Liha

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lihaa eri muodoissaan

Liha on nimitys, jota käytetään pääasiassa selkärankaisten eläinten, kuten nisäkkäiden ja lintujen, mutta myös matelijoiden lihaskudoksesta ruoaksi käytettäessä. Kalojen ja äyriäisten lihasta käytetään suomen kielessä yleisesti nimityksiä kala ja äyriäiset.

Joskus käytetään myös nimitystä hedelmäliha mutta tällöin tarkoitetaan hedelmien maltoa. Mallosta puhuttaessa sanaa liha ei yleensä käytetä yksinään ilman viittausta hedelmään.

Käytännössä lihan määritelmä rajoittuu muutamaan kymmeneen noin 3 000:sta nisäkäslajista, mutta toisinaan sitä käytetään varsinaisen lihaskudoksen lisäksi myös sisäelimistä, kuten maksasta, munuaisista, aivoista ja muista syömäkelpoisista kudoksista.

Sisällysluettelo

Lihan alkuperä [muokkaa]

Valtaosa länsimaissa kulutetusta lihasta on sianlihaa, naudanlihaa tai lampaanlihaa. Joissakin Euroopan maissa ja muuallakin myös hevosen, vuohen ja peuran lihaa käytetään säännöllisesti. Myös muita nisäkäslajeja käytetään ravinnoksi eri puolilla maailmaa riippuen niiden saatavuudesta ja paikallisista tavoista. Esimerkiksi hylje ja jääkarhu ovat tärkeitä inuitien ruokavaliossa; kirahvi, sarvikuono, virtahepo ja norsu joidenkin Keski-Afrikan heimojen ruokavaliossa; Australian aboriginaalit käyttävät kengurunlihaa; Kaakkois-Aasiassa koira ja kissa kuuluvat ruokavalioon; aavikkoalueilla yleinen kameli tarjoaa paikallisille tärkeän ravinnonlähteen ja valaat ovat kuuluneet japanilaisten ja norjalaisten ruokavalioon.[1]

Lihaa saadaan myös riistaeläimistä kuten hirvistä, metsäkauriista, metsäjäniksistä ja linnuista sekä kaloista. Myös matelijoiden, kuten alligaattorin ja käärmeiden lihaa käytetään paikoin ihmisravinnoksi.

Historia [muokkaa]

Alkuhärkä luolamaalauksessa Lascaux’ssa

Arkeologiset löydöt osoittavat, että liha on aina historian alkuhämäristä kuulunut Homo-suvun edustajien ruokavalioon. Alkuaan ihmisen esi-isät ovat saaneet käyttämänsä lihan todennäköisesti eläimistä, jotka ovat kuolleet tapaturmaisesti tai vanhuuttaan. Myöhemmin ihmissuvun edustajat oppivat tarkoituksellisesti metsästämään eläimiä ravinnoksi ja tykötarpeiksi. Sosiaalisten taitojen kehittyessä myös metsästystavat monimutkaistuivat. Varhaiset löydökset antavat viitteitä siitä, että jo nykyihmisen edeltäjät osasivat hyödyntää maastonmuotoja, kuten rotkoja ja jyrkänteitä, riistanajossa.

Tämän metsästys-keräilykulttuurin edustajia olivat jo neandertalinihminen (Homo neanderthalensis) ja Homo erectus, jolla oli jo melko kehittynyt metsästyskulttuuri, kuten useat arkeologiset löydöt osoittavat. Nykyisiä lihaeläinlajeja, eli nautoja (Bos taurus), sikoja (Sus domesticus) ja lampaita (Ovis aries) ei tosin silloin vielä ollut, vaan saaliseläiminä olivat monen muun lajin lisäksi näiden esi-isät alkuhärkä (Bos primigenius), villilammas (Ovis ammon) ja villisika (Sus scrofa). Metsästyksestä on arkeologisia todisteita jopa ajalta 500 000 eaa.

