Idi Amin

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Idi Amin
Idi Amin -Archives New Zealand AAWV 23583, KIRK1, 5(B), R23930288.jpg
Ugandan 3. presidentti
25. tammikuuta 1971 – 11. huhtikuuta 1979
Edeltäjä Milton Obote
Seuraaja Yusufu Lule
Tiedot
Kuollut 16. elokuuta 2003
Saudi-Arabian lippu Jedda, Saudi-Arabia
Puoliso (1) Malyamu Amin (eronnut)
(2) Kay Amin ((eronnut))
(3) Nora Amin (eronnut)
(4) Madina Amin (leski)
(5) Sarah Amin (leski)
Ammatti sotilas
Uskonto islam
Arvonimet Hänen korkeutensa,
Elinikäinen presidentti,
Sotamarsalkka Al Hadji Tri. Idi Amin,
VC,
DSO,
MC,
Kaikkien maan eläinten ja merten kalojen herra,
Brittiläisen imperiumin valloittaja Afrikassa yleisesti ja etenkin Ugandassa
Toisen maailmansodan sankari
Skotlannin viimeinen kuningas
Maa tai osapuoli Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Yhdistynyt kuningaskunta
Ugandan lippu Uganda
Palvelusvuodet 1946–1979
Ylin sotilasarvo sotamarsalkka
Komentajuudet Britannian armeija
Ugandan armeija
Ylipäällikkövoima
Osallistuminen sotiin
ja taisteluihin
Mau Mau-kapina
Ugandan–Tansanian sota

Idi Amin Dada (syntynyt mahdollisesti vuosien 1923 ja 1928 välillä Ugandassa, kuollut 16. elokuuta 2003 Jeddassa, Saudi-Arabiassa), oli ugandalainen kenraali ja sotilasdiktaattori, joka hallitsi maata vuosina 19711979. Amin muistetaan parhaiten hallintokautensa aikana harjoittamastaan kansanmurhasta, jonka aikana murhien, kidutusten ja sieppausten uhreiksi joutui satojatuhansia ugandalaisia.[1]

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Idi Aminin lapsuudesta ja nuoruudesta tiedetään hyvin vähän, ja esimerkiksi syntymäpäivästä ei ole tarkkaa tietoa. Hänen kuitenkin uskotaan syntyneen vuosien 1923 ja 1928 välillä joko Kampalassa tai Kobokossa.

Makereren yliopiston tutkijan Fred Guweddekon tekemän tutkimuksen perusteella Idi Amin syntyi 17. toukokuuta 1928 Kampalassa. Guweddekon mukaan hänen vanhempansa olivat katolisuudesta islamiin kääntynyt kakwa-heimoon kuulunut maanviljelijä Andreas Nyabire ja lugbara-heimon noitatohtori Assa Aatte. Aminin vanhemmat erosivat pian lapsensa syntymän jälkeen, ja nuori Amin kasvoi äitinsä luona. Guweddeko on väittänyt Nyabiren muuttaneen sukunimensä Amin Dadaksi, mutta eräissä muissa lähteissä ”Dadan” on kerrottu olleen lempinimi, jonka Idi Amin sai sotilasuransa aikana.

Amin kävi Bombossa sijainnutta islamilaista koulua, jossa opetettiin Koraania.

Sotilasura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1946 Amin liittyi Ison-Britannian siirtomaa-armeijaan (King’s African Rifles) kokin apulaiseksi. Hän väitti itse palvelleensa toisen maailmansodan Burman taisteluissa. Hänet siirrettiin 1947 Keniaan sotamieheksi, jossa hän palveli vuoteen 1949, jolloin yksikkö siirrettiin Somaliaan taistelemaan shifta-kapinallisia vastaan. Vuonna 1952 hän osallistui Mau Mau -liikkeen vastaiseen taisteluun Keniassa, ja myöhemmin samana vuonna hänet ylennettiin korpraaliksi. Vuonna 1953 Amin ylennettiin kersantiksi ja 1954 hänestä tuli effendi, joka oli korkein mustalle sallittu arvo siirtomaa-armeijassa. Hänet ylennettiin 1961 Ugandassa luutnantiksi, jolloin hänestä tuli maan toinen musta upseeri.

1960-luvun alkuvuosina Amin ja hänen johtamansa pataljoona osallistui paikallisiin karjasotiin Ugandassa ja Keniassa. Vuonna 1962 Aminin johtama 4th KAR hyökkäsi kenialaiseen kylään ja tappoi sen asukkaita Turkanan verilöylyssä. Valitukset päätyivät Nairobiin ja brittien tekemissä tutkimuksissa paljastui, että verilöylyssä menehtyneitä oli kidutettu, pahoinpidelty kuoliaaksi ja jopa haudattu elävältä. Amin selviytyi sotaoikeudelta vain muutamaa kuukautta myöhemmin tapahtuneen Ugandan itsenäistymisen ansiosta. Kampalan viranomaiset totesivat, että oli poliittisesti mahdotonta tuomita maan toista alkuperäisväestöä edustavaa upseeria.[2]

Armeijassa palvellessaan Amin oli paitsi etevä sotilas, myös kyvykäs urheilija. Hän alkoi harrastaa nyrkkeilyä, ja hän piti hallussaan Ugandan raskaansarjan mestaruutta vuosina 19511960. Amin oli myös hyvä uimari, ja hän voitti kerran Ugandan uimamestaruuden.

Valtaannousu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ugandan itsenäistyttyä 1962 maassa aloitettiin afrikkalaistaminen, jolloin paikallisia nostettiin johtoasemiin myös armeijassa.

Pääministeri Milton Obote alkoi suosia kyvykkäänä sotilaana pidettyä Aminia, ja hänet ylennettiin kapteeniksi ja majuriksi. Vuonna 1964 Amin ylennettiin sekä kenraaliksi että Ugandan maa- ja ilmavoimien komentajaksi. Vuonna 1966 Obote lakkautti kuningas Edward Mutesa II:n seremoniallisen presidentinviran ja nimitti itsensä presidentiksi. Amin johti hyökkäystä Mutesan palatsiin, ja Mutesa karkotettiin maanpakoon.

Amin alkoi rekrytoida armeijaan kakwa-heimonsa jäseniä, lugbaroita ja nuubialaisia Länsi-Niilin alueelta läheltä Sudanin rajaa. Ugandassa nuubialaisia pidettiin yleisesti sudanilaisina ja ulkomaalaisina. Oboten ja Aminin välit heikkenivät Aminin sekaantuessa Etelä-Sudanin sisällissotaan, länsiniililäisten värväyksen vuoksi ja Obotea vastaan joulukuussa 1969 tehdyn salamurhayrityksen jälkeen. Vuonna 1970, noin kuukausi salamurhayrityksen jälkeen, vallankaappausta pelännyt Obote vei Aminilta maa- ja ilmavoimien komentajan tehtävän ja aikoi syyttää häntä armeijan varojen väärinkäytöstä.

25. tammikuuta 1971 Oboten ollessa Kansainyhteisön kokouksessa Singaporessa Amin ja hänelle uskolliset sotilaat kaappasivat vallan, sulkivat Entebben lentokentän ja valtasivat Kampalan. Radio Uganda syytti Oboten hallitusta muun muassa korruptiosta, Langon alueen suosimisesta ja muista epäoikeudenmukaisuuksista. Radiolähetysten jälkeen Kampalan kaduilla oli sotilasvallankaappausta juhlivia ihmisiä. Amin lupasi sotilashallituksen väistyvän pian vaalien jälkeen ja vapauttaa poliittiset vangit.

Aminin vallankaappausta tuettiin myös ulkomailla, ja hän salli entiselle presidentille Edward Mutesalle valtiolliset hautajaiset ja lupasi demokraattiset vaalit.

Vallassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansan keskuudessa epäsuositun ja suorastaan vihatun Oboten syrjäyttämisen vuoksi Aminista tuli suosittu ugandalaisten keskuudessa, mutta pian hän rikkoi lupauksensa demokraattisista vaaleista lakkauttamalla parlamentin ja julistautumalla diktaattoriksi. Viikko kaappauksen jälkeen hän julistautui presidentiksi, ylipäälliköksi, pääesikunnan ja ilmavoimien esikunnan päälliköksi. Pian hän perusti neuvoa antavan puolustusneuvoston, jota johti. Sotilastuomioistuimet asetettiin siviilioikeuden yläpuolelle ja ministerit alistettiin sotilaskurille. Hän kuitenkin piti lupauksensa poliittisten vankien vapauttamisesta ja Oboten salaisen poliisin lakkauttamisesta ja korvasi sen omalla SRB:llään.

Tuntemattomat hyökkääjät surmasivat maan korkeimman oikeuden presidentin Kabimu Kiwanukan. Maan anglikaaninen arkkipiispa Janani Luwum puolestaan sai surmansa ”auto-onnettomuudessa” Kampalassa. Myös muita johtajia, kuten yliopiston varakansleria, kohtasi samanlainen kohtalo. Noin kuusi viikkoa Aminin valtaannousun jälkeen räjäytettiin Makindyen vankilassa Kampalassa dynamiitilla 32 pieneen selliin sullottua armeijan upseeria. Muutenkin noin 2/3 maan sotilaista teloitettiin Aminin ensimmäisen valtavuoden aikana.[2]

Syrjäytetty Obote sai turvapaikan Tansaniasta, jota johti Julius Nyerere. Obotea seurasi pian Ugandasta 20 000 pakolaista. Vuonna 1972 maanpakolaiset tekivät epäonnistuneen vallankaappausyrityksen, jonka jälkeen Amin puhdisti armeijan Oboten tukijoista, erityisesti kristityistä acholi- ja lango-kansojen jäsenistä. Sotilaita teloitettiin kasarmeilla, ja heitä katosi noin 5 000.

Valtaan päästyään Amin alkoi kasvattaa Ugandan armeijaa ja kaksinkertaisti henkivartiokaartinsa sotilaiden määrän. Hän nimitti useimmat luotetuimmista sotilaistaan hallituksen virkamiehiksi.

Elokuussa 1972 Amin aloitti ”taloudellisen sodan” intialaisten omistaman omaisuuden takavarikoinnilla. 4. elokuuta 1972 hän antoi Ugandan aasialaisväestölle, joilla ei ollut Ugandan kansalaisuutta vaan Englannin, käskyn poistua maasta 90 vuorokauden sisällä. Myöhemmin käskyä laajennettiin koko aasialaisväestöön.[3] Aasialaiset, joista suurin osa oli peräisin Intiasta ja Pakistanista, olivat tulleet Ugandaan maan ollessa vielä Britannian siirtomaa. He omistivat lukuisia suuryrityksiä, ja olivat Ugandan vaikutusvaltaisimpia ja vauraimpia asukkaita. Suurin osa heistä oli syntyperäisiä ugandalaisia. Seuraavien kuukausien kuluessa lähes 80 000 aasialaista karkotettiin Ugandasta, ja heidän omaisuutensa takavarikoitiin valtiolle. Suurin osa aasialaisista päätyi Englantiin. Amin perusteli tekonsa oikeutusta väittämällä nähneensä enneunen, jossa itse Jumala oli käskenyt häntä suorittamaan karkotuksen.

Ugandan heimojen väliset ristiriidat olivat olleet jo pitkään maan ongelmana, ja Amin kärjisti tilannetta järjestelmällisillä acholi- ja lango-heimojen vainoilla. Aminin vainojen kohteeksi joutui myös satojatuhansia muita ihmisiä, aina lähetyssaarnaajista pankkiireihin ja lääkäreistä poliitikkoihin. Hän suoritti valtakaudellaan lukuisia etnisiä puhdistuksia, ja lopulta vainajien ruumiita jouduttiin hävittämään heittämällä niitä Niilin krokotiilien ruuaksi. Aikanaan vainot pahenivat Aminin muuttuessa entistäkin vainoharhaisemmaksi, mutta lopulta kansanmurhan seurauksena Ugandan talous ja infrastruktuuri romahtivat.

Kansainväliset suhteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amin teki ensimmäisen valtiovierailunsa Israeliin, jossa hän oli ollut laskuvarjosotilaskoulutuksessa kersanttina Oboten valtakauden alkupuolella.

