Purukumi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Purukumeja.

Purukumi on kuin makeinen, joka on tarkoitettu nielemisen sijaan ainoastaan pureskeltavaksi. Useimpiin Suomessa myytäviin purukumeihin on lisätty ksylitolia, minkä takia ne eivät aiheuta hampaiden reikiintymistä niin kuin suurin osa makeisista.

Purukumin pureskeltavan rakenteen muodostaa niin sanottu purukumin perusmassa, jota saadaan useiden puulajien hartseista. Suurin osa purukumista valmistetaan nykyisin puunjalostusteollisuuden sivutuotteista. Purukumin perusainetta voidaan valmistaa myös öljyteollisuuden sivutuotteista. Perusaineen lisäksi purukumin valmistamiseen käytetään pääasiassa makeutus- ja aromiaineita.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisimpia purukumeja olivat Neoliittisen kauden ihmisten koivuntuohitervasta tehdyt purukumit. Yli-Iin Kierikistä on löydetty 5000 vuotta vanha purukumi, jossa hampaanjäljet ovat näkyvissä. Koivuntuohitervalla uskotaan olevan antiseptisiä vaikutuksia.[1] Myöhempiä purukumeja oli Keski-Amerikan maya-intiaanien jo ainakin 100-luvulla tuntema chicle, jota saatiin sapotillapuun (tieteellinen nimi eri lähteiden mukaan Achras sapota, Sapota achras, Sapota zapotilla tai Manilkara zapota) mahlasta. Puu kasvaa luonnonvaraisena Meksikon, Belizen ja Guatemalan sademetsissä. Chiclen kerääjiä eli chicleroja työskentelee alueella nykyisin noin viisituhatta.

Pohjois-Amerikan intiaanit valmistivat samantapaista pureskeltavaa massaa kuusen pihkasta. Myöhemmin myös Euroopasta tulleet valkoihoiset oppivat pureskelutavan heiltä.

Myös antiikin ajan Kreikassa ja Lähi-idässä tunnettiin eräänlainen purukumi. Se tehtiin sekoittamalla eräiden pistaasipensaiden (Pistacia) pihkaa ja mehiläisvahaa. Tunnetuin tähän tarkoitukseen käytetty kasvilaji oli Pistacia lentiscus, jota kreikkalaiset kutsuivat nimellä mastik. Nimi tulee kreikan pureskelemista tarkoittavasta sanasta μαστιχάω (mastikhaoo).

Ensimmäisen nykyisen purukumin, josta voi puhaltaa palloja, kehitti Frank Fleer vuonna 1906. Se oli nimeltään Blibber-Blubber, mutta sitä ei koskaan kaupallistettu. Vuonna 1928 Walter Diemer, Frank H. Fleer Companyn työntekijä, kehitti Blibber-Blubberista ensimmäisen kaupallisen purukumin Dubble Bubblen. Dubble Bubblen vaaleanpunaisesta väristä tuli lähes standardi purukumiteollisuuteen purukumipallopurukumeihin.

Neuvostoliitossa purukumia ei virallisesti pidetty välttämättömyystarvikkeena, vaan jopa länsimaisen ekspansion ilmentymänä. Niinpä purukumista tuli turisteille vähäinen, mutta tunnettu niin sanotun mustan pörssin kauppatavara maassa.

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Purukumin valmistusprosessi vaihtelee jonkin verran muun muassa purukumin käyttötarkoituksen (pelkästään pureskeltavaksi vai palloksi puhallettavaksi), makeutusmenetelmän (sokeri, ksylitoli ym.) ja pinnoituksen mukaan. Perusprosessi on kuitenkin aina samankaltainen. Purukumin valmistuskoneita on myyty 1900-luvun alusta lähtien.

