Lähiruoka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Lähiruoka on ruoantuotantoa ja -kulutusta, joka käyttää oman alueensa raaka-aineita ja tuotantopanoksia.[1] Lähiruoka voi olla lihaa, maitotuotteita, viljatuotteita, hilloja tai muita maataloustuotteita.

Lähiruoka on käsitteenä toistaiseksi melko vakiintumaton ja epätarkasti määritelty.[2] Esimerkiksi maantieteellisesti lähiruoaksi saatetaan laskea vain muutaman lähikunnan alueella tuotettu ja kulutettu ruoka, kotimainen ruoka tai jopa EU:n alueella tuotettu ja kulutettu ruoka.[2] Lähiruoan tärkeimpiä ominaisuuksia ovat ruoan tuoreus ja alkuperätieto.[2] Sen merkittävinä etuina pidetään myös puhtautta, pientä ekologista jalanjälkeä sekä pakkausjätteiden vähäisempää määrää ja paikallista kierrätettävyyttä. Lisäksi lähiruoan tuotannon ansiosta alueellisella ruokaperinteellä katsotaan olevan paremmat säilymismahdollisuudet.[1][2]

Lähiruoka saattaa kuitenkin olla myös ympäristölle haitallisempaa kuin kauempana tuotettu. Halvin ruoka on yleensä tuotettu vähimmillä resursseilla ja päästöillä, esimerkiksi olosuhteissa, jossa vähemmät lannoitteet, lämmitys, ruokinta ja sisälläpito ovat tarpeen.

Sesonkiaikana syötyinä jotkin kotimaisetkin tuotteet voivat olla ympäristöystävällisiä, ja tuotteiden väliset erot ovat suuria.

Kuljetus aiheuttaa vain 4 % päästöistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Christopher Weber ja H. Scott Matthews Carnegie Mellon -yliopistosta osoittivat, että ruoantuotannon kasvihuonepäästöistä vain 4 % tulee ruoan kuljettamisesta tuottajilta jälleenmyyjille ja ratkaisevinta ympäristöystävällisyydelle on se, miten ruoka on tuotettu, eikä kuljetettu matka.[3][4]

Chris Fosterin tutkimus vahvistaa rahdin vähämerkityksisyyden ja korostaa suurkuljetusten mittakaavaetuja[5].

Professori Pierre Desrochers ja tutkija Hiroko Shimizu ovat osoittaneet "ruokakilometrien" ("food miles") olevan myytti, joka voi vaarallisesti viedä huomion todellisilta ympäristövaikutuksilta.[4]

Tuotantotapa ratkaisee[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espanjan auringossa kasvaneet, Britanniaan rahdatut tomaatit ovat ympäristöystävällisempiä kuin Britannian kasvihuoneissa tuotetut, koska kasvihuonetomaatit vaativat sähköä ja lämpöä[5]. Sama tulos on todettu suomalaisten ja Espanjasta Suomeen tuotujen tomaattien välillä.

Uudesta-Seelannista Britanniaan tuodut lammas ja omena osoittautuivat nekin ympäristöystävällisemmiksi kuin Britanniassa tuotetut, kun tutkimuksessa huomioitiin polttoaineen, sähkön, torjunta-aineiden, rehun, kuljetuksen varastoinnin ym. vaikutus kasvihuonepäästöihin: Britanniassa tuotetuista omenista koitui puolet enemmän päästöjä, lampaanlihasta kuusinkertaisesti (toisella laskutavalla yli nelinkertaisesti[6]). Sähkö ja (rehun?) lannoite olivat Britanniassa merkittäviä hiilidioksidilähteitä. Myös esimerkkinä mainittu afrikkalainen ruoka oli hyvin vähäkasvihuonekaasupäästöistä.[5]

Lincolnin yliopiston elinkaaritutkimus käsitteli eräitä meijeri-, liha-, hedelmä- ja vihannestuotteita ja totesi kaikissa tuotannon Uudessa-Seelannissa kasvihuonekaasupäästöiltään ympäristöystävällisemmäksi kuin tuotannon Britanniassa, vaikka mukaan laskettiin rahtaus Britanniaan. Esimerkiksi tuotantoon tarvitaan Uudessa-Seelannissa vähemmän lannoitteita ja eläimet voivat laiduntaa ulkona ympäri vuoden ruokinnan sijaan.[7]