Intia katkaisi suhteensa Ugandaan 1972 aasialaisväestön karkotuksen yhteydessä. Myös Britannia katkaisi diplomaattisuhteet, kun Amin kansallisti 85 brittiläistä yritystä. Lopulta britit vetivät viimeiset kaksi lähettilästään maasta 1977, jolloin Amin julisti ”kukistaneensa Ison-Britannian” ja myönsi itselleen arvonimen Brittiläisen Imperiumin valloittaja (engl. Conqueror of the British Empire).[2]

Hän rikkoi myös suhteensa entiseen liittolaiseensa Israeliin ilmaisemalla antisemitistisiä mielipiteitään. Myöhemmin Amin etsi Israelin-vihassaan liittolaisia lähinnä arabimaista.

Amin rikkoi nopeasti suhteensa myös Yhdysvaltoihin, minkä seurauksena amerikkalaiset sulkivat Ugandan suurlähetystönsä vuonna 1973.

Uganda sai kuitenkin tukea Neuvostoliitolta ja Libyalta, jotka tukivat maata sotilaallisesti ja taloudellisesti. Amin ystävystyi Libyan johtajan Muammar Gaddafin kanssa.

Hän osti 1975 suuren määrän Neuvostoliitossa valmistettuja aseita. Hän ilmoitti tutkivansa mahdollisuutta, että osa Etelä-Sudania ja Länsi- ja Keski-Keniaa olivat kuuluneet siirtomaa-aikaiseen Ugandaan.

Vuonna 1975 Amin vangitutti englantilaisen kirjailijan Denis Hillsin, joka oli nimittänyt häntä ”tyranniksi”. Hän päätti teloittaa Hillsin, mutta Britannian kuningatar päätti vedota Aminiin lähettämällä silloisen ulkoministeri James Callaghanin Ugandaan vapauttamaan Hillsiä. Hills vapautettiin vankilasta ja päästettiin palaamaan kotimaahansa. Samana vuonna Amin valittiin Afrikan yhtenäisyysjärjestön puheenjohtajaksi, vaikka hän väitti maansa rajanaapurien kuuluvan Ugandalle.

27. kesäkuuta 1976 Aminin kanssa yhteistyössä toimineet toimineet PFLP:n ja Punaisen armeijakunnan terroristit kaappasivat Tel Avivista Ateenan kautta Pariisiin matkalla olleen Air Francen lennon. Kaapattu lentokone lennätettiin Entebbeen Ugandaan. Tilanteen laukaisemiseksi israelilaiset erikoisjoukot lensivät salaa Kenian kautta Ugandaan ja hyökkäsivät Entebben kansainväliselle lentokentälle keskiyöllä 3. heinäkuuta. Erikoisjoukkojen yllätyshyökkäys johti lentokentällä käytyyn tulitaisteluun, jossa kuoli kuusi terroristia ja 45 ugandalaista sotilasta. Israelilaiset menettivät ainoastaan yhden kommandon ja kolme panttivankia. Menestyneen pelastusoperaation ansiosta israelilaiset vapauttivat 103 panttivankia ja tuhosivat samalla 11 Ugandan ilmavoimien hävittäjälentokonetta. Amin oli kokenut pahan nöyryytyksen. Kostoksi hän hirtätti kampalalaiseen sairaalaan tuodun panttivangin Dora Blochin. (Katso: Operaatio Entebbe.)

Aminin käytös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Idi Amin pilapiirroksessa.

Amin tunnettiin omalaatuisesta ja merkillisestä käyttäytymisestä; esimerkiksi hän pakotti kaikki Ugandan valkoiset asukkaat polvistumaan edessään. Hänellä oli tapana liikkua koristeellisessa kantotuolissa, jota kantamaan pakotettiin neljä englantilaista liikemiestä. Aminin myös tiedetään ihailleen Adolf Hitleriä, ja hänellä oli jopa suunnitelmia Hitleriä esittävän patsaan pystyttämisestä Kampalaan. Ennen pitkää Aminista tulikin länsimaissa pilkan kohde, ja hän oli suosittu pilapiirrosten aihe.

Aminista on ollut liikkeellä useita kauhukertomuksia, joiden esittämille väitteille ei ole tosin saatu luotettavia historiallisia todisteita. Hänen on muiden muassa kerrottu harjoittaneen kannibalismia, säilyttäneen poliittisten vastustajiensa irtileikattuja päitä pakastimessa ja keittäneen kuoliaaksi vihollisiaan.

