Rudolf Holsti
Sivulta puuttuu | Rudolf Holsti | |
|---|---|
 |
|
| Suomen ulkoasiainministeri | |
|
28.4.1919 – 15.8.1919[1] Vennolan I hallitus 15.8.1919 – 15.3.1920[2] Erichin hallitus 15.3.1920 – 9.4.1921[3] Vennolan II hallitus 9.4.1921 – 20.5.1922[4] Kallion IV hallitus[5] 7.10.1936 – 12.3.1937 Cajanderin III hallitus 12.3.1937 – 16.11.1938[6] |
|
| Edeltäjä | Carl Enckell[7] Antti Hackzell[8] |
| Seuraaja | Carl Enckell[9] Väinö Voionmaa[6] |
| Tiedot | |
| Syntynyt | 8. lokakuuta 1881[10] Jyväskylä[10] |
| Kuollut | 4. elokuuta 1945 (63 vuotta) [10] Palo Alto, Kalifornia, Yhdysvallat[10] |
| Puolue | Nuorsuomalainen puolue(1914–1918)[10] Edistyspuolue[10] (1922–1923) |
| Puoliso | Hellin Aliina Horelli[10] (1906–19329) Liisa Annikki Franssila[10] (1932–) |
Eino Rudolf Woldemar Holsti (8. lokakuuta 1881 Jyväskylä – 4. elokuuta 1945 Palo Alto, Kalifornia, Yhdysvallat) oli suomalainen poliitikko, toimittaja ja diplomaatti, oppiarvoltaan filosofian tohtori. Hän toimi ulkoministerinä vuosina 1919–1922 ja 1937–1938, senaattorina 1917 ja kansanedustajana 1914–1923. Hän kuului nuorsuomalaiseen puolueeseen (myöhemmin kansalliseen edistyspuolueeseen) ja tasavaltalaisiin. Hän toimi vuosina 1918–1940 useissa kansainvälisissä diplomaattitehtävissä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa]
Presidentti K. J. Ståhlberg sekä maatalousministeri Kyösti Kallio kannattivat lämpimästi Holstin valintaa ulkoministeriksi, sillä kumpikaan ei ollut ulkopolitiikassa mikään asiantuntija.lähde?
Ulkoministerinä Holsti tuki reunavaltiopolitiikkaa mutta suhtautui epäillen heimosotiin, vaikka oli Ison-Britannian linjoilla ulkopolitiikassa, jossa oleellista oli pelata aikaa ja olla tekemättä neuvosto-Venäjän kanssa rauhansopimusta liian varhain, jotta Venäjän interventio vaikuttaisi neuvostohallituksen tappioksi. Samaa passiivista Britanniaa ymmärtävää linjaa edusti myös Kaarlo Juho Ståhlberg, joka vuoden 1919 valtiosäännön mukaan presidenttinä määräsi ulkopolitiikasta. Heimosotakriittisyyden ja samalla englantilaismyönteisyyden vuoksi oikeistokriitikot nimittivät Ståhlbergia Plootuvuoreksi ja Muurmannin legioonan Suomeen palautettuja entisiä punakaartilaisia Holstin jääkäreiksi.lähde?
Ensimmäinen kausi ulkoministerinä katkesi vuonna 1922, sillä ylitettyään valtuutensa Varsovassa käydyissä neuvotteluissa, hän sai eduskunnalta epäluottamuslauseen. Varsovan episodia on pidetty tekosyynä, sillä muiden muassa E. N. Setälä oli todennut että ”Ulkoministerin toiminnassa… ei ole ollut sitä selkeyttä, täsmällisyyttä ja johdonmukaisuutta… mitä toivoisimme itsenäisen valtakunnan ulkoministerin toiminnassa olevan.”[11] Lisäksi vihjailtiin liiallisesta alkoholinkäytöstä.
Ulkoministerin paikalta Holsti siirtyi lähettilääksi Tallinnaan.
Holsti oli toimittajana Hämeenlinnassa, Lahdessa ja Helsingissä yhdessä ystävänsä ja koulutoverinsa Joel Lehtosen kanssa. Ystävyys katkesi, kun Holsti tunnisti itsensä Lehtosen kirjan Sorron lapset (1924) satiirisesti kuvatusta poliitikosta Rolf Idellistä. Helsingin Sanomien Lontoon-kirjeenvaihtaja hän oli 1909–1911 ja ulkomaan osaston toimittaja 1911–1917.
Pohjoismainen suuntaus[muokkaa]
Holstin politiikka oli 1930-luvulla Pohjoismaisen suuntauksen mukaista puolueettomuutta, jonka pohjoismaisuutta tosin Neuvostoliitto epäili lähinnä brittien naamioksi vaikuttaa Neuvostoliiton asioihin. Vuodesta 1935 oli Suomen ulkopolitiikan peruslinjaukseksi ilmoitettu pohjoismainen suuntaus jo ennen Holstin ulkoministeriaikaa.
Holsti edusti Suomea YK:n edeltäjässä Kansainliitossa 1927–1940.
