Akkulturaatio
Wikipedia
Akkulturaatio tarkoittaa kulttuuriin sulautumista tai sopeutumista. [1]. Toiseen kulttuuriin muuttavan on sopeutettava elämänsä uusiin rakenteisiin. Yleisesti ajatellaan, että ensin maahanmuuttaja omaksuu valtakulttuurin ulkoiset piirteet ja sen jälkeen voi alkaa omaksua arvoja ja normeja.
Mitä pidempään maahanmuuttaja on vieraan kulttuurin parissa asunut, sitä akkulturoituneempi hän on. Valtakulttuurin kielen hallinta nopeuttaa sopeutumista. Myös kulttuurisella ja etnisellä etäisyydellä on merkitystä. Suomalaisen on helpompi sopeutua ruotsalaiseen kulttuuriin kuin vaikkapa intialaiseen.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Akkulturaation vaiheet
Karmela Liebkind on erotellut akkulturaation eri vaiheita yksilön kannalta:
1) Konformisuusvaihe: alistumista. Kaikki enemmistökulttuuriin liittyvä nähdään hyvänä ja omaan kulttuuriin liittyvä pahana.
2) Ristiriitavaiheessa yksilö on tietoinen, että sekä valtayhteisön että hänen omassa kulttuurissaan on hyvät ja huonot puolensa.
3) Uppoutumisvaihe merkitsee vain oman kulttuurin hyväksymistä ja kaiken valtayhteisön kulttuuriin liittyvän torjumista. Uppoutumisvaihe on psyykkisesti rasittava ja usein vastareaktio konformisuusvaiheen valtakulttuurin kokonaisvaltaiselle ihannoinnille.
4) Itsetutkiskeluvaiheessa yksilö alkaa tarkastella kriittisesti myös oman ryhmänsä tiettyjä piirteitä ja ominaisuuksia. Henkilökohtaisen riippumattomuuden tarve kasvaa. Yksilö alkaa huomioida myös valtakulttuuriin liittyviä hyväksyttäviä asioita.
5) Bikulturalismin vaihe merkitsee sekä enemmistökulttuurin että vähemmistökulttuurin eri osien arvostamista. Yksilö on ylpeä juuristaan, mutta tietoinen myös omasta itsenäisyydestään ja riippumattomuudestaan. Berryn nelikentistä tätä muistuttaa integraation vaihtoehto.
Nämä vaiheet eivät aina etene suoraviivaisesti. Tilanne muuttuu koko ajan.[2]
[muokkaa] Akkulturaation tuloksellisuus
Akkulturaation tuloksellisuus on riippuvainen kahdesta pääasenteesta: Toisaalta suhtautumisesta omaan kulttuuriseen taustaan ja toisaalta suhtautumisesta valtakulttuuriin. Kumpaakin voi joko arvostaa tai olla arvostamatta. Parhaana vaihtoehtona pidetään integraatiota. Siinä yksilö arvostaa omaa taustaansa ja samalla toimii uudessa yhteiskunnassa ja arvostaa vuorovaikutusta valtakulttuurin kanssa. Oma tausta ja kulttuuri-identiteetti toimivat voimavarana uudessa ympäristössä toimittaessa.
Jotkut maahanmuuttajat pyrkivät sulautumaan, assimiloitumaan valtaväestöön mahdollisimman pian. Riskinä on se, että yksilö jättää oman taustansa, eikä kuitenkaan voi todella tuntea olevansa osa valtakulttuuria. Yleensä assimilaatio on mahdollista vasta kolmannessa polvessa. Epäonnistunut akkulturatio voi johtaa syrjäytymiseen. Tällöin sulautuminen valtakulttuuriin on epäonnistunut ja toisaalta oma kulttuuri-identiteetti on kadonnut. Voi olla, että monien Ruotsissa asuvien suomalaisten alkoholiongelmalla on taustansa tässä.
Neljäs vaihtoehto integraation, sulautumisen ja syrjäytymisen ohella on eristäytyminen. Jotkut maahanmuuttajat pitävät yhteyksiä valtakulttuuriin välttämättömänä pahana ja yrittävät rakentaa kotiinsa ”Pikku-Suomea”, ”Pikku-Pakistania” tai ”Pikku-Turkkia”.
Eri mahdollisuudet voi esittää taulukkona:
| Arvostetaanko
oman ryhmän kulttuuripiirteitä ja identiteettiä? |
|||
| Kyllä |
Ei |
||
|
Arvostetaanko vuorovaikutussuhteita muihin ryhmiin? |
Kyllä |
Integraatio |
Sulautuminen |
| Ei |
Eristäytyminen | Syrjäytyminen | |
