Dachaun keskitysleiri

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Dachaun keskitysleiri ilmakuvassa.
Amerikkalaiset teloittavat SS-miehiä Dachaussa.

Dachaun keskitysleiri oli natsi-Saksan keskitysleiri lähellä Dachaun kaupunkia (pohjoiseen Münchenistä) eteläisessä Saksassa.

Dachaun keskitysleiri oli ensimmäinen laatuaan. Leiri rakennettiin käytöstä poistuneeseen ruutitehtaaseen ja valmistui 21. maaliskuuta 1933. Yhdessä Auschwitzin kanssa Dachaun keskitysleiri on noussut tunnetuimpien keskitysleirien joukkoon.

Dachaun keskitysleirille vangittiin yhteensä yli 200 000 miesvankia, joiden joukossa oli muun muassa juutalaisia, natsien vastustajia, homoseksuaaleja ja kommunisteja. Vuodesta 1941 lähtien Dachau toimi myös tuhoamisleirinä, ja siellä tiedetään murhatun noin 30 000 vankia.

Yhdysvaltain 7. armeijakunnan 42. ja 45. jalkaväkidivisioona vapautti Dachaun keskitysleirin vangit 29. huhtikuuta 1945.[1] Samana päivänä amerikkalaiset ampuivat Dachaussa yli sata SS-miestä, osan vangit pahoinpitelivät kuoliaiksi, osa vietiin vankilan muuria vasten ja ammuttiin konekivääreillä. Teloitetut eivät kuitenkaan olleet leirin vakituisia SS-vartijoita jotka olivat paenneet, vaan muutamaa päivää aikaisemmin itärintamalta leiriä vahtimaan siirrettyjen SS-joukkojen jäseniä.

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

Tämä sotaan tai sodankäyntiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä