Pihka
Pihka on eteeristen öljyjen ja hartsien seos, jota havupuut erittävät pihkasolujen välissä oleviin pihkaonteloihin ja -tiehyisiin. Puun haavoihin valuva pihka suojaa sitä bakteereilta sekä tuhohyönteisiltä ja -sieniltä. Männyn ja kuusen pihka on väriltään kellertävää. Tavallista havupuiden pihkaa ei pidä sekoittaa meripihkaan, joka on fossiilista pihkaa. Aikaisemmilla vuosisadoilla pihkaa pureksittiin purukumin lailla.
Sisällysluettelo |
Pihka lääkinnässä [muokkaa]
Kuusen pihkaa on käytetty ihotautien lääkinnässä. Kuusenpihkavoide on saanut Lääkelaitokselta myyntiluvan.[1]
Ensimmäinen suomalainen maininta pihkasta lääkkenä on Benedictus Olain lääkärikirjassa vuodelta 1578. Siinä sitä suositeltiin säärihaavoihin. Sitä on perinteisesti käytetty palovammoihin, paiseisiin ja ihottumiin. Männynpihkan ominaisuudet eivät ole yhtä hyviä.[2]
Lääkäri Arno Sipponen on tehnyt pihkasta väitöskirjan.[3] Hän tutustui pihkahoitoon Kolarissa, jossa sillä parannettiin vanhuksen painehaava, vaikka oli jo määrätty amputointi. Pohjois-Suomessa pihkahoito on aktiivisessa käytössä.[2]
Katso myös [muokkaa]
Viitteet [muokkaa]
- ↑ Yle.fi luettu 5.9.2008
- ↑ a b Pihkasta tuli huippulääke Yle 6.3.2012
- ↑ Väitöstilaisuus: Arno Sipponen: Lääketieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto / Tapahtumat. 2013. Viitattu 26.5.2013.
Kirjallisuutta [muokkaa]
- Metsälä, Harri: Pihka. Helsinki: Kustantajat Sarmala: Rakennusalan kustantajat, 2001. ISBN 951-664-074-5.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Kåda (esittelee pihkan nimityksiä, käyttöä ja historiaa) (ruotsiksi)