The New York Timesin artikkelin mukaan lähiruoka toisinaan lisää päästöjä, jos lähellä tuotanto vaatii suurempia tuotantopanoksia huonompien olosuhteiden vuoksi.[6]

Keniassa onkin otettu käyttöön "Kasvatettu auringossa" ("Grown Under the Sun") -merkki kertomaan "todellisesta" ympäristöystävällisyydestä[8].

Yleinen lähiruoan kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ympäristöystävällisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Usein on ympäristöystävällisintä tuottaa ruoka siellä, missä se saadaan tuotettua vähimmin resurssein, esimerkiksi lämpimillä alueilla[4].

Tehokkuus ja turvallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jo Adam Smith varoitti maatalouden paikallistuotannon tehottomuudesta ja kalleudesta, ja Irlannin perunatautien jälkeen Thomas Leslie varoitti rajoittumasta ruoansaannissa yhden tuotantoalueen varaan[4].

Köyhyyden vähentäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruoan ja kasvien tuotanto on monille eteläisen Afrikan kehitysmaille tärkeä vientituote. Esimerkiksi Kenia saa vuosittain yli 600 miljoonaa dollaria vientituloja ruoista ja kasveista. Lentokuljetustenkin päästöt ovat marginaalisia, ja rahti mukaan lukienkin hollantilaiset ruusut aiheuttavat kuusinkertaisesti päästöjä kenialaisiin nähden. Ruokakuljetuksista hyvin pieni osa tapahtuu ilmateitse.[4]

Protektionismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkijoiden mukaan käsitettä lähiruoka käytetään lobbaamaan "ihmiskunnalle fundamentaalisen haitallista" protektionismia. Sen sijaan maataloustuista luopuminen ja vapaakauppa antaisivat tehokkuuden ohjata tuotantoa, mikä säästäisi rahaa ja ympäristöä.[4]

Vastine kritiikkiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esimerkiksi Suomen kuluttajaviraston ja Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n mukaan lähiruoan vahvuuksia ovat niin ekologinen, sosiaalinen, taloudellinen kuin kulttuurinen kestävyys. Lähiruoan ekologinen kestävyys perustuu kuluttajaviraston ja MTK:n näkemysten mukaan seuraaviin tekijöihin:[1][9]

  • lähiruoan kuljetusmatkat ovat lyhyitä, mikä vähentää fossiilisten polttoaineiden käytön päästöjä
  • pakkausmateriaaleja tarvitaan vähemmän
  • tuotannon pienimuotoisuuden ansiosta siinä voidaan käyttää paikallisia, uusiutuvia energianlähteitä
  • tuotannon ja kuljetuksen jätteet voidaan kierrättää paikallisesti
  • lyhyiden kuljetus- ja säilytysaikojan takia lisäaineiden tarve vähenee, ruoka on tuoretta ja laatu on hyvä
  • kriisiaikojen omavaraisuus ja kotimainen tuotanto säilyvät

MTK:n esittämien arvioiden mukaan esimerkiksi maailmanmarkkinavehnän tuotanto- ja jakeluketjussa kuluu energiaa 23 kertaa enemmän kuin paikallisen luomuvehnän. Seudun omia elintarvikkeita käyttämällä voidaan MTK:n mukaan vähentää haitallisia päästöjä ilmakehään jopa 80 %.[9]

Lähiruoan sosiaalinen kestävyys perustuu maaseudun elinvoimaisuuden sekä maaseudun ja kaupungin vuorovaikutuksen vahvistumiseen paikallisen tuotannon ansiosta. Taloudellinen kestävyys juontuu arvioidusta paikallisten elinkeinojen ja työllisyyden vahvistumisesta. Alueellisen ruokakulttuurin säilyminen puolestaan edustaa lähiruoan kulttuurista kestävyyttä.[1]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]