Keltavahvero

Wikipedia
Ohjattu sivulta Kantarelli
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Keltavahvero
Chanterelle Cantharellus cibarius.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumalliset Eucarya
Kunta: Sienet Fungi
Kaari: Kantasienet Basidiomycota
Alakaari: Avokantaiset Agaricomycotina
Luokka: Varsinaiset avokantaiset Agaricomycetes
Lahko: Cantharellales
Heimo: Kantarellit Cantharellaceae
Suku: Vahverot Cantharellus
Laji: cibarius
Kaksiosainen nimi
Cantharellus cibarius
Fr.[1]
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Keltavahvero Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Keltavahvero Commonsissa

Keltavahvero eli kantarelli (Cantharellus cibarius) on kantarellien heimoon kuuluva kauppasieni. Keltavahveroa on kutsuttu myös vanhoissa sieniopaskirjoissa ruskosieneksi[2] tai keltasieneksi.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väriltään keltavahvero on munankeltainen, vanhemmiten haalistuva. Sen lakki on melko pieni, harvoin yli kymmenen senttiä leveä. Lakin tasainen pinta on kuiva ja aaltoileva. Varsi on alaosasta usein vaaleampi. Heltat ovat paksut, johteiset ja haaraiset. Malto on paksua, lähes valkoista ja miellyttävän tuoksuista. Itiöpöly on vaalean kellertävää.[3]

Samankaltaiset lajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keltavahveroa muistuttavia sieniä ovat samaan heimoon kuuluva kalvasvahvero (Cantharellus pallens) sekä kantarelleihin kuulumattomat niittyvahakas (Camarophyllus pratensis) ja valevahvero (Hygrophoropsis aurantiaca). Jälkimmäisestä keltavahveron erottaa helposti, sillä sen väri on oranssinkeltainen ja malto on ohutta. Valevahvero ei ole myrkyllinen.[3] Pohjois-Amerikassa kasvaa kaksi sen kaltaista lajia: Gomphus floccosus, joka muistuttaa hieman nahistunutta kantarellia ja aiheuttaa lieviä ruoansulatushäiriöitä, sekä Omphalotus olearius, joka on myrkyllinen.

Kasvuaika ja -paikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keltavahvero on yleinen koko Suomessa, tosin yleisimmillään se on enimmäkseen Etelä- ja Keski-Suomessa. Sitä tavataan luonnossa jo kesäkuusta lähtien. Yleisin se on heinä-lokakuussa. Keltavahveron tyypillisimpiä kasvuympäristöjä ovat erilaiset koivuvaltaiset metsät, mutta toisinaan myös mäntykankaat ja lehdot. Yleisiä kasvupaikkoja ovat polkujen varret ja muut kovaksi painautuneet, karikkeiset ja valoisat maastonkohdat. Keltavahverot kasvavat yleensä ryhmissä, vuodesta toiseen samoissa paikoissa.[3]

Kantarelleja tavataan Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa[4] sekä Aasiassa, mukaan lukien Himalaja-vuoristossa[5], sekä Afrikassa [6].

Käyttö ravinnoksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keltavahvero on yksi parhaista ruokasienistä, ja se on parhaimmillaan sellaisenaan paistettuna. Siinä on myös harvoin toukkia. Keltavahveron lähisukulaiset suppilovahvero, kosteikkovahvero ja mustatorvisieni ovat myös arvostettuja ruokasieniä. Keltavahvero on paras säilöä pakastamalla. Siihen voi pakastettaessa tulla kitkeryyttä, joka ei kuitenkaan ole vaarallista. Kuivattavaksi sieni ei sovellu.[3] Tästä huolimatta markkinoilta löytyy kuivattua keltavahveroa. Keltavahveroa on opittu etsimään Suomessa myös sienikoiran avulla[7][8]

Keltavahvero on kauppasieni, jota myydään vuosittain 7 000-8 000 kiloa eli huomattavasti vähemmän kuin rouskuja ja tatteja.[9] Suurin osa poimituista kantarelleista meneekin poimijan omaan käyttöön.[10]

Keskimäärin 25 % sienten kuivapainosta on proteiinia, mikä on huomattavasti enemmän kuin useimmissa kasviksissa, mutta vähemmän kuin palkokasveissa. Oheisessa taulukossa on vertailtu keltavahveron ja herkkutatin ravintoainepitoisuuksia[11] porkkanan ja herneen arvoihin.[12] Muiden sienten tavoin keltavahverossa on B- ja C-vitamiineja, mutta kantarellissa on lisäksi A-vitamiinin esiastetta karoteenia.[13] Kantarellin D-vitamiinipitoisuus on huomattava 12,8 µg/100 g, kun päivittäinen saantisuositus on Suomessa vähintään 7,5 mikrogrammaa[14][15]. Keltavahverossa on myös runsaasti kuituja.[9]

Ravinto-arvoja per 100 g
  Keltavahvero Herkkutatti Porkkana Herne
Vettä 91,5 g 88,6 g    
Proteiineja 1,52 g 2,77 g 0,6 g 5,0 g
Rasvaa 0,49 g 0,40 g 0,2 g 0,4 g
Hiilihydraatteja 2,2 g 4,1 g 5,6 g 9,4 g
karotenoideja 1,33 mg 0 mg 11,33 mg 2,14 mg
A-vitamiinia 0,01 mg 0 mg 0,77 mg 0,03 mg
B1-vitamiinia 0,02 mg 0,03 mg 0,07 mg 0,35 mg
B2-vitamiinia 0,23 mg 0,37 mg 0,07 mg 0,18 mg
C-vitamiinia 6 mg 2,5 mg 6,5 mg 20 mg
Seleeniä 18 μg 11 μg 0,2 μg 0,6 mg
Kaliumia 340 mg 270 mg 390 mg 370 mg

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Taksonomian lähde: Index Fungorum Luettu 26.10.2007
  2. Sienikirja, Agricola
  3. a b c d Eriksson, K. & Kotiranta, H.: Käytännön sieniopas, s. 59. Kirjayhtymä, 1985. ISBN 951-26-2809-0.
  4. Roger's Mushrooms
  5. G. H. Dar, R. C. Bhagat, ja M. A. Khan, Biodiversity of the Kashmir Himalaya, Anmol Publications PVT. LTD., 2002.
  6. E. R. Boa, Wild Edible Fungi: a Global Overview of Their Use and Importance to People, Food & Agriculture Org., 2004
  7. Kamera kiertää. YLE TV2 7.9.2007
  8. Eloranta, Jari: Koiran voi opettaa etsimään sieniä www.kennelliitto.fi. 2004. Suomen Kennelliitto. Viitattu 4.10.2011.
  9. a b Sankelo & Siivari: Luonnonraaka-aineiden terveysvaikutuksia Lapin maaseutukeskus. Viitattu 14.6.2009.
  10. Evira
  11. Mykologie: Einführung in die Pilzkunde (saksaksi)
  12. Fineli terveyden ja hyvinvoinnin laitos
  13. Keittotaito
  14. Terveyskirjasto
  15. Nainen, turvaa terveytesi tällä vitamiinilla!

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]