Markian Popov
Sivulta puuttuu Markian Mihailovitš Popov (ven. Маркиан Михайлович Попов) (15. marraskuuta 1902 Ust-Medveditskajan kylä, nykyinen Volgogradin alueen Serafimovitšin kaupunki – 22. huhtikuuta 1969 Moskova, Neuvostoliitto)[1][2] oli Neuvostoliiton puna-armeijan kenraali ja Neuvostoliiton sankari. Popov osallistui useiden ratkaisevien taisteluiden johtoon toisen maailmansodan aikana.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Sotilasura
Popov kävi peruskoulun ja liittyi 18-vuotiaana puna-armeijaan lokakuun vallankumouksen jälkeen alkaneen Venäjän sisällissodan ollessa vielä käynnissä.[2] Sodan jälkeen hän kävi Pihkovan jalkaväen johtamistaidon kurssin, josta valmistui 1923. Vystrelin jalkaväen koulutuskeskuksen upseerikursseilta hän valmistui 1925. Näihin aikoihin Popov johti 11. kivääridivisioonan rykmenttitason koulua Leningradissa ja siirtyi sittemmin palvelemaan Venäjän kaukoitään. Hän toimi välillä myös Moskovan sotilaspiirin sotakoulutuksen tarkastajana.[3]
Hän eteni urallaan tasaisen ripeää vauhtia ja vuonna 1936 hän valmistui Frunzen sotilasakatemiasta.[4] Hänestä tuli myös puna-armeijan ensimmäisen mekanisoidun prikaatin esikuntapäällikkö. Yksiköstä tuli pian 5. mekanisoitu armeijakunta. Kesällä 1938 Popovista tuli kaukoidässä sijainneen 1. erillisen "Punalipun armeijan" esikuntapäällikkö ja varakomentaja. Hänestä tehtiin yksikön komentaja seuraavana vuonna. Tässä tehtävässä hän toimi vuoden 1941 alkuun, jolloin hänet siirrettiin Leningradin sotilaspiirin päälliköksi.[5][6]
[muokkaa] Toinen maailmansota
Suuri isänmaallinen sota alkoi 22. heinäkuuta 1941, kun Adolf Hitlerin johtama Saksa avasi itärintaman hyökkäämällä Neuvostoliittoon. Saman vuoden syyskuussa Popov sai siirron pohjoisen rintaman ja Leningradin rintaman komentajaksi sekä Leningradin sotilaspiirin esikuntapäälliköksi. Marraskuussa 1941 hänet nimettiin ensin 61. armeijan ja sitten 40. armeijan komentajaksi. Lokakuussa 1942 Popov siirrettiin Stalingradin rintaman apulaiskomentajaksi. Vuoden 1942 aikana hän toimi myös 10. reservin armeijan ja 5. rynnäkköarmeijan komentajana. 5. panssariarmeijan komentajana hän toimi vuodenvaihteen yli.[2]
Vuonna 1943 hän johti itsensä mukaan nimettyä Popovin mobilisoitua taisteluosastoa sekä toimi lounaan rintaman apulaiskomentajana sekä reservirintaman, Stepnoin sotilaspiirin (huhti-toukokuu) ja Brjanskin rintaman (kesä-lokakuu) komentajana. Baltian rintaman, josta tehtiin myöhemmin 2. Baltian rintama, komentajana hän toimi lokakuusta 1943 huhtikuuhun 1944. Tässä ominaisuudessa hän osallistui Leningradin vapauttamiseen tammikuussa 1945.[1] jolloin hän palasi Leningradin rintaman esikuntapäälliköksi. Hänet siirrettiin jälleen 2. Baltian rintaman komentajaksi vuoden 1945 puolella, josta puolestaan takaisin Leningradin rintaman esikuntaan.[2]
Sodan aikana Popov ehti osallistua useisiin ratkaiseviin taisteluihin. Hän oli mukana Moskovan ja Leningradin puolustuksessa, Stalingradin ja Kurskin taisteluissa sekä Itä-Karjalan ja Baltian valtaamisessa. Hänet palkittiin sodan aikana ja sen jälkeen useilla mitaleilla sekä Neuvostoliiton sankarin arvolla vuonna 1965.[5][3]
Yhdysvaltalainen aikakauslehti Time kuvaili Popovia syyskuussa 1943 seuraavasti: "Karatševin valtaaja. Puna-armeijan johto pitää tätä koulupojan kasvot omaavaa pitkää, laihaa ja korkeaniskaista miestä yhtenä sen uskaliaimmista nuorista kenraaleista ja onkin ylentänyt hänet jo kahdesti sitten huhtikuun. Tämä panssarispesialisti ansaitsi kannuksensa jo 1939 taistellessaan japanilaisia vastaan. Noin kaksi vuotta myöhemmin hänen rivistönsä tuhosivat Italian armeijan Donin mutkassa ja jatkoivat hyökkäystään syöksyen Ukrainaan, kunnes ne juuttuivat mutaan polttoaineen loppuessa. Punainen johto antoi tämän anteeksi. Kun koitti kesähyökkäyksen aika, Popov sai komennuksen ratkaisevalle Brjanskin rintamalle."[7]
Popov ei välttämättä ollut niin uskalias tai arvostettu kuin Time kirjoitti. Häntä arvosteltiin liiasta varovaisuudesta. Kun hänen joukkonsa epäonnistuivat Riian valtaamisessa 1944, hänet korvattiin Andrei Jerjomenkolla, alennettiin ja siirrettiin Leningradin rintaman esikuntapäälliköksi. Hänet ylennettiin takaisin täyteen kenraalin arvoon vasta Stalinin kuoltua 1953.[1][6]
[muokkaa] Sodan jälkeen
Sodan loputtua loppukeväästä 1945 hän johti Lvivin sotilaspiiriä vuoteen 1946, jolloin hänet siirrettiin Taurian sotilaspiirin komentajaksi. Tässä tehtävässä hän pysyi vuoteen 1954 saakka. Vuosina 1955-1956 hän toimi maavoimien taistelukoulutuksen kehittämislaitoksen päällikkönä ja 1956-1962 maavoimien apulaiskomentajana sekä maavoimien esikuntapäällikkönä. Vuonna 1962 hänestä tuli puolustusministeriön sotilastarkastaja-neuvonantaja.[6] Hän pysyi tehtävässä kuolemaansa saakka. Hän kuoli tapaturmaisesti kotinsa palossa Moskovassa huhtikuussa 1969.[2][1]
[muokkaa] Lähteet
- Spencer Tucker, Priscilla Mary Roberts: Encyclopedia of World War II. ABC-CLIO, 2004. ISBN 1576079996.
- Martin McCauley: Who's who in Russia since 1900. Routledge, 1997. ISBN 0415138981.
[muokkaa] Viitteet
- ↑ a b c d Spencer C. Tucker: Popov, Markian Mikhailovich
- ↑ a b c d e Peoples.ru:Markian Popov
- ↑ a b Encyclopaedia of Saint Petersburg
- ↑ McCauley s.162
- ↑ a b Battle-of-Kursk.com: Markian Popov Biography
- ↑ a b c Encyclopedia of World War II, (Spencer C. Tucker): s. 1207
- ↑ Time: For Whom the Guns Roll (13. syyskuuta 1943)