Kuitenkin vasta nykyihminen (Homo sapiens) keksi ottaa kiinni villieläimiä ja kesyttää niitä omiin tarpeisiinsa. Välivaiheena voidaan pitää paimentolaisuutta (vähintään 7000 eaa.), jossa ihmiset kaitsivat ja seurasivat kesyjä tai puolikesyjä eläimiä aina uusille alueille näiden kulloistenkin ravinnontarpeiden mukaan.[2] Toden teolla eläinten kesyttäminen ja etenkin tietoinen eläinten jalostaminen haluttujen ominaisuuksien aikaansaamiseksi sai alkuunsa vasta pysyvän maanviljelyn kehityttyä, noin 5000 eaa.[2][3]

Kaikki tärkeimmät nykyiset lihantuotantoeläimet – sika, kana, nauta ja lammas – on aikojen kuluessa jalostettu villeistä kantamuodoista. Jalostuksella on pyritty ja pyritään voimistamaan eläinlajissa haluttuja piirteitä. Sika on nykyisistä kotieläimistä puhtaimmin vain lihatuotantoon jalostettu eläin. Naudalla ja lampaalla sen sijaan on erotettavissa vähintään kaksi jalostuslinjaa. Nautaa on jalostettu sekä maitokarjaksi, että lihakarjaksi ja lammasta sekä villantuotantoon, että lihantuotantoon. Tämän jalostustyön seurauksena ovat vähitellen muotoutuneet nykyiset kotieläinrodut.

Sianliha [muokkaa]

Englantilainen Berkshire-rodun edustaja

Kaikki nykyiset sikarodut on jalostettu villisioista, pääasiassa kahdesta alalajista, Euroopassa esiintyvästä villisiasta (Sus scrofa scrofa) ja itäisessä Aasiassa esiintyvästä juovasiasta[4] (Sus scrofa vittatus).[2] Sikojen kesytys kotieläimiksi tapahtui aikaisintaan vasta pysyvän maatalouden kehityttyä neoliittisella kaudella. Todisteita sian pitämisestä kotieläimenä löytyy tosin vasta noin 2500 eaa. nykyisen Unkarin ja Turkin alueilta. Kreikkalais-roomalaiselle kulttuurille sika oli jo tärkeä lihantuotantoeläin, jonka lihaa suolattiin ja savustettiin sekä käytettiin makkaran valmistukseen.[1]

Naudanliha [muokkaa]

Nykyiset kesynaudat voidaan jakaa kahteen ryhmään, eurooppalaistyyppiseen nautaan (Bos taurus) sekä Afrikassa ja Aasiassa yleiseen kyttyräselkäiseen nautaan (Bos indicus). Nämä molemmat polveutuvat alkuhärästä (Bos primigenius), joka kesytettiin noin 5000 eaa. Kesytetystä kyttyräselkäisestä naudasta löytyy todisteita Mesopotamiasta ajalta noin 4500 eaa. ja eurooppalaistyyppisestä naudasta Egyptistä noin 4000 eaa.

Lampaanliha [muokkaa]

Merino-lampaita

Kotieläinlampaat kuuluvat lajiin Ovis aries, jonka arvellaan olevan kotoisin läntisestä Aasiasta. Lammas on vanhimpia ihmisen kesyttämiä lihaeläinlajeja. Vanhimmat maatalouteen liittyvät merkit lampaiden pidosta ovat arkeologisissa kaivauksissa Jerikon neoliittisista kerrostumista löydetyt lampaanluut, jotka on ajoitettu kaudelle noin 8000–7000 eaa. Mesopotamialaisissa ja egyptiläisissä friiseissä ajalta 3500–3000 eaa. on nähtävissä että jo tuolloin oli kehittynyt useita lammasrotuja.[1]

Liha ihmisravintona [muokkaa]

Kulutus [muokkaa]

Päivittäinen lihan ja muiden eläinkunnan tuotteiden nauttiminen on uusi ilmiö suurimmalle osalle ihmiskuntaa. Vielä 1970-luvulla maapallon asukkaiden arkiruoka koostui yleensä yksinomaan kasvikunnan tuotteista.[5]

