Hanna Halmeenpää

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hanna Halmeenpää
Hanna Halmeenpää vihreiden puoluekokouksessa 2015.
Hanna Halmeenpää vihreiden puoluekokouksessa 2015.
kaupunginvaltuutettu
2008–
Kansanedustaja
2015–2019
Ryhmä/puolue Vihreä liitto
Vaalipiiri Oulun vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt7. maaliskuuta 1976 (ikä 48)
Oulu
Ammatti biologian ja maantiedon lehtori
Lapset 4 lasta (s. 2005, 2007, 2010 ja 2016)
Tiedot
Puolue Vihreät
Koulutus FM
Tutkinnot Oulun yliopisto
Aiheesta muualla
www.hannahalmeenpaa.fi

Hanna Maaret Halmeenpää (s. 7. maaliskuuta 1976 Oulu[1]) on suomalainen opettaja, kansalaisaktivisti ja vihreä poliitikko. Hän toimi kansanedustajana 2015–2019.[2]

Kansalaisaktivistina Halmeenpää on tullut tunnetuksi Fennovoiman Pyhäjoelle suunnitteleman ydinvoimalan rakentamista vastustavan Pro Hanhikivi -yhdistyksen varapuheenjohtajana.[2] Halmeenpää on ollut myös Kalajoen kaupunginvaltuutettu vuodesta 2008 lähtien.[1] Vuonna 2012 hän oli 218 äänellään kunnallisvaalien äänikuningatar Kalajoella.[3]

Tammikuussa 2019 Halmeenpää ilmoitti, ettei asetu ehdolle vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.[4] Hänet valittiin syksyllä 2022 Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtajaksi kaudelle 2023–2025.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Ansioluettelo Hanna Halmeenpään kotisivu. Arkistoitu 27.4.2015. Viitattu 20.4.2015.
  2. a b Pro Hanhikivi -yhdistyksen Halmeenpää läpi Kalajoelta STT. 19.4.2015. Kaleva. Viitattu 20.4.2015.
  3. Hanna Halmeenpää Kalajoen äänikuningatar 28.10.2012. Keski-Pohjanmaa. Arkistoitu 27.4.2015. Viitattu 20.4.2015.
  4. Vihreä Lanka: Vihreiden varapuheenjohtaja Hanna Halmeenpää ei ole ehdolla eduskuntavaaleissa Ilta-Sanomat. 4.1.2019. Viitattu 4.1.019.
  5. Luonnonsuojeluliiton uusi puheenjohtaja Hanna Halmeenpää: ”Aina on toivoa, aina kannattaa toimia” 4.9.2022. Suomen luonnonsuojeluliitto. Viitattu 18.9.2022.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]