Friedrich Paulus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Friedrich Paulus
Friedrich Paulus
Friedrich Paulus
Henkilötiedot
Syntynyt 23. syyskuuta 1890
Saksan keisarikunnan lippu Guxhagen, Saksa
Kuollut 1. helmikuuta 1957 (66 vuotta)
Saksan demokraattisen tasavallan lippu vuosina 1949-1959 Dresden, Saksa
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t) Saksan keisarikunnan lippu Saksan keisarikunta
Saksan lippu Weimarin tasavalta
Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Natsi-Saksa
Saksan demokraattisen tasavallan lippu vuosina 1949-1959 Saksan demokraattinen tasavalta
Palveluvuodet 1910–1943
Komentajuudet 10. armeija
6. armeija
Taistelut ja sodat
Kunniamerkit Rautaristin ritariristi tammenlehvin
Ylennykset kenraaliluutnantti elokuu 1940
kenraalieversti
sotamarsalkka 1942

Friedrich Wilhelm Ernst Paulus (s. 23. syyskuuta 1890 Guxhagen1. helmikuuta 1957 Dresden) oli saksalainen sotamarsalkka, joka tunnetaan parhaiten Stalingradin taistelun saksalaisjoukkojen komentajana.

Paulus taisteli ensimmäisessä maailmansodassa ja yleni kapteeniksi. Hän jäi sodan jälkeen kooltaan rajoitettuun Reichswehriin.

Toisessa maailmansodassa hän oli 10. armeijan esikuntapäällikkönä Puolassa, Alankomaissa ja Belgiassa. Länsirintaman hyökkäykseen mennessä se oli numeroitu uudelleen kuudenneksi armeijaksi. Paulus ylennettiin kenraaliluutnantiksi elokuussa 1940, ja hän oli pääesikunnan varapäällikkönä mukana suunnittelemassa hyökkäystä Neuvostoliittoon. Helmikuussa 1942 hänet nimitettiin kuudennen armeijan komentajaksi.[1]

Syksyllä 1942 kuudes armeija pyrki valtaamaan Stalingradin verisessä taistelussa. Lopulta armeija jäi vuoden 1942 lopulla mottiin Stalingradiin. Adolf Hitler kieltäytyi myöntämästä silloisen kenraalieversti Pauluksen toivottomassa tilanteessa pyytämää antautumislupaa, vaan ylensi tämän sen sijaan sotamarsalkaksi vaatien taistelemaan viimeiseen mieheen.[1] Paulus oli aluksi ollut haluton vastustamaan Hitlerin päätöksiä, mikä vaati suuret määrät kaatuneita.

Paulus kuitenkin antautui heti ylentämistä seuraavana päivänä helmikuussa 1943 jäljelle jääneiden 90 000 miehen kanssa ja joutui sotavangiksi Neuvostoliittoon. Kuultuaan upseeriystäviensä Hoepnerin ja Witzlebenin teloituksista Paulus suostui toimimaan kansallissosialistisen hallinnon vastaisen propagandan äänitorvena ja Josif Stalinin perustaman Vapaan Saksan liiton johtajana vaatien saksalaisia kenraaleja vastustamaan Hitlerin määräyksiä. Sodanjälkeisissä Nürnbergin oikeudenkäynneissä hän toimi todistajana.[1] Hänet vapautettiin 1952, minkä jälkeen hän siirtyi Saksan demokraattiseen tasavaltaan, jossa toimi muun muassa poliisitutkijana.

Paulukselle on myönnetty muun muassa 1. luokan Vapaudenristi miekkoineen ja tammenlehvineen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Drakenlordh, Rikard: Toisen maailmansodan avainhenkilöt, s. 122. Suom. Kortesuo, Petri. Karisto, 2005. ISBN 951-23-4674-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]