Maapallolla kulutetaan nykyisin henkeä kohti keskimäärin 80 grammaa luutonta lihaa päivässä.[6] Kehitysmaiden keskimääräinen lihankulutus on luuttomaksi lihaksi muutettuna vain noin 60 grammaa.[7]

Keskivertosuomalainen kuluttaa lihaa ja makkaraa luuttomaksi lihaksi muunnettuna noin 160 grammaa päivässä, mikä on 16 prosenttia vähemmän kuin Euroopassa keskimäärin.[8] Vielä 1960-luvulla Suomessa syötiin luutonta lihaa vain noin 80 grammaa päivässä.[9]

Suurin osa nykyään ihmisravintona käytetystä lihasta saadaan kotieläintalouden tuotteina eläimistä, jotka on jalostettu tuottamaan myös lihaa. Maailmanlaajuisesti tärkeimmät lihantuotantoeläimet ovat vuoden 2005 kulutusmäärien mukaan sika (89,287 mrd kg), kana (69,267 mrd kg), nauta (50,542 mrd kg) ja lammas sekä vuohi (yhteensä 12,490 mrd kg).[10]

Taulukossa lihan kulutus Suomessa kg/henkilö vuonna 2012, luullisena lihana:[11]

Liha kg/hlö/vuosi
Sianliha 36,0
Naudanliha 18,7
Broileri 17,0
Kalkkuna 1,7
Lampaanliha 0,7
Hevosenliha 0,5
Yhteensä 74,7

Ravintoarvo ja terveysvaikutukset [muokkaa]

Liha on hyvä proteiininlähde, koska sen valkuaisainepitoisuus valmiissa ruoassa on erittäin suuri.[12] Liha ei ole kuitenkaan ravitsemuksellisesti välttämätön ruoka-aine, vaan sen voi vaihtaa esimerkiksi mihin tahansa eläinkunnasta saatavaan valkuaisaineeseen.[13]

Liha on jossain määrin myös joidenkin mineraalien lähde. Vaikka lihassa on myös vitamiineja ja välttämättömiä rasvahappoja, ei lihaa pidetä näiden pääasiallisena lähteenä tasapainoisessa ruokavaliossa. Elimet, kuten maksa, ovat sen sijaan arvokkaita A- ja B1-vitamiinien sekä nikotiinihapon lähteitä.

Liha, joka sisältää runsaasti sidekudosta, on ruuansulatuksessa huonosti sulavaa ja imeytyvää. Koska sidekudoksen proteiineissa on vähemmän välttämättömiä aminohappoja kuin rakennekudoksessa, liha, jossa on prosentuaalisesti korkeampi osuus kollageenia ja elastiinia on myös ravitsemuksellisesti alempiarvoista.

Lihan koneellisen erottelun kehittyminen ja koneellisesti erotellun lihan elintarvikekäytön lisääntyminen ovat tehneet sen ravitsemuksellisen tarkastelun tärkeäksi. Kun kokonaisia eläinruhoja leikataan koneellisesti, on lihan koostumus lähellä käsin leikattua, mutta kalsiumin, tuhkan ja raudan määrä on suurempi. Tähän on todennäköisesti syynä se, että mekaanisesti eroteltu liha sisältää luusta peräisin olevaa kollageenia. Mekaanisesti erotellun lihan ravitsemuksellinen arvo vaihtelee siis riippuen mukana olevan luuperäisen kollageenin lähteestä ja määrästä sekä luun sisältämästä kalsiumista.

Rasvainen liha lisää väestön sydän- ja verisuonitautiriskiä, koska sitä käytetään huokean hintansa vuoksi paljon etenkin lapsiperheissä ja pienituloisissa talouksissa. Erään tutkimuksen mukaan länsimäisen lihankulutuksen vähentäminen tasolle 90 g/hlö/päivä näkyisi todennäköisesti sydänsairauksien, liikalihavuuden, suolistosyövän ja muidenkin syöpien riskin pienentymisenä. Myös köyhien maiden äärimmäisen vähäisen lihankulutuksen kasvattaminen kohti 90 gramman tasoa näkyisi parempina kansanterveyden tunnuslukuina.[6]

