Nuorsuomalaiset

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee vuosina 1994–1999 toiminutta puoluetta. Autonomian aikaista puoluetta käsittelee artikkeli Nuorsuomalainen Puolue.
Nuorsuomalaiset (1997–1999)
– Nuorsuomalainen Puolue (1994–1997)

Nuorsuomalaisten logo.gif

Perustettu 1994
Lopetti 1999
Äänenkannattaja LIVE!
Nuorisojärjestö Nuorsuomalaiset Nuoret
Kotisivu www.nuorsuom.fi (?–1999)

Nuorsuomalaiset oli suomalainen 1990-luvun jälkipuoliskon toiminut liberaali ja porvarillinen puolue, jolla oli parhaimmillaan kaksi kansanedustajaa. Vuosina 1994–1997 järjestön nimi oli Nuorsuomalainen Puolue samannimisen 1894–1918 toimineen puolueen mukaan[1].

Nuorsuomalainen Puolue mainosti itseään ”puolueitten vastaisena puolueena” ja ”epäpoliittisten ihmisten puolueena”. Tarkoituksena puolueella oli irtautua perinteisestä puoluepolitiikasta ja haastaa ”suurten ikäluokkien eliitti”, jolle pohjoismainen hyvinvointivaltio oli ollut ”lähes uskonto”. Puolue vaati veronalennuksia, hyvinvointivaltion ”remontointia”, tasaveroa ja pienten tulojen verovapautta.[2]

Puolueen perustaminen herätti huomiota, ja se sai heti osakseen voimakasta arvostelua. Nuorsuomalaisia kutsuttiin ”nuoriksi silkkisolmiojupeiksi”, ”koviksi uusliberalisteiksi” ja ”sosiaalidarwinisteiksi”. Nuorsuomalaisten itsensä mielestä arvostelu oli epäoikeudenmukaista ja harhaanjohtavaa. Puolue itse määritteli itsensä keskustaliberaaliksi.[2]

Puolue sai kaksi kansanedustajaa vuoden 1995 eduskuntavaaleissa, mutta ei enää yhtään vuonna 1999.

Ohjelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliittisena ensijulkaisuna ja koko poliittisen toiminnan lähtölaukauksena toimi vuonna 1994 julkaistu Ultimatum Isänmaalle, jonka kirjoittivat Risto E. J. Penttilä, Jaakko Tapaninen ja Janne Jutila. Puolueen tunnuslauseena oli ”liberaalia talouspolitiikkaa ja humaania sosiaalipolitiikkaa”.

Vuonna 1994 julkaistussa puolueohjelmassa Kannustava hyvinvointiyhteiskunta 2005 korostuivat perustulo, palvelusetelit ja valinnanvapaus. Puolue kannatti tuloveron alentamista karsimalla byrokratiaa ja muun muassa korottamalla pääomaveroja. Nuorsuomalaiset korostivat uskovansa puolueen ohjelman parantavan eniten köyhien asemaa ja johtavan täystyöllisyyteen kansalaispalkan eli ”negatiivisen tuloveron” kautta.

Puolueohjelma korosti sivistystä, tiedettä, ja kulttuuria. Puolueohjelma ajoi ympäristösuojelua muun muassa korkeammilla ympäristöhaittaveroilla.[3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuorsuomalaiset ry:n perustivat syksyllä 1965 eräät Vapaamielisten Liiton puoluekanslian toimihenkilöt. Vuonna 1994 näistä jäljellä olevat valitsivat yhdistyksen puheenjohtajaksi Risto E. J. Penttilän. Yhdistys hakeutui puoluerekisteriin pitkällisten keskustelujen jälkeen ja Risto E.J. Penttilä valittiin puolueen puheenjohtajaksi lähes yksimielisesti. Ainoan vastustavan äänen antoi Penttilä itse. Nuorsuomalaiset muodostivat jälleen puolueen.

Nuorsuomalainen Puolue osallistui ensimmäisen kerran maaliskuun 1995 eduskuntavaaleihin. Vaaleissa nuorsuomalaiset saivat kaksi kansanedustajaa, jotka olivat Risto E. J. Penttilä ja Jukka Tarkka. Vaalikauden aikana SDP:n listoilta eduskuntaan valittu ammattiyhdistysjohtaja Risto Kuisma loikkasi ryhmän jäseneksi. Kuisma perusti myöhemmin oman puolueen, Remonttiryhmän, ennen paluutaan sosiaalidemokraatteihin.

Kunnallisvaaleissa 1996 Nuorsuomalainen Puolue ylsi 29 valtuutettuun.

