Mika Kari

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mika Kari
Syntynyt 19. elokuuta 1967 (ikä 46)
Lahti
Puolue SDP
Asema Kansanedustaja (2011–)
Kaupunginvaltuutettu
Vaalipiiri Hämeen vaalipiiri
Kotipaikka Lahti
Kotisivu http://mikakari.fi/

Mika Kari (s. 19. elokuuta 1967 Lahti)[1] on lahtelainen kansanedustaja ja kunnallispoliitikko. Puoluekannaltaan Kari on sosiaalidemokraatti. Hän on toiminut myös Lahden kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtajana vuodesta 2006 alkaen, Päijät-Hämeen maakuntahallituksen puheenjohtajana niin ikään vuodesta 2006, missä tehtävissä hän toimii edelleen. Kari istuu kolmatta kauttaan Lahden kaupunginvaltuustossa.

Hän on kuulunut koko 2000-luvun lahtelaisen kunnallispolitiikan keskeisiin vaikuttajiin. Hänet valittiin 7. kesäkuuta 2008 SDP:n puoluehallitukseen, ja kansanedustajaksi hänet valittiin vuoden 2011 vaaleissa.

Aiemmin hän on toiminut mm.

  • Etelä-Suomen maakuntien liittouman puheenjohtajana 2007–2008
  • Lahden sos.dem. työväenyhdistyksen puheenjohtajana 2006–2008
  • SDP:n puoluevaltuuston jäsenenä 2005–2008
  • Lahtelaisten demarien kunnallisjärjestön puheenjohtajana 2001–2005
  • Lahden teknisen lautakunnan jäsenenä 2001–2004

Mika Kari työskentelee Lahdessa pitkäaikaistyöttömien ja vajaakuntoisten työkeskuksessa toimialapäällikkönä. Koulutukseltaan Kari on yhteisöpedagogi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mika Kari Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.