Aminohapot [muokkaa]

Lihaeläimestä riippuen välttämättömiä aminohappoja on 38–40 % lihan kokonaisproteiineista.[1] Lihas rakentuu ensisijaisesti rakenneproteiineista; aktiinista ja myosiinista, joiden aminohappokoostumus ei vaihtele merkittävästi eri eläinlajien välillä. Sen sijaan muiden proteiinien kohdalla koostumuksessa esiintyy eroja, joilla voidaan katsoa olevan vähäistä ravitsemuksellista merkitystä.[1]

Välttämättömistä aminohapoista naudanliha sisältää hieman enemmän leusiinia, lysiiniä ja valiinia sekä vähemmän treoniinia kuin porsaan- tai lampaanliha. Eläinlajien välisiä eroavaisuuksia merkittävämpiä eroja löytyy kuitenkin ruhon eri osissa sijaitsevista lihaksista. Silti eläimen rodulla ja iällä on myös merkitystä. Eläimen vanhetessa lisääntyy arginiinin, valiinin, metioniinin, isoleusiinin ja fenyylialaniinin määrä suhteessa muihin aminohappoihin.

Aminohappokoostumukseen vaikuttaa myös lihan prosessointi, mutta mikäli prosessointi ei ole erityisen rajua tai pitkäkestoista, ovat vaikutukset yleensä vähäisiä. Oleellisempaa on mahdollisuus, että tietyt aminohapot voivat muuttua ravitsemuksellisesti hyödyntämättömiksi.

Lihan aminohappokoostumus prosentteina raakaproteiinista
aminohappo välttämättömyys naudanliha sianliha lampaanliha
isoleusiini välttämätön 5,1 4,9 4,8
leusiini välttämätön 8,4 7,5 7,4
lysiini välttämätön 8,4 7,8 7,6
metioniini välttämätön 2,3 2,5 2,3
kysteiini välttämätön 1,4 1,3 1,3
fenyylialaniini välttämätön 4,0 4,1 3,9
treoniini välttämätön 4,0 5,1 4,9
tryptofaani välttämätön 1,1 1,4 1,3
valiini välttämätön 5,7 5,0 5,0
arginiini välttämätön lapsille 6,6 6,4 6,9
histidiini välttämätön lapsille 2,9 3,2 2,7
alaniini ei välttämätön 6,4 6,3 6,3
aspartaamihappo ei välttämätön 8,8 8,9 8,5
glutamiinihappo ei välttämätön 14,4 14,5 14,4
glysiini ei välttämätön 7,1 6,1 6,7
proliini ei välttämätön 5,4 4,6 4,8
seriini ei välttämätön 3,8 4,0 3,9
tyrosiini ei välttämätön 3,2 3,0 3,2

Lihan kemiallinen koostumus [muokkaa]

Lihassa on aina varsinaisen lihaskudoksen lisäksi myös muita kudoslajeja, kuten sidekudosta ja rasvakudosta, koska nämä ovat lihaksen luonnollisia rakennusaineita.

Lihan koostumus vaihtelee erittäin paljon. Koostumus riippuu muun muassa eläinlajista, rodusta, eläimen iästä ja sukupuolesta, ravitsemushistoriasta sekä lihalajista. Liha sisältää kuitenkin aina – vaihtelevissa suhteissa – vettä, proteiineja, rasvaa, kivennäisaineita ja hiilihydraatteja.

Lihan kemiallinen koostumus[14]
raaka-aine vaihteluväli keskimääräinen osuus
vesi 64–80 % noin 70 %
proteiinit 13–21 % noin 18 %
rasvat ja lipidit 2–25 % noin 15 %
kivennäisaineet noin 1 %
hiilihydraatti 0,5–1,8 % noin 1 %

Lihan säilöminen [muokkaa]

Liha on herkästi pilaantuva elintarvike. Terveen elävän eläimen lihassa ei ole bakteereja, tai niitä on hyvin vähän, eli liha on käytännössä steriiliä. Sitä vastoin eläimen nahassa, karvoissa ja suolistossa on suuria määriä tiettyjen lajien bakteereja sekä hiivoja ja homeita. Esimerkiksi lampaan turkissa elää erityisen paljon salmonellabakteereja.[15]