Amin otti valtakautensa aikana itselleen useita mahtipontisia arvonimiä. Hänen virallinen arvonimensä oli ”Hänen korkeutensa, elinikäinen presidentti, sotamarsalkka Al Hadji Tri. Idi Amin, VC, DSO, MC, Kaikkien maan eläinten ja merten kalojen herra sekä Brittiläisen imperiumin valloittaja Afrikassa yleisesti ja etenkin Ugandassa”. Muita Aminin käyttämiä titteleitä olivat muiden muassa ”toisen maailmansodan sankari” ja ”Skotlannin viimeinen kuningas”.[4]

Amin myös myönsi itselleen lukemattomia kunniamerkkejä, kuten erittäin arvostetun Viktorian ristin.

Maanpaossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1978 Aminin diktatuuriin kyllästyneet ugandalaiset ryhtyivät kapinoimaan. Ympäri maata järjestettiin suuria mielenosoituksia, ja ugandalaiset sissit tekivät jatkuvasti tuhoisia yllätyshyökkäyksiä armeijaa vastaan.

Lokakuussa 1978 Amin julisti sodan Tansanialle. Ugandalaissotilaat valloittivat Pohjois-Tansanian ja tappoivat satoja maanviljelijöitä, mistä raivostuneet tansanialaiset nujersivat Aminin sotajoukot ja hyökkäsivät ugandalaispakolaisten tukemina Ugandaan. Aminin liittolaisen Muammar Gaddafin johtama Libya tuki Ugandaa vielä hyökkäyksen alkaessa, mutta veti tukensa sen joukkojen kärsittyä noin 400 miehen tappiot. 11. huhtikuuta 1979 tansanialaiset valloittivat pääkaupungin Kampalan[3], jolloin Amin perheineen päätti lähteä maanpakoon. Tansanialaiset asettivat Ugandan uudeksi valtionpäämieheksi Milton Oboten.

Amin pakeni aluksi vuonna 1979 vetäytyvien libyalaisjoukkojen lennolla Libyaan, jossa hän asui vuoteen 1980, jolloin sai turvapaikan Saudi-Arabiasta. Hän asui Novotel Hotelissä Jeddassa sillä ehdolla, että pysyisi hiljaa. Hän ei kirjoittanut elämäkertaansa ja antoi vain yhden haastattelun BBC:lle. Saudi-Arabian kuningassuvun mielestä Aminin käytös häpäisi islamia.[2] Amin olisi halunnut palata kotimaahansa, mutta ei saanut Ugandan hallitukselta lupaa. Amin ei joutunut oikeuteen huolimatta valtakautensa aikana tapahtuneesta kansanmurhasta ja muista rikoksista.

Heinäkuussa 2003 Aminin terveydentila romahti, ja hän vajosi koomaan. Hän oli useita viikkoja hoidossa Saudi-Arabian parhaimpiin kuuluvassa sairaalassa Jeddassa, mutta lääkärien yrityksistä huolimatta Idi Amin menehtyi kello 8.20 aamulla paikallista aikaa 16. elokuuta. Hänet haudattiin muutamia tunteja kuolemansa jälkeen jeddalaiselle hautausmaalle. Hänelle järjestettiin vaatimattomat hautajaismenot.

Populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Triviaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kaisu-Maija Nenonen, Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja, s. 634. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
  2. a b c d Patrick Keatley: Idi Amin 18.8.2003. Guardian News and Media Limited. Viitattu 5.1.2008. (englanniksi)
  3. a b Idi Amin, eläinten ja kalojenkin herra Elävä arkisto. Yle.
  4. Obituary: The buffoon tyrant BBC News
  5. Outi Pakkanen, Antero Raevuori, Jukka Forslund, Heikki Eskelinen: Elämäni vuodet - Ajankuvia vuosilta 1957-1977, s. 16. Porvoo: WSOY, 1987. ISBN 951-0-14512-2.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Idi Amin.
  Edeltäjä:
Milton Obote
Ugandan presidentti
19711979
Seuraaja:
Milton Obote