Aivopesu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Aivopesu on pakottavien tekniikoiden soveltamista aivopesun kohteen uskomusten tai käyttäytymisen muuttamiseksi. Ajattelun ja käyttäytymisen muutoksiin termin tarkoittamassa laajuudessa pystyvien tekniikoiden olemassaolo on kiistanalainen asia, josta syntyy ajoittain paljon väittelyä.

Aivopesun käsitteen teki tunnetuksi journalisti Edward Hunter vuonna 1951. Korean sodassa vangitut amerikkalaissotilaat luopuivat yllättäen entisistä arvoistaan ja uskoivat syyllistyneensä keksittyihin sotarikoksiin. Tätä näkemystä aivopesun vaikutuksista on myöhemmin kritisoitu sodanjälkeisenä anti-kommunistisena propagandana. Steven Hassanin mukaan aivopesu kuuluu tilanteisiin, jossa uhri tietää olevansa vihollisen käsissä. Uhri voi vain alistua epäinhimilliseen kohteluun, jopa kidutukseen. Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu CIA kokeili huumausaineiden, muun muassa LSD:n, vaikutusta ei-vapaaehtoisiin koehenkilöihin 1953-1963 yrityksenä muokata koehenkilöiden mielipiteitä ja käyttäytymistä (Projekti MKULTRA). Kokeilu johti koehenkilö Frank Olsonin kuolemaan. [1]

Henkinen kontrolli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hassanin mukaan kulttien harjoittama henkinen kontrolli on hienovaraisempi järjestelmä. Uhrin persoonallisuus pyritään korvaamaan uudella, ryhmän mielen mukaisella identiteetillä, mutta fyysisen pakotuksen sijasta käytetään hypnoosin ja ryhmädynamiikan keinoja. Uhri pitää manipuloijia ystävinään, joten hän ei osaa varautua. Manipuloijat ohjaavat uhrin valintoja haluamaansa suuntaan, mutta uhri on tietämätön prosessista.

Henkisen kontrollin elementit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henkinen kontrolli sisältää neljä elementtiä, jotka vaikuttavat toisiinsa. Jos esimerkiksi ihmisen käytös muuttuu, muuttuvat myös hänen tunteensa ja ajattelunsa, koska ihminen pyrkii välttämään tekojensa ja ajatustensa välistä ristiriitaa. Tämän kognitiivisen dissonanssin teorian muotoili psykologi Leon Festinger.

Käytöksen valvonta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uhrin täytyy pukeutua, syödä, työskennellä, jne. kuten ryhmä haluaa.

Ajattelun valvonta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uhrin täytyy oppia yhteisön oppirakennelma ja vaimentaa epäilynsä kulttia kohtaan. ”Syntistä” mieltä hallitaan ajattelun pysäyttämistekniikoilla.

Tunteiden valvonta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyllistämällä ja pelottelulla uhri saadaan pitämään kultin kannalta kielteiset ajatukset kurissa. Uhria voidaan myös estää jättämästä ryhmää kertomalla, ettei sen ulkopuolella ole toivoa pelastuksesta.

Informaation valvonta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kultin kannalta haitallista tietoa ei kerrota jäsenille. Kultti jakaa tiedon ulkomaailmasta omien julkaisujensa kautta.

Henkisen kontrollin 3 vaihetta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sulattaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uhrin ”vanha minä” nujerretaan heikentämällä hänen puolustuskykynsä esimerkiksi valvottamalla tai syöttämällä hänelle jatkuvasti tunteisiin vaikuttavaa materiaalia. Lopulta uhri antaa periksi ja sopeutuu oppeihin.

Muuttaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uhrille syötetään uusi käsitys itsestä, ja uusi tapa ajatella, tuntea ja käyttäytyä. Sulattamisvaiheen tekniikat ovat edelleen käytössä. Ulkopuolisesta maailmasta annetaan huono kuva, kultin yhteisöä väitetään paremmaksi paikaksi. Kultin oppeja paljastetaan sitä mukaa, mitä uhri niitä hyväksyy. Kielteisesti suhtautuvia saatetaan erottaa kultista.

Uudelleen jäädyttäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

”Uusi minä” vakiinnutetaan. Entisen elämän hyviä puolia vähätellään. Mikäli vanhat kiinnostuksen kohteet ja erityistaidot ovat kultin kannalta haitallisia, ne hylätään. Ryhmä on uhrin uusi perhe. Jäsen saattaa joutua luovuttamaan omaisuutensa kultille, jolloin pois lähteminen on sekä psyykkisesti että taloudellisesti vaikeaa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ronson, Jon (2004): The Men Who Stare At Goats. Lontoo: Picador. ISBN 0-330-37548-2

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]