Kun eläin teurastetaan sen liha alkaa pilaantua. Liha kuuluu useimpien muiden eläinperäisten tuotteiden sekä hedelmien ja vihannesten kanssa niin sanottuihin helposti pilaantuviin elintarvikkeisiin. Liha pilaantuu nopeasti, ellei sitä muokata ja varastoida asianmukaisella tavalla.[15]

Kylmäketju [muokkaa]

Nykyisin lihan tuoreus pyritään takaamaan katkeamattomalla kylmäketjulla, joka alkaa teurastamolta ja päättyy kuluttajan jääkaappiin. Kylmäketjussa lihan lämpötila ei saa lain mukaan nousta missään vaiheesa yli 6–7 °C.[16] Tässä lämpötilassa esimerkiksi jauhelihan sisältämä mikrobimäärä kaksinkertaistuu noin kuudessa tunnissa.[15] Lihateollisuudessa suositellaankin selvästi alempia säilytyslämpötiloja kylmäketjun rungon ja myymälöiden osalta (2–4 °C).[17]

Pilaantuminen [muokkaa]

Lihan pilaantuminen katsotaan muutoksiksi sen ulkonäössä ja koostumuksessa siten, että se ei ole enää kuluttajille kelpaavaa. Kaikki pilaantunut tai pilaantumaan alkanut ruoka ei ole ravinnoksi kelpaamatonta, mutta ymmärrettävistä syistä kuluttajat eivät halua ostaa tällaista ruokaa. Tutkijoilla ei ole yksimielisyyttä siitä, milloin voidaan sanoa, että liha on pilaantunut. Raja-arvoksi on karkeasti arvioitu noin 10 miljoonaa bakteeripesäkettä neliösenttimeriä kohden (10⁷ CFU/cm²).[15][18][19] Tällöin tulevat ensimmäiset havaittavat pilaantumisen merkit (haju) esiin. Paha haju johtuu bakteerien erittämistä aineenvaihduntatuotteista kuten estereistä, alkoholeista ja ketoneista.[15]

Alkuvaiheen pilaantumisessa bakteerit käyttävät ravintonaan lihan glukoosia. Kun glukoosi on loppu, bakteerit alkavat hajottaa lihan aminohappoja eli proteiineja. Tässä vaiheessa liha myös vettyy, sillä mikrobit erittävät lihan kollageeneja hajottaessaan kollagenaasia, joka hydrolysoi lihasäikeitä ympäröivää sidekudosta.[15]

Myöhemmässä pilaantumisen vaiheessa lihan pH nousee eli emäksöityy mm. ammoniumin ja amiinien vaikutuksesta. Kun mikrobien määrä nousee lähelle 100 miljoonaa neliösenttimetrillä (10⁸ CFU/cm²), alkaa lihan pinnalle hiljalleen muodostua limakerros. Tahmea kerros johtuu niin ikään bakteerien kasvusta ja polysakkaridien synteesistä.[15]

Pilaantuneen lihan syönnistä voi saada ruokamyrkytyksen. Pilaantuneet elintarvikkeet aiheuttavat myös mittavia taloudellisia menetyksiä sekä kuluttajille että tuottajille.

Lihantuotanto ja maatalouden ilmastovaikutus [muokkaa]

Lihan- ja muiden eläinkunnan tuotteiden tuotannon osuus on YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön arvion mukaan 18 prosenttia ihmiskunnan kasvihuonekaasupäästöistä ja lähes 80 prosenttia maatalouden kasvihuonekaasupäästöistä.[20] Australialaiset tutkijat ovat ehdottaneet, että rikkaiden maiden asukkaat vähentäisivät lihansyöntiä 250 g:sta 90 grammaan lihaa päivässä osana ilmaston lämpenemisen hidastamista.[6]

Lihantuotannossa on todettu esimerkiksi Brasiliassa olevan laajoja epäkohtia; karjankasvatus ja soijanviljely rehuteollisuuden tarpeisiin ovat johtaneet suurin sademetsien hakkuisiin.[21] Myös työntekijöiden työoloja on kritisoitu.