Holstin ero[muokkaa]
Erityisesti Holstin useamman päivän kestänyt vierailu alkaen 7. helmikuuta 1937 Moskovassa aiheutti hankaluuksia Suomen ja Saksan välillä. Saksan Helsingin suurlähettiläs Wipert von Blücher käytti Holstin mukaan peräti sanoja ”jotka eivät soveltuneet diplomaattiseen kielenkäyttöön”.[12]
Holsti joutui eroamaan ulkoasiainministerin tehtävästä sen jälkeen, kun tämän väitettiin alkoholin vaikutuksen alaisena sopimattomasti arvostelleen Adolf Hitleriä diplomaattisessa tilaisuudessa. Tapahtuma oli seuraavankaltainen: 26. syyskuuta 1938 Holsti oli kuunnellut radiosta Hitlerin puhetta Kansainliiton yleiskokouksen puheenjohtajan, irlantilaisen Eamon de Valeran tarjoamien diplomaattipäivällisten jälkitilanteessa. Holstin väitetään runsaasti pöytäjuomia otettuaan tokaisseen: ”Hitler on hullu koira. Hänet pitäisi ampua.” Paikalla oli ollut läsnä myös Saksan edustaja.[13] Kuukauden hiljaisuuden jälkeen Suomen Saksan suurlähettiläs Aarne Wuorimaa kuuli Saksan ulkoministeriön valtiosihteeriltä, että Holsti on hiljattain kunnostautunut solvaamalla Saksan hallitusta ja valtakunnankansleria. Holsti itse kiisti koko tapahtuman ja oli tuohtunut että asia otettiin esiin.[14] Holsti kävi keskusteluja asiasta presidentti Kallion kanssa ja pian keskustelujen jälkeen hän sai sydänkohtauksen.
Holstin eroon johtaneeksi syyksi on mainittu myös palkkaerimielisyydet. Lokakuussa 1938 valtion tilintarkastajat olivat kiinnittäneet huomiota siihen, että Holsti oli ulkoministerin palkan lisäksi saanut Suomen Geneven-lähettilään palkkaa, mihin tilintarkastajat eivät katsoneet Holstin olleen oikeutettu.[15]
Holstin sairastellessa Suomen Saksan suurlähettiläs Wuorimaa laati saksalaisia näkökantoja esitelleen raportin. Siinä hän kertoi presidentille ja hallitukselle, että Holstilla ei ole minkäänlaista luottamusta Saksassa ja Suomeen suhtaudutaan sen mukaisesti niin kauan kuin Holsti toimii ulkoministerinä.[16] Eron välttämättömyys oli selviö jo Holstillekin ja hän erosi tehtävistään muun muassa terveydellisiin syihin vedoten. Ulkoasianministeriksi nimitettiin hänen erottuaan Eljas Erkko.
Myöhemmät vuodet[muokkaa]
Holsti muutti poikiensa Kalevi ja Olavi Holstin kanssa Yhdysvaltoihin opettamaan Stanfordin yliopistoon. Yhdysvalloissa Holsti neuvoi myös presidentti Herbert Hooveria terveysasioissa. Holsti kuoli 3. elokuuta 1945 Palo Alton sairaalassa ollessaan tyräleikkauksessa.
Lähteet[muokkaa]
- Korhonen, Keijo; Turvallisuuden pettäessä - Suomi neuvostodiplomatiassa Tartosta talvisotaan, Tammi, Helsinki 1971
- Pietiäinen, Jukka-Pekka; Rudolf Holsti, Lehtimies, tiedemies, poliitikko 1881–1919, Weilin+Göös 1986.
- Virkkunen, Sakari: Kallio, talonpoikaispresidentti. Kustannusosakeyhtiö Otava, Keuruu 1983. ISBN 951-1-07600-0
Viitteet[muokkaa]
- ↑ K. Castrénin hallitus Julkaisu=Valtioneuvosto.fi Valtioneuvosto. Viitattu 28.5.2010.
- ↑ Vennolan hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 28.5.2010.
- ↑ Erichin hallitus Valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 28.5.2010.
- ↑ Vennolan II hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 28.5.2010.
- ↑ Kallion IV hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 28.5.2010.
- ↑ a b Cajanderin III hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 28.5.2010.
- ↑ K. Castrénin 1. hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 28.5.2010.
- ↑ Kivimäen hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 28.5.2010.
- ↑ Cajanderin hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 28.5.2010.
- ↑ a b c d e f g h Edustajamatrikkeli Julkaisu=www.eduskunta.fi Eduskunta. Viitattu 28.5.2010.
- ↑ Virkkunen, Sakari: Kallio, talonpoikaispresidentti, Kustannusosakeyhtiö Otava, Keuruu 1983.100-101
- ↑ Korhonen, s. 158–159
- ↑ Virkkunen,Sakari: Kallio, talonpoikaispresidentti.122, Kustannusosakeyhtiö Otava, Keuruu 1983.
- ↑ Virkkunen, Sakari: Kallio, talonpoikaispresidentti.124 Kustannusosakeyhtiö Otava, Keuruu 1983
- ↑ Max Jakobson: Diplomaattien talvisota, s. 106. Porvoo: WSOT, 1955.
- ↑ Virkkunen,Sakari: Kallio,talonpoikaispresidentti. 125, Kustannusosakeyhtiö Otava,Keuruu 1983
Aiheesta muualla[muokkaa]
- Rudolf Holsti Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- Rudolf Holsti Suomen ministerit. Valtioneuvosto.
- Jukka-Pekka Pietiäinen: Holsti, Rudolf (1881–1945) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 1.3.1998. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
| Edeltäjä: Kyösti Kallio |
Suomen vt. pääministeri 1937 |
Seuraaja: Aimo Kaarlo Cajander |
| Edeltäjä: Carl Enckell Antti Hackzell |
Suomen ulkoministeri 1919–1922 1936–1938 |
Seuraaja: Carl Enckell Väinö Voionmaa |