Valmistusprosessin alussa purukumin perusaine kuumennetaan ja suodatetaan. Sulaan massaan lisätään sokeri, glukoosisiirappi tai muu makeutusaine sekä aromiaineita. Makuaineina käytetään piparminttuöljyä tai hedelmäaromeja. Sekoituksen jälkeen massa jäähdytetään, puristetaan teloilla ohueksi levyksi ja leikataan paloiksi. Pinnoitettu purukumi saa kuivatuksen jälkeen pinnoitteekseen esimerkiksi nestemäisen sokerin, ja pinta kiillotetaan esimerkiksi mehiläisvahalla. Lopuksi valmiit palat pakataan.

Terveyspurukumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lääkkeellisinä purukumeina voidaan pitää muun muassa nikotiinipurukumeja, joiden avulla tupakoitsijat yrittävät irtautua tupakasta. Nikotiinipurukuminkin nikotiini on vaarallista, mutta sitä on tavallisesti vähemmän kuin tupakassa, joten tupakan vaihtamalla nikotiinipurukumiksi voi vähentää nikotiini- ja tupakkariippuvuutta ja lopulta mahdollisesti päästä eroon tupakkatuotteiden aiheuttamasta riippuvuudesta. Tanskassa julkistetun tutkimuksen mukaan nikotiinipurukumin vapaampi saatavuus ei kuitenkaan siellä ole vähentänyt tupakointia, vaan synnyttänyt tupakoinnin, nuuskaamisen yms. rinnalle uuden nikotiiniriippuvuuden tavan.

Ksylitolipurukumia käytetään ensisijaisesti ehkäisemään hampaiden reikiintymistä, myös lasten korvatulehduksien on tutkittu ja väitetty vähentyvän ksylitolipurukumin syönnin ansiosta. Useassa päiväkodissa lapsille annetaan säännöllisesti ksylitolipurukumia. Ksylitolpurukumia tehokkaampia hampaiden reikiintymisen estäjinä ovat fluoritabletit, joita voi myös käyttää aina aterian jälkeen, mutta fluoritablettien käytössä tulee huomioida paikkakuntakohtaiset käyttösuositukset. Yliannostelu aiheuttaa valkealaikkuisuutta kehittyville hampaille ja heikentää hampaita. Ksylitol ja fluori kuitenkin vaikuttavat hampaistossa eri tavoin, ksylitol pysäyttää happohyökkäyksen ja fluori korjaa hampaassa jo syntyneitä vaurioita. Tästä johtuen jokaisen aterian jälkeen suositellaan nautittavaksi ksylitolia.

Purukumin pureskelu kiihdyttää syljentuotantoa sekä puhdistaa hampaiden pintaa. Tämä vaikutus on myös sokeripurukumeilla, mutta sokeripurukumi on kuitenkin haitallista hampaille sokerinsa vuoksi, jolle hampaat joutuvat purukumin käytön luonteesta johtuen altistumaan poikkeuksellisen pitkiä aikoja.

Pureskeltu purukumi on koostumukseltaan sitkeää ja tahmaavaa. Se tarttuu herkästi kiinni esimerkiksi asfalttiin.

Roskaaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska maahan syljetty pureskeltu purukumi tarttuu tiukasti katuun, Singaporessa oli monen vuoden ajan purukumin myynti täysin kielletty. Rajoituksia kuitenkin höllättiin vuonna 2004 ja nyt terveydelle hyväksi pidettyjä purukumeja, kuten nikotiinipurukumia, saa ostaa apteekista näyttämällä henkilötodistuksensa.

Siisti tapa on kääriä käytetty purukumi paperiin ja heittää se sitten roskiin. Purukumia ei kannata laittaa kompostiin, sillä se ei maadu hyvin.

Jos purukumia tarttuu vaatteeseen, saa sen pois viemällä vaatteen hetkeksi pakkaseen ja raaputtamalla sitten kovettunut purukumi irti vaatteesta. Brittiläiset tutkijat ovat kehittäneet tarttumattoman purukumin, jonka oli tarkoitus tulla myyntiin vuonna 2008.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]