialaisista esikuvistaan ja kehittyi oma aistillisen liikkuva, eloisan täyteläinen tyyli, jonka merkittävimpiä mestareita olivat Peter Paul Rubens ja tämän oppilas Anthonis van Dyck, joka tunnetaan erityisesti muotokuvistaan. Rubens oli nerokas uudistaja, jonka töillä oli vaikutusta kaikkiin taiteen alueisiiin. Kansanomaisen realistisia tapainkuvaajia olivat Jakob Jordaens, Adriaen Brouwer ja David Teniers nuorempi.[7]
Kultakausi [muokkaa]
Alankomaiden 1600-luvun maalaustaiteen kukoistus on taidehistorian merkittävimpiä kausia. Oman aikansa Euroopassa Alankomaiden koulu oli ainutlaatuisen moderni. Se toimi lähinnä vapaiden markkinoiden varassa, kun taide muualla Euroopassa sai tukea aristokraateilta taiteensuosioilta ja kirkollisilta tahoilta. Se oli säännöistä vapaa, realistinen ja perin porvarillinen. [8]
1700-luku [muokkaa]
Taidemaalaus oli 1700-luvun lähes täysin lamassa elpyen vasta 1800-luvulla. [9]
Taidemaalareita [muokkaa]
- Rubens (1577-1640) - barokin suuri nimi
- Rembrandt (1606-1669) - kultakauden suurin
- Vermeer (1632-1575) - sisäkuvia
- Frans Hals (1582-1666) - toinen lahjakas muotokuvamaalari
- Antoon van Dyck (1599-1641) - Rubensin avustaja, josta tuli englantilainen hovimaalari
- Vincent van Gogh (1853-1890)
- Jan Sluyters, Piet Mondrian ja Leo Gestel
Arkkitehtuuri [muokkaa]
Keskiajalla Alankomaiden arkkitehtuuri oli vielä täysin naapurimaiden Saksan ja Ranskan esikuvien mukaista. Esiromaanisen tyylin arkkitehtuuria edustavat Kaarle Suuren palatsi Nijmegenissä, Pyhän Johanneksen kirkko ja Pyhän Lambertin tuomiokirkko Liégessä. [3]
Kultakauden arkkitehtuuri sai vaikutteita italialaisesta renessanssista, mutta siinä oli silti kansallisia ominaispiirteitä. Tyypillisiä rakennuksia olivat Amsterdamin raatihuone ja Haarlemin teurastajien kiltatalo.[10]
Toinen tärkeä vaihe oli funktionalismin kukoistus 1930-luvulla, jolloin rakennettiin esimerkiksi Hilversumin kaupungintalo ja parantola sekä Van Nellen tupakkatehdas Rotterdamissa.[11]
Elokuvat [muokkaa]
Kirjallisuus [muokkaa]
- Pääartikkeli:Alankomaiden kirjallisuus
Alankomaiden ensimmäinen huomattava runoilija oli Henrik van Veldeke (noin 1140– 1210), jonka tunnettu teos on keskifrankin murteella kirjoitettu eepos Eneit. Lisäksi häneltä on säilynyt kansanomaista minnelyriikkaa.[12]
- Huygens
- Vondel
- Hooft
- Robert van Gulik - dekkareita
- Janwillem van de Wetering - dekkareita
Musiikki [muokkaa]
Alankomaalainen koulukunta, jota kutsuttiin myös nimellä Burgundilainen koulukunta, hallitsi eurooppalaista musiikkianoin 1430–1570. Sillä oli merkittävä asema siirtymävaiheessa keskiajalta uudelle ajalle ja renenssanssikauteen. Messu, maallinen ja hengellinen motetti ja chanson olivat suosituimmat muodot. Alankomaalaisen musiikin luoja ja polyfonisen tyylin perustaja oli Guillaume Dufay (1400–1474).[9]
Lähteet [muokkaa]
- Maantieto 1, Afganistan – Belgia, Kirjayhtymä 1980, ISBN 951-26-1904-0
- TOP, Koululaisen tietokeskus , osa 3, WSOY 1980, ISBN 951-0-09275-4
- TOP, Koululaisen tietokeskus , osa 5, WSOY 1989, ISBN 951-0-15818-6
- Otavan Iso Fokus, Kertovasti kuvitettu 8-osainen tietosanakirja, Osa 1, 3.p., s. 105–109, Otava 1972
