Ksylitoli
Wikipedia
Ksylitoli on makeutusaineena käytettävä hiilihydraatti, jonka raaka-ainetta esiintyy mm. koivussa, maississa ja pyökissä. Ksylitolin on useissa laajoissa tutkimuksissa todettu edistävän hammasterveyttä. Ksylitolin makeusaste on suunnilleen sama kuin tavallisen sokerin ja se maistuu makean lisäksi viileän raikkaalle.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kemiallinen rakenne
Ksylitoli (C5H12O5, IUPAC-nimeltään (2R,3R,4S)-1,2,3,4,5-pentahydroksipentaani, CAS numero 87-99-0) kuuluu polyoleihin, eli sokerialkoholeihin. Ksylitoli eroaa kuitenkin muista makeutusaineena käytettävistä sokerialkoholeista, kuten sorbitoli, maltitoli, mannitoli, koska kuuden hiiliatomin sijaan sen kemiallinen rakenne muodostuu viidestä hiiliatomista. Kariesta aiheuttavat bakteerit eivät tästä syystä tehokkaasti pysty käyttämään ravintonaan ksylitolia.
Ksylitolia on luonnossa pieniä määriä mm. marjoissa ja hedelmissä. Myös ihmisen elimistö tuottaa sitä aineenvaihdunnan tuloksena. Ksylitolia voidaan valmistaa teollisesti muun muassa koivun kuidusta, maissista ja pyökistä. Teollinen ksylitoli valmistetaan pelkistämällä lehtipuiden kuten koivun sisältämästä ksylaanista saatua ksyloosia. Ksylitolista käytetään myös nimitystä "koivusokeri", joka viittaa aineen alkuperään ja käyttötarkoitukseen, mutta kemiallisesti kyseessä on moniarvoinen sokerialkoholi, ei sokeri.
Ksylitoli, kuten muutkin sokerialkoholit imeytyy ihmisen aineenvaihdunnassa epätäydellisesti, joten liiallisella ksylitolin käytöllä voi olla laksatiivinen vaikutus. Ksylitoli on hyväksytty EU:n alueella elintarvikkeiden lisäaineeksi. Ksylitolin E-koodi on E 967.[1]
[muokkaa] Ksylitolin hammasystävällisyys
Ksylitolin kemiallisena aineena löysivät saksalaiset ja ranskalaiset tiedemiehet jo 1890-luvulla, mutta sen hammasystävälliset vaikutukset todennettiin 1970-luvulla Suomessa. Turun yliopiston Hammaslääketieteellinen laitos käynnisti vuonna 1970 ns. Turun Sokeritutkimukset, joiden tavoitteena oli löytää sokerille uusia luonnollisia vaihtoehtoja. Tutkimusten keskeinen havainto oli, että ksylitoli on erilainen kuin muut makeutusaineet: sokeria ja fruktoosia nauttineissa ryhmissä karies lisääntyi, mutta ksylitoliryhmässä se sensaatiomaisesti väheni. Saatiin siis ensimmäiset viitteet siitä, että ksylitoli ehkäisee kariesta. Tutkimuksissa käytetty ksylitolipurukumi, Xylitol-Jenkki, tuotiin Suomen markkinoille samana vuonna kuin tutkimukset valmistuivat, eli vuonna 1975.[2]
Ksylitolilla on kyky ehkäistä hampaiden reikiintymistä aiheuttavan Streptococcus mutans –bakteerin kasvua ja tarttumista henkilöltä toiselle. Bakteerit eivät pysty tehokkaasti käyttämään ksylitolia energianlähteenään, jolloin hampaille haitallista happohyökkäystä ei synny. Lisäksi bakteereja sisältävän plakin määrä hampaan pinnalla vähenee ja se irtoaa helpommin harjattaessa.
Useat kliiniset tutkimukset ovat osoittaneet ksylitolilla olevan muitakin terveyttä edistäviä ominaisuuksia kuin hammasystävälliset vaikutukset. Ksylitolin on todettu vähentävän lasten korvatulehduksia.[3][4] sekä karieksen tartuntaa äidistä lapseen. Ksylitolista on apua myös kuivan suun hoidossa.
[muokkaa] Ksylitolitutkimukset
1990-luvun alussa käynnistyneessä Äiti-lapsi -tutkimuksessa seurattiin ensimmäistä kertaa kliinisin kokein äidin ksylitolin käytön vaikutuksia pikkulasten mutans streptokokki -tartuntoihin ja hampaiden reikiintymiseen. Äiti-lapsi -tutkimuksen tulokset osoittavat, että äidin säännöllinen ksylitolipurukumin käyttö estää lasten hampaiden reikiintymistä. Äidin 21 kuukautta kestänyt ksylitolipurukumin säännöllinen käyttö vähensi reikiintymisen kannalta merkittävimmän bakteerin, mutans streptokokin, tarttumista äidiltä lapselle ja johti 70 prosenttia alentuneeseen maitohampaiden reikiintymiseen 5-vuotiailla lapsilla. Äiti-lapsi -tutkimusten vastuullisina johtajina toimivat dosentti Eva Söderling Turun yliopiston hammaslääketieteen laitokselta ja lääkintöneuvos Pauli Isokangas Ylivieskan terveyskeskuksesta.
Virossa vuosina 1996-2000 toteutettu ksylitolitutkimus on ensimmäinen, jossa selvitettiin ksylitolipastillin säännöllisen käytön vaikutusta hampaiden reikiintymiseen. Tutkimus vahvisti sen, että ksylitolipastilli ehkäisee kariesta yhtä tehokkaasti kuin täysksylitolipurukumi. Ksylitolin tehokkuuden lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että koulujen organisoima ksylitolijakelu toimi erittäin hyvin. Eestin-pastillitutkimusta johtivat professori Pentti Alanen Turun yliopiston hammaslääketieteen klinikalta ja Ylivieskan terveyskeskuksen ylihammaslääkäri, lääkintöneuvos Pauli Isokangas.
Oulun yliopiston lastentautien klinikalla professori Matti Uharin johdolla tehty tutkimus osoittaa, että täysksylitolipurukumin pureskelu vähentää merkittävästi lasten korvatulehduksia. Säännöllinen ja määrältään riittävä ksylitolipurukumin pureskelu vähensi korvatulehdusten esiintymistä 40 prosentilla. Täysksylitolipurukumin pureskelu ei vähentänyt korvatulehdusta aiheuttavien pneumokokki-bakteerien esiintymistä nielussa, mutta se esti bakteerin kiinnittymisen ja korvatulehduksen kehittymisen.[5]
[muokkaa] Ksylitolituotteiden käyttö
Ksylitolin hammasystävällisyys tulee parhaiten esiin purukumissa ja pastillissa, sillä niitä pidetään riittävän pitkään suussa. Hampaita hoitava ksylitolimäärä on 5-10 grammaa päivässä. Suositusten mukaan ksylitolituotteita tulisi käyttää pieniä määriä useita kertoja päivässä, aina aterian ja välipalan jälkeen 5-10 minuuttia kerrallaan. Parhaat tulokset saadaan täysksylitolituotteilla säännöllisesti ja pitkäaikaisesti käytettynä. Laadukkaassa ksylitolituotteessa on riittävästi ksylitolia ja sillä on Hammaslääkäriliiton ksylitolisuositus.