Lihan ilmastokuorma [muokkaa]

Lihansyönnin keskimääräinen ilmastokuorma [muokkaa]

Keskivertosuomalaisen päivittäinen lihan ja makkkaroiden kulutus (0,2 ruhokiloa) tuottaa noin 1,9 kiloa CO2-ekv kasvihuonekaasuja, mikä vastaa noin 39 prosenttia suomalaisen keskivertokuluttajan päivittäisen ravinnon aiheuttamasta kasvihuonekaasupäästöstä.[22]

Sianlihan ilmastokuorma [muokkaa]

Kypsentämättömän 90-grammaisen porsaanleikkeen elinkaarenaikaiset kasvihuonekaasupäästöt ovat arviolta 653 grammaa CO2-ekv, mikä vastaa noin 14 prosenttia suomalaisen keskivertokuluttajan päivittäisen ravinnon aiheuttamista kasvihuonekaasupäästöistä. Laskelma sisältää teurastamon, jakelun ja vähittäiskaupan arvioidut päästöt 850 grammaa CO2-ekv/lihakilo.[22]

Naudanlihan ilmastokuorma [muokkaa]

Kypsentämättömän 90-grammaisen naudanlihapihvin elinkaarenaikaiset kasvihuonekaasupäästöt ovat arviolta 1,517 kiloa CO2-ekv, mikä vastaa noin 31 prosenttia suomalaisen keskivertokuluttajan päivittäisen ravinnon aiheuttamista kasvihuonekaasupäästöistä. Laskelma sisältää teurastamon, jakelun ja vähittäiskaupan arvioidut päästöt 850 grammaa CO2-ekv/lihakilo.[22]

Siipikarjanlihan ilmastokuorma [muokkaa]

Kypsentämättömän 90-grammaisen siipikarjaliha-annoksen elinkaarenaikaiset kasvihuonekaasupäästöt ovat arviolta 491 grammaa CO2-ekv, mikä vastaa noin 10 prosenttia suomalaisen keskivertokuluttajan päivittäisen ravinnon aiheuttamista kasvihuonekaasupäästöistä. Laskelma sisältää teurastamon, jakelun ja vähittäiskaupan arvioidut päästöt 850 grammaa CO2-ekv/lihakilo.[22]

Lampaanlihan ilmastokuorma [muokkaa]

Kypsentämättömän 90-grammaisen lampaanliha-annoksen elinkaarenaikaiset kasvihuonekaasupäästöt ovat arviolta 1,607 kiloa CO2-ekv, mikä vastaa noin 33 prosenttia suomalaisen keskivertokuluttajan päivittäisen ravinnon aiheuttamista kasvihuonekaasupäästöistä. Laskelma sisältää teurastamon, jakelun ja vähittäiskaupan arvioidut päästöt 850 grammaa CO2-ekv/lihakilo.[22]

Katso myös [muokkaa]

Lähteet [muokkaa]

Yleiset lähteet [muokkaa]

Lähdeviitteet [muokkaa]