Puolue käytti ennalta vuoden 1995 vaaleissa lähes kahden kansanedustajan puoluetuen suuruisen summan (n. kaksi miljoonaa markkaa edustajaa kohden). Koska vaaleissa äänisaalis jäi paljon aiempien kyselyjen lupaamaa alhaisemmaksi, kansanedustajia tulikin vain edellä mainitut kaksi, minkä vuoksi puolue joutui toimimaan niukoin resurssein. Puolueen vankin kannatusalue oli Uusimaa, jossa sillä oli 5,2 prosentin kannatus vuoden 1995 eduskuntavaaleissa. Kesällä 1996 Taloustutkimus mittasi nuorsuomalaisten kannatusprosentiksi 6,3, mutta samaan aikaan Suomen Gallup ja Marketing Radar mittasivat päälle 3 prosentin kannatusta.[4] Vielä 1997 keväällä Taloustutkimus mittasi puolueen kannatukseksi 6,2 prosenttia, tosin alkuvuodesta 1997 se oli ollut 3,5.[5] 1990-luvun loppupuolella puolueen näkyvyys viestimissä lähes katosi. Vuoden 1999 vaaleissa sen kannatus jäi runsaaseen prosenttiin.

Marraskuussa 1998 perustettiin Olavi Borgin johtama Liberaalisen Kansanpuolueen ja Nuorsuomalaisten neuvottelukunta, jonka tehtävänä oli puolueiden yhteistyön selvittäminen.[6] Tammikuussa 1999 LKP sopi yhdistymisestä Nuorsuomalaisten kanssa. Puolueiden jäsenille tehdyssä tiedustelussa hanketta tuki lähes 90 prosenttia vastanneista.[7] Esisopimuksista huolimatta hanke ei lopulta toteutunut. Maaliskuun 1999 eduskuntavaaleissa sekä Nuorsuomalaiset että LKP jäivät ilman paikkoja. Puoluejohdon ajamana Nuorsuomalaisten enemmistö päätti, että puolue lopettaa poliittisen toiminnan ja hakee poistamista puoluerekisteristä.lähde?

Vaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tulokset
Eduskuntavaalit
Vuosi Edustajat Äänet
1995 2 78 066 2,81 %
1999 0 28 084 1,05 %
Kunnallisvaalit
Vuosi Valtuutetut Äänet
1996 29 31 429 1,32 %
Europarlamenttivaalit
Vuosi Valtuutetut Äänet
1996 0 68 134 3,03 %

Kunnallisvaaleissa 1996 Nuorsuomalainen Puolue asetti ehdokkaita 43 kunnassa ja sen listoilta valittiin yhteensä 29 valtuutettua 14 eri valtuustoon. Pääosa (16) valtuutetuista oli Uudenmaan kunnista. Puolue sai eniten ääniä Helsingissä (12 455, 4 paikkaa) ja suurimman kannatusosuuden Heinolassa (10,5 %, 5 paikkaa).[8]

Kunnallisvaalien kanssa samanaikaisesti järjestetyissä vuoden 1996 europarlamenttivaaleissa Nuorsuomalaiset asetti täyden 16 ehdokkaan listan. Eniten ääniä (42 539) keräsi Jaakko Iloniemi, jonka osuus puolueen koko saldosta oli 62 prosenttia. Muita nuorsuomalaisten ehdokkaita olivat muun muassa Tommy Hellsten, Sara Hirvelä, Petri Kaivanto, Jyrki Kasvi, Jukka Tarkka ja Tauno Tiusanen.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Partier som införts och avförts ur partiregister 22.8.2005. Justitieministeriet. Viitattu 14.5.2011. (ruotsiksi)[vanhentunut linkki]
  2. a b Moilanen, Johanna: ”Vapautta, valistusta ja vastuuta”: 1990-luvun nuorsuomalaiset – elämäntapa ja politiikka ja puolueen politiikan ulottuvuudet (PDF) 2002. Pro gradu -tutkielma, Jyväskylän yliopisto, yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos. Viitattu 14.5.2011.
  3. KANNUSTAVA HYVINVOINTIYHTEISKUNTA 2005
  4. Taloustutkimus vuonna 1996
  5. Suomen Sillan uutisviikko 19/1997
  6. Lkp ja Nuorsuomalaiset yhteistyöhön (LKP 20.11.1998)
  7. Lkp ja Nuorsuomalaiset sopivat yhdistymisestä (LKP 22.1.1999)
  8. Tilastokeskuksen PX-Web-tietokannat: Kunnallisvaalit 1976–2008 (Tilastokeskus 2009)
  9. Suomen virallinen tilasto. Europarlamenttivaalit 1996 (Tilastokeskus 1997), s. 103. ISSN: 0784-8439

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Penttilä, Risto E. J. & Tapaninen, Jaakko & Jutila, Janne: Ultimatum isänmaalle: Nuorsuomalainen näkemys Suomen mahdollisuuksista. Helsingissä: Otava, 1994. ISBN 951-1-12956-2.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]