Siipipapu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Siipipapu
Siipipavun kukkia ja lehtiä
Siipipavun kukkia ja lehtiä
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Palkokasvit Fabales
Heimo: Hernekasvit Fabaceae
Alaheimo: Faboideae
Suku: Psophocarpus
Laji: tetragonolobus
Kaksiosainen nimi
Psophoarpus tetragonolobus
L.)
Synonyymit

goanpapu

Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Siipipapu Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Siipipapu Commonsissa
Siipipavun siemenet
Ravintosisältö/100 g
Energiaa 1711 kJ
(409 kcal)
Proteiinia 29,65 g
Hiilihydraatteja 41,7 g
Rasvaa 16,3 g
josta tyydyttyneitä rasvoja 2,3 g
Vitamiinit
B1, Tiamiini 1,03
B2, Riboflaviini 0,45
B3, Niasiini 3,09
B6, Pyridoksiini 0,175
B9, Foolihappo 45
Kivennäisaineet
Rauta 13,44
Natrium 38
Kalium 977
Magnesium 179
Kalsium 440
Fosfori 451
Sinkki 4,48
Mangaani 3.721
Ravintoarvojen lähde: Basic ReportNutrient data for 16135, Winged beans, mature seeds, raw USDA. Viitattu 10.5.2013.

Siipipapu eli goanpapu (Psophocarpus tetragonolobus) on Kaakkois-Aasiasta peräisin oleva palkokasveihin kuuluva viljelyskasvi. Siitä voidaan käyttää ravinnoksi sekä siemenet, lehdet että juurimukulat, jotka kaikki sisältävät runsaasti proteiinia. Sitä on vanhastaan viljelty lähinnä vain Burmassa, Indonesiassa ja Uudessa-Guineassa, mutta runsassatoisuutensa ja suuren ravintoarvonsa vuoksi sitä pidetään yhtenä lupaavimmista tulevaisuuden viljelyskasveista muuallakin kolmannessa maailmassa.[1]

Ulkomuoto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siipipapu on köynnöskasvi, joka voi kasvaa noin kolmen metrin korkuiseksi[1], siis selvästi korkeammaksi kuin tarhapapu. Se on monivuotinen ruohovartinen kasvi, mutta sitä kasvatetaan usein yksivuotisena.

Siipipavun kukat ovat suurikokoisia ja vaaleanpunaisia. Sen palot ovat nelikulmaisia, siipipaltteisia, jopa 20 senttimetriä pitkiä, ja niissä voi olla enimmillään 40 siementä.[1]

Ekologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siipipapu on trooppinen kasvi ja sellaisena arka kylmälle. Sen useimmat muodot eivät kuki, jos päivän pituus on huomattavasti yli 12 tuntia. Tämän vuoksi se ei yleensä tuota satoa lauhkeassa vyöhykkeessä, mutta kasvista on olemassa myös päiväneutraaleja lajikkeita. Parhaiten siipipapu menestyy kuumassa ja kosteassa ilmastossa.

Muiden palkokasvien tavoin myös siipipavun juurissa on Rhizobium -sukuun kuuluvia bakteereja, jotka sitovat tehokkaasti typpeä ilmasta sellaiseen muotoon, jossa kasvi voi käyttää sitä hyväkseen valmistaessaan tarvitsemiaan aminohappoja. Tämän vuoksi siipipavun viljelyksessä ei juuri tarvita typpilannoitteita.[2]

Käyttö ja ravintoarvo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siipipapua viljellään ennen kaikkia siementensä vuoksi, mutta myös sen lehdet, kukat ja juurimukulat ovat syötäviä.[1]

Siipipavun siemenissä on noin 35 % proteiinia ja 18 % rasvaa. Sen proteiini sisältää runsaasti lysiiniä, ja sen rasva on korkealaatuista ja runsaasti tyydyttymättömiä rasvahappoja.[1]

Useimmat siipipapukannat tuottavat myös runsaasti juurimukuloita. Niitä voidaan käyttää perunan tavoin, ja ne muistuttavat maultaankin perunaa. Niissä on kuitenkin proteiinia monin verroin enemmän kuin perunassa, jopa 20 %.[1]

Siipipavun kukkia käytetään usein riisin ja leivonnaisten värjäämiseen.

Siipipavun lehdetkin ovat syötäviä ja sisältävät runsaasti proteiinia. Ne on kuitenkin keitettävä ennen käyttöä, sillä raakoina ne kuitenkin sisältävät trypsiinin ja amylaasin inhibiittoreja, jotka estävät proteiinien ja hiilihydraattien hyväksikäyttöä ruuansulatuksessa.[1]

Siipipavun syötävät osat ovat myös vitamiineja, etenkin A- ja C-vitamiinin, sekä kalsiumin ja raudan lähteitä.[3]

Tulevaisuuden mahdollisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siipipapu on vasta 1970-luvulta lähtien saanut osakseen maailmanlaajuista huomiota. Runsassatoisuutensa, monikäyttöisyytensä ja suuren ravintoarvonsa vuoksi sitä pidetään yhtenä lupaavimmista tulevaisuuden viljelyskasveista. Sen viljelyksen yleistyminen edellyttää kuitenkin vielä paljon tutkimus- ja jalostustyötä. Ongelmana on muun muassa sen köynnöstävä kasvutapa, joka vaikeuttaa koneellista sadonkorjuuta. Vuonna 1975 Sri Lankaan perustetiin siipipapuun keskittyvä kansainvälinen tutkimuslaitos. Myöhemmin sen toiminta on kuitenkin tyrehtynyt maan epävakaan poliittisen tilanteen vuoksi.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Venketeswaran, S., M.A.D.L. Dias, and U.V. Weyers. The winged bean: A potential protein crop. p. 445. In: J. Janick and J.E. Simon (eds.), Advances in new crops. Timber Press, Portland, OR (1990).
  • Entry for the Winged Bean in the "Leaf for Life" website
  • Verdcourt, B. and Halliday, P. A revision of Psophocarpus (Leguminosae-Papilionoideae-Phaseoleae). Kew Bulletin, 1978; 33: 191-227.
  • Kadam, S.S., Lawande, K.M., Naikare, S.M. and Salunkhe, D.K. Nutritional aspects of winged bean (Psophocarpus tetragonolobus L.DC). Legume Research, 1981; 4(1): 33-42.
  • Smartt, J. Gene pools in grain legumes. Economic Botany, 1984; 38(1): 24-35.
  • Hettiarachchy, N.S. and Sri Kantha, S. Nutritive value of winged bean, Psophocarpus tetragonolobus. Nutrisyon (Philippines), 1982; 7: 40-51.
  • Sri Kantha, S. and Erdman, J.W.Jr. Winged bean as an oil and protein source; a review. Journal of American Oil Chemists Society, 1984; 61: 215-225.
  • Sri Kantha, S. and Erdman, J.W.Jr. Is winged bean really a flop? Ecology of Food and Nutrition, 1986; 18: 339-341.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Arne Rousi: Auringonkukasta viiniköynnökseen, ravintokasvit ihmisen palveluksessa, s. 135. WSOY, 1998. ISBN 951-0-21295-4.
  2. Rousi, s. 116
  3. Nutrition Facts for winged bean seeds, leaves, and tubers
  4. Rousi, s. 135, 363