  1. ↑ a b c d e Lawrie, R.A.& Ledward, D.A.: Lawrie's Meat Science. Cambridge: Woodhead Publishing Limited, 2006. ISBN 1-84569-159-8.
  2. ↑ a b c Zeuner, Frederick E.: A history of domesticated animals. London: Harper & Row Publishers, 1963.
  3. ↑ Leakey, R.: The Making of Mankind. London: Michael Joseph Limited, 1981. ISBN 0-7181-1931-2.
  4. ↑ Nurminen, Matti (toim.): Maailman eläimet: Nisäkkäät 2. (Englanninkielinen alkuteos The Encyclopedia of Mammals 2, sarjassa World of animals). Helsinki: Tammi, 1987. ISBN 951-30-6531-6.
  5. ↑ LIVESTOCK'S LONG SHADOW. Environmental issues and options. FOOD AND AGRICULTURE ORGANIZATION OF THE UNITED NATIONS. Rome, 2006. http://www.fao.org/docrep/010/a0701e/a0701e00.HTM. S 14.
  6. ↑ a b c Rikkaiden maiden pihvit pienemmiksi - ilmaston lämpeneminen kuriin YLE 13.9.2007
  7. ↑ LIVESTOCK'S LONG SHADOW. Environmental issues and options. FOOD AND AGRICULTURE ORGANIZATION OF THE UNITED NATIONS. Rome, 2006. http://www.fao.org/docrep/010/a0701e/a0701e00.HTM. S 15.
  8. ↑ http://www.lihatiedotus.fi/www/fi/tilastot/lihan_kulutus_suomessa.php, http://www.lihatiedotus.fi/www/fi/tilastot/lihan_kulutus_euroopassa.php sekä Erkki Puolanne ja Riitta Stirkkinen: Punaisen lihan sijaan kalaa ja vaaleaa lihaa. Helsingin Sanomat, Mielipide. 5.8.2011.
  9. ↑ Ruoankulutus 1950-2007. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. http://www.ktl.fi/portal/8455
  10. ↑ FAO Statistics Division (FAOSTAT): Food consumption quantity 24. heinäkuuta 2007. Food and Agriculture Organization of the United Nations. Viitattu 24. heinäkuuta 2007.
  11. ↑ Broilerin kulutus kasvoi ennätyslukemiin vuonna 2012 5.3.2013. Lihatiedotus. Viitattu 22.3.2013.
  12. ↑ Fineli-elintarviketietokanta. http://www.fineli.fi/foodlist.php?lang=fi
  13. ↑ Suomalaiset ravitsemussuositukset. Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2005. Sivu 20. http://www.ravitsemusneuvottelukunta.fi/attachments/vrn/ravitsemussuositus2005.fin.pdf
  14. ↑ Puolanne E., Lihateknologia 1, Helsingin Yliopisto - Elintarviketeknologian laitos, 2006, Helsinki
  15. ↑ a b c d e f g Mikro 400 -seminaari: Lihan kontaminoituminen ja siinä toimivat mikrobit, Santra Jolkkonen, 2003
  16. ↑ Lihatiedotus: Kylmäketju
  17. ↑ Lihatiedotus: Pakatun tuoreen lihan ja raakalihavalmisteiden lainsäädännön mukaiset lämpötilat ja suosituslämpötilat. Tarkistettu 17.8.2009.
  18. ↑ Effect of low temperature preservation on microbial and sensory quality of buffalo meat, G Kandeepan and S Biswas, 1.11.2005.
  19. ↑ Bacerial contamination of meat pour plate assay, David B. Fankhauser, University of Cincinnati Clermont College, 3.8.2001. Ohje CFU-menetelmän mukaiseen laskuun.
  20. ↑ LIVESTOCK'S LONG SHADOW. Environmental issues and options. FOOD AND AGRICULTURE ORGANIZATION OF THE UNITED NATIONS. Rome, 2006. http://www.fao.org/docrep/010/a0701e/a0701e00.HTM. S 112.
  21. ↑ Brasilialaisen lihan kääntöpuoli - vastuullisuus henkilöstöravintoloiden, kaupan alan ja lihayritysten ostoissa. (PDF) 3.5.2011. Finnwatch ry.
  22. ↑ a b c d e Williams, A.G., Audsley, E. and Sandars, D.L: Determining the environmental burdens and resource use in the production of agricultural and horticultural commodities. Main report. Defra Research Project IS0 205. Bedford: Cranfield University & Defra. 2006. SEKÄ Seppälä, Jyri, Ilmo Mäenpää, Sirkka Koskela, Tuomas Mattila, Ari Nissinen, Juha-Matti Katajajuuri, Tiina Härmä, Marja-Riitta Korhonen, Merja Saarinen ja Yrjö Virtanen: 2009: Suomen kansantalouden materiaalivirtojen ympäristövaikutusten arviointi ENVIMAT-mallilla. Suomen Ympäristö 20/2009. http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=108589&lan=fi

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Liha&oldid=12937814