Vatiala
Vatiala on asuntoalue Kangasalan kunnassa, kirkolta kuutisen kilometriä länteen vanhan valtatie 12:n varrella.
Alue on muuten tyypillistä pientaloaluetta, mutta koska se sijaitsee vanhalla soranottoalueella, osittain vallitsevan maisemakuvan muodostavat sorakuopat, joiden ympärille talot on rakennettu.
Vatialassa Kangasalantien varrella on myös pienteollisuutta. Vatialassa toimi 1980-luvun alkupuolelle saakka Tampereen Ilmatorjuntarykmentti.
Vatialan itäpäässä, oikeastaan Lentolan alueella, sijaitsee Tampereen seurakuntien omistama Vatialan hautausmaa. Hautausmaan itäpuolella kulkee uusi moottoriliikennetie, valtatie 12.
Tampereen läheisyys ja sitä kautta helpot työmatkat kaupunkiin ovat osasyynä alueen kasvuun. Toisaalta Vatiala sijaitsee myös luonnon keskellä, esimerkiksi Kaarinanpolku kulkee Vatialankin maastoissa.
Vatialan alueella sijaitsee Vatialan koulu (luokat 1–6) sekä Pitkäjärven koulu (luokat 7–9).
Aiheesta muualla[muokkaa]
- Vatialan Omakotiyhdistys ry:n sivut
Koordinaatit:
Sivulta puuttuu